Sektiosta toipumiskokemuksia kaipaan. Sain tänään ajan sektioon. Ensimmäinen lapsi tulossa.

Se on paras vinkki jonka voin antaa. Ja takuuvarmasti auttaa nopeampaan toipumiseen. Eli nuku tai ole edes pitkällään sängyssä aina kun vauvakin nukkuu. Ei ole pakko tiskata, pyykätä, siivota tms. Niitä ehtii sitten kun olet toipunut.



Onnea matkaan!

Terkuin äiti jonka kakkonen ja nelonen on sectiolla syntyneitä.

Ekat pari päivää oli pahimmat (mutta sairaalassa sai troppia) ja ensimmäisen viikon jälkeen vointi oli jo suht normaali. Kuuten viikkonhan ei saa nostella mitään painavia mutta vauvaa voi kantaa ja hoitaa ihan normaalisti.



Mies oli mukana sairaalassa koko ajan joten alkupäivinä siitä oli vauvan hoidossa tosi suuri apu. Vaikeinta oli sängystä nouseminen ja sänkyyn laskeutuminen kun ei voinut ponnistaa vatsalihaksilla. Mutta esim käveleminen ja istuminen oli ok. Jälkivuoto sektion jälkeen oli niukkaa.



Mulle jäi sektiosta ainakin hyvä mieli ja tuntuu että pääsi helpommalla kuin tavallisesta synnytyksestä mutta täähän on toki yksilöllistä. Ainakaan sektiota ei kannata pelätä. Tsemppiä.

Vaikka ei se haava ole mitenkään kamalan kipeä, muistuttaapahan vaan olemassaolostaan.



Minulla auttoi liikkuminen heti kun siihen sai luvan, tuntui että saa kropan paremmin toimimaan. Mennä hynttyytin vaikka rollaattorin avulla sairaalan käytävällä vähän kerrallaan.

Minulle tehty kolme sektioo ja kaikki on ollu vähän erillaisia.

Täytyy myöntää että ensimmäinen oli minusta vaikea ja olin todella kipeä... tosin sillon en saanut samalla tavalla kipulääkkeitä kuin näissä myöhemmissä.

Toinen suju jo hyvin ja kolmannessa ei ollu paljoa kipuja.

tietysti se liikkeelle lähtö sattuu aina mutta noin viikossa kyllä jo helpottaa kummasti.

Kannattaa vaan aina sanoa jos sattuu niin osaavat antaa sulle sopivan kipulääkityksen ja yhtenä vinkkinä voisin sanoa että muista kävellä selkä suorana. ensimmäisen jälkeen jännitin kävelyä ja selkä tulikin tosi kipeeksi.

yrität vaan liikkua mahdollisimman rennosti =) hyvin se sujuu ja onnea tulevaan!

T: äiti (lapset 8, 4, 2kk )

Ota särkylääkettä sairaalassa aina kun mahdollista, ei pääse kipu iskemään. Viikon päästä ainakin minulla haava ainoastaan aristi. Asia, jonka kanssa olen joutunut elämään section jälkeen on vatsan tunnottomuus. Kaksoset ovat nyt 5-v eikä ole palautunut tunto täysin vieläkään, eikä siis palaudukkaan...mitäs vielä...onnea matkaan!

usein pelotellaan, juuri tuon toipumisen suhteen.

Mutta sektioita on niin monenlaisia. Hätäsektio on ihan eri asia kuin suunniteltu sektio. Sinä olet siinä hyvässä tilanteessa, että tiedät meneväsi synnyttämään sektiolla, kaikki tapahtuu siinä mielessä hallitusti.

Toipuminen ei ainakaan minulla ollut mitenkään kauhean rankka juttu, vaan toivuin aika nopeasti ja haava parani hyvin. Vaikeuksia tuotti ainoastaan se, että vauvalla oli koliikki. Se aiheutti valtavaa väsymystä siinä alkuvaiheessa.



