Jotkut osavaltiot yrittävät estää naisten matkustamisen abortteihin toisiin osavaltioihin?
Kommentit (558)
Faktahan on se että lapsia tulee kuole maan LAPSINA tästä syystä. Siinä voi korkeinoikeus sitten syyttää vain ihan itseään. Kun ihminen ajetaan epäinhimilliseen tilaan, hän raivostuu ja rupeaa toivottomassa tilassa olemaan turhautunut. Turhautunut ihminen toimii usein tunteen vallassa ja päätyy tekemään itselle ja muille haitallisia valintoja.
Abortin tehdessä nainen ei mur haa lasta, siinä missä mieskään ei mur haa lasta kun pyyhkii spermansa paperiin. Sen sijaan jos naisia ruvetaan pakkosynnyttämäön, lapsia aletaan vasta mu r hata.
Milloin saavat tuolla päähänsä, että myös ulkomaisten matkailijoiden sikiöitä pitää suojella? Lentokentille vaan lähtötarkastus, jossa kysellään naisilta sitä onko raskaana ja millä viikolla, ja että ei ole abortointiaikeita. Jos heräisi epäilys, että sikiö on vaarassa niin pitäisikö sitä sitten suojella välittämättä siitä miten turismista saaduille rahoille käy? Vai onko vain amerikkalaisperäisen sikiön henki tärkeä?
Demokraattisella maalla on oikeus järjestää aborttiasiansa siten kun kansa haluaa. Meillä sen sijaan ei tuoda abortinvastustajien kantoja lainkaan lehdistöön ja tälläkin foorumilla aborttilangat poistetaan heti kun joku tuo relevantteja pointteja abortin vastustukseen liittyen. Monta tällaista ketjua olen täällä käynyt läpi, jossa toin abortin vastustajien argumentteja. Jokainen niistä on poistettu.
Joten elellään tässä kuplassa nyt sitten suojeltuna. Ihmetellään kuinka valtaosa maapallon ihmisistä. Hämmästellään, kuinka amerikkalaiset ei ymmärrä abortin mahtavuutta. Samaahan ne Venäjällä ja P-Koreassakin tekee. Ei kerrota kansalle mitään, niin on helppo hallita. Kyllähän siinä on mahtava tunne kun me suomalaiset ollaan muka erinomaisen fiksua porukkaa. Todellisuudessa ollaan vaan rankasti manipuloituja ja media kautta linjan vasemmistoliberaalien propagandakenttä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tunne että Saksa tai Itävalta tiukentaa seuraavaksi aborttilakia
Päinvastoin. USA:n sairaan toiminnan vastaisku on aborttilakien tarkastelu naisen näkökulmasta sivistysmaissa. Se tulee tarkoittamaan sitä, että abortin saaminen useimmissa maissa helpottuu.
Mm. Suomi on järkeistämässä aborttilakiaan. Ei tämän vuoksi, se oli valmistelussa jo sitä ennen. Järkeistäminen ei tarkoita tiukentamista vaan päinvastoin, abortin saa hieman pienemmällä byrokratialla kuin nyt, jolloin se voidaan tehdä nopeammin. Kaikki voittavat tässä.
Vierailija kirjoitti:
Faktahan on se että lapsia tulee kuole maan LAPSINA tästä syystä. Siinä voi korkeinoikeus sitten syyttää vain ihan itseään. Kun ihminen ajetaan epäinhimilliseen tilaan, hän raivostuu ja rupeaa toivottomassa tilassa olemaan turhautunut. Turhautunut ihminen toimii usein tunteen vallassa ja päätyy tekemään itselle ja muille haitallisia valintoja.
Abortin tehdessä nainen ei mur haa lasta, siinä missä mieskään ei mur haa lasta kun pyyhkii spermansa paperiin. Sen sijaan jos naisia ruvetaan pakkosynnyttämäön, lapsia aletaan vasta mu r hata.
Jos vertaat kohdun sisällä olevaa ihmislasta spermaan, niin osaatko kertoa, että missä vaiheessa kehitystä se ihmislapsi on lopulta jotain enemmän kun spermaa. Onko se syntymän jälkeen, 5-vuotiaana vai 18-vuotiaana?

Abortin tehdessään nainen mielestäni nimenomaan mur haa lapsen. Toisekseen, ei muitakaan pahoja asioita kuten esim. kovia huumeita tule sallia siksi, että joku saattaa tehdä hirveitä rikoksia, jos kovia huumeita ei sallita.
