Kadun kallista terapiaani: se ajoi minut syvemmälle traumoihini, eikä todellakaan parantanut

Olisit mennyt lyhyt terapiaan ,olisit terve ja onnellinen.Etsinyt ensin tietoa netistä.Vilkase nyt miten on hyväksi todettu juuri lyhyt terapia.Hakun vaan netti selaimeesi: Ben fruman vai mikä se julkis terapetin nimi oli!Kertoo lyhyt terapian hyödyt ja mainitseman terapiasi haitata.

Psykologia ei ole tiedettä vaan arvailua.Sellaista voi harrastaa kuka tahansa.

Sama kokemus ja erittäin laaja-alaisen kokemuksen omaava psykoterapeutti. Hyöty terapiasta itselleni kuitenkin oli lähes olematon, kalliiksi se kuitenkin tuli.

Tuli mieleeni, että koska terapia jos joku on erittäin vahvasti ihmisläheistä, mutta analyyttista työtä, se vaatii melko poikkeuksellisia ominaisuuksia terapeutilta ihmisyksilönä. Nyt jäin kyllä miettimään, että hakeutuuko tuohonkin ammattiin nykyisin enemmänkin ihmisiä vain ilmeisen hyvän palkkatason takia?

- pitää olla ammatillinen perusosaaminen

- empatiakyky ja herkyyttä, mutta ei liialliseksi menevää

- taitoa, ihmistuntemusta ja tarvittaessa jämäkkyyttäkin ohjata keskustelua oikeaan suuntaan ja teemoihin

- kyky heittäytyä hetkeen ja uppoutua sen hetkisen potilaan tilanteeseen 100%, tämä ei ole mitään toimistotyötä paperien parissa, jota voi tehdä manuaalisesti sen näkymättä myös potilaan silmissä

- kyky analysoida istuntojen antia ja tehdä niiden pohjalta suunnitelma miten edetään seuraavalla kerralla, muuten jäädään helposti kiertämään samaa kehää yhä uudelleen.

Itse koin, että psykoterapiani oli lähinnä yleistä jutustelua, välillä hetken niissä ongelmakohdissa käväisten. Suoraan sanottuna itse ongelmiani käsitellen olin jo ehtinyt päästä pidemmälle, kuin mihin etenimme terapeutin kanssa 1.5 vuodessa. En saanut myöskään mitään konkreettisia eväitä jatkaa kuntoutumiseni työstämistä.

Usko psykoterapian tehokkuuteen koki kovan kolauksen, enkä tältä kokemus pohjalta ole sitä valmis muillekaan suosittelemaan varauksetta.

Vierailija kirjoitti:

Psykologia ei ole tiedettä vaan arvailua.Sellaista voi harrastaa kuka tahansa.

Kuka tahansa ei voi toimia laillistettuna terapeuttina. Kyökkipsykologiaa voi toki harrastaa kuka tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psykologia ei ole tiedettä vaan arvailua.Sellaista voi harrastaa kuka tahansa.

Kuka tahansa ei voi toimia laillistettuna terapeuttina. Kyökkipsykologiaa voi toki harrastaa kuka tahansa.

Ainoa ero että toinen nyhtää rahaa tyhjästä.

Psykodynaaminen terapia oli mulle erittäin vaurioittava ja uudelleentraumatisoiva kokemus. Onneksi tuota muotoa "terapiasta" ei suositella enää oikein missään kenellekään.

Sittemmin esim. vertaistuki, tanssi ja youtubesta löytyvät terapeuttien ja muiden puhujien jutut on auttaneet huimasti eteenpäin vaikka edelleen onkin kovaa kamppailua välillä.

Vierailija kirjoitti:

Väärä terapiamuoto, väärä henkilö, liian lyhyt terapia, väärä ajoitus. Syitä on monia. Traumaterapiaan perehtyneitä terapeutteja ei ole tarpeeksi, ja moni tyytyy tavalliseen terapeuttiin, jonka ammattitaito ei välttämättä riitä traumapotilaan hoitoon.