Hyvä ohje on siinä, että lepää aina kun voi, eikä todellakaan stressaa mistään kotihommista ja muista. Ja tarpeeksi ajoissa kannattaa pyytää avuksi toisia ihmisiä, jos tuntuu,että oman perheen voimin ei jakseta.

MIetin, ett' ä jos joutuu olemaan viikonkin sairaalassa niin miehen isyyslomasta ei paljon kotona vietettäväksi jää. Tämä asia harmittaa itseäni eniten sektioon joutumisessa. Miehen apu olisi varmaan kotonakin aluksi kuitenkin tarpeen. Muidenkin kuin kakkosen kokemuksia lukisin mielelläni.



Anteeksi ap, kun tungin kyselemään, mutta olin ajatellut juuri kirjoittaa aloituksen samasta aiheesta.

Olin samassa huonessa toisen sektioäidin kanssa, joka oli operoitu pari tuntia minun jälkeeni.



Itse nousin suht' helposti jalkeille seuraavana aamuna kun luvan sain, tämä toinen äiti puolestaan huusi ja voivotteli kuin henkeä olisi oltu viemässä. Meillä molemmilla oli siis ns. kiireellinen sektio ja sama kipulääkitys.



Eli riippuu aika paljon ihmisestä, se toipuminen ja kaikki muukin siis.



Onnea matkaan, ap!

joten toipuminen oli aika kivuliasta. Lisäksi jostain syystä minulle ei annettu tarpeeksi kipulääkettä. Kätilö oli sitä mieltä että kipulääkitys haittaa imetystä (vaikka maito minulla nousi vasta viikon päästä synnytyksestä) ja antoi pelkkää panadolia. No lopulta paikalle tuli lääkäri ja sanoi että tälle rouvalle nyt kipupiikki ja sassiin, että saadaan ylös sängystä:-)



Pahinta minusta oli ensimmäinen yö sektion jälkeen (kovat kivut, koska en saanut kipulääkettä) ja ensimmäisen kerran kun piti nousta sängystä ylös. Sitten kun sai katetrin pois ja pääsi pesulle ja vessaan omin avuin, alkoi maailma näyttää paremmalta. Toki haava oli kipeä ja mitään raskasta ei tosiaan tehnyt mieli nostaa, mutta levolla siitä selvittiin. Mies oli kotona 3 viikkoa (sairaalassa oltiin 3 päivää sektion jälkeen) ja minä keskityin vain lapsen hoitoon, en tehnyt kotihommia ollenkaan. Parin kuukauden päästä haavakin oli parantunut ja nyt vuoden jälkeen on enää puutunut tunne vatsassa.



Eli lepää aina kun voit, älä tee mitään lapsenhoitoa raskaampaa ja pyydä kipulääkettä jos on kipuja.



Ai niin ja yksi hyväksi koettu kikka: aluksi nauraminen, yskiminen ja aivastaminen sattuvat haavaan. Mutta jos painat samalla pehmeää tyynyä vatsaa vasten ei satu niin paljon. Kikan opetti minulle 3 sektiota läpikäynyt äiti ja ainakin minulla toimi :-)

2. päivää sängyssä, en pystynyt syömään kun lusikan liikuttaminen kädellä sattui mahaan (mies syötti), rämmin talutettuna vessaan kaksinkerroin.



3. päivä mies auutoi pyörätuoliin että pääsin vauvaa katsomaan keskolaan.



4. päivä raahauduin seiniä pitkin tukien keskolaan kävellen. Kävin päiväsalissa syömässä.



5. päivä sain vauvan viereeni, muuta en muista.



6. päivä liikkeellä osastolla, kipulääkkeitä edelleen.



7. päivä kotiin.



seuraava viikko kotona vielä kipulääkkeillä. Maito ei noussut kun olin niin kipeä ja stressasin. Haava parantui ihan jees.



