Lue keskustelun säännöt.
Olisiko ikisinkkuus vaikea asia monelle?
04.07.2022 |
Kuinka moni olisi onnellinen ja tyytyväinen elämään jos ei hänellä koskaan olisi (ollut) kumppania?
Eikö se olisi vaikea asia lähes kaikille?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä haluan nussituttaa lettuani.
Siihen et parisuhdetta tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tässä tarkoitetaan kumppanilla? Itse olisin tyytyväinen elämääni, missä kumppanit vaihtuisivat toistuvasti, eikä tarvitsisi koskaan sitoutua yhteen. Eli yksi kumppani ei riitä minulle.
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Minulle ikisinkkuus ei ole ollut ongelma. Ikää minulla on 32v ja en ole koskaan ollut parisuhteessa. Noin 10% ihmisistä ei seurustele koskaan elämänsä aikana.
En vain koe parisuhdetta tärkeäksi asiaksi koska minulla on ystäviä ja sukulaisia.
Olen myös hyvin seksuaalinen ihminen ja masturboin todella usein.
Miksi osalle ihmisistä parisuhde on niin tärkeä asia että he menevät parisuhteeseen? Seksin vai rahan takiako?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tässä tarkoitetaan kumppanilla? Itse olisin tyytyväinen elämääni, missä kumppanit vaihtuisivat toistuvasti, eikä tarvitsisi koskaan sitoutua yhteen. Eli yksi kumppani ei riitä minulle.
Ettei koskaan olisi sitä ensimmäistäkään kumppania/ parisuhdetta/ rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Täällä kolmas.
Kaikki mitä sanotte resonoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Mitä on tapahtunut, ettei ole löytynyt ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Täällä kolmas.
Kaikki mitä sanotte resonoi.
Mä olen jo 43-vuotias. Kyllä sitä niin ulkopuoliseksi ja epäonnistuneeksi itsensä elämässä tuntee. Ja tosiaan, kun kaikki aina jaksavat vielä asiasta muistuttaa niin sitten saa aina itku kurkussa kotiutua milloin mistäkin tilanteesta ja tapahtumasta. T: tuo eka elämäni kipein kommentin jättänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipa se monelle, osalle vähemmän tai joskus. Mutta luultavasti sitä pahempi huoli osalle voi olla tukien pienuus, asuntoasiat eli saako sopivan asunnon /sijainnin ja käytännön hommat joista pitää selvitä yksin. On painavaa kannettavaa, sää reistaa, voi joutua ravaamaan usein kaupassa jos rahaa on vähän, ikkunanpesut hartiavaivaisilla ja muut hankalat paikat. Entä välimatkat.
Suurin osa ihmisistä ei tätä kestäisi. Mielenterveyden ongelmat ja itsemurhat räjähtäisivät.
On helppo sanoa, että yksinäisyys on vain asennekysymys, kun on elänyt elämänsä hyppien suhteesta tai seksisuhteesta toiseen ja pisin yksinoloaika on ollut ehkä vuoden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensirakkaus jätti minut ja lapsensa.Kun en littynyt heluntalais -serakuntaan johon hän liittyi. seurava rakauteni rakasti pulloa enemmän kuin minua joten minä jätin hänet!yksikseni olin 12v.Kun löysin rakkauden ja oma valintani pelkkä suhde,valitetavasti hän kuoli sydis..Tieysti jos olisi mies yhdessä asuminen ollut ,taloudelliset mahdolisuudet paremmat.Mutta kuljen selkä suorana kiitolinen elämä, valitsin tien jossa en rippuvainen toisesta henkilöstä taloudellisesti ymm.Mikä toki tarkoitaa kapeampaa elämää mutta olen elänyt.Ympäristölle suku/ ystävät toki vaikea asia: Se ei saa miestä ymm.Soopa jauhavat kuppikuntansa.Ymmärtämättä tämä on minun elämä ja valinta!
Kun mietin parisuhteitani niin nyt toivon että olisin vaan pysynyt sinkkuna. Ihan helvetin monelta murheelta ja ongelmalta olisin säästynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just hyvä kun saa olla ja elää niinku tykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Täällä kolmas.
Kaikki mitä sanotte resonoi.
Mä olen jo 43-vuotias. Kyllä sitä niin ulkopuoliseksi ja epäonnistuneeksi itsensä elämässä tuntee. Ja tosiaan, kun kaikki aina jaksavat vielä asiasta muistuttaa niin sitten saa aina itku kurkussa kotiutua milloin mistäkin tilanteesta ja tapahtumasta. T: tuo eka elämäni kipein kommentin jättänyt.
Täällä tpinen jo kanssasi samanikäinen (43 vuotias) ikisinkku ja jaan tunteesi. - Toisaalta olen päässyt sen yli, että pitäisin itseäni täysin ulkopuolisena tai epäonnistuneena vain siksi, että en ole ollut parisuhteessa.
Olen oppinut arvostamaan itseäni ja sitä, että oma elämäni on tässä ja nyt. Tai kuinka loisin sekä itselleni että mahd. kumppanilleni (, jonka edelleen kuvittelen joskus vielä löytäväni ja kohtaavani) kohtuuttomia paineita, jos tuntisin, että ilman kumppania oma elämä olisi arvotonta tai korkeintaan puolinaista, jonka vasta kumppanin rinnalla olo saisi kohoamaan täyteen arvoonsa,
Ihan oma päätös ja elämäntapa, ellei oikeasti kelpaa kellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä haluan nussituttaa lettuani.
Siihen et parisuhdetta tarvitse.
Mutta sen tarttis olla nainen eikä mies.
Kyllähän sitä miettii miksei saa/löydä ketään kun kaikki naiset ympärillä ovat seurustelleet ja suurin osa jo vähintään kihloissa.
N25
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, elämäni vaikein ja kipein asia.
Sä puhuit mun elämäni sanoiksi, sama tilanne.
Siihen päälle vielä ihmisten irvailut, jopa perheenjäsenten.
Elämä on kokonaisuudessaan epätoivoista miehen etsintää.
Ja nyt ne, joilla on mies/on ollut miehiä ja jotka valittavat elämäänsä, eivät tiedä mitään siitä mitä on olla 30 + ikisinkku...
Että kyllä tämä on elämäni kipein ja vaikein asia, minullakin.
Mitä on tapahtunut, ettei ole löytynyt ketään?
Olen eri, mutta mistä minä tiedän. Itse olen kyllä seurustellut nuorena. Nyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana 3 kk. Mua on pidetty joko ihanana tai yhdentekevänä. Kukaan ei ainakaan suoraan ole antanut palautetta, että kanssani ei voisi olla. Miesten sanaan ei kyllä tietty voi luottaa. Joku sanoo maailman ihanimmaksi ihan vaan että tilanne helpottuu sillä.
Olisi. En haluaisi elää jos olisin ikisinkku.