Naisella on oikeus päättää kehostaan ja sille tehtävistä toimenpiteistä. Luonnossakin emo saattaa hylätä poikasensa, jos asiat eivät ole kunnossa. Joidenkin lajien naaraat osaavat itse keskeyttää raskauden, jos kaikki ei ole kunnossa. Niin ihminenkin osaa. Tässä suhteessa olemme täysin osa luontoa.
tämä alla oleva linkki liittyy aiheeseen abortti, vain siltä osin yllä olevaan viestiini. En jaksa nyt laittaa kahta viestiä peräkkäin, joten tässä luettavaksi:
https://www.ohchr.org/en/statements/2022/07/access-safe-and-legal-abort…

Luonnossa leijonauros surmaa kilpailevan uroksen lapset. Aivan naurettavaa oikeuttaa moraalia eläinmaailmasta. Siellä tapahtuu vaikka ja mitä. Ihminen on älykkäämpi olento ja siksi toimii eri pelisäännöillä. Ei delfinikään ota mallia muurahaisesta.
Harmi, kun naisilla ei ole samanlaista ominaisuutta kuin joillain nisäkkäillä. Ne pystyvät lopettamaan raskauden sulattamalla sikiöt, kun esimerkiksi ravinnosta tulee pulaa. Eipä tarvitsisis tapella abortin saadakseen.
Olen iloinen että tämä tulee varmasti vaikuttamaan positiivisesti muiden sivistysmaiden aborttilainsäädäntöihin. Abortin byrokratinen puoli tulee ainakin Suomessa helpottumaan tulevaisuudessa. (ilman toki tätä jenkkitouhuakin siis) Suomessahan on edelleen Euroopan mittapuulla aika tiukka lainsäädäntö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisella on oikeus päättää kehostaan ja sille tehtävistä toimenpiteistä. Luonnossakin emo saattaa hylätä poikasensa, jos asiat eivät ole kunnossa. Joidenkin lajien naaraat osaavat itse keskeyttää raskauden, jos kaikki ei ole kunnossa. Niin ihminenkin osaa. Tässä suhteessa olemme täysin osa luontoa.
tämä alla oleva linkki liittyy aiheeseen abortti, vain siltä osin yllä olevaan viestiini. En jaksa nyt laittaa kahta viestiä peräkkäin, joten tässä luettavaksi:
https://www.ohchr.org/en/statements/2022/07/access-safe-and-legal-abort…
Luonnossa leijonauros surmaa kilpailevan uroksen lapset. Aivan naurettavaa oikeuttaa moraalia eläinmaailmasta. Siellä tapahtuu vaikka ja mitä. Ihminen on älykkäämpi olento ja siksi toimii eri pelisäännöillä. Ei delfinikään ota mallia muurahaisesta.
Ai on älykkäämpi? Kyllä ihmislajissakin mies on nimenomaan vastustamassa naisen oikeutta kehoonsa. Samalla tavalla eläinmaailmassa naisen oikeutta omaan jälkikasvuunsa. Mies on paha joka lajissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan on se että lapsia tulee kuole maan LAPSINA tästä syystä. Siinä voi korkeinoikeus sitten syyttää vain ihan itseään. Kun ihminen ajetaan epäinhimilliseen tilaan, hän raivostuu ja rupeaa toivottomassa tilassa olemaan turhautunut. Turhautunut ihminen toimii usein tunteen vallassa ja päätyy tekemään itselle ja muille haitallisia valintoja.
Abortin tehdessä nainen ei mur haa lasta, siinä missä mieskään ei mur haa lasta kun pyyhkii spermansa paperiin. Sen sijaan jos naisia ruvetaan pakkosynnyttämäön, lapsia aletaan vasta mu r hata.
Jos vertaat kohdun sisällä olevaa ihmislasta spermaan, niin osaatko kertoa, että missä vaiheessa kehitystä se ihmislapsi on lopulta jotain enemmän kun spermaa. Onko se syntymän jälkeen, 5-vuotiaana vai 18-vuotiaana?
Kyllä vertaan. Jo voimassaolevan aborttilainsäädännön aikaraja abortin tekoon, varmistaa sen että kohdussa elävä mötikkä, ei ole vielä ihminen vaan alkio/sikiö.
