Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies jätti minut täysin pulaan vauvan kanssa

Vierailija
09.07.2022 |

Miehelle tuli viime viikolla kova flunssa, oli kolme päivää täysin sängyn pohjalla ja siitä vielä perjantain ja viikonlopun toipilaana. Minä perhevapaalaisena kotona vauvan kanssa. Vein miehelle teetä, keittoa ja parasetamolia sänkyyn. No, viime sunnuntaina sitten tauti alkoi jyllätä minullakin. Reilu 38 astetta kuumetta, nenä tukossa, heikotti. Siitä kaksi päivää niin myös vauva luonnollisesti sairastui. Mies ei suostunut jäämään töistä pois hoitaakseen vauvaa, että olisin saanut levätä (kuten hän sai ollessaan sairaana). Sanoi, ettei voi olla enää oman saikun jälkeen pois, Pomo ei tykkää. Tavallaan ymmärrän paineen, mutta ei kovin reilu tilanne minua kohtaan. Mies on siis ns ihan tavallisessa toimistotyössä, ei esim pelasta ihmisiä työkseen.

Olin ihan jaksamisen rajoilla itse sairaana ja hoidin tukkoisen vauvan siinä samalla. Vauva halusi olla sylissä koko ajan tietysti kipeänä.
Homma huipentui torstaina siihen, että minulla puhkesi kaiken huipuksi kauhea migreeni. En voi ottaa migreenilääkettä imetyksen takia eikä sitä olisi kotona ollutkaan kun en ole sitä raskauden aikanakaan voinut käyttää. Oksensin ja tärisin vessassa, aura siihen päälle. Vauva huutaa olohuoneessa. En ole koskaan tuntenut oloani yhtä avuttomaksi ja kamalaksi. Soitin tietysti miehelle, että tulee kotiin auttamaan. Ei meinannut millään uskoa, että tilanne on niin paha. Vasta kun sanoin erää soitan ambulanssin niin suostui lähtemään töistä ja tuli alkuiltapäivästä kotiin. Minä makasin loppupäivän sängyssä, Mies toi vauvan imetykselle ,mutta muuten hoisi hänet. Perjantaina eli eilen oloni oli vähän parempi, mutta flunssainen edelleen ja kuin jyrän alle jäänyt.

Kauheaksi tilanteen tekee se, että miehen lapsuuden ystävän häät ovat tänä viikonloppuna. Oli sovittu, että mies lähtee Perjantaina jo puolen päivän aikaan ajamaan juhlapaikkakunnalle ja tulee sunnuntaina kotiin. On odottanut juhlia tammikuusta lähtien. Minun ja vauvan oli tarkoituskin jäädä kotiin, koska en tunne tätä kaveriporukkaa hyvin eikä huvittanut lähteä pienen vauvan kanssa matkaamaan isoon tapahtumaan koronan takia. Oletin, että mies ymmärsi torstain tilanteesta, että osanotto täytyy perua ja hänen täytyy jäädä hoitamaan vauvaa ,jotta minä pystyn toipumaan. Eilen aamulla kuitenkin vähätteli asiaa ja sanoi lähtevänsä kun olihan minun migreeni hellittänyt jo. Vauva on edelleen kipeä, nukkuu max kahden tunnin pätkissä, minulla voimat aivan loppu ja flunssa edelleen.

No mies siis lähti eilen. Meidän ainoalla autolla. Kävi pikaisesti kaupassa, jääkaappi ammottu tyhjyyttä. Koti aivan sekaisin, pyykkivuori eteisessä ja minun olo aivan kauhea edelleen. Meillä oli kauhein riita tähän astisen suhteen aikana. Nyt mietin mitä teen, olo on petetty. Olisi ollut helpompi kuulla vaikka miehen pettäneen kuin että tahallaan jättää minut täysin pulaan tilanteessa, jossa olen ihan avuton ja poikki. Perusteli asiaa sillä että juhlat ovat hänelle tärkeät ja töistä ei voinut olla paineen takia pois kun juuri oli oma saikku alla. Joo uskon ja ymmärrän tämäkin puolen, mutta eihän tämä kaikki voi minun päälleni kaatua?

