Mikä tässä vauva-arjessa on niin kamalaa?

Vierailija:

mutta ei tässäkään keskustelussa oikeastaan kukaan ole kertonut oman elämänsä rankkuudesta negatiivisesti. Lähinnä on valistanut naivia ap:ta mitä todellisuus voi myös olla lapsiperheessä.

" Ei kenenkään tervee aikuisen unentarve voi olla 11-12 tuntia + päiväunet.

Sinä joka kirjoitit unentarpeestasi, mene lääkäriin.

Ei tuollainen ole enää normaalia. "



Olen kyllä lääkärissä käynyt juuri tämän asian vuoksi. Kilpirauhasarvot ja veriarvot normaaleja.



Olen lapsesta asti ollut tällainen " kokopäivätorkku" . Joskus kyllä tuntuu, että voisi vaikka pikkusormensa antaa, jos olisi virkeä 8 tunin unien jälkeen.



20

Vierailija:

Huvittaa aina kotiäidit, jotka kitisevät " oman ajan puutetta" netissä kolme tuntia putkeen. .

Mutta ilmeisesti jatkuvassa hengenvaarassa oleva lapsi ei olekaan kurja asia...

Vierailija:

niin elämässä ei vaan ole voinut tapahtua mitään kurjaa. Eiköhän mullakin ole elämässä tullut vastoinkäymisiä vähintään kahden ihmisen edestä, mutta en mä halua elää elämääni niiden kautta. Mitä enemmän kolhitaan, sen enemmän nautin kaikesta pienestä.

Kyllä se onnellisuus ja elämään tyytyväisyys on ihmisestä itsestään ja omista asenteista kiinni. Tiedän niin monta ihmistä, joilla on kaikki hyvin, mutta ei koskaan tarpeeksi hyvin, aina pitää valittaa. JA sitten tiedän ihmisen, jonka mies teki itsemurhan, joka on menettänyt kaksi lastaan, toisen pikkulapsena ja toisen teini-ikäisenä, ja joka siitä huolimatta on aina iloinen ja sydämellinen.

i]

Olin koko ajan ahdistunut ja pelkäsin kaikkea, eniten vauvan itkua. Kaikki oli kuitenkin ihan hyvin. Joillakin se vain menee näin eikä sille voi mitään. Ei kannata ap niin kauheasti arvostella rivien välistä tai kyseenalaistaa toisten äitiys ja jaksaminen.

Vierailija:

Eikö maalaisjärjellä (jos näillä kotiäideillä sellaista on jäljellä) tajua, että nyt puhuttiin ns. normaalista vauva-arjesta.

Kyllä jokainen ymmärtää, että jos lapsi on sairas tai niitä on kymmenen, voi vähän väsyttää...

Ketä ne normaalit vauvat ovat. Tästä nyt ymmärrän niin, että normaaleja ovat vauva, jotka eivät ikinä sairasta, joilla ei ole koliikkia, joilla ei ole vatsavaivoja, ei allergioita, ei vähäunisuutta, ei äidin masennusta, jne. Eli tässä puhutaankin niistä vauvoista, joilla ei ole mitään vialla. Olisiko näitä vauvoja ehkä 2 % syntyneistä. Niistäkö tässä nyt vain puhutaankin?

En enää näe asioita noin musta-valkoisen kuten ap näyttää näkevän. Että kun HÄNELLÄ menee hyvin niin kaikki muut ovat turhasta natisojoita?



Mulla on kolme lasta ja tiedän kokemuksesta että vauvat voivat todella olla erittäin erilaisia. Mulla toinen kaksosista oli aivan kamalan rankka vauva, erittäin ääniyliherkkä, eikä hänen kanssaan voinut käydä yhtään missään kun sai aina itkukohtauksia. Lähde siinä nyt sitten " rentouttavalle" vaunulenkille!!! Tämä lapsi on vieläkin erittäin temperamenttinen ja joka päivä otetaan yhteen hänen kanssaan, sekä minä että isä.



