Onko sulle käynyt niin, että läheinen ystävä alkaakin vain ärsyttää?

Monet ystävyydet hiipuvat ja päättyvät, kun huomaa, että ei enää oikein saa mitään irti ystävyydestä. Ja jos joutuu olemaan enimmäkseen antava osapuoli.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti loppui ystävyys tuossa muutama vuosi sitten yhden kaverin kanssa. Mekin oltiin kummeja toistemme lapsille. Jotenkin hän ilmeisesti kyllästyi minuun. Pyysi käymään, mutta kun olin hänen luonaan, ei kiinnittänyt oikein mitään huomiota. Oli erilainen kuin ennen. Samoin kun tuli meille. En osaa selittää, mutta hän jotenkin kohteli minua ihan eri tavoin kuin ennen. Kerran hänellä sattui olemaan kylässä toimen kaveri kun menin (kutsuttuna) kylään. Jutteli ja nauroi hänen kanssaan kuten minun kanssani ennen. Aiemmin oltiin tosi hyvät ystävät. Myöhemmin tunsin olevani jokin pakollinen rasite hänelle.

Yhteydenpito hiipui. Lopulta en ottanut häneen enää yhteyttä eikä hän minuun. Usein mietin asiaa. Teinkö jotain väärin vai eikö hän yksinkertaisesti vain enää välittänyt seurastani. En edes tiedä mitä sanoisin hänelle jos kohtaisin kaupassa. Onneksi en ole kohdannut.

En nyt ihan oikein vastannut kysymykseesi ap. Mutta minä aliin selvästi ärsyttää entistä ystävääni.

Hyvin kuvailit, minulle kävi samoin. Tuntui että olen entiselle parhaalle ystävälle enää rasite. Emme enää juurikaan pidä yhteyttä, mitään dramaakaan ei ollut.

Mutta jos et näekään itsessäsi tapahtuneita muutoksia, jotka ärsyttävät kaveria? Nämä ihmissuhteet ei ole aina niin helppoja. Mä saan niskaani jatkuvasti piilovittuilua töissä ja henkilö, jonka kaveri olen ollut alusta asti on alkanut ärsyttää manoovereineen todella paljon. Osa syynä voi olla sekin, että hän ei vaan siedä mitään ohjeita ja kritiikkiä liittyen työhön, vaikka on nimetty lisäkädeksi siihen osa-alueeseen, joka on minun vastuulla. Sitten tämä on alkanut muiden kaveriensa kanssa puhumaan asioista selkäni takana (pari kertaa olen yllättänyt heidät) ja alkaneet piilovittuilla minulle joka asiassa.

Kyllä, en ole muutamaan vuoteen ottanut yhteyttä ystävään kenet olen tuntenut yli 10 vuoden ajan. Tajusin, että hän haluaa olla ystävä vain silloin kun hyötyy siitä itse jollain tapaa. Koskaan ei "ehtinyt" tapaamaan mutta auta armias jos olisi pitänyt lähteä kuskaamaan, hakemaan jotain tavaraa tai tulla auttamaan koko päiväksi sisustamisessa, niin silloin kyllä riitti aikaa vaikka kuinka paljon. Avun jälkeen siirtyi taas siihen kiireiseen elämäänsä, johon minä en mahtunut mukaan edes 5 minuutin ajaksi.

Jos elämässä oli jotain draamaa (ja sitä riitti vaikka kuinka paljon) tai muuten vaan piti päästä vuodattamaan pahaa mieltä, niin minun piti kuunnella sitä tuntikausia. Sama ei vain toiminut toisin päin. Jos olisin halunnut purkaa tunteitani ja ajatuksiani, niin ei käy. Ei ehdi kuuntelemaan. Mikäs siinä sitten, en ota yhteyttä, en kuuntele ongelmiasi, en tule muuttamaan tavaroitasi. 

Joo on. Ollaan oltu ystäviä joku 5-6v mutta ystävässä on alkanu ärsyttää se, että haluaa vain elää yhteiskunnan tuilla eikä edes yritä eikä halua hakea töitä. Hänelle on tullu työkkäriltä ilmoitus että pitäis hakea työpaikkoja. Heti kun tuo tuli niin kaveri alko uikuttaan että ei hän mihinkään töihin mene ja haki saikkua ettei tarttis hakee ja ettei tuu mitää karensseja ja että tt-tukea ei alennettais.