Emme ole mitään teinejä. Miehellä on vastuullinen työ, meillä on omistusasunto jne. Jotenki mies on elämässä siis tähän asti onnistut kantamaan vastuuta. Nyt tuntuu etten edes tunne koko ihmistä enää. Anteeksi avautuminen vauvapalstalla, en tiedä mitä pitäisi tehdä.

Kommentit (1874)

Vierailija
1141/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarinassa on aina kaksi puolta. Aina. Aloittaja on kertonut oman näkemyksensä tapahtumista, miehen näkemys puuttuu. Ja vain tämän yhden osapuolen kertoman perusteella naiset suurin piirtein lynkkaavat miehen ja kehottavat eroamaan. Ollaanko me naiset oikeasti näin yksinkertaisia??? Tasapuolisuus tässäkin asiassa.

Mies asuu tuon naisen ja vauvan kanssa yhdessä. Eiköhän hän ole torstai-iltana ja perjantaiaamuna nähnyt, missä kunnossa vaimonsa ja vauvansa on ja ollut tietoinen myös sairastelun kestosta, eli tietää, että oli jo kolmas päivä menossa, eikä merkkejä paranemisesta. Vaikka ap olisi sanonut miehelle mitä, kyllä miehen on täytynyt ymmärtää, missä mennään. Vai eikö 4kk alipainoisen vauvan isä ole perehtynyt siihen, että mitä nuhaiselle ja kuumeiselle imeväiselle voi tapahtua? Niinpä. Ei ehkä kannattaisi lähteä toiselle puolelle Suomea, ihan vaan nukkumaan, että voi sitten aamusta heti lähteä ajamaan kiireellä kohti sairaalaa.

Vierailija
1142/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jättäisittekö naiset ystävänne häät väliin siksi, että mies on sairas eikä jaksa hoitaa lasta?

Mä jättäisin ystävän häät väliin jos siksi että mies on sairas, vaikka meillä ei lasta ole. Ihan vaan koska en halua vahingossa viedä sitä tautia eteenpäin. Voi luoja.. ja jos olisi lapsi, sitä suuremmalla syyllä jättäisin häät väliin.

Joku täällä aiemmin kertoi, että vaikka koko muu perhe olisi influenssassa paitsi mies, niin mies lähtisi silti häihin vieraaksi. Siinä ei kauheasti ajatella, että mies tartuttaa taudin moneen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1143/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta kenellekään ei ole velvollisuutta antaa anteeksi ja ymmärtää loputtomiin. Rajansa näillä virheilläkin on ja mielestäni oman pienen lapsen jättäminen on virhe, jota ei tarvitse antaa anteeksi.

Osoitat pointtini hienosti käyttämällä yksittäisestä tilanteesta sanaa loputtomiin. Jos ap ei ole trolli, niin siitäkin huolimatta meillä on vain toisen osapuolen kertomus. Kun muuttaa vastaavalla suodattimella yksittäistilanne-loputtomiin, migreeni-pieni päänsärky, niin tarinat muuttuvat aika lailla j. Asioiden huomattava liioittelu näkyy naisten viesteistä järjestelmällisesti.

Kummasti miehillä pieni nuha onkin vakava miesflunssa, jonka aikana ei voi tehdä yhtään mitään.

Heh, tosiaan. Miksei täällä kukaan aloittajaa mollaava ole sitä mieltä, että mies olisi kotona sairastaessaan voinut ottaa vetovastuun lapsesta ja tarjota äidille pienen hengähdystauon kun kerta oli itse kotona? 

Vierailija
1144/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarinassa on aina kaksi puolta. Aina. Aloittaja on kertonut oman näkemyksensä tapahtumista, miehen näkemys puuttuu. Ja vain tämän yhden osapuolen kertoman perusteella naiset suurin piirtein lynkkaavat miehen ja kehottavat eroamaan. Ollaanko me naiset oikeasti näin yksinkertaisia??? Tasapuolisuus tässäkin asiassa.

