Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

"On ollut monia hyviä eri ihmisten kommentteja jo ennen kun vakkarit siirtyivät pois kirjoittamasta. Ehkä niitä anonyymejä ei sitten todellakaan luettu, eikä niihin vastattu tai otettu mitään kantaa, ei ennen eikä nyt, vaikka olivat asiallisia ja hyviä pohdintoja. Jos näin on, niin silloinhan on totta, että tämä oli vakkareitten palsta. "

Minä testasin tuota ihan piruuttaan. Tein jostain aiheesta aloitteen, parikin, silloin kun keskustelu oli vielä aktiivista ja varsin leiriytynyttä. 0 kommenttia. Aivan sama kirjoittaako vai ei. Kun tämä sähköpostivarjokeskustelu oli saatu pystyyn, tein jälleen aloitteen ja aiheesta puhuttiinkin kymmenkunta kommentin verran.

Ei varmastikaan ollut tahallista mutta fakta kuitenkin on että kolmen-neljän (?) kirjoittajan keskinäinen ajatustenvaihto hyvin pitkine kirjoituksineen ruuhkautti ketjua ja tyrehdytti kaiken muun keskustelun. Olo oli vähän kuin Pystykoiraseuran illanvietossa kun sinun oma seurueesi harrastaa noutajia. Periaatteessa ollaan kaikki saman teeman äärellä, mutta intohimoisimmat ja äänekkäimmät hallitsevat puheenaiheita. Nyt moni sanoo heti: kirjoita kiinnostavampia aloitteita! Otan palautteen vastaan toki, mutta jokainen vähänkin lehtiä lukenut tietää kuinka pienellä präntillä kirjoitettu yksinäinen oikaisu hukkuu pitkien kolumnien ja suuria lööppejä kirkuvien uutisten joukkoon, oli se kuinka mielipiteitä herättävä tahansa.

Lisätään yhtälöön eräiden kirjoittajien varsin suorasukainen tapansa osoittaa, että toisenmielisten kirjoittajien ajatusten taustalla on heidän persoonaansa liittyviä epämiellyttäviä piirteitä, niin lopputulemana ilmapiiri ei ollut erikoisen 'welcoming'.

Tästä voisi varmaaan joku tehdä  vaikkapa jonkun gradun aiheesta ,että miten vänkäämällä saadaan pois  julkinen ja suosittu  some-ketju, johon kuka tahansa saa kirjoittaa mutta johon kuka tahansa ei sitten saakaan kirjoittaa.

Rajoitukset ovat mm . pitää kirjoittaa tavallisesti tai normaalisti, ei saa käyttää nimimerkkiä, ei saa myötäillä suosittujen kirjoittajien mielipiteitä, ei saa käyttää sivistyssanoja tai kierteisiä ilmauksia.

Ei saa kirjoittaa muuta kuin selkokieltä, ettei joku pahoita mieltänsä kun  oma ymmärrys ei riitä tai ei nykytermein ilmaistuna "jaksa" lukea kuin kolmerivisiä kommentteja. 

jne jne. Kyllä tästä todennäköisesti kelpo gradun saisi  esim joku viestinnän opintoja harjoittava innokas opiskelija.

Mutta toisaalta ketjun ahkerimmat  mielensäpahoittajat ja vakiovänkkääjä-jankkaajat eivät ole saaneetkaan tahtomaansa perille eli ketjun kuolettamista vaan täällähän vänkäys senkuin jatkaa sivukaupalla. Ei muuta kuin popparit esiin vaikka tässä vähän joulukiireitä pukkaakin. 

En saa lainattua enää näköjään mitään, en tiedä miksi. Kursorin tilalle on ilmestynyt kämmen ja samalla lainaukset meni vikaan.