Minulla suunnittelematon kiireellinen sektio ja leikkaavan lääkärin mukaan " melko tiukka olusautto" mitä se sitten arkoittaneekaan ja vaikuttiko kenties siihen että olin mielestäni aika kipeä jälkikäteen.



Toivottavasti pääset vähemmillä kivuilla, mutta suosittelen siis todellakin pyytämään sairaalassa kunnon kipulääkkeet ja kotiin myös että voit nauttia vauvastasi ja vauvan hoitaminen ja imetys onnistuisi.



Onnea matkaan!

Sain tarpeeksi kipulääkitystä ja maito nousi hyvin jo toisena päivänä.



Ylösnousu helpotti myös, ja vahvoja kipulääkkeitä söin sairaalassa, reseptillä vielä " puolikasta" annosta vahvoja ekat koko pari viikkoa, sitten viikko tai pari vielä tavallista panadolia. Ja kohtutulehdus tuli 3-4 vk päästä, sitten taas viikko vahvoja lääkkeitä mutta sittne kaikki sujui jo hyvin. 6kk meni että sain tehdä mitään raskaampaa, 6-8vk oli ohje että ei saanut edes imuroida tms. nostella mitään sektiosta, tulehdus taisi tulla kun en tätä ohjetta ihan kirjamisellisesti muistanut noudattaa esikoisen kanssa, unohtui välissä 3-4vk kohdilla, ku alkoi jo pärjätä just kokonaan ilman kipulääkkeitä ja olo tuntui hyvältä, se olikin petollista... :(

ETTÄ LEPÄÄ JA MUISTA SE ANNETTU VAROAIKA. PYYDÄ APUA KAIKKEEN JA MALTA MIELESI; PIDÄ MIELESSÄ TIUKASTI että mitä saa tehdä, ja mitä ei, vaikka olo tuntuisikin jo liian hyvältä.

Leikkauksen jälkeinen yö oli hankala, hoidin vauvaa itse ja jokainen makuullaan tehty sivuttainen liike oli tietty tuskaisa. Soitin jatkuvasti hoitajaa: siirtämään vauvaa, antamaan juotavaa ym. Aamulla ajattelin, että hoitaja sanoi vitsinä, että minun pitäisi nousta ylös. Mutta hän auttoi minut näppärästi jalkeille ja siinä siunaamassa elämä alkoi näyttää valoisalta. Särkylääkkeitä söin sairaalassa ja kotonakin muutaman, mutta en paljoa. Viikon päästä piti jo " päällä" muistaa olla nostamatta isompia lapsia kun " maha" ei mitään muistutellut. - Kipuherkäksi minäkin olen itsekin aina ajatellut, mutta ehkäpä toipuminen on jostain muusta kiinni, tiedä häntä.

Pitemmälle hoitsut ei antaneen lähteä, mutta sain sitten pyörätuolilla mennä kattoon telkkua. Nukkumista ei haava haitannut missään vaiheessa yhtään. Nostamista yritin varoa pari viikkoa, mutta sekin oli vaikee muistaa kun mihinkään ei sattunut. Oikeastaan ainoa riesa mitä oli, niin oli ihan tautiset ilmavaivat pari päivää leikkauksen jälkeen.

Mutta kamalat ilmavaivat ja palleakipu, ilmaa jäi vatsaan ja se nousi pistämään hartioihin. Ihan hirveätä! Ilma ei päässyt mistään ulos ja se todella koski päähän, hartioihin ja röyhtyytti ja pieretti ja vatsaa turvotti koko sairaalassaoloajan 3vrk. Ei auttanut edes kipulääke tähän ja koski todella!

