Lue keskustelun säännöt.
Lapsen kasvattaminen ei ole ollut ollenkaan palkitsevaa
30.06.2022 |
Joskus se on ollut mukavaa, esim. kiva lukea lastenkirjoja tai hauskaa kun lapsi on innoissaan jostain. Mutta enimmäkseen se on pelkkää arkista tylsää hommaa, tai sitten väsyttävää kiukunpuuskien hillitsemistä.
Kuulostaa hassulta,mutta olen huomannut asian yhä paremmin sen jälkeen kun otettiin lemmikki. Pelkäsin, että en sopeudu eläimeen tai en tykkääkään hoitaa sitä. Mutta sehän on lapsen kasvattamiseen verrattuna todella palkitsevaa. Kehitystä tapahtuu ja eläin vastaa yhdessä puuhaamiseen luottamuksen ja hellyyden osoituksilla, ei ärsytä eikä ole hankala. Lapsi puolestaan - tuntuu että minkä tahansa määrän huomiota häneen on kaatanut, tai millä tavalla vaan yrittänyt kasvattaa niin takaisin saa ainakin 90% vaan sitä samaa tuittuilua,tyytymättömyyttä ja kiittämättömyyttä.
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh mikä asenne.
Minusta ainakin lapset on ihan parhaita. Heidän kanssaan puuhastelu on mukavaa ja varsinkin nyt, kun nuorin on 4v, elämä on ihan mahtavaa. Harrastetaan, matkustellaan, shoppaillaan, leikitään ja lauletaan, maalataan ja leivotaan. Kasvatus hoituu siinä sivussa.
On meillä koirakin, mutta mun mielestä taas sen kouluttaminen oli aivan umpitylsää. Nyt sekin on onneksi jo 3v järkevä rakki.
Oletko miettinyt, että ehkä lapsesi ovat ns helppoja? On meilläkin tehty sitä ja tätä, noita normaaleja lapsiperheen juttuja,mutta aina siihen liittyy vastustamisen elementti jossain vaiheessa. Siis vaikka oltaisiin tekemässä jotain kivaa, niin lapsi jossain vaiheessa asettuu poikkiteloin jostain asiasta ja jatkaa sen kanssa _kauan_. Sellaisen yksilön kanssa ei kasvatus mene siinä sivussa, eikä yhdessäolo ole kauhean rentouttavaa perheaikaa. Ap
Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin. Jotkut ovat helppoja ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen ilman suuria vääntöjä, toiset taas vastarannan kiiskiä joitten kanssa aina tulee joku kärhämä koska tuleentuvat helposti milloin mistäkin. Kun vanhempien ja lapsen temperamentit eroaa paljon toisistaan niin tulee juuri tuollainen tilanne kuin kuvailit. Rakkauden puutteesta se ei johdu, eikä siihen ole mitään kikkakolmosta jolla asia paranee itsestään.
On varmaan turhauttavaa ja rasittavaa kun yrittää järjestää lapselle jotain kivaa tekemistä ja viettää yhteistä aikaa ja lapsi alkaa aina jossain vaiheessa kiukutella ja väitellä vastaan. Sitä miettii että eikö nyt tätä yhtä kertaa voisi olla rauhallista ja jonkunlainen yhteisymmärrys. Mutta kun ei. Lapsi on perustyytymätön ja aina löytyy joku käninän aihe, teki vanhemmat sitten mitä tahansa.
Tuo että lapsi osaa käyttäytyä muitten ihmisten seurassa kertoo että ymmärtää kyllä käytöksensä ja osaa kontrolloida käkkäränkkää tarvittaessa, mutta ei katso sitä tarpeelliseksi kotona tai ei enää jaksa tsempata.
Näin se juuri tuntuu menevän ja joskus kun perheneuvolassa puhuin näistä niin mua lohdutettiin, että se on luottamuksen osoitus, että uskaltaa kiukutella. Tavallaan asia on ollut vaan kauhean näkymätön aina, koska lapsi muualla pitää mielialojen vaihtelun itsellään enemmän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastenmielinen aloitus. Missä on sanottu, että lapsi tehdään tai saadaan siksi, että vanhempi voi kokea jotain ihmeellisiä palkitsevuuden tunteita, joita ap on kokenut koiran kouluttamisessa (tirsk)?
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielinen aloitus. Missä on sanottu, että lapsi tehdään tai saadaan siksi, että vanhempi voi kokea jotain ihmeellisiä palkitsevuuden tunteita, joita ap on kokenut koiran kouluttamisessa (tirsk)?
