Pelkään, että tein virheen hankkiessani lapsen.

Juu, aika peruuttamaton teko tehdä lapsia ja katua. Mitäs läksit. 20 vuotta enää, niin helpottaa.

segsret kirjoitti:

hankitko lapsen vai teitkö sen siis? Jos hankit niin mistä, jos teit niin mistä?

Lapsi on taivaan lahja ja mussun mussun.

Luulen että ainakin 90% vanhemmista käy ap:n kaltaisia tuntemuksia läpi jossain vaiheessa vanhemmuutta. Lapsen saaminen mullistaa koko elämän. Mulle on ollut todella vaikeaa hypätä äidin rooliin (vauva nyt vähän päälle 3 kk ikäinen). Huonoimpina hetkinä olen miettinyt että mihin ihmeeseen oon lähtenyt mukaan ja olen myös kipeästi kaivannut omaa aikaa. Vaikeinta on ollut hyväksyä se ettei voi toimia enää täysin oman pään mukaan, vaan nyt olen vastuussa toisesta ihmisestä ja hänen ehdoillaan tapahtuu lähes kaikki. Sen tiedän jo nyt sanoa, että lapsiluku on tässä. Jokainen päivä on voiton puolella, koko ajan tuo muksu kasvaa. Joo tulee uhma-, kysely-, esiteini- ja teini-iät mutta vaihe kerrallaan "etiä päin". Kaikesta huolimatta en vaihtaisi elämääni entiseen. Toivon että saan lapsestani kasvatettua hyvän ihmisen. Tsemppiä kaikille vanhemmille.

Jännä miten eri tavalla asiat voi kokea. Itse pelkäsin juuri ap:n kuvailemaa tilannetta ennen lapsia, mutta elämäni tuntuu olevan kaukana tuosta vaikka lapsia on nyt kaksi (tosin vähän isommalla ikäerolla). Pelkään että joku lukee tuon aloituksen ja päättää olla hankkimatta lapsia. Itse nimittäin mietin todella paljon tällaisia juttuja ennen lapsia ja luin paljon keskusteluja. Onneksi silloin keskustelut olivat vähän positiivisempia, olisi saattanut jäädä lapsi hankkimatta jos nämä keskustelut olisi vastanneet sitä kauhukuvaa mikä minulla oli.

Meillä nyt siis pian 6v ja 1v kotona. 1-vuotiaan kanssa on toki välillä raskasta, mutta 6v kanssa on helpottanut vuosi vuodelta. Se nyt ainakin on ihan höpöhöpöä ettei lasten kanssa helpottaisi kun kasvavat! Juu, hirveää jos teini alkaa käyttää huumeita. Mutta oikeasti ei se teini nyt ainakaan roiku jalassa 24/7 niin ettet pääse vessaan. Eli en usko tuohon, että teinien kanssa olisi oikeasti rankempaa kuin pienten lasten. Tähänkin asti minua on peloteltu jatkuvasti, miten lapsen kanssa on mukamas aina vaan rankempaa kun tulee uhmaiät ja muut. Ei ole pitänyt paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä hanki jos epäröit.

Epäröinti on selvä merkki sinulle. Jos olisit perinteinen äiti-ihminen niin kehosi ja mielesi kyllä kertoisivat sinulle että haluat lapsen.

Minäkin epäröin nuorena, luotin vaistooni, en hankkinut ja tiedän nyt 50v tehneeni oikean päätöksen.

Huono neuvo. Itse olen sellainen ihminen, että kyllä minä kaikkia suuria elämänvalintoja olen epäröinyt ja miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset skenaariot läpi ja jossitellut ties kuinka paljon.

Esikoista epäröin, suurin shokki varmaan siinä kun huomasin olevani raskaana. Aloin epäröimään. Teinköhän virheen? Onko mies sellainen, jonka kanssa olisin oikeastaan halunnut lapsen tehdä? Onko elämäntilanne sopiva? Mitähän muut nyt ajattelee, miten minuun suhtaudutaan?