Onneksi toinen kaksosista oli just sellainen ihana tapaus joka nukkui päikkäreitä 4 h... Olisihan siinä helposti voinut luulla olevansa erinomainen... Onneksi oli toinenkin kaksonen siinä muistuttamassa meitä siitä, että tuskinpa meillä oli osaa tai arpaa siinä miten vauvat nukkuivat tai käyttäytyivät:-)).

jatkuva itku, se että olin yh eikä apua ollut, ja se, että en päässyt kunnolla ulos ja liikkumaan (mikä on aina ollut mulle henkireikä) koska vauva alkoi viihtyä rattaissa kirkumatta vasta tuolla puolen vuoden kieppeillä... ei pitkiä aikoja silloinkaan, tosin. Tosta 1,5v iästä eteenpäin onkin sitten ollut ihan eri meininki, kun turhat huutelut on ohi ja pääsee taas liikkumaan. Lapsi on nyt 2,5v ja uhmaikä on päällä, mutta tohon vauva-arkeen verrattuna piis of keik :)

Te olette oiva esimerkkitapaus, miten lapset ovat erilaisia!



t.20

Mulle raskainta on kestää tätä univelkaa. Nyt kaksi lasta. Molemmat olen imettänyt vuoden ikään, ja vasta imetyksen loputtua olen saanut nukkua kokonaisia öitä.



Juuri kun nukkuu makeasti, niin eikös vauva herätä ja jos vauvaa herättää 2-3 kertaa yössä, niin se on hyvä yö. Eli kun tätä jatkuu vuoden, ja sitten kun esikoinen saattaa heräillä kipeänä, niin unenpuute hiertää. Muutenhan kotonaolo on helppoa

että olen niin pitkästynyt.... Tykkäsin käydä töissä ja mulla haateellinen ja kiva duuni. Nyt kun mennään lapsen ehdoilla niin oman viihtyvyyden kustannuksellahan se tapahtuu. Mulle ei ainakaan riitä samat virikkeet kun 1- vuotiaalle. Kirjamakukin on jo erilainen :)

ja jos vielä sattuu olemaan sukulaiset lähellä ja hoitoapuakin tarjolla tarvittaessa. Ja jos satut olemaan ihminen joka ei kaipaa mitään muuta kuin 24/7 lapsen kanssa olemista jne....

Iloineen ja suruineen. Meillä kaksi pitkäaikaissairasta lasta perheessä, ja hyvin ollaan pärjätty. Parisuhde on pysynyt ihan hyvänä ja seksielämääkin on. Mulla oli vaikeat synnytykset, raskausajat, ja vauva-aika toisen lapsen kanssa menei sairaalassa. Silti, ihan hyvää elämää ollaan eletty, vauva aika vaan tuntuu nyt jälkikäteen helpolta, vaikka ei se varmasti silloin siltä tuntunut. Joskus voi asiat mennä vain helposti ja kivasti, joskus taas ei. Nauti vauva-ajastasi.

Vierailija:

Minulla on yksi melkein 4 v ja ainoaksi jää koska tuli avioero. Ottaisin kiljuen takaisin perheeni ja lisää lapsia ja olisin ihan hiljaa ja kiitollinen taivaanisälle. nuriskaa vaan.

Tuosta asenteesta sen verran, että minun vauvani oli pienempänä TODELLA ahkera rintalapsi: imetyssessiot saattoivat kestää tuntikausia, siis ihan oikeasti vaikka neljä tuntia putkeen pienin tauoin. Sohvallemme muovautui kyllä takapuoleni muotoinen kuvio. Olihan se toki rasittavaa ja kyselin asiasta neuvolasta ja tutuilta, mutta vastauksena oli aina höpinää lapsentahtisesta imetyksestä, joten ajattelin vain kestää. Eli siis paljon lehtiä tai hyvä kirja käteen ja kaukosäätimet lähettyvillä ja eikun imettämään. Loppujen lopuksi tuo vaihe elämässä ei kestänyt kauaa ja eipä se niin hirveää ollut.



Nyt luin eräältä palstalta äitien kokemuksia vastaavasta: he suurinpiirtein aikoivat murhata itsensä ja/tai heittää lapsen parvekkeelta alas koska kokivat nuo imetyssessiot niin kauheina ja rajoittavina.



