Onko hölmöä erota kun toinen ei tahdo avioliittoa?
Lähtisittekö muuten hyvästä parisuhteesta jos toinen tahtoo avioliittoa ja toinen ei? Kysymys on periaattellinen, mutta myös käytännöllinen: avioliitto tuo vanhuuden ja sairauden turvaksi oikeuksia esim puolison hoivasta päättämiseen.
Kommentit (100)
Olen eronut hyvästä suhteesta sen vuoksi. Uudessa suhteessa puhuttiinki jo varhain kaikki mitä toiveita ja odotuksia kummallakin on tulevaisuudesta.
Talokin ostettiin nykysen puolison kanssa vasta kun oltiin naimisissa.
Testamentti asiatki sujuu naimisissa ollessa paremmin. Ei tarvi pelätä että jos puoliso kuolee onki talosta toisen osuus yhtäkkiä sen vanhemmilla.
En minä eroaisi tuon takia. Mieluummin seurustelen rakastamani ihmisen kanssa kuin jätän hänet ja etsin jotain toista henkilöä, johon rakastuisin ja jota ei välttämättä koskaan edes löydy, ja joka ei välttämättä myöskään haluaisi naimisiin jos hänet löytäisin.
Kun nyt tuo sairaus mainittiin niin itse olen valinnut suhteen, jossa ei olla edes avopuolisoita, juuri siksi, että minun terveysongelmistani ei tule kumppanini ongelmia. Hoitotahdossani hän on päättäjänä nykyään, mutta sitäkin mietin pitkään, koska en halua kumppaniani tilanteeseen, jossa terveydenhuolto yrittää lykätä minut hänen vaivoikseen keinolla millä hyvällä. Toivon, että eri osoitteet, mitenkään virallistamaton suhde ja selkeästi rajattu hoitotahto ovat riittävät estämään tuollaiset aikeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa erota mistä syystä haluaa mutta kyllä minä kohottaisin kulmia jos se hyvä suhde ei sille lähtevälle mitään merkkaa. Miksi se siinä suhteessa sitten alunperin oli?
Ehkä se halusi perustaa perheen ja tehdä sen juridisen keskinäisen sopimuksen. Kyllä minä kohottaisin kulmiani myös, jos mieheni ei olisi halunnut sitoutua juridisesti. "Hyvä suhde" voi tarkoittaa mitä vaan kivasta viikonlopusta muutaman vuoden hauskaan yhdessäoloon, eikä siinä mitään. Mutta perheen perustaminen on sitten jo astetta vakavampi asia (ja perhe voi tarkoittaa myös vain kahta aikuista ilman lapsia).
Niin siis oli suhteessaa hyötyäkseen siitä toisesta? Tuskin se silloin hyvä suhde oli sen eroajan mielestä kun ei saanut sitä hyötyä mitä haki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen saa erota mistä syystä haluaa mutta kyllä minä kohottaisin kulmia jos se hyvä suhde ei sille lähtevälle mitään merkkaa. Miksi se siinä suhteessa sitten alunperin oli?
Ehkä se halusi perustaa perheen ja tehdä sen juridisen keskinäisen sopimuksen. Kyllä minä kohottaisin kulmiani myös, jos mieheni ei olisi halunnut sitoutua juridisesti. "Hyvä suhde" voi tarkoittaa mitä vaan kivasta viikonlopusta muutaman vuoden hauskaan yhdessäoloon, eikä siinä mitään. Mutta perheen perustaminen on sitten jo astetta vakavampi asia (ja perhe voi tarkoittaa myös vain kahta aikuista ilman lapsia).
Kyllä minulle tulee sanoista "hyvä suhde" mieleen jotain paljon vakavampaa kuin sanoista "muutaman vuoden hauska yhdessäolo".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites tämmöinen tilanne?
Mä ja mies ollaan oltu melkein 10v yhdessä. Ollaan molemmat 30v. Mies on aika ehdoton, että ei halua lapsia. Mä en tiedä. Oon miettinyt sitä 10 vuotta enkä vieläkään tiedä.
Mies sanoo, että naimisiin ei voida mennä (eikä tietty kannatakaan) ennenkun mä tiedän kantani. Oon aina ajatellut, että olen yhdessä rakastamani ihmisen kanssa (naimisissa) ja sitten jossain vaiheessa mulle vaan kirkastuu, että nyt se lapsi tai sitten, että joo ei ikinä. Että se tulee vähän niinkuin yhteisestä päätöksestä.
Mitä tämmöisessä tilanteessa voi tehdä?
Sinä alat haluta lasta viim. 35-vuotiaana. Hormonit. Vain n. 5 % naisista ei koskaan saa/hanki lapsia, joten todennäköisesti sinäkin hankit vielä niitä. Teille todennäköisesti tulee ero, koska teineinä seurustelun aloittaneille pareille se yleensä tulee kolmenkympin tietämillä ja koska mies ei halua lapsia (sinun kanssasi).
Kannattaa tosiaan huomioida, että on hyvin harvinaista, että mies on aivan ehdottomasti lapsia tai avioliittoa vastaan. Jos mies ei halua jompaakumpaa, vika on yleensä vääränlaisessa kumppanissa. Miehet kyllä unohtavat "periaatteensa", kun rakastuvat kunnolla.