Oli miehen näkemys tapahtumista millainen hyvänsä, niin faktat pysyvät silti samoina: 1. Aloittaja oli väsynyt ja sairas. 2. Vauva oli sairas. 3. Mies lähti silti reissuun. 4. Aloittaja joutui viemään lapsen sairaalaan. 5. Vauva joutui jäämään sairaalaan useammaksi yöksi.

Lopputulos: mies oli itsekäs ja vastuuton.

Vierailija
1145/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarinassa on aina kaksi puolta. Aina. Aloittaja on kertonut oman näkemyksensä tapahtumista, miehen näkemys puuttuu. Ja vain tämän yhden osapuolen kertoman perusteella naiset suurin piirtein lynkkaavat miehen ja kehottavat eroamaan. Ollaanko me naiset oikeasti näin yksinkertaisia??? Tasapuolisuus tässäkin asiassa.

No, ei siitä ole vuottakaan kun äiti sai tuomion heitteillejätöstä kun oli jättänyt terveen viisivuotiaan tunniksi yksin kotiin. Aloittajan mies jättää kovassa kuumessa ja migreenissä olevan aloittajan ja sairaan lapsensa yksin ja sinä peräänkuulutat tasapuolisuutta. 

Muutenkin, miten miehen näkemys muuttaisi tätä tilannetta? Hän on joka tapauksessa lähtenyt häihin ja huolehtinut vaimostaan ja lapsestaan tasan jauhelihapaketin verran.

Vierailija
1146/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on paska mies sanoisin. Ei se välitä susta pätkääkään jos noin vaikeaa on tehdä päätöksiä auttaako kumppania. Itse kyllä auttaisin heti ja tulisin töistä kotiin heti. Minä olen perunut juhlia koska avovaimo on sairastunut joten olen jäänyt kotiin. Piti lähteä laivalle kerran kaveri porukalla mutta peruin koska kumppanini sairastui ja olen hakenut lääkkeitä ja ruokaa ja siivonnut. Meillä on kyllä aina siistiä mutta minuun voi aina luottaa että autan. Myös työnantajan on ymmärrettävä että kotiin pitää mennä jos siellä on vauva jota pitää hoitaa. Mikään selitys tärkeästä työstä ei voi mennä läpi. Miehes valehteli siitä. Ei se ole mikään astronautti että pitää mennä kun työ on kallista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1147/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Eihän tässä nyt miestä vaadita olemaan tuki ja turva KOKO AJAN, vaan akuutissa, kriittisessä tilanteessa. On se kauheaa kun joutuu jumankekka auttamaan sairasta puolisoaan ja omaa lastaan, kyllä on hirveän väärin tällaiset odotukset. Mun puolesta mun mies saa mennä ihan niin paljon kuin itseä huvittaa, en soittele perään, mutta sen kerran kun minä todella sairaana apua pyydän, niin sitä on saatava. Muussa tapauksessa mies on täysin hyödytön kapistus, ja konmaritan sellaiset pihalle hetkessä. Minä tarvitsen miestä vain kriisitilanteissa, muussa elämässä mies on vain mukava bonus. Olen todella itsenäinen ja riippumaton, jopa niin paljon että se on miehelle pienimuotoinen ongelma, joten turha lässyttää mistään itsenäistymisestä tai läheisriippuvuudesta tms. Normaalisti jos kyse on oksennustaudista tai flunssasta, kaipaan lähinnä tilaa ja yksinäisyyttä, joten kun apua pyydän, sitä ihan oikeasti tarvitsen.

Vierailija
1148/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle ei satu tällaisia virheitä tai virhearviointeja. En ikinä jättäisi sairasta, alipainoista neljän kuukauden ikäistä vauvaa sairaan ihmisen hoidettavaksi. En varsinkaan, jos hoitaja on itsekin epäillyt selviytymistään ja vielä imettää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1149/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.

Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.

Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.

Ennen naiset oli (luonteensa mukaan) ihan samanlaisia kuin nyt. Oli avuttomia ja oli näitä toisten lyttääjiä.

Ennen on ollut ja nykyään myös naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi kotonaan.

Voi olla, että olet hyvä työssäsi koska osaat noudattaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ei ehkä ole muistettu antaa. Heikommassa asemassa olevat ei myöskän yleensä anna asiakaspalautetta ylemmäs.

Vierailija
1150/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta kenellekään ei ole velvollisuutta antaa anteeksi ja ymmärtää loputtomiin. Rajansa näillä virheilläkin on ja mielestäni oman pienen lapsen jättäminen on virhe, jota ei tarvitse antaa anteeksi.

Osoitat pointtini hienosti käyttämällä yksittäisestä tilanteesta sanaa loputtomiin. Jos ap ei ole trolli, niin siitäkin huolimatta meillä on vain toisen osapuolen kertomus. Kun muuttaa vastaavalla suodattimella yksittäistilanne-loputtomiin, migreeni-pieni päänsärky, niin tarinat muuttuvat aika lailla j. Asioiden huomattava liioittelu näkyy naisten viesteistä järjestelmällisesti.

Ei siinä ole mitään liioittelua, että sanoo lapsensa hylkäävän vanhemman olevan kelvoton ja ettei tuollaista käytöstä todellakaan tarvitse ymmärtää. Ylipäätään, en ottanut kommentissani kantaa aloittajan tapaukseen, vaan vastasin siihen, että vaikka ihmiset tekevät virheitä, kenelläkään ei ole velvollisuutta antaa anteeksi.

Jos olisin yhtä tarkoitushakuinen kuin sinä, vetäisin kommentistasi linjaukset siihen, että miehillä on heikko luetun ymmärtäminen. 

En ottanut mitään kantaa siihen pitääkö edes yksittäistapausta antaa anteeksi. Kritisoin tilanteiden huomattavaa liioittelua ja sen myötä vaikeutta arvioida sitä mikä on todellinen tilanne, koska se voi olla täysin eri mitä on kerrottu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1151/1874 |

No sanokaapa sitten miten kaksi vuotiaan lapsen äiti ei voi ostaa kuumemittaria itse vaan se on naisen mielestä miehen tehtävä? Ja kun mies ei ole ostanut niin syyttää miestään terveydenhuollolle siitä? Näitä syyttelyitä kuulee niin usein.

Vierailija
1152/1874 |

Eihän näillä palstoilla voi muuta kuin olettaa, että kerrottu on totta. Ei mulle tuota vaikeuksia uskoa tarinan todenperäisyyttä. En nyt oikein tiedä, että mikä tässä on liioittelua tai tarvitseeko tässä liioitella, kun tilanne on se, että lapsi on sairaalassa, isukki oli juhlimassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1153/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.

Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.

Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.

Ennen naiset oli (luonteensa mukaan) ihan samanlaisia kuin nyt. Oli avuttomia ja oli näitä toisten lyttääjiä.

Ennen on ollut ja nykyään myös naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi kotonaan.

Voi olla, että olet hyvä työssäsi koska osaat noudattaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ei ehkä ole muistettu antaa. Heikommassa asemassa olevat ei myöskän yleensä anna asiakaspalautetta ylemmäs.

No sanokaapa sitten miten kaksi vuotiaan lapsen äiti ei voi ostaa kuumemittaria itse vaan se on naisen mielestä miehen tehtävä? Ja kun mies ei ole ostanut niin syyttää miestään terveydenhuollolle siitä? Näitä syyttelyitä kuulee niin usein.

