Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhoille naimisissaolo on niin tärkeää?
01.07.2022 |
Esimerkiksi yksi sukulaispariskunta. Muistaa aina mainita, että on ollut 40 vuotta naimisissa. Arvostelee mielellään nuoria, jotka eivät halua naimisiin. Mutta minun on äärimmäisen vaikea kuvitella tämän pariskunnan harrastamassa seksiä. Kaikki pyörii sen naimisissaolon ympärillä, seksiä on ollut varmaan viimeksi 30 vuotta sitten. Mies on kohtuullisen lihava, hengitys on raskata ja puuskuttavaa. Vaimonsa on elintapasairauksien myötä nivelrikon kanssa elävä löntystelijä. Tosi vaikea kuvitella, että heillä olisi minkäänlaista seksielämää. Mutta naimisissa on oltava, muusta viis.
Kommentit (48)
Miksi seksi piti vetää tähän? En menisi seksin takia naimisiin. Avioliiton arvo on vähän enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle se on Jumalan siunaama liitto. Fantasioin vieläkin löytäväni ortodoksimiehen tai miehen, joka olisi kiinnostunut kanssani oetodoksisuudesta ja liittymään siihen. Haluaisin ortodoksihäät, ja muuttaa vaikkapa Kreetalle/Kreikkaan eläkepäiviksi. Ei oikein lähde enää tämä Pride-Suomi. Ei minun juttuni.
No mutta 😍 Onko tällaisia naisia/ihmisiä vielä olemassa!
Vierailija kirjoitti:
Ennen naimisiin meno oli kaikki kaikessa. Muut oli "huonointa ainesta ikinä" vailla ihmisarvoa. Oli häpeä olla poikamies, vanhapiika tms.
Ennen naimattomat maksoivat korkeampaa veroa. Yhteiskunta kannusti naimisiinmenoa naimattomien veronkorotuksella, mikä sekin lisäsi halua avioitumiseen.
Tästä tulee mieleen kiista isoisäni kuolinilmoituksesta.
Kun isoisäni kuoli, serkkuni Maija (n. 30 v.) oli ollut jo lähes 10 v. yhdessä avomiehensä Mikon kanssa. Mikko oli tavannut isoisän lukuisia kertoja. Maijan sisko Saija oli puolestaan kihloissa Villen kanssa. He olivat olleet yhdessä noin 3 v.
Minä ja veljeni olimme tuolloin lukioikäisiä.
Äitini oli sitä mieltä, että kuolinilmoitukseen voidaan laittaa Maija & Mikko ja Saija & Ville.
Mutta tätini veti tästä herneen nenään. Hänen mielestään Saija & Ville vielä menee, koska he ovat kihloissa ja hääpäivä oli sovittu, mutta Maija & Mikko ei, koska pariskunta ei ole kihloissa tai naimisissa. Se, että pariskunta oli asunut yhdessä vuosikausia ei riittänyt, koska sormuksia ei ole ostettu. Siispä Mikko piti tiputtaa pois kuolinilmoituksesta kokonaan.
En ymmärtänyt tätä avioliiton korostamista silloin, enkä ymmärrä vieläkään.
Vierailija kirjoitti:
Minulle se on Jumalan siunaama liitto. Fantasioin vieläkin löytäväni ortodoksimiehen tai miehen, joka olisi kiinnostunut kanssani oetodoksisuudesta ja liittymään siihen. Haluaisin ortodoksihäät, ja muuttaa vaikkapa Kreetalle/Kreikkaan eläkepäiviksi. Ei oikein lähde enää tämä Pride-Suomi. Ei minun juttuni.
Kuulostaa hyvältä, iso peukku sinulle 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi nuorille avoimet liitot on tärkeitä
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä 40+ tuli kortteja joissa oli neiti nimen edessä. Sukulaiset halusi kai muistutella tasaison väliajoin.
Vierailija kirjoitti:
miksi nuorille avoimet liitot on tärkeitä
Miksi muiden avioitumiset/avioitumatta jättämiset ovat niin tärkeitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä minäkään miksi siinä on jotain erityistä ylpeilyn aihetta että on viettänyt suurimman osan elämäänsä yhden ja saman ihmisen kanssa. Melkein missä tahansa muussa asiassa se ettei koskaan tee mitään uutta aiheuttaisi enemmän kummeksuntaa kuin ihailua. "käyn joka vuosi samassa lomakohteessa, katsokaapa kuinka minä olen hyvä sitoutumaan", "syön joka päivä hernekeittoa ja olen ylpeä siitä". Tiedän siis kyllä että meidän kristillisessä yhteiskunnassa elämän pituinen avioliitto nähdään tavoiteltavana mutta en osaa nähdä siinä mitään ylpeiltävää itseisarvoa. Tietysti hienoa jos ihmiset löytävät halutessaan vierelleen samalla tavalla ajattelevan ihmisen mutta ei pitäisi noiden kultahääpäivähehkuttajienkaan ajatella että heidän tapansa elää on joku ainoa oikea.