Ei terapia ole mikään hokkuspokkus-hoito. Terapia on pitkä prosessi, joka vaatii yleensä useita eri hoitomuotoja (kokeile esim. kehollisia terapioita), sekä useita hoitojaksoja, monesti myös eri henkilöiden hoidossa.

Tässä meneillään kehollinen terapia:

Oliko terapeutti milleniaali? Ne yleensä hakevat terapeuteiksi, koska ovat itsekin terapian tarpeessa.

Vierailija kirjoitti:

Ai minulla kyllä vuoden lyhytterapia auttoi tunnistamaan, missä ongelmat olivat ja miten niistä pääsee eroon. Lopuksi asiat on kuitenkin itse hoidettava loppuun.

Ihmisillä on todella eritasoisia traumoja. Toisilla vakavaa heitteillejättöä ja kaltoinkohtelua pienestä lähtien tai ihan vaan tunnekylmää hylkäämistä ja välinpitämättömyyttä, jotka voivat hajottaa pahasti persoonaa. Kiintymyssuhdehäiriö jota terapian pitäisi korjata mutta mihin aika ei valitettavasti usein vaan riitä. Jos hyvä tsäkä niin terapiasta on silti apua ongelmien hahmotuksessa ja oman taustan käsittämisessä. Siitä voi olla vielä hyvin pitkä tie varsinaiseen eheyteen.

On valheellista luvata että muutama vuosi intensiivistäkään (siis taajuudelta tiivistä) terapiaa ehtisi muuttaa syviä rakenteita jos homma meni pyllylleen jo varhain.

Kaikkein parasta olisikin se varhainen puuttuminen asioihin. Valitettavasti on ihmisiä jotka kykenevät hämäämään ympäristöä ja tuhoamaan lapsen kaikessa rauhassa. Nämä kieroonkasvaneet usein jäävät silleen ja uhriutuvat. Heistä on hirveästi riesaa kun eivät oikeasti kykene eivätkä halua kehittyä, mikä vaatisi kivun kohtaamista. Ilman sitä pysyvää muutosta ei tapahdu, vaikka moni sellaisesta haaveilee esim uskoon tai ideologiaan hurahtamisella.

Hyvä ja tärkeä aloitus. 

Itse tapasin tulevan terapeuttini julkisella puolella hänen ollessaan sh.  Hänen valmistuttuaan psykoterapeutiksi päätin luottaa häneen, laittaa vähät rahani tähän hoitomuotoon ja aloittaa terapian.

Noin kkn. päästä mainitsin vahingossa sanan tunne ja lukko samassa lauseessa, josta hän riemastui.  

Nyt lähdetään sitten purkamaan tunnelukkoja.  Olin tutustunut tähän teoriaan aiemmin.  Se ei millään tavalla resonoinut minulla, enkä tunnistanut mitään itseäni - sanoin se hänelle.

No päädyimme sitten aloittamaan Skeematerapian ja Tunnelukko - harjoitukset.

Sitä ennen hän tietty oli laittanut minut lukemaan ja ostamaan kirjan pariin kertaan läpi.  Sanoin jo silloin, että nyt ei tunnu lainkaan hyvältä, eikä minun jutulta.   Sivuutettiin.

Tämä lähti jotenkin täysin käsistä koko homma. Ottakaa huomioon, että tämä oli minun lähes ainoita ihmiskontakteja ja usein olikin, lisäksi maksoin tästä koko ajan. 

Minulla ei ole ollut mitään ongelmia lapsuudessa. Enkä ollut koskaan niin ajatellutkaan, saati hänelle sanonut - normaalit aikuisen miehen suhteet vanhempiin. Itsenäisesti läpikäyty - ei ongelmia.

