Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

 "Tässä ei siis ole kyse miehen haluista, vaan siitä, että Hukassakin voisi miettiä, miksi hän itse kokee tämän niin tarpeelliseksi, muutoinkin kuin vain toteamalla, että miehellä on ollut vaikea lapsuus ja hänellä itsellään hyvä." 

Tämä toi mieleen oman varhaisen avioliittoni. Ymmärsin miehen käyttäytymistä melko pitkään tuolla logiikalla, kunnes hokasin, että itsellänikään ei helpoimmasta päästä ollut. Toiset oppivat selviytymiskeinoja/luovuutta vaikeista olosuhteista. Haluavat selvittää ja tutkiakin sitä kaikkea problematiikkaa tai kehittyä taiteellisesti. Kun sitten viimein erosin siitä liitosta, niin melko pian sen jälkeen oma luovuuteni puhkesi kukkaan. Kun ei enää tarvinnut vatuloida miksi ja miksi, ja vapaudessa sai oppia uutta ja sai uusia kokemuksia.

Tuo nimimerkki on käsittääkseni ollut tuossa avoimessa liitossa noin 6 vuotta. Jösses, siinä ajassa olisi voinut paljon muuta tehdä ja iloita elämästään. Oikeasti en voi uskoa koko stooria todeksi, vaikka sanotaankin, että todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En puhu, puhun siitä, että omassa mielessään luopuu vihasta ja katkeruudesta tekijää kohtaan ja pyrkii työstämään tunteet neutraaleiksi. Ettei enää saa tunnereaktiota joka kerran kun mieleen tulee se loukannut ihminen ja tilanne, vaan voi vähän kuin katsoa tilannetta kuin jonkun tv sarjan tapahtumia, että 'vai niin, sellaista'. Jos siitä prosessistaan ei loukanneelle virka mitään, niin miten se sitten on hänelle lahja eikä itselle? Tulee mieleen lähinnä, ettei vihasta halua luopua, ettei vahingossa joskus kadulla vastaan tullessa tulisi sanoneeksi ihan normaalisti jotta terve, vaan pitää olla valmiina murhaamaan katseellaan. Mikäs siinä kukin harkintansa mukaan, mutta oman kokemuksen mukaan se kyllä syö huomattavasti enemmän sen vihaa hautovan energiaa kuin sen vihan kohteen..

Ymmärrän kyllä hyvin ajatuksen tämän takana, mutta t

Olen kuullut elämänohjeen: jollet pysty unohtamaan, anna anteeksi. Jollet pysty antamaan anteeksi, unohda. Olen yrittänyt tämän mukaan elää - ei helppoa mutta kohtalaisen onnistunut strategia. Ainakin tähän asti.

Vierailija kirjoitti:

Samaahan tuossa taas MP ja kuurankukka tarkoittaa, toinen vaan painottaa enemmän itsensä tutkistelua ja toinen suorempia toimenpiteitä. 

Itse jouduin huomaamaan, että mikään ei muutu jos en itse muutu ensin ja lopeta päänsisäistä puhetta vähän kaikesta. Ensimmäisenä piti romuttaa käsitystä itsestä, mikä oli aika kovaa.

Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu! Siinäpä se

Voisko olla suuttumus ja katkeruus jo ajan kanssa pois käsitellyt tunteet ja jäljellä enää välittämisen rippeet ja katkeruuden muutos kyllästymiseksi? Kyynistyminen miehen höpinöille paistaa myös

Maratonparkuja, 28 vuotta, Kuurankukka, Liekki ja monet anonyymikommentit ovat olleet todella oivaltavia. Rikkinäisistä taustoista tulevia ihmisiä ei voi rakastaa terveiksi. Se on todella valitettavaa, että se korjaustyö vain pitää tehdä itse itsensä kanssa, vaikka muut ovat rikkomistyön tehneet. Silti siihen ei ole minkäänlaista oikotietä. Ja työ alkaa ehdottomasti sillä, että ei uhriudu ja syyttele lapsuuttaan omasta käytöksestä ja oikeuta omaa toimintaansa sillä, että minulla on ollut niin vaikeaa. P*ska ja kaltoinkohteleva lapsuus jättää kaikkiin jäljen, siitä ei pääse mihinkään. Tapahtumien kohtaamisen ja käsittelyn lisäksi on yhtä tärkeää tarkastella raatorehellisesti sitä, miten kasvuolosuhteeni on itseensä vaikuttanut. Millaisia epäterveitä käyttäytymis- ja selviytymismalleja on omaksunut. Jos tätä työskentelyä ei tee, tulee itse kaltoinkohtelijaksi.