Lisäksi vanhempana, esim. 35-vuotiaana, on jo vaikeampi löytää uutta hyvää kumppania ja tulla raskaaksi. Joten suosittelen, että mietit nyt erittäin pitkällisesti tilannettasi ja teet jonkinlaisen päätöksen vuoden sisällä. Aikaa ei ole loputtomiin.
Eikös se ollut joku 20% nelikymppisistä naisista jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia, varsinkin pk-seudulla?
KUINKA TOI ENTISEN AVIOMENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PRIEST ADU} JA HÄNEN RAKKAUDEN UUDISTAMISLOITSUNSA AVULLA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTI OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)
Tuli avopuolison kanssa kitkaa kun sanoin etten ole edes harkinnut avioliiton mahdollisuutta. Hyvin on kuitenkkin mennyt yli 20 vuotta. Yhteinen talo ja mökki ja lapsiakin on.
Puolisoiden ja lasten oikeudet voi turvata ihan kuten avioliitossakin.
Vaikuttaa että ne harvat erot mitä avioliitossa on on tehty tekemään avioliitto houkuttelevammaksi koska Jeesusjeesus tvast.
Katsellut aviopareja jotka aloittaneet samaan aikaan kuin me, niin ne on eronneet monet ja monilla ollut ongelmia raha yms asioiden kanssa.
Jos naimisiinmeno on sinulle kynnyskysymys niin eroa.
"Ja aika moni mies suostuu avioliittoon/lapsiin pelätessään hylkäämistä"
Jos nimenomaan se mies siis haluaa olla tiukasti siinä suhteessa niin miksi se avioliitto sitten on niin vaikeaa?
Eikö parisuhde ole itsessään tarpeeksi vahvalla pohjalla, kun on pakko juridisesti sitoa toinen itseensä? Paitsi tietysti jos ei taloudellisesti pärjää omillaan.
Luovut rakkaasta ihmisestä tuon takia?
"Puolisoiden ja lasten oikeudet voi turvata ihan kuten avioliitossakin."
Tietenkin. Herää vain kysymys että jos kerran on valmis tekemään kaikki juridiset turvaamistoimet erikseen, miksi niitä ei voi tehdä solmimalla avioliittoa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä avioliitosta on, miksi luovuttaa puolet omaisuudesta parin vuoden liiton takia?
No eihän sulla järkeä olekaan jos pari vuotta ajattelit olla aviossa ja sen jälkeen erota ja luovuttaa puolet omaisuudestasi. Ihan täydellä järjellä varustettu ihminen menee naimisiin aikomuksenaan olla aviossa loppuiän, lähtökohta siis tämä. Ja ihan varuuksi tekee avioehdon niin mahdollisen eron sattuessa ei tarvi luovutella omaisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites tämmöinen tilanne?
Mä ja mies ollaan oltu melkein 10v yhdessä. Ollaan molemmat 30v. Mies on aika ehdoton, että ei halua lapsia. Mä en tiedä. Oon miettinyt sitä 10 vuotta enkä vieläkään tiedä.
Mies sanoo, että naimisiin ei voida mennä (eikä tietty kannatakaan) ennenkun mä tiedän kantani. Oon aina ajatellut, että olen yhdessä rakastamani ihmisen kanssa (naimisissa) ja sitten jossain vaiheessa mulle vaan kirkastuu, että nyt se lapsi tai sitten, että joo ei ikinä. Että se tulee vähän niinkuin yhteisestä päätöksestä.
Mitä tämmöisessä tilanteessa voi tehdä?
Sano, että haluat lapsen. Muuten kaduttaa vanhempana (ja sanoin tämän kuitenkin, vaikka palstan jokainen vela lynkkaakin kohta). Ne, jotka ei halua lapsia, yleensä tietää sen aika vahvasti. Sulla on kyllä paljon pelissä, jos mies ei halua. Sano kuitenkin oma mielipite
Onpa typerää sinulta olettaa että vela ei hyväksyisi muiden halua saada lapsi. Olen vela ja ehdottomasti sitä mieltä että tuon kirjoittajan kannattaa kertoa että jos ei tule lasta niin suhde on ohi.
"Mitä järkeä avioliitosta on, miksi luovuttaa puolet omaisuudesta parin vuoden liiton takia?"
Ihan tiedoksi että puolet omaisuudesta menee vain jos sinä omistat kaiken mitä teillä on ja se puolisosi ei jostain syystä yhtään mitään.
Ja tämänkin voi tosiaan muuttaa avioehdolla.
Avioliittoon tahtomaton pitää takaovea raollaan pikaisen poistumisen tai paremman näkemisen varalta.
Ehkä se halusi perustaa perheen ja tehdä sen juridisen keskinäisen sopimuksen. Kyllä minä kohottaisin kulmiani myös, jos mieheni ei olisi halunnut sitoutua juridisesti. "Hyvä suhde" voi tarkoittaa mitä vaan kivasta viikonlopusta muutaman vuoden hauskaan yhdessäoloon, eikä siinä mitään. Mutta perheen perustaminen on sitten jo astetta vakavampi asia (ja perhe voi tarkoittaa myös vain kahta aikuista ilman lapsia).