No ei kai kukaan äiti nyt oikeasti ole kyvytön ostamaan kuumemittaria. Älä nyt höpöttele. Ehkä siinä tapauksessa, kun joku noin sulle sanoi, edellinen kuumemittari oli hajonnut ja mies oli luvannut käydä ostamassa uuden (ja siksi nainen ei ollut ostanut) ja mies sitten olikin unohtanut. Hoitajalle äiti vain tokaisee puhelimessa, että kun ei tuo mies hitsinhitsi ostanut sitä. Älä nyt heti oleta, ettei äiti osaisi, vaikka sovitaankin, että mies hoitaa jonkun tietyn asian.

Vierailija
1154/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.

Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.

Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.

Ennen naiset oli (luonteensa mukaan) ihan samanlaisia kuin nyt. Oli avuttomia ja oli näitä toisten lyttääjiä.

Ennen on ollut ja nykyään myös naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi kotonaan.

Voi olla, että olet hyvä työssäsi koska osaat noudattaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ei ehkä ole muistettu antaa. Heikommassa asemassa olevat ei myöskän yleensä anna asiakaspalautetta ylemmäs.

No sanokaapa sitten miten kaksi vuotiaan lapsen äiti ei voi ostaa kuumemittaria itse vaan se on naisen mielestä miehen tehtävä? Ja kun mies ei ole ostanut niin syyttää miestään terveydenhuollolle siitä? Näitä syyttelyitä kuulee niin usein.

Aivan varmasti näin. Kaikki uskovat. 🤥

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
1155/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin korona-aikana on lievästi vastuutonta lähteä juhlimaan yhtään mitään, jos kotona ollaan kuumesairaita.

Tässähän varmasti kysyttiin hääpariltakin mielipidettä vai kysyttiinkö... Tulossa ollaan mutta kotona ollaan 38 asteen kuumeessa, onko ihan ok? Itse jos olisin vatovastuussa häiden onnistumisesta, niin vastaus kuuluisi että jää kotiin.

Vierailija
1156/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä kumppania pitää auttaa eikä lähteä mihinkään juhliin. Ei mikään juhla ole niin tärkeä että jättää sairaan naisensa ja vauvan kotiin selviytymään.

Vierailija
1157/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla olisi noin hysteerinen ja uusavuton nainen ja lasten äiti niin saattaisin jäädä sille reissulle vähän pidemmäksikin aikaa!

Oletan, että juuri tuosta syystä sinulla ei ole vaimoa tai lapsia, vaan joudut täyttämään elämäsi trollaamalla netissä naisvihaa.

Kylläpä vaan on. Ja arvostan häntä entistä enemmän luettuani näitä kommentteja. Taidan olla onnenpekka?

Mielikuvitusvaimoa ja -lapsia ei lasketa.

sivusta kommentoin, että myöskään ihmisenkokoista nukkea ei lasketa.

Vierailija
1158/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt erilainen mielipide naiselta. Jos mun mies odottanut kuukausia häihin menoa niin ei taatusti niitä peruisi tuossa tilanteessa. Hemmetti, kyse on flunssasta. Sitä jaksaa vaikka mitä jos haluaa. Jättää kaikki muut ylimääräiset tekemättä ja hoitaa vauvan. Me naiset tehdään itsestämme ihme marttyyreita ja nalkutetaan joka asiasta ja sitten ihmetellään kun erotaan. Olisi naisillakin peiliin katsomisen paikka. Tämä mun mielipide.

Ootkohan lukenut yhtään tätä ketjua? Ap on vuorokausia valvonut sairaan vauvan kanssa (nuha ja kuume on oikeasti vaarallista 4kk vauvalle, joka hengittää pääasiassa nenän kautta, on imeväinen, eli nuhan vuoksi ei oikein pysty imemään, ja kuivuu helposti), ap:lla oli itsellään jo kolmatta päivää yli 38 asteen kuume ja lisäksi hän sai jo migreenikohtauksenkin, mikä voi tietysti uusia, jos tilanne jatkuu, eikä hän pääse lepäämään.

Silti mies vain lähti juhlimaan ja jätti ap:n yksin pärjäilemään sillä seurauksella, että äiti ja vauva viettivät ainakin seuraavat pari vuorokautta sairaalassa. Kyllä tuo mies nyt oli todella itsekäs ja vastuuton.