Et voi rakkudellasi pelastaa Hukassa miestäsi eikä myötätuntosi tässä asiassa valitettavasti auta. Sama kun alkoholistia ei auta, jos toinen mahdollistaa ja hyväksyy toiminnan. Todellinen mahdollisuus muutokseen lähtee vain ja ainoastaan siitä, että joutuu kohtaamaan itsensä ja omat tekonsa. Joutuu kantamaan vastuunsa. Jos yrittää suojella toista itseltään, niin siinä tulee vain vahvistamaan toisen epäterveitä käyttäytymismalleja ja riippuvuuksia. Eli toisin sanottuna, sinusta tulee Hukassa osa miehen ongelmaa, koska mahdollistat ja hyväksyt sen ja säälit miestäsi väärällä tavalla. Hän ei saa koskaan mahdollisuutta kasvaa, jos jatkuvasti siloittelet hänen tietänsä ja pelastat häntä karikoilta. Ja samalla tulet pienentäneeksi miestäsi ja painamaan häntä alaspäin, koska hän ei saa todellista tilaisuutta kasvaa ja kehittyä.

Etäisesti asiaan liittyen. THL:ltä tuli vastaan tutkimus, jonka mukaan lastensuojelun työntekijöiden liiallinen myötätunto ja sääli itseasiassa vaikutti lastensuojelun lasten ja nuorten elämään negatiivisesti. Heidät painettiin liiallisella säälillä ja siloittelulla avuttoman asemaan, missä he eivät koskaan tule olemaan elämänsä suhteen toimijoita, vaan reagoijia. He eivät koskaan pääse kasvamaan täyteen potenttiaaliinsa ja käyttämään todellisia lahjojaan, koska liian säälivät työntekijät opettavat heille, että koska heitä on kohdeltu kaltoin, he eivät yksikertaisesti kykene niihin asioihin, mihin normaalit nuoret kykenevät. Joten nämä nuoret alisuoriutuvat ja oppivat menemään siitä mistä aita on matalin, koska heille opetetaan, että muuhun ette kykene, koska taustat.

 

Minulla itselläni on lastensuojelun tausta, olen ollut sijoitettuna ja mikään, mitä olen kokenut, ei oikeuta siihen, että voisin kohdella muita huonosti. Eikä kukaan voisi rakastaa minua ehjäksi. Minun on rakastettava itse itseni ehjäksi. Tai niin ehjäksi kuin kykenen. Toki matkan varrella tarvitaan rakastavia ja turvallisia ihmisiä, mutta rajat ovat myös rakkautta ja turvaa. Etenkin se, että muut eivät yliymmärtäisi ja säälisi minua taustojeni takia, vaan kykenevät asettamaan terveet rajat itselleen. Ja samaa yritän opetella itse, terveisen rajojen asettamista yliymmärtämisen sijasta. Olen nähnyt sen niin monen lapsuuden perheenjäseneni ja sukulaiseni kohdalla, että ihmistä ei voi pelastaa, ellei ihminen itse kykene työskentelemään ja työstämään sekä myöntämään omia ongelmiaan. 

Asettamalla omat rajasi ja pitämällä niistä kiinni sekä luopumalla vääränlaisesta säälistä, se on se kaikista rakkaudellisin teko minkä Hukassa voit tehdä. Yliymmärtämisellä ja säälillä vain mahdollistat ja avustat miestäsi siinä, että hän pystyy jatkamaan itsetuhoista käytöstään. Sillä sitähän tuo loputon itsekkyys on.