Lisäksi vertaan, koska naisella ei ole mahdollisuutta pyyhkiä sisältään kaikkia siittiöitä ulos ja päättää milloin munasolu hedelmöittyy. Siksi naisella pitää olla oikeus päättää siitä vaikka hedelmöitys tapahtuisi. Naisen kuuluu saada päättää omasta kehostaan vielä kun se on mahdollista ja estää epätoivottu raskaus.
Kai se on jotenkin miesten halu hallita naisen seksuaalisuutta kun halutaan pakottaa naisia synnyttämään. Tämähän on miessukupuolelle ollut aikojen alusta yleistä.
Toisaalta, toivo elää nuorissa miehissä. Kaikki tuntemani nuoret miehet arvostavat naisen omaa kykyä päättää kehostaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuli tähän liittyen mieleen se, kun esim youtubessa on muistovideoita vakavasti kehitysvammaisina syntyneille lapsille, jotka on monet jo ultrassa sairaaksi todettuja. Nämä saavat sitten syntyä maailman ja elevät se parista päivästä pariin viikkoon. Jotkut jopa vuoden. Mietin tässä sitä, että onko oikein synnyttää noin sairas lapsi joka ei tule elämään täällä kauaa. Minusta ei jos asian tietää ja abortin voisi vielä tehdä. Monet ovat uskonnollisia perheitä Usasta ja kutsuvat Jumalan ihmeeksi noita sairaita lapsia jotka kuitenkin "ihmeellisesti" elävät täällä sen vähän aikaa. Minusta se on kidutusta jos sairas lapsi kärsii kivuista sen lyhyen elämänsä ajan. Tietysti abortti kiellot varmaan lisäävät tätäkin. Tietysti moni lapsi voi elää ja en kannata mitään "kaikki vammaiset pois" linjaa, mutta jotenkin ihmetyttää jos synnyttää esim jonkun trisomia (tms) asteisen lapsen joka elää sen pari päivää. Minusta on jopa julmaa.
Tämä vain kertoo siitä, miten sairaiden ihmisten kanssa ollaan tekemisissä.
Hauska, että jenkkiläläiset on aina haukkumassa venäjää siitä sun tästä. Mutta heillä itsellään on paljon pahemmat ongelmat omilla nurkilla. Kuten Ultra-rikkaat, jotka on kahminut kaiken kansakunnan varallisuuden häikäilemättömästi omiin taskuihinsa. Miten nämä Ultra-rikkaat eroaa venäjän oligargeista?
Venäjällä ei kaupunkien jalkakäytävät ole täynnä asunnottomien telttoja, toisin kuin pystyyn rapistuvissa jenkkikaupungeissa on.
Venäjällä on ilmainen sairaanhoito. Jenkkilässä ihmisiä kuolee joka päivä, kun ei ole varaa mennä lääkäriin eikä korruptoinut mätä vakuutusjärjestelmä toimi muussa asiassa kuin siinä rahan kuppaamisessa. Sairaaloiden tarkoitus ei ole hoitaa potilasta, vaan kupata rahaa. Näin mätää järjestelmää ei ole missään muussa maapallon maassa kuin jenkkilässä.
Venäjällä ei poliisi ammu ihmisiä kaduille, eikä venäjällä muutenkaan ole mitään joukkoampumisia joka ikinen päivä. Eikä edes kerran vuodessa.
Jenkkilässä on enemmän ihmisiä vankilassa kuin kaikissa maailman diktatuureissa yhteensä. Mukaanluettuna kiinat, intiat, etelä-amerikat sekä se venäjä. Todella vapaa maa! Vankilat on myös orjalaitoksia, koska vangit pakotetaan työskentelemään firmoille käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.
Aivopesu. Jenkkilässä hoetaan vauvasta vaariin vuosikymmeniä, sukupolvesta toiseen, miten jenkkilä on maailman paras onnela ja kaikki muu maailma on hirveää sosialismia. Miten tuo jokapäiväinen joka asiassa hokeminen mitenkään eroaa siitä propagandasta mitä venäjällä kansalle suolletaan? Ainakin tuo on jenkkilässä toiminut koska ei sielä oma kansa näe mitään outoa, vaikka kompastelevat telttoihin kun kävelevät kaupungilla.