Hölmöähän se olisi epäröinnin takia heti marssia lääkäriin ja laittaa abortit tulille. Lopulta mietin suurta kuvaa ja tajusin, että olen aina halunnut äidiksi, yksityiskohdilla ei niin väliä, kunhan lapsen saan ja mieluiten nuorella iällä niin sehän oli juuri niin kuin halusin. Eli ei minulle mikään keho tai mieli kertonut, että äitiys on best, vaan se oli pitkällisen mietinnän tulos, joka välillä horjui, koska aloin ajattelemaan muiden mielipiteitä asiasta, vaikka eihän niille pitäisi antaa arvoa vaan pitäisi osata kuunnella itseäni.

Epäröintiä tulee tehdyn päätöksen jälkeenkin, se on luonnollista eikä mikään merkki siitä, että hetkinen vaihdetaanpa heti suunnitelmaa ja kimpoillaan asian kanssa sinne tänne.

No oli todellakin huono neuvo. Siis kuka EI epäröi ennen lapsen hankintaa? Onko se edes mahdollista? Itse ainakin epäröin molemmilla kerroilla, jälkikäteen olen vaan ajatellut että luojan kiitos kun uskalsin. Painajaisissani lapset jäi hankkimatta koska pelkäsin. Onneksi minulla on heidät.

Lapsen teko on parhaassa tapauksessa velvolisuus ainoastaa ÄO 110 omaaville, joita on joka neljäs ihminen, ja jos ei geenit muuten riittävät, niin ei lapsia. Mitä enemmän älyä, lahjakkuutta, hyviä geenejä (ulkonäkö), niin sitä enemmän on velvollisuus tehdä lapsia. Sitä tulisi tukea riittävästi valtion taholta, sen ollen osa työtä, joka sellaisen henkilön kohdalla tulee.

Muille sitten ei tukia jopa ollenkaan, mutta humanistit ei suostu siihen, jotka ovat jo pitkään pilanneet yhteiskuntia kautta planeetan minin eri tavoin, kun ne pehmoarvot priorisoidaan, ja he jopa kieltäyttvät tappamasta henkilöä, estääkseen häntä tappamasta useita (kysyin, ja niin he vastasivat), että voitte arvoida siitä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena jaksaa. Annoin nuoruuteni lapsilleni.

Kuopus täytti juuri 18 vuotta ja samana päivänä minusta tuli takaisin minä. Olen täysin vapaa. N43.

Tässä iässä en tekisi yhtäkään lasta enää ja säälin hikisiä kolmivitosia hiekkalaatikolla

Minä säälin sinua. Hirveä elämä, jos olet antanut nuoruutesi lapsille ja koet olevasi vapaa vasta päästyäsi heistä eroon 43v iässä.

Noh, tuo on sitä "elämän opiskelua", jota niin veloille jankutetaan. Älä vaan muutu katkeraksi äidiksi, joka haukkuu lapsettomia oman tuskan takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä hanki jos epäröit.

Epäröinti on selvä merkki sinulle. Jos olisit perinteinen äiti-ihminen niin kehosi ja mielesi kyllä kertoisivat sinulle että haluat lapsen.

Minäkin epäröin nuorena, luotin vaistooni, en hankkinut ja tiedän nyt 50v tehneeni oikean päätöksen.

Huono neuvo. Itse olen sellainen ihminen, että kyllä minä kaikkia suuria elämänvalintoja olen epäröinyt ja miettinyt kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset skenaariot läpi ja jossitellut ties kuinka paljon.

Esikoista epäröin, suurin shokki varmaan siinä kun huomasin olevani raskaana. Aloin epäröimään. Teinköhän virheen? Onko mies sellainen, jonka kanssa olisin oikeastaan halunnut lapsen tehdä? Onko elämäntilanne sopiva? Mitähän muut nyt ajattelee, miten minuun suhtaudutaan?