- Käpybara

Oh, kiitos kaikille nyt hiljan keskusteluun osallistuneille. Tämä on se, minkä vuoksi tämä ketju jatkaa eloaan ja miksi minä sitä seuraan. Itselläni on hieman kiirettä elävässä elämässä, minkä vuoksi en kommentoi niin paljon. Siksi(kin) omat kirjoitukseni ovat viime aikoina olleet enemmän yksittäisiä räiskäisyjä kuin huolella harkittuja kokonaisuuksia. Mutta seuraan kyllä keskustelua mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Pelkästään tänään on tullut valtava määrä ajatuksia, joita pitää pureskella vielä huolella moneen kertaan. Ja miten hienosti esitettyinä, niin nimimerkillisiltä kuin anoiltakin!

MaratonParkujalle iso kiitos myötätunnosta. Hilpeydensekaisella kauhulla joudun toteamaan, että tämä vuosi on kaikesta synkästä ja mustasta huolimatta ollut myös oudolla tavalla yksi elämäni parhaista.

Näen itsessäni tiettyjä yhtymäkohtia Hukassaan (ja ehkä tosiaan hänen mieheensäkin), ja mieleni tekisi välillä vetää välillemme yhtäläisyysmerkkejä. Pyrin kuitenkin olemaan varovainen sen suhteen, etten oleta liikaa. Sillä me olemme kaksi eri ihmistä, joilla on varsin erilainen elämäntarina. En halua tyrkyttää omia totuuksiani, kun meidän kaikkien on keksittävä omamme.

Joku kirjoitti osuvasti, että ennen muutosta hänen piti romuttaa käsityksensä itsestään. Hukassa sanoi, että hänen on vaikea pyytää apua ja että hän haluaa ensin pohtia asiat keskenään. Hän on muistaakseni myös sanonut, että hän on tottunut olemaan se vakaa ja vahva, johon muut nojaavat avun hetkellä.

Minun kysymykseni kuuluu, palveleeko tällainen tapa olla Hukassan omaa hyvinvointia ja etua? Haluaako hän olla aina se "vahva"? Miltä tuntuisi olla joskus se, jota muut kannattelevat? Ettei aina tarvitsisi kantaa koko maailmaa omilla harteillaan.

Itselläni havahtuminen alkoi aika lailla 17 vuotta sitten, kun kohtasin tähänastisen elämäni ainoan rakkauden. Hänellä oli myös ollut aivan kauhea lapsuus ja nuoruus, ja asetuin luontaisesti hoivaamaan häntä sivuuttaen omat tarpeeni. Oli kuitenkin mahdotonta olla huomaamatta samankaltaisuuksia elämäntarinassamme. Hän oli hyvin avoin tuskassaan, ja sai minut oivaltamaan, että itse asiassa tarjosin hänelle sitä, mitä halusin itselleni. Minä halusin tulla ymmärretyksi, kannatelluksi ja tuetuksi - en ymmärtää, kannatella ja tukea.

Meidän tarinamme jäi aikanaan lyhyeksi, koska hänkin käyttäytyi vahingoittavasti ja itsekkäästi. Minä osasin kuitenkin jostain oudosta syystä viheltää pelin poikki ennen kuin otin pahasti siipeeni. Ja kuinka ollakaan, se on ollut hän, joka on kannatellut minua viimeisen 7 vuoden ajan, kun menneisyys on hyökännyt päälleni. Viimeksi tänä aamuna.

Elämä olisi helppoa, jos ihmiset olisivat yksinomaan hyviä tai pahoja, rakastettavia tai vastenmielisiä. Me tuppaamme kuitenkin olemaan sotkuja, joissa on kaikki sateenkaaren ja joskus vähän oksennuksenkin värit. Toistaiseksi ainoa jotenkin kestävältä vaikuttava tapa luovia tässä sekasotkussa on kuunnella rehellisesti itseään ja senhetkisiä tunteitaan - ei toiveitaan.

-Liekki

Käpybaralta briljantti kommentti. Kiitos tästä.