En itse mitenkään ihannoi venäjää. Mutta silti faktat on faktoja. Itse ihannoin eurooppaa. Eurooppa on se oikea maailman paras demokratia, missä kaikkea ei ole uhrattu rahan nimissä. Jenkkilä ole demokratiaa nähnytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo onnistuisi muuten kuin estämällä täysin kaikkien naispuolisten matkailu osavaltioiden välillä?
Jossain osavaltiossa ainakin pohdittiin sellaista ratkaisua, että lentokentille laitettaisiin koiria, jotka pystyvät haistamaan jos nainen on raskaana. Hullua meininkiä, toivottavasti ei tule tapahtumaan.
Nyt joku järki käteen näihin juttuihin. Haloo. Kaikkea ihmiset uskovatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 1 % aborteista tehdään raiskauksesta alkunsa saaneen raskauden takia. Loput ovat naisen omaa vastuuttomuutta, lyhytnäköisyyttä ja tietoista riskinottoa.
Minusta on tervetullutta, että naisiakin pyydetään kantamaan vastuu teoistaan. Suurin osa aborteista tehdään siksi, että nainen on laiminlyönyt tehokkaan ehkäisyn käytön.
Ei kannata hankkiutua paksuksi jos ei lasta halua, käyttää sitten useampaa ehkäisymenetelmää tarvittaessa. Ja sitten henkari käyttöön jos oikeasti haluaa lapsensa vastuuttoman käytöksensä seurauksena vielä tappaa.
Miten miehiä pyydetään kantamaa vastuu elämän alullepanosta? Mikä on miehen vastuu teoistaan USAssa?
Kylläpä naurattaa. Mieshän joutuu aina vastuuseen lapsen elättämisestä, jos nainen päättää sen pitää vaikka mies ei haluaisi. Siinä ei mieheltä mitään kysellä. Tähän pitäisikin saada muutos.

Voi kuule mikään ponnistelu ei ole liian suuri tai kummallinen, jos sillä saadaan naisten asemaa kurjistettua. Näin ainakin valtiollisten mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle 1 % aborteista tehdään raiskauksesta alkunsa saaneen raskauden takia. Loput ovat naisen omaa vastuuttomuutta, lyhytnäköisyyttä ja tietoista riskinottoa.
Minusta on tervetullutta, että naisiakin pyydetään kantamaan vastuu teoistaan. Suurin osa aborteista tehdään siksi, että nainen on laiminlyönyt tehokkaan ehkäisyn käytön.
Ei kannata hankkiutua paksuksi jos ei lasta halua, käyttää sitten useampaa ehkäisymenetelmää tarvittaessa. Ja sitten henkari käyttöön jos oikeasti haluaa lapsensa vastuuttoman käytöksensä seurauksena vielä tappaa.
Miten miehiä pyydetään kantamaa vastuu elämän alullepanosta? Mikä on miehen vastuu teoistaan USAssa?
Kylläpä naurattaa. Mieshän joutuu aina vastuuseen lapsen elättämisestä, jos nainen päättää sen pitää vaikka mies ei haluaisi. Siinä ei mieheltä mitään kysellä. Tähän pitäisikin saada muutos.
Hoituu helposti. Mies vain pitää huolen siitä, että kaikki siittiöt jäävät hänen hallintaan. Tuon enempää se ei vaadi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Roe vs Wade -päätöksen tekijät
- Warren E. Burger (valkoinen setämies)
- William O. Douglas (valkoinen setämies)
- William J. Brennan Jr (valkoinen setämies)
- Potter Stewart (valkoinen setämies)
- Byron White (valkoinen setämies)
-Thurgood Marshall (musta setämies)
- Harry Blackmun (valkoinen setämies)
- Lewis F. Powell Jr (valkoinen setämies)
- William Rehnquist (valkoinen setämies)Semmosta.
Mitä ihan tarkkaan yrität sanoa?
Ohis, mutta joku tuolla aikaisemmin kommentoi miten tämä korkeimman oikeuden päätös on "multikultin" ansiota. Ehkä tuossa pyritään osoittamaan, että syy taitaa olla kuitenkin jossain muualla.
Jotkut arvioivat, että tämä uusi päätös on seurausta siitä että multikultin ja vähemmistöjen on annettu riehua ja vihata kaikkea valtavirtaa viimeiset kymmenen vuotta. Koska korkeimman oikeuden tuomareita vihataan joka tapauksessa, heille oli helppoa ja ajallisesti sopivaa kumota aborttioikeus nyt.
Joka liikkeelle syntyy yhtä vahva tai vahvempi____________.