Miksi ihmiset jättävät huomiotta sen jos toinen menestyy?
Menee naimisiin, saa työpaikan jne. Minkä takia jotkut, läheisetkin, eivät halua huomioida tätä mitenkään?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Unohtakaa koko juttu. Aiheesta ketjun tekeminen ei ollut kovin viisasta
Olen erimieltä. Voi olla, ettö otsikko on vähän provosoiva kun Ap kirjoittaa menestyksen huomioimisesta kun yhtö hyvin voisi kirjoittaa vaikka vain miksei huomioida silloin kun jotain yleisesti positiivista tapahtuu tai on tapahtunut. (Oma kysymyksensä olsi sekin, miten huomioida silloin kun jotain ilm negatiivista on tapahtunut).
Esimerkiksi itse olen pohdiskellut joskus sen kanssa, että pitäsikö minun huomioida jotenkin se, kurssikaverini naimisiin meno.
Tai miten huomioida kun kuulin toiselta kaverilta, että eräs yhteinen tuttumme oli valmistunut. Lähettäisinkö onnitteluvieistin tai soittaisinko ja onnitelisin vai odottaisin ensin, että hän mahd. kertoisi asiasta itse, kun oli kuitenkin vielä melko tuore juttu....
Joskus olen myös saanut itselleni lahjan, joka oli minusta ihan liian kallis verrattuna siihen miten hyvin tunsi lahjan antajan. Miten antaa tällöin takaisin samalla mitalla? - En halua olla se mies, josta sanotaan, että siinäpä vasta kiittämätön kaveri. Tai olla muiden silmissä se, joka on kateellinen, joka lienee astetta parempi kuin se, että joku väittäsi minun olevan katkera.
Sinkkumies
Tiedän lähinnä vain rikollisia, jotka "menestyvät". Mennyt kaikki arvostus ihmisiä kohtaan. Se on täyttä hevonpaskaa, että työllä ja ahkeruudella menestyy. Rikkaimmissa on paljon rikollisia, on etenkin ihmiskauppaa.
Vierailija kirjoitti:
No ehkäpä siksi, että naimisiinmenot ja työpaikan saannit eivät ole mitään erityistä menestymistä, vaan ihan tuikitavallista elämää.
Tästä tulee mieleen kysymys, että mikä sitten on sellaista erityistä menestystä, joka olisi huomioimisen arvoista?
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen on menestynyt? Onko onnellinen ihminen menestynyt? Jos on, niin millaisista asioista onnellisuus koostuu?
Oletko sinä onnellinen vai tavoitteletko sitä vasta? Koetko elämäsi merkitykselliseksi? Voisiko onnen tavoittelusta luopuminen tuoda lisää merkityksellisyyttä elämään?
Suosittelen lukemaan Pekka Saurin kirjan Onnen harha.
Miksi maailman onnellisin kansa, suomalaiset, miettivät tuollaisia? Kaikki ovat onnellisia ja sen pituinen se.
Jos et kutsu häihin, olet narsisti kusipää joka on levittänyt haaransa. Et muuta.
Jos haluaa huomiota, niin kutsua postiin tutuille ja tuntemattomille. Mutta ah nää nykyteinit on vaan ottopuolella. Ketäänhän he ei itse osaa nuistaa saatinedes KIITOSta lausua! Ei kiitos enää sukulaisbrateille riitä yhtään huomiota, kun kovin on ollut yksipuolista. Toi sukupolvi on niin kieroon kasvanutta, että huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Millai ihan tarkkaan kaikki tämä pitäisi huomioida? Kuinka monta onnittelua tarvitaan?
Minulle riittäisi kyllä hyvin jos edelläni kulkisi 10 ihmistä ja torvisoittokunta selostaisi saavutuksiani papyruksesta lukien itse olisin kantotuolissa orjien kannattelemana.
Vierailija kirjoitti:
miksi olet niin narsisti, että kaikkien pitäisi keskittyä sinuun?