Hölmöähän se olisi epäröinnin takia heti marssia lääkäriin ja laittaa abortit tulille. Lopulta mietin suurta kuvaa ja tajusin, että olen aina halunnut äidiksi, yksityiskohdilla ei niin väliä, kunhan lapsen saan ja mieluiten nuorella iällä niin sehän oli juuri niin kuin halusin. Eli ei minulle mikään keho tai mieli kertonut, että äitiys on best, vaan se oli pitkällisen mietinnän tulos, joka välillä horjui, koska aloin ajattelemaan muiden mielipiteitä asiasta, vaikka eihän niille pitäisi antaa arvoa vaan pitäisi osata kuunnella itseäni.

Epäröintiä tulee tehdyn päätöksen jälkeenkin, se on luonnollista eikä mikään merkki siitä, että hetkinen vaihdetaanpa heti suunnitelmaa ja kimpoillaan asian kanssa sinne tänne.

No oli todellakin huono neuvo. Siis kuka EI epäröi ennen lapsen hankintaa? Onko se edes mahdollista? Itse ainakin epäröin molemmilla kerroilla, jälkikäteen olen vaan ajatellut että luojan kiitos kun uskalsin. Painajaisissani lapset jäi hankkimatta koska pelkäsin. Onneksi minulla on heidät.

Niin meillähän ei toki ole lapsiaan katuvia vanhempia mitkä ravaa terapiassa. Lievä rimakauhu ja selvä epäröinti on kaksi eri asiaa. Jokaiselle tulee rimakauhua, mutta sisältäpäin tuleva kirkas 'ei' tarkoittaa hetkellistä jarrujen painamista.

Mulla oli elämä sairauksien ym takia niin rankkaa, että lapset ei muuttaneet tilannetta ollenkaan. Yhtä raskasta oli elämä ennen heitä kuin heidän jälkeensä, joten samapa se oli sitten saada suurperhe. Jos olisin terve ja elämä olisi ollut helppoa olisin varmaan lapseton elämästä nautiskelija, joten ymmärrän että on varmasti vaikeaa luopua tuosta. On sanonta, että jos ei ole pakko niin ihminen ei selviä vähästäkään ja jos on pakko niin ihminen selviää melkein mistä vain. Uskon tämän pitävän paikkansa ja uskon, että kyllä sä hengissä selviät. Paljon voimia

Vierailija kirjoitti:

Kohta ne haistattelee ja pummii rahaa. Sen jälkeen ostaa huumeita ja joutuu huostaan. 

Eiköhän tuo ole vältettävissä juuri sillä kasvatuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohta ne haistattelee ja pummii rahaa. Sen jälkeen ostaa huumeita ja joutuu huostaan. 

Eiköhän tuo ole vältettävissä juuri sillä kasvatuksella.

Ei ole.

Kaduin lapsen tekoa monta vuotta. Mutta lapsen kasvaessa se fiilis helpotti paljon ja nykyisin lapsen kanssa on enimmäkseen kivaa. Hän on 9-vuotias. Paskaahan ne ensimmäiset vuodet oli, mutta nyt tuntuu, että olivat sen arvoisia, kun lapsesta kasvoi fiksu tyyppi.

En tosiaan tehnyt enempää lapsia. Yhden kanssa on hyvä.

Mitähän omat vanhempasi aikoinaan miettivät?

Ole lapselle läsnä, nyt on sen aika. Sinun kaaoksesi on hänen lapsuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tollasta ne pari ekaa vuotta on. Toisen kohdalla jo paljon helpompaa kun ei ota kaikkea niin vakavasti

Double trouble

Kolme on vielä parempi. Näin ainakin minulla sanoi kahden lapsen äiti, joka perusteli väitettä sillä, että jos on kaksi lasta, niin ne tappelee koko ajan keskenään. Kolmen lapsen kanssa ei ole samaa ongelmaa :)

Jos puhutaan helppoudesta, en usko hetkeäkään, että kahden tai kolmen lapsen äidillä olisi helpompaa kuin minulla yhden lapsen äitinä. Vierestä olen kavereiden elämää seurannut, niin heillä on tasan tarkkaan enemmän murheita ja hankaluuksia, kun on enemmän lapsia.