Miksi sinä sitten hankit niitä lapsia (jos sinulla niitä on)?
Niin ei se lapsi syntyessään ymmärrä että hänet on tehty tänne tuomaan palkintoja ja onnistumisentunteita. Hänellä on oikeus olla täällä ilman tuollaista vastuuta toisen onnellisuudesta.
Ap, jos lapsesi on jatkuvasti tyytymätön ja kiittämätön, niin katso peiliin. Hedelmistään puu tunnetaan.
Aloitus on muutenkin outo, ihan kuin lapsessa olisi kyse ensisijaisesti siitä, että sinun pitäisi saada jotain enemmän "takaisin", kuin mitä olet antanut/panostanut.
En ihmettele yhtään, että sulla on vaikeaa lapsen kanssa, koska asenteesi on väärä, yrität ikään kuin hyötyä hänestä. Ei lapsi ole mikään "sijoitus", jonka pitäisi tuottaa tai "suoritus", jossa pitäisi koko ajan petrata. Lapsi on tärkeä itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ei se lapsi syntyessään ymmärrä että hänet on tehty tänne tuomaan palkintoja ja onnistumisentunteita. Hänellä on oikeus olla täällä ilman tuollaista vastuuta toisen onnellisuudesta.
Niinpä. Ja ihan samalla tavalla vanhemmalla on oikeus olla olematta onnellinen lapsesta. Ei kaikki aina mene niin täydellisesti kuin ns. pitäisi.
*lapseton, eikä tule lasta.
En näe siinä mitään palkitsevaa enkä edes syytä, miksi hankkia.. Koira on plakitsevampi ja sekin jättää 10-15v iässä eikä ole loppuelämän jotain vailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielinen aloitus. Missä on sanottu, että lapsi tehdään tai saadaan siksi, että vanhempi voi kokea jotain ihmeellisiä palkitsevuuden tunteita, joita ap on kokenut koiran kouluttamisessa (tirsk)?
Miksi sinä sitten hankit niitä lapsia (jos sinulla niitä on)?
Lapsi ei ole vanhemmalleen mitään velkaa, eikä vastuussa tämän onnellisuudesta, kuten joku jo edellä hienosti vastasi. Lapsi ei ole vanhempansa jatke ja tämän tarpeiden ja toiveiden toteuttaja, tosin narsistinen vanhempi usein virheellisesti luulee niin. Lapsi on ihan oma yksilönsä, ja arvostettava sellaisena kuin hän on, ei hyödykkeenä, jonka pitäisi tuottaa, kun siihen on panostettu. On ikävän kuuloista, että ap sysää jo lastaan pois luotaan, koska lapsi "ei täyttänytkään ap:n odotuksia ja antanut palkitsevuuden tunteita ap:lle".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ei se lapsi syntyessään ymmärrä että hänet on tehty tänne tuomaan palkintoja ja onnistumisentunteita. Hänellä on oikeus olla täällä ilman tuollaista vastuuta toisen onnellisuudesta.
Niinpä. Ja ihan samalla tavalla vanhemmalla on oikeus olla olematta onnellinen lapsesta. Ei kaikki aina mene niin täydellisesti kuin ns. pitäisi.
Onpa surullista. Kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna ja kokea, että on vanhempansa rakastama. Nyt ei kuulosta siltä. Jos lapsi on "pettymys", niin kyllä siinä on vanhemmalla jotain mielenterveyden kanssa isompaa ongelmaa. Ainahan sen lapsen voi antaa lastensuojelun kautta sijoitukseen, ja parempi se tällaisessa tapauksessa olisikin lapsen kannalta. Mikset ap antanut lasta sijoitukseen, jos hän oli sinulle niin kamala pettymys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin totta. Ihmislapset on itsepäisiä tyhmiä rääkyjiä. Anteeksi, että sanon näin kärkkäästi, mutta tottahan se on. Kasvattaminen on hankalaa, kun lapsi haluaa itsenäisesti toimia omalla tavallaan. Kehut menevät kuuroille korville. Tyhmiä, koska yrittävät tuhota itsensä eri tavoin jatkuvasti. Ovat täysin avuttomia ja menevät kohti vaa ilman mitään itsesuojeluvaistoa. Pitää koko ajan katsoa perään. Rääkyjiä, koska oikeasti, onko mitään toista elollista olentoa jonka poikanen pitää vastaavaa meteliä? Huh. Eläimet on fiksuja. Pari kertaa toistat jonkun käskyn, eläin tajuaa mitä sillä tarkoitetaan ja oppii sen, eläin saa kehuja ja nyt eläin muistaa sen aina. Osaavat myös toimia omatoimisemmin ihan pienestä pitäen. Ovat niin suloisia ja kiitollisia. Eivät metelöi, pasko housuun jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ei se lapsi syntyessään ymmärrä että hänet on tehty tänne tuomaan palkintoja ja onnistumisentunteita. Hänellä on oikeus olla täällä ilman tuollaista vastuuta toisen onnellisuudesta.