Sitten se kuvittelee että kela maksaa kaiken ja oikein vaatii että kelan pitää maksaa kaikkea mahdollista mitä neiti saa päähänsä.

En vaan jaksa enään tuollasta. Oon vähentäny yhteydenpitoa. Ei kiinnosta nähäkään enää yhtään 🤦

Ystävällä on myös 6v lapsi. Minkälaisen mallin tuollanen ihminen antaa lapselleenkin? Että ei kannata ikinä mennä töihin ku työssä käynti on tylsää ja p*skaa ja hyvin pärjää tuillakin?

Nykyään ärsyynnyn lähes kaikesta mitä ystäväni sanoo. Hänen ympyränsä ovat kovin ahtaat, joten pienetkin muutokset arkipäivään ovat hänelle isoja asioita, esim. toisella paikkakunnalla käyminen. Palattuaan hän selostaa todella perusteellisesti kaiken mitä oli matkalla tehnyt, ja koko pitkä kertomus kuulostaan ennalta valmistellulta puheelta, mukana jokin hauska sattumus tms.

Hän on monissa asioissa hyvin ahdasmielinen (esim. ulkonäköön liittyvissä) ja katsoo monia ihmisiä nenänvarttaan pitkin. Joillekin hän taas mielistelee. En aina välittäisi tavata. 

Sellainen joka provosoituu ja yrittää provosoida toista. Jos näin tapahtuu hän ottaa siitä itselleen työkalukseen ja valittaa toiselle/muille, että hänelle suututtiin ja kuinka paljon se loukkaa häntä.

Ei osaa pitää muiden salaisuuksia.

Sanoo olevansa ujo ja kuitenkin huutelee tuntemattomille törkeyksiä. Puhuu pahaa muiden selän takana ja värittele asioita ja tarinasta tulee ihan uusi.

Sanoo olevansa suorapuheinen. Kun hänelle ollaan se on paha, paha juttu. 

Aina tarve kommentoida hänen tekemisiinsä, materiaaleihin mitä ostaa jne ja jos hän ei niitä saa, hän suuttuu.

Käyttää toisen tavaroita ilman lupaa ja rikkoo rajoja. Kuten, jos henkilö x ei tykkää siitä jos joku pummaa rahaa ja tämä  kys. henkilö tietää sen ja silti siitä huolimatta tekee niin. Kun et suostu hän vetoaa siihen, että sitä varten ystävät on. 

Tällainen on hyvin raskasta seuraa ja vaikea henkilö jonka kanssa ei vain enää jaksa. Toki, hänen kanssaan on ollut mukavia hetkiä ja arvostan hänen mielikuvitustaan. Hän osaa olla hauska. Mutta ei aina jaksa vain kävellä kananmunankuorien päältä.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin 40-vuotinen ystävyys tulossa tiensä päähän. Onko 40 vuotta joku rajapyykki? :)

En jaksa edes avautua enempää, niin monimutkaista. Mutta onko jollain kokemusta hyvin pitkäkestoisen ystävyyden loppumisesta?

Minkä ikäisiä olette? Vaihdevuodet vauhdissa? 

Vanha ketjuhan tämä on, mutta lienee aina ajankohtainen. Ystävyyssuhteet loppuu siinä, missä parisuhteetkin. Kasvetaan erilleen, ja siinäpä se. En ole niin kauheasti ihmetellyt näitä pitkienkin ystävyyssuhteiden päättymistä, ihmiset muttuu ja arvomaailma. Nuo molemminpuolin kummiudetkaan ei takaa mitään loppuelämän sitovuutta. 

Joo loppui ystävyys, en enää jaksanut häntä. Aina puhui ensiksi tunnin omista tekemisistään jotka olivat tietenkin ihan huippua ja lopuksi kysyi mitäs minulle. Sitten jo sanoikin että pitää lähteä. Mitään kritiikkiä tai eroavia mielipiteitä ei hyväksynyt. Nyt oloni paljon kevyempi.