Kiitos Käpybara ja Liekki tosiaan aivan mahtavista kirjoituksista! Taidan ymmärtää, mitä Liekki tarkoittaa sanoessaan, että kamaluudessaan tämä on paras vuosi, sillä niin se on kyllä ollut aina omassakin elämässäni. Kun asiat alkavat mennä kunnolla vituralleen niin jotainhan siinä on tehtävä. Ja se tekeminen yleensä sitten kantaa parempiin asioihin - yleensä. Mustat huumorihetket sitten erikseen.

Viime aikaisessa keskustelussa minua hieman vaivaa se, että kun puhumme siitä, että Hukassa (meidän mielestämme) ehkä voisi tarkastella myös omia lähtökulmiaan, se kääntyy siihen, että pidämme miehen puolia ja haluamme kääntää Hukassa katseet mieheen ja hänen hyvinvointiinsa. 

Aivan kuin nämä kaksi asiaa, Hukassa hyvinvointi ja miehen mahdollinen kasvu olisivat toistensa vastakohdat, nollasummapeli, jossa toinen voittaa ja toinen häviää ja kilpailua käydään näistä.

Minä ajattelen, että näinhän asia ei todellakaan ole. En usko, että Hukassa lähtee suhteesta itse terveempänä, jos mies jää taakse sairaampana. Pidämmepä siitä tai emme, heidän välillään on vahva side, joka vaikuttaa Hukassa hyvinvointiin nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. 

Sen vuoksi mielestäni kannattaisi miettiä ennen kaikkea niitä omia motivaattoreita, eli miksi kokee, että on vastuussa kaikesta ja niin pitkälle, että itsellä pitää olla "kaikki valmiina" ennen kuin voi lähestyä asialla edes omia, todella läheisiä ihmisiä. Ajattelen, että hyvässäkin kodissa voi olla asioita, joita täytyy työstää.

Ei lapsuus vaikuta vain heihin, joilla se on ollut kamala. Se voi vaikuttaa myös siten, että kun kotona on aina ollut kaikki hyvin, oletetaan, että aina on kaikilla kaikki hyvin. Kun ei ole ollut tapana meillä sotkuja elämään järjestää, eikä ole ollut tapana sekoilla eikä eroilla. Ja kun olet aina ollut kympin tyttö, joka pitää huolen muistakin, niin mikäs sinulle nyt on tullut. Aika noloa tommoinen, ota nyt itseäsi niskasta kiinni. Ja tämä tietysti ilmaistaan suuresti rakastaen ja tukien, sieltä rivien välistä vain tunkee fiilis, että ei tämä nyt putkeen mennyt. Tai ainakaan oletetusti ei mennyt.

Sen kamalan lapsuuden vaikutukset ovat helppoja selittää, jokainen ne ymmärtää. Hyvän lapsuuden huonoja vaikutuksia ei kukaan oikein halua edes itse ajatella. Koska se tarkoittaisi niiden ihmisten arvostelua, jotka oikeasti ovat rakastaneet sinua todella paljon ja tarkoittaneet tietysti sinun parastasi. Se tuntuu suurelta petokselta ja kamalalta kiittämättömyydeltä. Se saa oman olon todella huonoksi, siis tuntee itsensä aivan pskaksi ihmiseksi, jolle ei sitten mikään riitä.

Tiedän tämän siitä, että kuten sanoin, "kapinani" sisarta kohtaan oli yksi vaikeimmista asioista, joita olen ikinä tehnyt.

T: MaratonParkuja

MaratonParkuja, minä näen tämän asian juuri toisin päin : Aivan kuin nämä kaksi asiaa, Hukassa hyvinvointi ja miehen mahdollinen kasvu olisivat toistensa vastakohdat, nollasummapeli, jossa toinen voittaa ja toinen häviää ja kilpailua käydään näistä. Minusta nämä asiat liittyvät toisiinsa siten, että molemmat yhdessä voittavat tai häviävät. Jos Hukassa nimimerkin mies ei opi ottamaan vastuuta omista teoistaan (tai jos tätä vastuuta ei hänelle anneta/pakoteta ottamaan), heistä kumpikin voi huonosti ja he jatkavat tätä tuhoisaa kierrettä. Myös jos Hukassa nimimerkki löytää tavan osoittaa rajansa napakammin tai päätyy poistumaan tilanteesta, avautuu kasvun mahdollisuus molemmille.

