Millaista apua saatte vanhemmiltanne? Mitä toivoisit?

vanhempani eivät voi sairaudesta johtuen pientä lasta hoitaa, isommat menevät sitten paremmin. Meillä kun on tuo kuopus ollut niin huono nukkuja. Taloudellista apua en kaipaa, emme sitä tarvitse ja sitä olisi vaikea ottaa vastaankaan. Tietty lapsille jotkut tuliaiset ovat ok, mutta enempi sitten jo häiritsisi.

Aina tietää että voi heihin turvautua se on tosi ihana juttu ja arvostan sitä todella paljon. Joskus toki yrittää keksiä muuta mahdollisuutta lastenhoito-ongelmiin ku ei aina kehtais pyytää vaikka itse apua tarjoavatkin . taloudellista apua ovat myös itse tarjonneet ikinä en ole pyytänyt rahaa pikemminkin päin vastoin olen yrittänyt sanoa että ostakaa itsellenne jotain. olen sitten toki miettinyt olenko itse valmis uhrautumaan omien lasten eteen näin paljon.

Ottavat lapsia (3 ja 5v) hoitoon aina silloin tällöin, pyytävät arkisin päivällä meitä sinne syömään, kuljettavat lapsia autolla kerhoon (jos esim. toinen sairaana), kaupassa käydessään kysyvät myös minulta tarviiko jotakin (maksan toki heille tilaamani ostokset) ja muuta vastaavaa. :-)

joka tuleekin tarpeeseen. He asuvat tosi kaukana ja eivät voi antaa oikein hoitoapua, mutta aina kun näemme he kyllä hoitavat lapsia mielellään.



Appivanhemmat antavat joskus pientä taloudellista apua (lähinnä miehelle), mutta lapset tuntuvat olevan toissijaisia....

kun mun puolen vanhemmilla ei ole mahdollisuutta hoitaa ollenkaan (ovat sairaita) ja miehen puolelta heillä on sellainen työ, että hoito on hankalaa, varsinkaan yöhoitoa ei voi harkita kuin loma-aikana.

Taloudellisesti auttavat varmaan jotenkin, ei koskaan pyydetä, mutta mummi usein tuo jotain vaatetta tms. ja ostaa aika usein jotain muuta tarpeellista. Mua hieman vaivaa se ostelu, siksipä en enää nykyisin ääneen sano että mitä tarvittais, ettei vain mummi mene ostamaan...

Taloudellista apua on joskus saatu lainan muodossa, siis pieni summa lainattu ja maksettu sitten takaisin.



Olisin todella kiitollinen lastenhoitoavusta. Välimatkaa ei ole ihan hirveästi, 150km, mutta se tuntuu syövän appivanhempien kiinnostusta poikansa lapsia kohtaan :-(.



Olen joskus ollut asiasta todella suruissani, mutta enää se ei vaivaa minua. Onhan isovanhemmillakin oikeus päättää omista tekemisistään ja se on vaan hyväksyttävä.

Samoin meillä kyllä laitetaan ruokaa, ei sitäkään tarvitsisi kantaa joka toinen päivä. Onneksi äiti ei enää käy siivoamassa.

asuvat 2 km päässä, ja hoitavat vain isompaa lasta kerran 3-4 kk pari tuntia

kuinka olivat taas käyneet kenkäostoksilla ja takkiostoksilla mieheni veljen vaimon kanssa. siis anoppi ostelee sinne, mitä vain kehtaavat vihjaista tarvitsevansa. veljen perheessä on kyllä kaksi työssä käyvää ja vähemmän lapsia, kuin meillä. mulle anoppi vaan huokailee, kuinka hankala sitä on toisten lapsille mitään ostaa, ja ratkaisee ongelman siis omalla tavallaan, minulta tilaa kyllä sitä sun tätä, kun autolla kerran liikutaan, mutta ei koskaan tarjoudu tilaamiaan tavaroita maksamaan, enkä minä kehtaa olla vailla, eläkeläiseltä.

omat vanhempani ottavat 2v lapset n. kerran kuussa yökylään, ja hoitoon muutenkin jos menemme esim. elokuviin tai haluan käydä kaupassa rauhassa.