Tämä vaikuttaa kyllä hieman kateelliselta tekstiltä. Jos joku pari juhlii pitkään kestänyttä liittolaisuuttaan, outoa, että koet sen muiden dissaamisena.
Elämä on itse asiassa aika raskas matka, sen varrella tulee monia vaikeita asioita vastaan, läheisten kuolemia, sairauksia, taloudellisia vaikeuksia. Yhdessä ne on helpompi kantaa. Avioliitto on todellakin muutakin kuin seksiä, mutta sitä on nykyaikaisen nuoren vaikea käsittää, kun koko media julistaa koko ajan, että seksi on elämän tarkoitus. No, ei ole, ainakaan kaikille.
Isäni ja äitini nukkuivat samassa sängyssä 80-90 -vuotiaina, ja isä kertoi, miten tärkeää hänelle on kun äiti pitää hänestä kiinni, nukkuivat lusikka-asennossa (se ei ole tempparilaisten yksinoikeus..). Sanoi, että fyysinen kosketus tuntuu vielä paremmalta kuin ennen, vaikka eivät enää seksiä harjoittaneetkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Kuinka vanha olet, kun noin varmaan sävyyn kirjoitat? Oletko elänyt 60-luvulla?
Vierailija kirjoitti:
Vielä 40+ tuli kortteja joissa oli neiti nimen edessä. Sukulaiset halusi kai muistutella tasaison väliajoin.
Höpö höpö. Vanhan kansan ihmiset kokivat epäkohteliaaksi kirjoittaa korttiin tai kirjeeseen pelkän nimen, sen eteen oli kohteliasta laittaa titteli tai ammatti: rouva, herra, neiti, opettaja, emäntä (maalla talon emäntä) jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietyt virstanpylväät kuuluu saavuttaa, olisi noloa elää vanhaksi ilman että ollut naimisissa, joten voi hyvin ymmärtää että on sitä tärkeämpää mitä enemmän vuosia mittarissa ilman aviota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Aika mielenkiitoista, koska kaksi tätiäni oli 60-luvulla nuoria opiskelijoita eikä heillä ole koskaan ollut tarvetta mennä naimisiin tai eivät ainakaan ole menneet. Molemmilla on kuitenkin ollut kumppani (vastakkaista sukupuolta) ja avoliitossa on asuttu. Toisella on - kauhistus sentään - jopa 2 lasta avopuolisonsa kanssa. Ja kyllä, molemmilla oli myös se ura, toisella jopa kansainvälinen.
1800-luku oli loppupuoleltaan varsin vapaamielistä aikaa, avoliitto tunnettiin jo silloin ja rakkaus kukoisti. Outoa kuvitella, että sitä pidetään jotenkin puritaanisena aikakautena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Kuinka vanha olet, kun noin varmaan sävyyn kirjoitat? Oletko elänyt 60-luvulla?
35-vuotias. Peilaan tätä omien vanhempieni kautta, jotka olivat nuoria 60-luvulla. Molemmilla on äärimmäisen vanhoilliset, perinteiset sukupuoliroolit, on miesten työt ja naisten työt. Äiti hoitanut kodin ja lapset, mies tuonut leivän pöytään. Nykypäivän menosta tuskin edes tietävät.
Kuka menisi kertomaan 32 vuotta avoliitossa eläneille vanhemmilleni, että naimisiin olisi syytä mennä, ei tuommoinen susiparina eläminen ole mistään kotoisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Aika mielenkiitoista, koska kaksi tätiäni oli 60-luvulla nuoria opiskelijoita eikä heillä ole koskaan ollut tarvetta mennä naimisiin tai eivät ainakaan ole menneet. Molemmilla on kuitenkin ollut kumppani (vastakkaista sukupuolta) ja avoliitossa on asuttu. Toisella on - kauhistus sentään - jopa 2 lasta avopuolisonsa kanssa. Ja kyllä, molemmilla oli myös se ura, toisella jopa kansainvälinen.
1800-luku oli loppupuoleltaan varsin vapaamielistä aikaa, avoliitto tunnettiin jo silloin ja rakkaus kukoisti. Outoa kuvitella, että sitä pidetään jotenkin puritaanisena aikakautena.
Niin, ja 1880-luvulla Helsingissä oli parikymmentä bordelliakin, jonne maaseudun köyhät tytöt menivät töihin. Minna Canth vastusti niitä. Nykyään feministit pitää tuota ammattia arvossa, kun siitä jatkuvasti on myönteisiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ihmetyttää, kun vanhat ihmiset haluavat mennä naimisiin. Usein molemmilla aikaisemmasta liitosta lapsia. Sekavaa.
Juridisesti usein järkevää
Kerro. Avioehtoko ratkaisu?
Minulle se on Jumalan siunaama liitto. Fantasioin vieläkin löytäväni ortodoksimiehen tai miehen, joka olisi kiinnostunut kanssani oetodoksisuudesta ja liittymään siihen. Haluaisin ortodoksihäät, ja muuttaa vaikkapa Kreetalle/Kreikkaan eläkepäiviksi. Ei oikein lähde enää tämä Pride-Suomi. Ei minun juttuni.