Miksi vanhoille naimisissaolo on niin tärkeää?
Esimerkiksi yksi sukulaispariskunta. Muistaa aina mainita, että on ollut 40 vuotta naimisissa. Arvostelee mielellään nuoria, jotka eivät halua naimisiin. Mutta minun on äärimmäisen vaikea kuvitella tämän pariskunnan harrastamassa seksiä. Kaikki pyörii sen naimisissaolon ympärillä, seksiä on ollut varmaan viimeksi 30 vuotta sitten. Mies on kohtuullisen lihava, hengitys on raskata ja puuskuttavaa. Vaimonsa on elintapasairauksien myötä nivelrikon kanssa elävä löntystelijä. Tosi vaikea kuvitella, että heillä olisi minkäänlaista seksielämää. Mutta naimisissa on oltava, muusta viis.
Kommentit (48)
AP:lla on omituinen käsitys avioliitosta. Useimmille se taitaa olla merkki sitoutumisesta ja lupauksesta olla aina toisen tukena, ei mikään sopimus seksihalukkuudesta.
Ja kyllä tosi vanhatkin tykkäävät seksistä, vaikka kroppa alkaisikin pettää. Isoäitini palvelutalossa, jossa on enimmäkseen yli 80-vuotiaita, oli syksyllä sukupuolitautiepidemia, kun yksinäiset leskirouvat kilpailivat muutaman viriilin papparaisen huomiosta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Kuinka vanha olet, kun noin varmaan sävyyn kirjoitat? Oletko elänyt 60-luvulla?
35-vuotias. Peilaan tätä omien vanhempieni kautta, jotka olivat nuoria 60-luvulla. Molemmilla on äärimmäisen vanhoilliset, perinteiset sukupuoliroolit, on miesten työt ja naisten työt. Äiti hoitanut kodin ja lapset, mies tuonut leivän pöytään. Nykypäivän menosta tuskin edes tietävät.
Tuo oli isovanhempiesi aikaa tuollainen. Minkälaisessa bunkkerissa vanhempasi ovat eläneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin omien sukulaisten ja perhetuttujen kohdalla lapsena sen, kuinka aina korostettiin sitä, kuinka joku on rouva. Jos jotakuta nimitettiin vahingossa neidiksi, se oli suorastaan häväistys. Joulukorttiinkin piti laittaa rouva sejase, pelkkä etunimi ja sukunimi ei riittänyt.
Ja jos jollain naimattomalla naisella oli hyvä työura ja kunnioitettava urakehitys, sitä pidettiin vähemmän kunnianarvoisena kuin sitä seikkaa, että joku toinen oli naimisissa ja siten rouva. Vaikka tällä rouvalla ei olisi mitään koulutusta ja juuri minkäänlaista työkokemusta.
Tämä oli pienestä tytöstä hämmentävää. Minusta se naimaton sukulaistäti joka oli ahkeruudella päässyt hyvään asemaan töissä ja lisäksi opiskellut kieliä ja matkustellut ympäri maailmaa oli paljon jännempi tapaus kuin se 18-vuotiaana avioitunut ikuinen kotirouva.
Johtuneeko siitä, että henkisesti vielä 60-luvulla monet nuoret naiset kasvatettiin vanhanaikaiseen tapaan. Vaikka jo 70-luvulla opiskelu oli mahdollista kaikille (Tarja Halonen esimerkkinä), niin silti henkisesti oltiin kuin 1800-luvulla. Lapseton uranainen ei ollut mitään, naimisissa piti olla.
Kuinka vanha olet, kun noin varmaan sävyyn kirjoitat? Oletko elänyt 60-luvulla?
35-vuotias. Peilaan tätä omien vanhempieni kautta, jotka olivat nuoria 60-luvulla. Molemmilla on äärimmäisen vanhoilliset, perinteiset sukupuoliroolit, on miesten työt ja naisten työt. Äiti hoitanut kodin ja lapset, mies tuonut leivän pöytään. Nykypäivän menosta tuskin edes tietävät.