Se kasvuhan ei aina ole helppoa tai hauskaa ja tilanne voi tuntua jopa häviöltä. Mies joutuu luopumaan saavutetuista eduistaan ja Hukassa joutuu luopumaan kontrollista ja toisen tunteiden kannattelusta. Tämän jälkeen liitto jatkuu tai ei jatku. Muutos on pelottavaa ja kivuliasta, mutta samalla voimaannuttavaa.

Totta on, että me jaamme neuvoja ainoastaan Hukassa nimimerkille. Jos mies sattuisi osallistumaan keskusteluun, antaisimme niitä myös ihan varmasti hänelle ja kehottaisimme häntä muuttamaan omaa toimintaansa. Koska Hukassa ei pysty muuttamaan miehen käytöstä, ainut tapa vaikuttaa tilanteeseen on muuttaa omaa käytöstään ja katsoa käynnistääkö se muutoksen tilanteeseen

Myös jos Hukassa nimimerkki löytää tavan osoittaa rajansa napakammin tai päätyy poistumaan tilanteesta, avautuu kasvun mahdollisuus molemmille.

En usko, että varsinaisesti olemme eri mieltä, mutta tosiaan lähestymme asiaa vähän eri kulmista, Minä en usko, että kyse on rajoista sinällään. Tai siis on, mutta niitä rajoja Hukassa ei mielestäni aseta toiselle, vaan itselleen. Hänen tulee mm. hyväksyä semmoinen asia, että hän ei voi lähteä suhteesta satuttamatta miestä. Hän on miehelle niitä asioita, joita on kuvaillut olevansa ja se on tosiasia.Hän haluaa olla miehelle niitä asioita, mitä on kuvaillut olevansa ja sekin on tosiasia.

En selvästi nyt osaa ilmaista itseäni selvästi:-) Yritän sanoa, että tosiaankin Hukassa nyt pitäisi kääntää katse itseensä, pois miehestä. Ei miettiä, miten napakasti asettaisi rajat miehelle - mitä hyötyä siitä olisi? Siinäkään tapauksessa, että mies näitä rajoja noudattaisi. Ja mitä ne olisivat? Asioita, jotka liittyvät täysin suhteen ulkopuolisiin asioihin, kuten toisen naisen tapaaminen tai suhteen sisäisiin käytännön asioihin, kuten että mies tekee enemmän kotitöitä. Tai jotain hyvin epämääräistä, kuten että mies kunnioittaa enemmän Hukassaa. 

Toki hän voi poistua tilanteesta, mutta se ei mielestäni ratkaise yhtään mitään. Sama tuska siitä, että hän on jättänyt hyvin läheisen ihmisen yksin, pettänyt tämän, tms. olisi mielessä kuitenkin. 

Onhan siinä avattu kasvun mahdollisuus, mutta miten todennäköistä on, että sitä käytettäisiin yhtään sen enemmän kuin nytkään, ellei siihen mahdollisuuteen tartuta, vaan jäädään toistamaan kumpikin niitä samoja toimintatapoja ja ajatusmalleja, nyt vaan rajoja tarkemmin noudattaen ulkokultaisesti tai erillään. 

Jos Hukassa ei mielessään ratkaise sitä, miksi hän kokee, että hänen tulee olla vastuussa paitsi miehestä, myös muiden läheistensä reaktioista, se on ihan sama, poistuuko hän tästä kuviosta. Hän ei ole poistunut omasta loopistaan ja kuviostaan. Se sama ristiriita jatkaa elämäänsä toisessa muodossa, kuten esim. huolehtimalla, miten lapset nyt miehen luona pärjäävät, miten mies ylipäätään pärjää jne jne.

Luulen tosin, että juuri tämä onkin, mikä Hukassa vielä liitossa pidättelee. Kenties tämä on työ, jonka hän haluaa liitossa loppuun. Mielestäni hänellä on siihen täysi oikeus. Hänellä on oikeus mietiskellä omaa sijaansa ja tilaansa, joka on kehittynyt liiton aikana. 