Ensimmäisestä olin sairaalassa neljä yötä, seuraavasta kolme. Muutoin molemmat menneet saman kaavan mukaan. Leikkauksesta n. 10 tunnin kuluttua ylös sängystä ja pesulle. Kipulääkitystä on saanut riittävästi; kotona riitti vielä parina päivänä burana. Esikoinen vietti oli pari ekaa yötä hoitajilla, kuopuksen hoidin täysin itse (paitsi vaipan vaihtoi hoitaja kun vielä olin sängyn vankina). Molemmat saivat lisämaitoa sairaalassa ja parina päivänä kotona kun oma maito nousi vasta neljäntenä päivänä. Kummallakin kerralla olen ollut koiran kanssa kävelyllä heti kotiutusta seuraavana päivänä.



Esikoisen kanssa nosteluja saattoi välttää sen kuukauden. Toisella kierroksella ei voinut täysin välttyä esikoisen hoidosta kun tuo oli vasta reilu 1,5 vuotias tuolloin.



Yhteenvetona sanoisin, että nopeasti ja suht koht kivuttomasti olen toipunut kiitos hyvän hoidon ja lääkityksen sairaalassa sekä toki myös iso kiitos kotijoukoillekin. Isän kannalta voi sektion plussaksi sanoa sen, että saa omia lapsen itselleen sen parin tunnin ajaksi kun äiti on heräämössä :)

Eka oli kiireellinen, seuraavat suunniteltuja. Itsellä on ollut kova ohjelma heti leikkauksen jälkeen puudutuksen poistumista odotellessa, varpaiden kipristelyä, liikehdintää makuuasennossa (itse kuuntelin lattareita ja siinä hievahti jo lantiokin) jne.



Kipulääkitystä vain reilusti, ei kannata edes odotella, että rupeaa tuntumaan kipeältä. Ensimmäisesessä sektiossa jo pääsin illlalla kusipussin kanssa vähän suihkuun =elävien kirjoissa. Mahan toimintaan, jos tulee ilmaa, kannattaa pyytä lääkettä, joka " pilkkoo" ilman. Itse söin kiltisti puuroni ja yritin heittää pienen kävelylenkin ennen ruokailua vatsan toimintaa avittaakseni. En siis pyörtyillyt, eikä huimannut.



Toipuminen on varmaan aika yksilöllistä, millainen haava ja tikit. Eri lääkäreille erilainen kädenjälki. Imettäminen on aluksi vaikea rasti, kun itseä on vaikea käännellä ja vauva saattaa olla uninen.



Onnea synnytykseen ja vauva-arkeen!

nopeaa ja helppoa toipuminen oli. Hämmästyttävän vähällä särkylääkkeiden syönnillä mm. selvisin. Sitäpaitsi kun siinä on se beibi ihmeteltävänä, ei edes joutanut miettiä kovin paljon vaivojaan.



Eka pystyynousu oli kieltämättä aika ikävän tuntuinen. Ja jatkossa suurin ongelma oli just tuo sängyssä liikkuminen. Aika hankalaa oli mennä makuulle ja nousta sieltä ylös hetken aikaa. Mutta pelko pois! Itse olis erittäin positiivisesti yllättynyt!

Sektio tehtiin illalla ja seuraavana aamuna vänkäsin sängystä ylös. Muuten ei mahaan sattunut kuin vain ne tilanteet kun pitää vatsalihaksia käyttää, sängystä tai istumasta nouseminen, kyljen kääntäminen yms. Viikon sisään noikin helpottu. Sairaalassa olin neljä päivää, sitten halusin jo itse lähteä kotiin.



Pitkän aikaa vatsa navasta alaspäin oli kosketusarka mutta ei mitenkään häiritsevästi.



Ulostuslääkeitä kannattaa pyytää sairaalassa ja varata kotiinkin koska kakan tikistäminen on vaikeeta.



Kun kuuntelee alateitse synnyttäneiden repeämis- yms kokemuksia niin tuntuu, että itse pääsi tosi vähällä.