Tuo oli isovanhempiesi aikaa tuollainen. Minkälaisessa bunkkerissa vanhempasi ovat eläneet?
Varmasti tähän vaikuttaa pikkukylä, jossa on aina eletty näin. Ei ollut nettiä, josta saisi muuta tietoa, vaan lapset kasvatettiin samaan tapaan, kuin heidänkin vanhempansa. Emäntäkoulu oli suosittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen naimisiin meno oli kaikki kaikessa. Muut oli "huonointa ainesta ikinä" vailla ihmisarvoa. Oli häpeä olla poikamies, vanhapiika tms.
Ennen naimattomat maksoivat korkeampaa veroa. Yhteiskunta kannusti naimisiinmenoa naimattomien veronkorotuksella, mikä sekin lisäsi halua avioitumiseen.
Uskoisin, että tässä on vinha perä.
Sen lisäksi toki, että edelleen on uskonnollisia yhteisöjä arvoineen sekä romanttisia ihmisiä. Yksi nykyajan tarve on ollut myös leskeneläke.
Tässä muuten juttua vanhasta verotusjärjestelmästä.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/06/06/vanhapiika-maksoi-enemman-vero…
Kannattaa klikata juttu auki ennen kuin heittää kommenttia, että "ihan oikein naisille". Verotus koski kaikkia naimattomia ;)
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee mieleen kiista isoisäni kuolinilmoituksesta.
Kun isoisäni kuoli, serkkuni Maija (n. 30 v.) oli ollut jo lähes 10 v. yhdessä avomiehensä Mikon kanssa. Mikko oli tavannut isoisän lukuisia kertoja. Maijan sisko Saija oli puolestaan kihloissa Villen kanssa. He olivat olleet yhdessä noin 3 v.
Minä ja veljeni olimme tuolloin lukioikäisiä.Äitini oli sitä mieltä, että kuolinilmoitukseen voidaan laittaa Maija & Mikko ja Saija & Ville.
Mutta tätini veti tästä herneen nenään. Hänen mielestään Saija & Ville vielä menee, koska he ovat kihloissa ja hääpäivä oli sovittu, mutta Maija & Mikko ei, koska pariskunta ei ole kihloissa tai naimisissa. Se, että pariskunta oli asunut yhdessä vuosikausia ei riittänyt, koska sormuksia ei ole ostettu. Siispä Mikko piti tiputtaa pois kuolinilmoituksesta kokonaan.
En ymmärtänyt tätä avioliiton korostamista silloin, enkä ymmärrä vieläkään.
Joku uskonnollinen suku? Ainahan toki on näitä noin 70-80-vuotiaita tätejä ja setiä ollut, joiden elämässä suurin saavutuksenaihe on naimisiinmeno ja lapset. Muusta viis. Ja sitten kokevat oikeudekseen paheksua, kun nuoret eivät suostukaan enää elämään samanlaista elämää, kuin 60-luvulla.
Ihan siksi, että aiemmin naimattomuus oli sosiaalinen taakka ja avopareja kutsuttiin susipareiksi. Naisen ja varsinkin hänen lastensa asema oli paljon parempi, jos pariskunta oli naimisissa. Aviottomia lapsia nimiteltiin.
Mielestäni asia on päinvastoin: Olen 66 ja elämäni aikana olen alkanut hyväksyä kaikenlaista, mitä lapsena/nuorena en voinut kuvitellakaan. Nykyään ei minua heilauta se, että toinen lapsistani on aviossa, ja toinen ei. Kummallakin lapsia. Minua ei heilauta puoleen eikä toiseen selään, kuka lapsenlapsistani on kastettu ja kuka ei. Tai kuka kuuluu kirkkoon tai mitä harrastaa, miten lomansa viettää, mitä syö tai ajaako autoa vai käyttääkö julkisia.