En tiedä, olenko nyt miten vallan hajateillä, mutta huomaako kukaan muu, että edelleen vaatimukset ovat kuitenkin Hukassa päässä, eli rajojen asettelua ja kuviosta poistumista. Miksi? Mielestäni on ihan ok, jos oman kasvunsa haluaa jatkuvan vielä liitossakin. Kyse lienee siitä, mihin asioihin huomiota kiinnittää.

En tietenkään sano, että minä osoittelen oikeita asioita, koska luonnollisesti puhun hyvin subjektiivisesti oman kokemukseni perusteella. Kokemuksen, jonka ylläri vaan, tämä ketju taas nosti esille:-) On tämä ihme ketju kun sain taas omaankin elämääni pohdittavaa, joka koskettaa jälleen omaakin parisuhdettani!

T: MaratonParkuja

"Onhan siinä avattu kasvun mahdollisuus, mutta miten todennäköistä on, että sitä käytettäisiin yhtään sen enemmän kuin nytkään, ellei siihen mahdollisuuteen tartuta, vaan jäädään toistamaan kumpikin niitä samoja toimintatapoja ja ajatusmalleja, nyt vaan rajoja tarkemmin noudattaen ulkokultaisesti tai erillään. "

Tähän tilanne jää tosi isossa osaa parisuhteissa, jäätiin sitten yhteen tai erottiin. Ainakin sitä toista kohtaan ei muututa eikä kasveta yhtään, vaan ollaan ihan samassa jamassa kuin siinä liitossa on aina oltu. Kumpikin on oikeassa ja toinen väärässä, vaikka olisi tapahtunut mitä. Omasta aina tehnyt enemmän kuin toinen. Tai jo suoria virheitä niin toinen pakotti.

MP on oikeassa, näitä pitäisi käsitellä jo liitossa. Parhaassa tapauksessa voitaisiin kasvaa yhdessä eri tilanteissa, mutta kyllä se todella harvinaista on. Yleensä sitten siinä toisessa tai kolmannessa liitossa.

Aivan loistava kirjoitus sinulta Käpybara, kiitos. Toivottavasti Hukassa luet sen huolella. Myös Liekiltä todella hyvää pohdintaa. Teidän molempien kirjoituksista paistaa paitsi elämänkokemus myös iso työ, jonka olette tehneet itsenne ja menneisyytenne kanssa päästäksenne eteenpäin.

Minun on pakko todeta, että MaratonParkuja kirjoittaa hyvin ja hänellä on oivaltavia pointteja, mutta minun on usein pidemmän päälle todella vaikeaa seurata hänen ajatuksenjuoksuaan. Tuntuu siltä kuin asiat kääntyisivät tämän tästä päälaelleen mitä enemmän niitä selitetään. Tai sitten kysymys on vain siitä, että minä en vain itse ymmärrä. 

Hukassa, kuten näet sinun tilanteesi herättää täällä paljon keskustelua ja huolta. Toivon, että saat tästä ketjusta jotain apua. Ainakin minusta kuulostaa siltä, että usealla täällä on myös omaa elämänkokemusta, josta voi olla hyötyä. Toki täytyy ottaa huomioon, että suoria yhtäläisyysmerkkejä ei voi vetää mihinkään suuntaan eikä minusta tulisi rinnastaa esimerkiksi sisarusten tai vanhempien ja lasten välisiä suhteita suoraan parisuhteeseen.

Voimaa ja valoa kaikille!

Kuurankukka

Toki täytyy ottaa huomioon, että suoria yhtäläisyysmerkkejä ei voi vetää mihinkään suuntaan eikä minusta tulisi rinnastaa esimerkiksi sisarusten tai vanhempien ja lasten välisiä suhteita suoraan parisuhteeseen.

No, toivottavasti sentään jokainen saa kirjoitella siitä kokemuspohjasta, jota omaa.

Minä olen kyllä sanonut, että en rinnasta suoraan, mutta toisinaan jotkut asiat elämässä, vaikka eivät olekaan suoraan samaa asiaa, sivuavat. Olisi vähän surullista jopa minusta, jos parisuhdetta tulisi elää omassa eriössään, mihin ei tulisi ottaa oppia tai muuta ymmärrystä muunlaisista ihmissuhteista. 