Minulle tehtiin suunniteltu sektio toukokuussa. Maanantaina iltapäivällä leikattiin ja torstaiaamuna päästiin kotiin. Leikkaus tehtiin naistenklinikalla ja mielestäni sain jo etukäteen valtavan hyvin tietoa toimenpiteestä. Juttelin pari viikkoa ennen leikkausta anestesialääkärin kanssa leikkauksen kulusta ja puudutuksista ja kävin nkl:n fysioterapeutin vetämässä ohjauksessa jossa neuvottiin leikkauksen jälkeisessä liikkumisessa ym. Puudutus ilmeisesti aiheuttaa sen, että keuhkoihin kertyy tavallista enemmän limaa ja tämä sitten yskittää, mikä on todella tuskaista leikkaushaavan kanssa. Fysioterapeutilta sain pullon ja letkun, joilla oli tarkoitus auttaa liman irtoamista. Pullo puolilleen vettä ja letku pulloon ja siihen sitten puhallellaan. Tosin en viitsinyt sitä tehdä ja yskiskelin sitten tyyny mahaa vasten vedet silmissä ;)



Itse sektio meni tosi hyvin ja sain pidellä vauvaa sylissä jo leikkaussalissa haavan ompelun ajan. Muuten kaikki meni hyvin, mutta vaikka kohtu supistui heti leikkauksen jälkeen todella hyvin, se illan mittaan alkoi laajeta uudelleen, mistä seurasi aika runsasta vuotoa. Olin niin väsyksissä, etten ensin tajunnut jonkin olevan vialla. Kohtua jouduttiin sitten vähän väliä puristamaan kasaan vatsan päältä, mikä oli hirveän kivuliasta. Toki sain myös supistumista edistävää lääkitystä.



Muuten sitten toipuminen kävi nopsaan. Seuraavana päivänä ylös sängystä. Pissaamisen kanssa oli vaikeuksia ja jouduttiin katetroimaan pari kertaa. Ja tosiaan se ilman kertyminen vatsaan oli myös inhaa, mikäs siinä jos sen ilman saisi jotenkin ulos ;) Ei vaan meinannut tulla ihan millään.



Liikkuminen auttaa toipumista. Varovasti vain kävelemään sairaalan käytävälle. Käytiin myös heti kotiutumispäivänä pieni vaunulenkki puistossa. Sairaalasta sain mukaan pari reseptiä, toinen tulehduskipulääkettä ja toinen vahvempaa särkylääkettä. Lääkkeet jätin vähitellen pois omien tuntemusten mukaan, tulehduskipulääkkeitä jäi ylikin. Kipulääkitys myös sairaalassa oli hyvä. Tosin olin varmaan normaalia kipeämpi, koska kohtu oli tosi arka puristeluista.



Sektio oli kokonaisuudessaan positiivinen kokemus. Toisaalta harmitti, etten päässyt kokemaan alatiesynnytystä, mutta toisaalta oli mukava tietää tarkka syntymäaika etukäteen. Jotenkin tuntui turvallisemmalta. Kuitenkin toivon, että jos lisää lapsia tulee, niin sektiota ei tarvittaisi.

Menin siis itse kysymään, miksen pääse kotiin. Vastasivat, että jos haluan, niin onnistuu. Terveydenhoitaja kävi sitten kotona napsimassa tikit parin päivän päästä. Meni hyvin ja piristyin, kun pääsin sairaalasta pois.

Vierailija:

MIetin, ett' ä jos joutuu olemaan viikonkin sairaalassa niin miehen isyyslomasta ei paljon kotona vietettäväksi jää. Tämä asia harmittaa itseäni eniten sektioon joutumisessa. Miehen apu olisi varmaan kotonakin aluksi kuitenkin tarpeen. Muidenkin kuin kakkosen kokemuksia lukisin mielelläni.

Anteeksi ap, kun tungin kyselemään, mutta olin ajatellut juuri kirjoittaa aloituksen samasta aiheesta.