Jokatapauksessa, tämä on edelliselle kirjoittajalle: huomaatko kuinka jälleen sinä olet ylimielinen ja jatkat ikävän sävyistä kommentointia, ja aivan tyhjiössä. Kukaan ei vastaa sinulle enää sinun huutoosi. Virhe minkä teet sekä sinä, että joku ketjun myrkyllisyyteen kyllästynyt trollaaja, on meidän tavallisten kirjoittajien ylenkatsominen. Meitä on täällä monia, jotka eivät halua kiistellä. Jotka haluaisivat käydä keskustelua aiheesta: vaikea ero ym parisuhteen kipupisteet. Huomaatko, ettei kyseinen aihe ole ottanut tuulta enää kuukausiin? Ei sillä, etteikö sitä olisi kommentoitu, ei vaan ilmeisesti enää ole ketjun seuraajien mielestä ajankohtainen aihe. Olisikohan uusien seuraajien mielestä, jotka otsikon ja aloituksen perusteella löytävät paikalle? Hmh. Tiedä häntä, mutta jotenkin ajattelisin, että jos sitä vastoin haluaa keskustella pitkällisesti huonosta vanhemmuudesta tai työnantajasta, taikka vaikka naisen asemasta historiallisessa kontekstissa, niin voisi laatia sitä varten uuden ketjun? Ettei ne irtipäästämisen vaikeudet aivan huku sinne sosiaalitoimen ja rukin ja kirnun ja perintöasioiden sekamelskaan. Jos puolestaan ystävysporukka haluaa jakaa arjen tapahtumia ja vaikka näin joulunaikaan kuivakakkureseptejä keskenään, niin siihen suora henkilökohtainen yhteys tai yksityinen keskusteluryhmä on varmasti sopivampi :)

Lopettakaa jo kolmen rivin teksteistä ja selkokielestä trollaaminen. Naurettavaa yrittämistä ja ilkeiilyä, tyhmemmätkin sen huomaa.  Eikö ole siis mitään välimuotoa? Monet anonyymit ovat kirjoittaneet hyvätasoisia kommentteja, eivät yhtään sen huonompia tai alakoulun tasoa. Ei, mutta kun jollain lailla pitää muita alentaa ja itseään ylentää. Ja vielä puhuvat mielensäpahoittamisesta, kukahan on oikeasti pahoittanut mielensä. 

Monet nimimerkilliset ovat aiemmin tämän tästä julistaneet poistuvansa ketjusta. Alkoi olla jo klisee. Heitä on omasta mielestään kohdeltu huonosti. He ovat sitten taas palanneet hetken päästä. Sitten viimeisin operaatio: perustetaan uusi, vaikeasti toteutettu paikka keskinäiseen viestittelyyn. Varsin suurieleisesti ja ilmeisesti odottaen, että olisi pyydetty että älkää vaan poistuko täältä. Eikö tämä jos mikä ole herkkänahkaisuutta ja varsinaista mielensäpahoittamisen aatelia. 

,

Voisiko joku vinkata, miten pitkälle taaksepäin pitää mennä, että vastaan tulee jotain muuta kuin tätä jäkinää, joka on käyty läpi useampaan kertaan? En jaksa itse alkaa selaamaan.

Toisaalta eipä sillä väliä, koska tämä paskanjauhanta joka tapauksessa vaikuttaisi olevan se suola.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vinkata, miten pitkälle taaksepäin pitää mennä, että vastaan tulee jotain muuta kuin tätä jäkinää, joka on käyty läpi useampaan kertaan? En jaksa itse alkaa selaamaan.

Toisaalta eipä sillä väliä, koska tämä paskanjauhanta joka tapauksessa vaikuttaisi olevan se suola.

Joku 3-5 sivua taaksepäin pohditaan muutaman kommentoijan voimin jonkun asiaa, joka ei tahdo uskoa lähestyvää eroa. Ehkä kymmenkunta sivua taaksepäin oli puhetta pettämisen merkeissä.

Kiinnostaisiko jompikumpi aihe sinua osallistumiseen saakka? Jos ei, niin voihan olla ettei tämän ketjun aihepiiri ole tässä hetkessä ainakaan juuri sulle läheinen?

Ehkä tämä on sitten tätä aikaa. Kuin Mordorin pimeyttä. Että kaikkialle halutaan vain vihaa, kateutta, ilkeyttä ja pahuutta. Hyvää, toisia kannustavaa keskustelua ei saa olla. Koska Ankeuttajalla on ankeuttajan mustaa mönjää aivot ja sydän täynnä. Ehkä onkin niin että kaikkialle pitää tämän mustan mönjän leviämän hänen sydämestään. Sotaa, pahuutta ja kylmyyttä. Nauttiiko hän?, tuskin. Koska sellaista tunnetta ei varmaan tiedä olevankaan. Vain tyhjää ja pahaa tuntee hän.

No ei sieltä sitten löytynyt yhtään kiinnostavaa aihetta mikä ylittäisi tämän jumittuneen levysoittimen. Harmi.

Mulla on aihe: Millä mielin teillä odotetaan joulua?