Yllättäen hän päätti ilman perusteluja, että kaikki masentuneisuuteni johtuu lapsuudestani. Yritin sönköttää vastaan, mutta hän jyräsi aika päättäväisesti.  

Sanoin monta kertaa, että nyt tuntuu todella oudolta, väärältä, en ole samaa mieltä, en tunnista.....mutta uskomattoman jyräävällä ja alistavalla tyylillä hän sai istutettua jopa mieleeni täydellisiä valemuistoja, tai valeideoita lapsuudestani.( joita todennäköisesti kerroin paniikissa miellyttääkseni häntä ).  

Ymmärrän nykyään paremmin oikeudenkäyntejä. kun puhutaan esim. lapsen todistamisesta oikeudenkäynnissä psykologin jälkeen.

Aloin voimaan niin huonosti niiden tapaamisten jälkeen, että onneksi tajusin lopettaa.  Ammattitaidoton puoskari.  Nykyään voin hyvin, en tosin hänen ansiostaan.  

Vierailija kirjoitti:

Psykodynaaminen terapia oli mulle erittäin vaurioittava ja uudelleentraumatisoiva kokemus. Onneksi tuota muotoa "terapiasta" ei suositella enää oikein missään kenellekään.

Sittemmin esim. vertaistuki, tanssi ja youtubesta löytyvät terapeuttien ja muiden puhujien jutut on auttaneet huimasti eteenpäin vaikka edelleen onkin kovaa kamppailua välillä.

Millä tavalla?

Itsellä oli se kokemus että terapeutti oli melko passiivinen. Sain puhua paljon mutta ei se mitään mullistanut.

Ihmiset tulevat hyvin eri syistä ja taustoista terapiaan. Nyt jälkikäteen olisin hyötynyt paljon enemmän ryhmämuodosta jossain toiminnallisessa puuhassa. Sosiaalistamisessa. Sosiopaattina puhe kyllä sujui mutta ei terapeutti oikeasti tajunnut sitä taustaa mistä tulin keskiluokkaisuudessaan. Ikävä sanoa näin.

Suosittelisin hakeutumaan, jos mahdollista, vanhemman sairaalasielunhoitajateologin juttusille. Hän varmaankin osaa myös ohjata tarvittaessa eteenpäin.

Ikävä kuulla Ap sun kokemuksestasi. Itse olen myös törmännyt epäammattitaitoisiin terapeutteihin, mutta löytänyt viimein sellaisen, jonka kanssa etenemistä tapahtuu. Toki täydellinen ei ole hänkään, mutta riittävä tuki kulkemaan rinnalla, kun teen itse työtä itsessäni. 

Oon kokenut, että tärkeintä on, että terapeutti on ihminen ihmiselle. Terapeutin tulee voimauttaa ja tarjota terveitä näkökulmia omien masennusta ruokkivien tilalle. Myös kehollisuuden vahvistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta uskaltaa tuntea läpi kaiken sen, mitä on vuosien myötä padonnut. Terapian tulee olla sisäistä turvan tunnetta vahvistavaa.

Liputan itse nykyään paljon vertaistuen nimeen. Koen, että parhaimman avun saa ihmisiltä, jotka ovat tehneet jo omaa paranemistyötä itsessään ja voivat siten olla apuna. He tietävät, mistä puhuvat. Ikävän moni terapeutti lukee asioita kirjoista tietämättä lainkaan, millaiset mielen rakenteet todellisuudessa ovat. Onneksi terapeuteissa on myös ihmisiä, jotka ovat käyneet itsekin läpi vaikeita asioita. He ovat kullan arvoisia auttajia.

Up

Mä myös olen tuhlannut useita vuosia ja tolkuttomat määrät rahaa terapioihin jotka vain rikkoivat mua entisestään, saivat katkeroitumaan ja kyynistymään koko ihmiskuntaa kohtaan ja laukaisivat myös itsetuhoisen käyttäytymisen jota en ennen terapiaa ollut harrastanut. Taustalla kaltoinkohtelua ja tunteiden mitätöintiä lapsuudessa, koko peruskoulun kestänyt kiusaaminen yms. joiden seurauksena vaikea masennus ja persoonallisuushäiriö. Lopulta päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle ehtimättä koskaan saada mitään opintoja loppuun.