En siis ollut tajunnut, että elän sitä kauhean raskasta vauva-arkea. Minä hölmö vaan sopeuduin tilanteeseen ja nautin vauva-ajasta, lopulta jopa niistä imetysmaratoneista! Kylläpä olin hölmö!

Heille tämä tyttö syntyi 7 kk ennen meidän vauvaamme... Ja olihan noisas vauvoissa eroja: heidän vauvansa aina todella reipas, ei mitään vierastamisia, ei äidissä-roikkumisia, söi kaiken minkä eteensä sai, nukkui hyvin heräämättä öisin ja myös pitkiä päikkäreitä. Ei repiny koskaan mitään alas, uskoi heti että ei on ei. Todella todella paljon ikäisiään edellä nyt 5-vuotiaana. Parisuhde heillä oli loistava ja vuodattivat arjen helppoutta!



Meidän vauvamme taas ihan eri tapaus... huonosti-nukkuva, ripustautuva, oppi asioita hitaasti, erityislapsi. Parisuhteemme kärsi. Lisää lapsia ei tule.



Sitten hekin saivat toisen lapsensa. Tämä oli poika ja täysin erilainen: nukkui pätkäunia päivällä ja yöllä. Söi huonosti ja vaati jatkuvaa viihdytystä, kaiken repi alas ja mitään eivät saa pitää rauhassa. No nyt yllättäen heilläkin menee huonosti, ovat väsyneitä ja stressaantuneita. ARki ei olekaan niin lutuista kun mitä saimme heidän ekan lapsensa aikana kuulla. No siinäpähän näkivät sitten millaista arpaonnea tämä lapsen saaminen on: vauva voi olla minkälainen tahansa, eikä siihen ole vanhemmilla mitään sanomista!

itsemurhan ja sitä rataa. Luuletko, että hän on ollut yhtä hymyä kun nuo tapahtumat ovat olleet ajankohtaisia? Kuulostaa siltä, että hän on pystynyt jatkamaan elämäänsä tapahtuneesta huolimatta, mutta varmasti raskasta on ollut. Sitäpaitsi näet hänestä vain yhden puolen, mistä tiedät, kuinka usein hän itkee ja vaipuu epätoivoon?



Olet oikeassa siinä, että asenne vaikuttaa vaikeuksista selviytymiseen. Onnellisimmat ihmiset ovat taatusti niitä, jotka näkevät aina toivoa ja iloa, vaikka olisi raskasta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että rankkaa voi olla siinä vaiheessa kun vastoinkäymiset ovat ajankohtaisia.

dokkarin vähän aikaa sitten, jossa sanottiin että synnytyksen jälkeinen masennus on puhtaasti länsimainen ilmiö? Tässä 3 kotona vietetyn vuoden aikana olen tullut siihen tulokseen, että se arjen raskaus tulee siitä järkyttävästi yksinäisyydestöä missä kotiäidit elävät.



Tarkoitan vastuuta arjesta. Muskarit on kivoja ja kahvihetket kaupungilla on kivoja, mutta niistä toisista äideistä ei ole kantamaan vastuuta minun arjestani. Tämä ydinperhemalli ei toimi tässä elämänvaiheessa.



Miksi pitäisi jaksaa yksin? Eivät ihmiset ennenkään eläneet tällaisissa eristyksenomaisissa tiloissa. Onneksi minulla on hyvä tukiverkko, molempiin mummoihin voi tukeutua.

että se miltä arki tuntuu, riippuu varmaan juuri siitä kuinka jaksaa elää tällaisessa tilanteessa. Että olet järkyttävän väsynyt mutta avun saaminen on niin hemmetin hankalaa. Ja sitten vielä webissäkin ihmetellään missä se arjen raskaus oikein on.



Ihmiset ovat yksilöitä.

Mutta ymmärrän kyllä heitä, joilla on vaativampi lapsi, sairastelua, koliikkia, kaksoset yms. että arki on kyllä aika toisenlaista.



Nyt kun lapsia on kolme niin arkikin vaativampaa, mutta siltikin vielä sujuvaa. Mutta sitä ilmoisempi olen, että nautin esikoisen vauva-ajasta! Siispä tsemppaan teitä kaikkia esikoisen äitejä, yrittäkää nauttia!!!