Mun lapseni lähtee pian kotonta ja olen pelolla miettinyt miten lapsiperheen jouluista raaskii päästää irti (näppärä aasinsilta eikö). Mutta olen huolehtinut ehkä turhaan; jotenkin se taika haihtuu hiljalleen jo näinä jouluina kun vielä ollaan perheenä, mutta armaimmastani on lapsen ilo jo karissut matkan varrelle. Ja valmistaa näin siihen vääjäämättä lähestyvään jouluun kun mittumaarian tai tiiapetunian perheen seura vie voiton koska siellä on sisko tehnyt juuri vauvan tai jotain.

Ja kuinka se kaikki sitten liittyy parisuhteisiin? No tietenkin pohdintaa, että riittääkö sitten "me"? Riittääkö into tehdä asioita meidän kahden vuoksi ja jos ei riitä niin kuinkahan sen motivaation herättäisi?

Tämähän ei ole ketju parisuhteesta, vaan vaikeasta erosta. Eli kaikki, jotka haluavat kirjoittaa mistään muusta, kuten vaikkapa elämästä lasten kotoa lähdön jälkeen, avatkoon oman ketjun. Niinhän tuossa yläpuolella taas opasteltiin. 

Ihan kiva aihe, tämä meitä monia mietityttää. Itsellä jo aikuiset lapset lähes viisikymppisiä, lapsenlapsiakin on. Ihan mielelläni  suon heille oman perheen joulun, lasten perheitten on tärkeää saada omia traditioita. Eli sikälikin  tärkeää päästää irti, omista lapsistaan myös ja antaa heille tehdä sen oman näköisensä joulun. Moni kaipaa monisukupolvista Joulua, mikä oikeasti onkin ihaninta, mutta kyllä voi oikeasti päästää irti ja lähteä omien ikätovereittensa kanssa viettämään toisenlaista joulua, vaikka sinne kylpylään, Lappiin tai etelän lomalle. meitä on tosi monta, ja mielestäni epäitsekkyyden paras muoto on juurikin tämä, päästää niistä rakkaista jälkeläisistään irti eikä vaatia meidän vanhojen pöytään.

Vierailija kirjoitti:

Tämähän ei ole ketju parisuhteesta, vaan vaikeasta erosta. Eli kaikki, jotka haluavat kirjoittaa mistään muusta, kuten vaikkapa elämästä lasten kotoa lähdön jälkeen, avatkoon oman ketjun. Niinhän tuossa yläpuolella taas opasteltiin. 

Näkisin ihan arvokkaana miettiä tällaisessa ketjussa niitä parisuhteen vaiheita, joissa se vaikea ero väijyy. Josko siltä vaikka välttyisi vertaistuen neuvoin. 

Nyt taitaa olla niin ettei sellaista aihetta enää löydy mikä saisi sinun naamasi aukeamaan narunkerältä. Ehkä sieltä sähköpostiryhmästä paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Ihan kiva aihe, tämä meitä monia mietityttää. Itsellä jo aikuiset lapset lähes viisikymppisiä, lapsenlapsiakin on. Ihan mielelläni  suon heille oman perheen joulun, lasten perheitten on tärkeää saada omia traditioita. Eli sikälikin  tärkeää päästää irti, omista lapsistaan myös ja antaa heille tehdä sen oman näköisensä joulun. Moni kaipaa monisukupolvista Joulua, mikä oikeasti onkin ihaninta, mutta kyllä voi oikeasti päästää irti ja lähteä omien ikätovereittensa kanssa viettämään toisenlaista joulua, vaikka sinne kylpylään, Lappiin tai etelän lomalle. meitä on tosi monta, ja mielestäni epäitsekkyyden paras muoto on juurikin tämä, päästää niistä rakkaista jälkeläisistään irti eikä vaatia meidän vanhojen pöytään.

Täysin totta, että on varottava syyllistämästä lasta kun hän haluaa elää omaa elämäänsä. Isänsä kanssa erottiin jo toistakymmentä vuotta sitten,  niin olen kasvanut rutinoituneeksi vakuuttelijaksi; "ei tietenkään haittaa, ilman muuta, seuraavan kerran sitten" 😄 Mutta kokonaiset pyhät ilman häntä tuntuu kolkolle ajatuksena. Onko muut sitten keksineet ensimmäisiksi jouluksi kahden jotain erityistä uutta perinnettä/ ohjelmaa?