Olenko liian vaativa itseäni kohtaan kun ajattelen, etten ole mitään saavuttanut ja pakotan itseni saamaan hyvät arvostelut, jotta muut ei ajattele minun olevan niin tyhmä kuin oikeasti olen. Onko ok vain olla kärsivällinen ja nauttia elämästä?

Onko todellisuudentajuni lopulta aika heikkoa laatua? En tiedä miksi mutta suoristusten kautta, etenkin jos onnistun, niin antaa minulle valtavaa tyydytystä hetkeksi ja saan hyväksyntää sitä kautta.
Tämän vuoksi olen joskus burnoutin partaalle itseni töissä saanut kun tein pitkiä päiviä, yritin tehdä supertehokasta ja hyvää jälkeä. Välillä onnistuinkin ja minusta syntyi ahkera ja luova tekijä. Tein sellaisia asioita siinä työnimussa, etten osaisi enää mutta siinä tilassa luovuus vain syntyi. Sain korotuksia ja hyvät todistukset. SIlloin tunsin eläväni.
Kunnes sitten masennuin, löysin miehen joka mursi itsetuntoni ja en enää ollutkaan vahva. Epäonnistuin jatkuvasti ja ne saavat minut sekaisin, epäonnistumiset. Olen ollut töissäkin todella vaativa ja kriittinen itselleni jos epäonnistun.
Nykyään ahdistaa aika paljon, sillä en jaksa enää suorittaa mutta on pakko. Asiota jää tekemättä ja sorrun riippuvuuksiin. Pakko saada esim nyt kiitettävät kaikista näytöistä. Uusi ammatti siis työn alla, olen saanut jo kahdesta näytötä kiitettävän ja vielä olisi kaksi jäljellä. En tiedä kehtaanko näyttää todistusta mikäli en saa hyvää todisusta. Jos saankin, niin koen, että minulla oli vain tuuria ja häpeän sitäkin, että joku luulee minun olevan todella hyvä vaikka olen vain keskinkertainen.
On monta rautaa tulessa ja en saa tehdyksi paljoa mitään. Elän koko ajan tulevaisuudessa.
Minun pitäisi nauttia elämästä. Olen vielä nuorikin, vajaa kolmekymppinen,. Stressaan siitä, ettei ole mitään, ei säästöjä, ei kumppania, ei isompaa asuntoa tms. Elämä on vienyt ja olen selvinnyt monenlaisesta kokemuksesta, seuraavana olisi terapiakin sitten käytävänä.

Nyt olen miettinyt, että minun pitää olla kärsivällinen. Muuten tuhoan itseäni, ihan turhaan. Kärsimättömyys ajaa minut päihteisiin ja keksittyihin paineisiin. Minulla on vielä vuosikymmeniä aikaa säästää rahaa ja töitä tulee riittäämään. En ymmärrä miksi sisäinen ääni on näin kriittinen ja hätäinen.