No kuule. Olen sairaanhoitaja ja tiedän täsmälleen taudit ja hoidot. Olen myös aikuinen ihminen joka osaa ihan itse ilman miehen apua hakeutua hoitoon jos sitä tarvitsee. Kyllä naisen on osattava toimia myös itsenäisesti. Ei miehen tarvitse olla mun tuki ja turva koko ajan. Ihan omilla aivoilla osaan ajatella.

Yksinkö se nainen on yhteisestä lapsesta vastuussa tilanteessa kuin tilanteessa? Jos olisit oikeasti lukenut edes aloituksen loppuun saati ketjua, huomaisit ettei mies ole toiminut missään vaiheessa avuttomaksi olettamasi aloittajan tukena ja turvana, saati oman lapsensa.

Lisäksi, toivottavasti et tee tuollaisella osaamisella hoitotyötä.

Teen työni kyllä hyvin ja sehän tässä onkin kun vastaanotolla on jatkuvasti näitä valittajanaisia joilta puuttuu täysin aloitekyky ja miestä syyllistetään joka asiasta. Esimerkki tosi tilanteesta: äiti soittaa, lapsella (2-v) ilmeisesti kuumetta. No paljonko? En ole mitannut kun ei mies ole ostanut kuumemittaria. Mitä ihmettä! Ja tätä samaa viikottain. Ei ennen naiset olleet näin avuttomia. Puhutaan miesten avuttomuudesta mutta sama koskee nykyäitejä.

Ennen naiset oli (luonteensa mukaan) ihan samanlaisia kuin nyt. Oli avuttomia ja oli näitä toisten lyttääjiä.

Ennen on ollut ja nykyään myös naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluksi kotonaan.

Voi olla, että olet hyvä työssäsi koska osaat noudattaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ei ehkä ole muistettu antaa. Heikommassa asemassa olevat ei myöskän yleensä anna asiakaspalautetta ylemmäs.

No sanokaapa sitten miten kaksi vuotiaan lapsen äiti ei voi ostaa kuumemittaria itse vaan se on naisen mielestä miehen tehtävä? Ja kun mies ei ole ostanut niin syyttää miestään terveydenhuollolle siitä? Näitä syyttelyitä kuulee niin usein.

Joopa joo, varmasti todella usein käy noin.

Mietitäänpä tuota esimerkkiäsi. Ehkä nainen on jäänyt kotiin hoitamaan sairasta lasta ja mies käy kaupassa. Nainen on pyytänyt miestä ostamaan myös kuumemittarin. Ostoksia on kuitenkin paljon ja mies unohtaa siksi ostaa kuumemittarin. Nyt lapsen vointi on huonontunut ja nainen joutuu soittamaan päivystykseen. Hän on turhautunut ja huolissaan, ja siksi manaa sitä, ettei mies ostanut kuumemittaria. Kuulostaa minusta ihan mahdolliselta tapahtumankululta. Nainen ei ole tässä tapauksessa mitenkään avuton tai kyvytön ostamaan mittaria, hän vain odotti suhteen toisen osapuolen hoitavan asian. Eikä mieskään ole mikään vätys tai pahantahtoinen, hän vain sattui unohtamaan kaikessa kiireessä sen mittarin.

Vierailija
1159/1874 |

Ja tuossa tilanteessa sekä mies että nainen olivat avuttomia ostamaan mittaria. Silti toikin "hoitsu" syyllistää äitiä. Yleensä jokaisella nyt kuitenkin on se mittari kotona, aika poikkeuksellista ettei olisi.

Vierailija
1160/1874 |
11.07.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hah, viikoittain soittaa muka joku äiti "hoitsulle" eikä hänellä ole kuumemittaria :D:D

Tämähän on sitten iso ongelma! Tuskin ne mittarittomat soittaa aina juuri hänelle.

Mä alkaisin markkinoida telkkarissa niitä kuumemittareita.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kaksi