Muutama vuosi sitten oivalsin että mä ilmeisesti vain olen sellainen ihminen jolla puhuminen vain pahentaa asioita, paska haisee sitä pahemmalle mitä enemmän sitä pöyhii. Olen ne jo kerran käynyt läpi ja työntänyt mielestä, puhumalla ne vain tulevat aina uudelleen pinnalle ja taannun henkisesti joka kerta, ihan kirjaimellisesti rupesin kiukuttelemaan kuin teini aina kun terapeutti sohaisi sopivaa kohtaa. Ei mua kiinnosta märehtiä lapsuudentraumojani ja ahdistuksiani yhtään enempää, haluan vain hyväksyä sen että niin on tapahtunut ja se oli paskaa, mutta se on menneisyyttä, ja jatkaa elämää. Ainoa kokeilu josta oli jotain hyötyä, oli dkt-ryhmäterapia, jossa ei vatvottu ongelmia vaan opittiin käytännön keinoja tunteiden kanssa elämiseen ja vuorovaikutustaitoihin. Nyt olen kuntouttavassa työssä ja olen todennut sen olevan itselleni parasta terapiaa; kun keskityn tekemään jotain konkreettista, en pysty samanaikaisesti ajattelemaan.

Mielestäni jo valmiiksi syvälliseen itsereflektioon kykenevät eivät hyödy terapiasta samalla tavalla kuin muut. Menee siihen, että puhut yksinäsi asiasi eri näkökulmista läpi ja laskuttaja kuuntelee ja laskuttaa. Nämä molemmat muka ratkaisukeskeisiä suuntaukseltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni terapeutti on narsisti ja tekee työtä jossa voivat olla mielestään suorapuheisia ja kokea paremmuutta muihin nähden. Potilaiden selän takana he puhuvat miten roskaa on kuunnella jankutusta masennuksesta ja ahdistuksesta.

Nämä syrvänkyylät vaikuttaa tunnistavan onneksi parhaiten siitä, että he ovat näkyvästi somessa esillä.

Valitse aina terapeutti joka ei puhu itsestään.

Taidat olla narsisti itse, eikä sen takia terapiat autakaan. Vika on aina muissa. 🤷

En vaan olen ollut terapiatalossa töissä ja nähnyt nämä persoonat tarpeeksi läheltä. Pelkkää oman kuoren kiillottamista ja muiden mollaamista, julkisuudessa toki ollaan vaikka miten empaattisia olevinaan. Kylmäkiskoisia p-reikiä kaikki tyynni.

Minut ohjattiin työterveydestä psykologille, koska olin burn outin partaalla. Psykologi alkoi ensimmäiseksi kaivelemaan menneitä ja voivottelemaan niitä. Oli sitä mieltä, että traumaattiset lapsuuden kokemukset yli 20v takaa olivat burn outin taustalla. Jotenkin sillä, että minulla oli monella tapaa kuormittavat viimeiset 4v takana ei ollut hänestä mitään merkitystä. Kävin psykologilla kaksi kertaa, mutta en suostunut terapiajaksoon. Tuli sellainen olo, että tämä olisi vain johtanut vanhojen ja käsiteltyjen traumojen ruotimiseen ja pahentanut oloani.

Alkava burn out taas helpotti, kun olin esimiehelle avoin ja sain kevennettyä vähän työtaakkaani ja pidettyä muutaman pitkän viikonlopun palkattomalla. Sain myös ottaa nyt kesäksi yhden viikon lisää lomaa palkattomana. Tuli olo, että esimies ymmärsi tilanteeni paremmin kuin psykologi.