Miehen vanhemmatkin ottaisivat lapsen mielellään yökylään, mutta en ole raaskinut antaa :) tänään lapsi kyllä menee vähäksi aikaa miehen vanhemmille hoitoon kun lähden lääkärissä käymään. Pääsee mummon kanssa haravoimaan pihaa. Lapsi oli myös toissapäivänä pari tuntia mummon hoivissa.



Äitini ostaa lapselle silloin tällöin vaatteita. Esim. paitoja tai pitkätkalsarit. Joululahjaksi lupasi ostaa toppapuvun.

Kun olin minimiäitiyspäivärahalla ja mies opiskelija niin molemmat isovanhemmat toivat vaippoja lahjaksi kun tulivat kylään.



Rahallista apua ei tarvita, mutta tiedän kyllä että sitä saataisiin jos tiukkapaikka tulisi.



Isovanhemmat ovat kyllä todella suuri apu. Voi hyvillä mielin lähteä joskus tuulettumaan kun tietää että lapsi on hyvässä ja luotettavassa hoidossa.

Mutta vanhempani alkavat olla niin vanhoja, etteivät enää pärjää lasten kanssa.



Rahallista apuva antaisivat mielellään, mutta minä taas tykkään tulla toimeen omillani, joten en ota sitä yleensä vastaan. No, lapsille olen antanut siirtää omaisuutta jonkin verran, mutta en ole siitäkään ihan varma onko se hyväksi vai ei.



Yleensä arvostan yhdessä vietettyä aikaa eniten.



Miehen vanhemmista en viitsi edes kirjoittaa, heitä (eikä enää meitäkään) voisi vähempää kiinnostaa.

hoitoapua saan omilta vanhemmiltani pyytäessäni, ehkä eniten ärsyttää ettei pyytämättä sitä tarjota.

Isoa poikaa ottaisivata mielummin, mutta ei pikkuista vuoden ikäistä.

Rahaa saan jos pyydän, mutta mielummin vain vihjailen ja päälle tulee syyllistämisryöppy siitä, miten tuhlailevainen olen. Heillä ei rahasta ole pulaa.

Miehen äiti asuu muutamankymmenen kilometrin päässä, enkä kehtaa ihan pikkuasian takia tänne juoksuttaa. Ostelee paljon vaatteita kirppikseltä tytölle, mutta yleensä makumme ei oikeen täsmää..

Minun vanhemmat ovat kuolleet, miehen omat asuvat kaukana ja ovat jo niin iäkkäitä etteivät kovin hyvin jaksa hoitaa pieniä lapsia :( Taloudellista apua emme tarvitse.

Minun vanhempani ottavat aina tarvittaessa lapset hoitoon. Ja vaikka ei tarvitsisikaan: jos ei olla nähty pariin viikkoon niin soittavat että on jo ikävä lapsia, tuliskohan ne vaikka yökylään. Tämä apu on ollut korvaamatonta kun minulla on epäsäännölliset työajat.



Mummi myös ostelee ihan hillittömästi vaatteita ja leluja, pakko on toppuutella välillä, ei meille mahdu ja ei kerta kaikkiaan aina tarvitse. Mutta kun hänellä on hyvä taloudellinen tilanne ja lapset ovat hänelle kaikki kaikessa niin en voi aina kieltääkään.



Anoppikin auttaa aina tarvittaessa mielellään lastenhoidossa. Siivoaisi ja järjestelisi myös mielellään muitakin perheen asioita, mutta se käy välillä hermoille. En halua meille mitään piikaa.



Rahallistakin apua saataisiin tarvittaessa vaikka kuinka vanhemmiltani, mutta ei tarvitse.