Niinpä. Ja ihan samalla tavalla vanhemmalla on oikeus olla olematta onnellinen lapsesta. Ei kaikki aina mene niin täydellisesti kuin ns. pitäisi.
Onpa surullista. Kyllä jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna ja kokea, että on vanhempansa rakastama. Nyt ei kuulosta siltä. Jos lapsi on "pettymys", niin kyllä siinä on vanhemmalla jotain mielenterveyden kanssa isompaa ongelmaa. Ainahan sen lapsen voi antaa lastensuojelun kautta sijoitukseen, ja parempi se tällaisessa tapauksessa olisikin lapsen kannalta. Mikset ap antanut lasta sijoitukseen, jos hän oli sinulle niin kamala pettymys?
Kai sillä lapsellakin (tässä tapauksessa teinillä) on jotain vastuuta omasta käytöksestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh mikä asenne.
Minusta ainakin lapset on ihan parhaita. Heidän kanssaan puuhastelu on mukavaa ja varsinkin nyt, kun nuorin on 4v, elämä on ihan mahtavaa. Harrastetaan, matkustellaan, shoppaillaan, leikitään ja lauletaan, maalataan ja leivotaan. Kasvatus hoituu siinä sivussa.
On meillä koirakin, mutta mun mielestä taas sen kouluttaminen oli aivan umpitylsää. Nyt sekin on onneksi jo 3v järkevä rakki.
Oletko miettinyt, että ehkä lapsesi ovat ns helppoja? On meilläkin tehty sitä ja tätä, noita normaaleja lapsiperheen juttuja,mutta aina siihen liittyy vastustamisen elementti jossain vaiheessa. Siis vaikka oltaisiin tekemässä jotain kivaa, niin lapsi jossain vaiheessa asettuu poikkiteloin jostain asiasta ja jatkaa sen kanssa _kauan_. Sellaisen yksilön kanssa ei kasvatus mene siinä sivussa, eikä yhdessäolo ole kauhean rentouttavaa perheaikaa. Ap
Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin. Jotkut ovat helppoja ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen ilman suuria vääntöjä, toiset taas vastarannan kiiskiä joitten kanssa aina tulee joku kärhämä koska tuleentuvat helposti milloin mistäkin. Kun vanhempien ja lapsen temperamentit eroaa paljon toisistaan niin tulee juuri tuollainen tilanne kuin kuvailit. Rakkauden puutteesta se ei johdu, eikä siihen ole mitään kikkakolmosta jolla asia paranee itsestään.
On varmaan turhauttavaa ja rasittavaa kun yrittää järjestää lapselle jotain kivaa tekemistä ja viettää yhteistä aikaa ja lapsi alkaa aina jossain vaiheessa kiukutella ja väitellä vastaan. Sitä miettii että eikö nyt tätä yhtä kertaa voisi olla rauhallista ja jonkunlainen yhteisymmärrys. Mutta kun ei. Lapsi on perustyytymätön ja aina löytyy joku käninän aihe, teki vanhemmat sitten mitä tahansa.
Tuo että lapsi osaa käyttäytyä muitten ihmisten seurassa kertoo että ymmärtää kyllä käytöksensä ja osaa kontrolloida käkkäränkkää tarvittaessa, mutta ei katso sitä tarpeelliseksi kotona tai ei enää jaksa tsempata.
Näin se juuri tuntuu menevän ja joskus kun perheneuvolassa puhuin näistä niin mua lohdutettiin, että se on luottamuksen osoitus, että uskaltaa kiukutella. Tavallaan asia on ollut vaan kauhean näkymätön aina, koska lapsi muualla pitää mielialojen vaihtelun itsellään enemmän. Ap
Se on totta, että se on luottamuksen osoitus, mutta ei se tee kiukuttelun kuuntelemisesta silti miellyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Niin ei se lapsi syntyessään ymmärrä että hänet on tehty tänne tuomaan palkintoja ja onnistumisentunteita. Hänellä on oikeus olla täällä ilman tuollaista vastuuta toisen onnellisuudesta.