Mutta se sopeutuminen on kaikille ensimmäisen kanssa enemmän tai vähemmän haasteellista. Maailman typerin neuvo on neuvoa hankkimaan lisää, jos ihminen ei koe elämäänsä mielekkääksi edes sen yhden kanssa.

Onpas täällä paljon ilkeitä ja moralisoivia kommentteja. Miten se voi aina vaan mennä niin, että äideillä ei saisi olla tuollaisia tunteita. Että kaiken on oltava vain naminamia, tai muuten olet huono ihminen. Tai sitten nää että olisit miettinyt etukäteen. Ei sitä oikeasti voi varmuudella tietää, mitä sieltä on tulossa, eikä voi tietää sitäkään, miten hyvin itse jaksaa ja minkä verran stressaantuu. Valtavasti riippuu myös lähipiirin tuesta, ja sekin on ennakoimatonta. Itselle tuli täysin puskista se tosiasia, että lapsen isoäiti ei ole kovinkaan innostunut olemaan aktiivinen mummo tai auttamaan missään. Hän reissaa mieluummin etelänlomilla tai on mökillä. Lapsenlasta hän näkee mielellään vain lyhyesti tilanteissa, joissa ei joudu hoitamaan. Ja se on hänen oikeutensa tietysti, mutta vaikuttaa todella paljon meidän elämään. Aina ehdotetaan tätä isoäidin hyödyntämistä, vaikka sitten on näitä moderneja, kiireisiä hedonistieläkeläisiä, ja osalla ei ollenkaan elossa olevia isovanhempia.

Ei olisi kannattanut, nyt olet vain varoittava esimerkki.

Lähipiirissäni on kaksi pariskuntaa, joilla on lastensa hoidossa vuorosysteemi. Toisella pariskunnalla, jolla on vähän alle vuoden ikäinen lapsi, on sellainen käytäntö, että ovat vuoropäivinä pääasiallisessa vastuussa lapsesta. Esim. maanantaina äiti on kotona ja isä voi vaikka tavata ystäviä. Tiistaina isä on kotona ja äiti menee kuntosalille jne. Toisella pariskunnalla, jonka lapset ovat jo kouluikäisiä, on vastaava järjestely viikonloppuisin ja joskus arkisin. (Ja kummassakin perheessä on luonnollisesti myös niitä päiviä, kun kumpikin vanhemmista on kotona.) Kumpikaan pariskunta ei vaikuta stressaantuneelta, loppuunpalaneelta tai oman itsensä menettäneeltä. 

Vierailija kirjoitti:

Kaduin lapsen tekoa monta vuotta. Mutta lapsen kasvaessa se fiilis helpotti paljon ja nykyisin lapsen kanssa on enimmäkseen kivaa. Hän on 9-vuotias. Paskaahan ne ensimmäiset vuodet oli, mutta nyt tuntuu, että olivat sen arvoisia, kun lapsesta kasvoi fiksu tyyppi.

En tosiaan tehnyt enempää lapsia. Yhden kanssa on hyvä.

Minun äiti ei koskaan kannustanut että on tärkeää että on perhe jalapsi/ lapsia.

Elin pitkän nuoruuden ja olin kypsä äitiyteen niin vielä äiti kehtasi sanoa negatiivista . Piutpaut. Yhteen lapseen jäi mutta kertaakaan en oo katunut tulla äidiksi. Suuri kiitos. Paljosta olisin jäänyt paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Tajuaako muumimamma ettei kaikilla ole hollilla auttavia käsiä saati varoja mihinkään kotiapuun?

Toisaalta sellaiseen työuraan ei edes kannata panostaa kauheasti, jos palkalla ei pysty ostamaan sitä kotiapua. Vaikka hieman downshiftaa helpompaan duuniin.

Kehnopalkkaisen työn saa kyllä uudelleen, kunhan lapsi on isompi.