Onko tosiaan sinusta narsismia se, että toivosi, että lähipiirissä olisi ihmisä jotka ainakin joskus osoittaisivat huomiota ihan oma aloitteisesti ja vapaasta tahdostaan silloin kun itselle tapahtuu ja tai on tapahtunut jotain yleisesti positiivisena pidettyä?
Itseäni joskus tympii kun tuntuu, että osa haluaa olla yhteydessä ainoastaan silloin kun haluavat saada tässä ja nyt itselleen jotain. - Mutta eivät itse vaivaudu olemaan yhteydessä ilman sen kummempia taka-ajatuksia.
Kohtuus kaikessa
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ovat kateellisia.
Se on ainoa syy.
Ei se toki ainoa syy ole. Esimerkiksi itse ole aina oikein varma miten pitäsi huomioida. Saatan laittaa tekstiviestin tai soittaa ja onnitella mutta esimerkiksi jos toinen menee naimisiin ja minua ei ole kutsuttu, niin tarvitisisiko minun huomioida jotenkin erityisemmin?
Kyllä minä onnittelen työkaveria, vaikka ei kutsuisikaan jne.
Aikuisena ei ole enää luontevaa tai edes mahdollista puhua omista saavutuksista. Ihmiset ei vaan osaa käsitellä sellaisia asioita. Ehkä se johtuu suomalaisten kateellisuudesta tai sitten jostain muusta.
Lamaannuksen sekainen umpimielisyys. Mun suvussa on valitettavasti tällaista. Tutkinnot, ylennykset, julkisuudessa noteeratut meriitit uralla, jne eivät ole asioita, joita edes mainitaan kun tavataan. Sen sijaan puhutaan bensan hinnasta, Salosten Kreetan matkasta (millä rahalla nekin reissaa) ja tykätään haukkua päättäjiä, etenkin naispuolisia. Kenenkä tahansa epäonni on mieluisampi puheenaihe, kuin mikä tahansa mukava asia. Jos jossain tutussa perheessä on saman vuoden sisällä syntynyt lapsi ja auto jäänyt tienvarteen, saa auton hajoaminen enemmän huomiota. Olen sukuni ensimmäinen ylioppilas (pikkuserkku on myös) ja yliopistotutkinnon suorittanut. Sen vuoksi en edes oleta, että he osaavat noteerata.
Taitaa olla osa Suomalaisuutta. Itse kyllä onnittelen, jos mennään naimisiin tai saadaan lapsia, täytetään vuosia tai mitä nyt vain. Tosin en nyt tiedä mitä tässä haetaan. Että eikö kukaan muka onnittele?
Ap sanoi että unohtakaa koko juttu ja täällä ne vaan jankkaa. Ap: tänä palsta ei sitten edusta yleistä totuutta. Täälläkin lähinnä, hmm miten sen kauniisti sanoisi, se valkoinen roska.
Vierailija kirjoitti:
Ap sanoi että unohtakaa koko juttu ja täällä ne vaan jankkaa. Ap: tänä palsta ei sitten edusta yleistä totuutta. Täälläkin lähinnä, hmm miten sen kauniisti sanoisi, se valkoinen roska.
Missä kohtaa Ap noin sanoi? - Tai ainakin itse koin, että esimerkiksi kommentin "13" lähettänyt ei ollut Ap., joka olisi kehoittanut meitä unohtamaan koko jutun.....
Riippuu varmaan mitä se on tarkalleen. Ja kuinka "hereillä" on tapahtuman aikaan (mistä tiedon saa, some vai puhelin) vai yrittääkö itse selviytyä jostain. Ja onko se miellyttävä asia vai eikö toisen uusi mies oikein innosta, on renttumainen juova. Sitooko rääkyvä lapsi toisen, raahaako kylään. Onko työpaikka toiselle ihana asia vai rasittava yhteisö. Kaikki riippuu kaikesta, kohteliaana onnitellaan. Joskus ahdisti tieto sukulaisen valmistujaisjuhlista ja vierasmääristä, pidän vain pienistä kahvitteluista kun toisella on aikaa keskittyä. Hössötys ja jäykistely juhlavaatteissa on kammottavaa.