Onko teillä täysin käsittelemättömättömät hiukset?
Kommentit (42)
Olen käynyt viimeksi kampaajalla vuonna 2000, lapsen ristiäisiä varten. Silloin hiukset leikattiin ja laitettiin raidat. Sen jälkeen noista on leikattu pois vain yksittäisiä takkuja, en ole lyhentänyt lainkaan. Eli oma väri on tukevasti tukassa.
Ja hiukset ovat... nippa nappa niskapituiset. Tämä on perinnöllistä, toisen puolen suvussa on paksut pitkät (suorat) hiukset, toisella puolella sitten kiharat, ohuet ja lyhyet. Nämä hiukset eivät kasva kuin maksimissaan 2 vuotta, eli puoleen selkään asti ylettyvää tukkaa ei saa kuin lisäkkeillä. Koska hiuslaatu on haurasta, ohutta ja kiharaa, niin se menee helposti takkuun esimerkiksi jos on unohtanut harjata hiukset ennen hiustenpesua ja pesee tukan vahingossa sillain normaalisti hieromalla. Tää tukka pitäisi pestä lääppimällä (ja koska tätä on niin vähän, niin se puhdistuukin ihan sillä, että lääppii vaahtoisilla käsillä hiuksia päätä myöden).
Ihan voi kertoa kikkakakkosia ja hivenaineanalyysejä ja astanajoogaa hiusten kasvun parantamiseksi. Oikeasti kuvitteleeko joku, ettei tämän suvun naiset olisi käyttäneet KAIKKEA mahdollista hiustenkasvun parantamiseen, vuosikausia, vuosikymmeniä? Kalsium vahvistaa hiusta, mutta sekään ei saa kasvua jatkumaan yli kaksi vuotta, se kasvukausi on geneettisesti ohjelmoitu hiustuppeen. Minkkisampoo (tarkoitettu koirille) oli ihan jees, se myös vahvistaa tukkaa. Nykyään sitä ei enää saa.
Harmi, että suurin osa hiustenpesuaineista on silikoonittomia. Jos tällaisella hiuslaadulla pitää tukkaa yhtään pidempänä, niin se silikooni on tosi hyödyllinen. Näitä hiuksia ei koskaan voi kammata/harjata märkänä tai kosteana, vaikkeivät olisi takussakaan, niin venyvät ja katkeilevat.
Se on oikeasti kiva, jos jollain on upea tukka, mutta minusta on kummallista, että pitkät hiukset mielletään aina automaattisesti upeiksi. Ohuet, lasimaiset, päätä pitkin valuvat ja hyvin helposti rasvoittuvat hiukset eivät ole upeat vaikka ne yltäisi takapuoleen asti.