Minä taas mietin ihan objektiivisesti, että miksi juuri ihmislapset ovat niin hankalia. Ihmisten pitäisi olla älykkäin laji tällä pallolla. Ehkä olen vähän asperger, kun ajattelen asioita aika monelta kantilta ja erikoisista näkökulmista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh mikä asenne.
Minusta ainakin lapset on ihan parhaita. Heidän kanssaan puuhastelu on mukavaa ja varsinkin nyt, kun nuorin on 4v, elämä on ihan mahtavaa. Harrastetaan, matkustellaan, shoppaillaan, leikitään ja lauletaan, maalataan ja leivotaan. Kasvatus hoituu siinä sivussa.
On meillä koirakin, mutta mun mielestä taas sen kouluttaminen oli aivan umpitylsää. Nyt sekin on onneksi jo 3v järkevä rakki.
Oletko miettinyt, että ehkä lapsesi ovat ns helppoja? On meilläkin tehty sitä ja tätä, noita normaaleja lapsiperheen juttuja,mutta aina siihen liittyy vastustamisen elementti jossain vaiheessa. Siis vaikka oltaisiin tekemässä jotain kivaa, niin lapsi jossain vaiheessa asettuu poikkiteloin jostain asiasta ja jatkaa sen kanssa _kauan_. Sellaisen yksilön kanssa ei kasvatus mene siinä sivussa, eikä yhdessäolo ole kauhean rentouttavaa perheaikaa. Ap
Lapset ovat yksilöitä kuten aikuisetkin. Jotkut ovat helppoja ihmisiä joiden kanssa tulee toimeen ilman suuria vääntöjä, toiset taas vastarannan kiiskiä joitten kanssa aina tulee joku kärhämä koska tuleentuvat helposti milloin mistäkin. Kun vanhempien ja lapsen temperamentit eroaa paljon toisistaan niin tulee juuri tuollainen tilanne kuin kuvailit. Rakkauden puutteesta se ei johdu, eikä siihen ole mitään kikkakolmosta jolla asia paranee itsestään.
On varmaan turhauttavaa ja rasittavaa kun yrittää järjestää lapselle jotain kivaa tekemistä ja viettää yhteistä aikaa ja lapsi alkaa aina jossain vaiheessa kiukutella ja väitellä vastaan. Sitä miettii että eikö nyt tätä yhtä kertaa voisi olla rauhallista ja jonkunlainen yhteisymmärrys. Mutta kun ei. Lapsi on perustyytymätön ja aina löytyy joku käninän aihe, teki vanhemmat sitten mitä tahansa.
Tuo että lapsi osaa käyttäytyä muitten ihmisten seurassa kertoo että ymmärtää kyllä käytöksensä ja osaa kontrolloida käkkäränkkää tarvittaessa, mutta ei katso sitä tarpeelliseksi kotona tai ei enää jaksa tsempata.
Näin se juuri tuntuu menevän ja joskus kun perheneuvolassa puhuin näistä niin mua lohdutettiin, että se on luottamuksen osoitus, että uskaltaa kiukutella. Tavallaan asia on ollut vaan kauhean näkymätön aina, koska lapsi muualla pitää mielialojen vaihtelun itsellään enemmän. Ap
Auttaisiko jos ei enää edes haaveilisi että yhdessäolo olisi kivaa ja rauhallista ja sujuisi ilman kiukkukohtauksia? Siis asennoituisi niin että Paulapetteri vetää kyllä kiukut taas tästäkin mutta se asia on jo otettu huomioon eikä tule yllärinä?
Toinen asia mikä auttaa on se että yksinkertaisesti minimoi sen yhdessä vietetyn ajan vain kaikkein välttämättöminpään ja antaa sen lapsen tehdä juttuja muitten ihmisten kanssa jos lapsi niitten kanssa jaksaa käyttäytyä paremmin? Eli siis tavallaan luovuttaa tässä vaiheessa yhteisestä ajasta haaveilun ja antaa lapsen olla enemmän seurassa jossa ilmeisesti viihtyy ja jossa ei koko ajan kiukuttele. Olisihan se lapsellekin ehkä helpompaa kun ei ole niin paljon sen vanhemman seurassa jonka kanssa sukset menee koko ajan ristiin.
Lapsi ei toki ole velkaa vanhemmalle synnyttyään tänne, ei lapsi sitä itse päättänyt. Suhde lapseen on kuitenkin ihmissuhde siinä missä muukin. Kaikki me haluamme merkityksellisiä ihmissuhteita iästä riippumatta, jossa on jotain vastavuoroisuutta. AP:n tapauksessa siis se, että voitaisiin edes yhden kerran tehdä jotain mukavaa ilman, että se menee lapsen känkkäränkkävänkäämisriehumiseksi. Lapsi ei tietysti voi sille nyt mitään, varsinkin, jos siellä on ADHD taustalla (Itselläni on 36-vuotias ystävä (nainen), jolla on hoitamaton ADHD, joka saa myös känkkäkohtauksia ja jumittaa turhissa asioissa. Ulos ei voi mennä, kun yksi hiuskiekura on 10% väärään suuntaan ja elämä on pilalla. Paidan helma on 2cm liian lyhyt, voisin kuukahtaa pois. Tiikerikakku ei onnistunut, paiskaan kakun seinään ja menen itkemään).
On hirvittävää, jos vanhemman pitää vaan sietää ihan mitä tahansa lapselta, koska hän on vanhempi. Meillä ei olisi tullut kuuloonkaan marssia kotona ovia paiskojen ja kiroillen teini-iässä, mitä monessa perheessä katsotaan vaan tyyliin "hirveen rasittavaa, mutta se on teini". Kyllä käytöstapoja pitää olla ja jos käytöstään ei pysty hallitsemaan pitää selvittää mikä siellä taustalla on. Mikään ei synny tyhjästä.
Moni varmaan hankkii biologisia lapsia ihan itsekkäästi, eli haluavat niitä omia geenejään eteenpäin, haluavat oman mini-minän. Ymmärrettävästi on hankalaa, jos lapsi omaa ihan täysin eri luonteen, temperamentin ja mielenkiinnon kohteet. Ei se tarkoita, etteikö lasta rakastaisi, vaan kasvattaminen on vaan hankalampaa. Ja hei, sentään ap yrittää kasvattaa lasta. Moni jättää sen tekemättä kokonaan tai ulkoistaa sen esim koululle.
Vierailija kirjoitti:
*lapseton, eikä tule lasta.
En näe siinä mitään palkitsevaa enkä edes syytä, miksi hankkia.. Koira on plakitsevampi ja sekin jättää 10-15v iässä eikä ole loppuelämän jotain vailla.
Ehkä menet sitten toiseen ketjuun. Lapsettoman kanssa keskusteleminen on samaa kuin uskovaisen kanssa. Eli ihan turhaa, koska hän on niin autuaan vakuuttunut oman valintansa erinomaisuudesta.
Lapsen persoonasta riippuu todella paljon, ja sitä ei voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin totta. Ihmislapset on itsepäisiä tyhmiä rääkyjiä. Anteeksi, että sanon näin kärkkäästi, mutta tottahan se on. Kasvattaminen on hankalaa, kun lapsi haluaa itsenäisesti toimia omalla tavallaan. Kehut menevät kuuroille korville. Tyhmiä, koska yrittävät tuhota itsensä eri tavoin jatkuvasti. Ovat täysin avuttomia ja menevät kohti vaa ilman mitään itsesuojeluvaistoa. Pitää koko ajan katsoa perään. Rääkyjiä, koska oikeasti, onko mitään toista elollista olentoa jonka poikanen pitää vastaavaa meteliä? Huh. Eläimet on fiksuja. Pari kertaa toistat jonkun käskyn, eläin tajuaa mitä sillä tarkoitetaan ja oppii sen, eläin saa kehuja ja nyt eläin muistaa sen aina. Osaavat myös toimia omatoimisemmin ihan pienestä pitäen. Ovat niin suloisia ja kiitollisia. Eivät metelöi, pasko housuun jne.
Ihmislapset itseasiassa syntyvät liian aikaisin muihin eläinlajeihin nähden. Kantoajan pitäisi olla muistaakseni yli vuoden tai vastaavaa, en muista nyt tarkkaan miten monta kuukautta liian aikaisin ihmiset syntyvät. Johtuu siitä, että noustiin kävelemään kahdelle jalalle pysyvästi ja naisen lantio mukautui siihen, mutta samalla aivokapasiteetti ja pään koko kasvoi. Lapsen on pakko syntyä reippaasti aliaikaisena ja olla näin riippuvainen "rääpäle" muihin eläinlajeihin nähden, koska muussa tapauksessa lapsi ei mahdu syntymään ja siinä menevät sekä äiti, että lapsi.
Miksi tuota haloota pitää huudella? Vastaatko puhelimeenkin HALOO?