Tuntuu, että olen nyt jättänyt jotain suuresti hampaankoloosi. Siitä olen pahoillani, vaikka aivan täysin en sitä ymmärrä. Olen kyllä ollut eri mieltä tai siten ainakin sinä olet asian tulkinnut. En tiedä sitäkään, mikä nyt taasen on kääntynyt päälaelleen, kun omasta mielestäni olen ollut aika johdonmukaisesti tiettyä mieltä koko ajan kirjoituksissani.

Mutta siitä sentään voinemme olla yhtä mieltä, että tätä kärkevää sävyä kirjoitteluun juuri meidän kahden ei kannattane keskenämme lisätä? Kenties voi olla vaikka kommentoimatta mitenkään ja jatkaa vain asioiden käsittely siitä omasta kokemuspohjasta ja mielenmaisemasta käsin.

Toivon, että kukaan ei nyt ala puolustaa minua tässä:-) niin paljon kuin niitä kannustavia sanoja tietysti arvostankin. Me tiedämme kaikki, mihin se johtaa. Ja tietysti fiksuinta olisi jättää tämäkin kirjoittamatta, mutta ilmiselvä konflikti Kuurankukan kanssa kyllä harmittaa minua.

Kuten kieltämättä sekin, että kun itse katson, että sisarussuhteeni tietyt vaiheet saivat minut ymmärtämään taas jotain esim. omasa parisuhteessani, saan kuulla, että ei niitä pitäisi rinnastella, eikä tänne esille tuoda. Olen pienisieluinen ihminen, myönnän sen!

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaahan tuossa taas MP ja kuurankukka tarkoittaa, toinen vaan painottaa enemmän itsensä tutkistelua ja toinen suorempia toimenpiteitä. 

Itse jouduin huomaamaan, että mikään ei muutu jos en itse muutu ensin ja lopeta päänsisäistä puhetta vähän kaikesta. Ensimmäisenä piti romuttaa käsitystä itsestä, mikä oli aika kovaa.

Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu! Siinäpä se

 

Tuota viimeistä toteamusta voisi vielä hieman täsmentää:

Mikään ei muutu, jollei mitään muuta!

Toimijuus on siis itsellä, ja sitä kannattaa käyttää. Muussa tapauksessa vaan istutaan ja ihmetellään, että mitähän elämä (tai joku muu) seuraavaksi heittää eteen. 

En ihan ymmärrä, että nyt nimimerkki Hukassan mies olisikin traumatisoitunut lapsuudessa jne. Hänhän ollut käsittääkseni turvallisessa suhteessa noin 20 vuotta Hukassan kanssa H:n kertoman mukaan. Itse tulkitsen pikemminkin niin, että se turvallisuus riittää nyt ja haluaa hypellä muuallakin. Tosin turvallisesti niin, että siihen on myös puolison lupa. Ja se on hänelle annettu. Seuraukset ovat sitten nyt nähtävillä. Riski on otettu, kun liitto on avattu. Kait tämä riski on tiedostettu, kun avoimeen on siirrytty. Ja käsittääkseni H ei halua itse muita suhteita, mutta mies toteuttaa avointa liittoa. Se ei nyt sitten olekaan H:sta kivaa, mutta uutta sopimusta suhteen sulkemisesta ei liene esitetty. Melkoista avuttomuutta, mutta näin juttu jatkuu ja jatkuu kuin salatut elämät.

Vierailija kirjoitti:

Myös jos Hukassa nimimerkki löytää tavan osoittaa rajansa napakammin tai päätyy poistumaan tilanteesta, avautuu kasvun mahdollisuus molemmille.

En usko, että varsinaisesti olemme eri mieltä, mutta tosiaan lähestymme asiaa vähän eri kulmista, Minä en usko, että kyse on rajoista sinällään. Tai siis on, mutta niitä rajoja Hukassa ei mielestäni aseta toiselle, vaan itselleen. Hänen tulee mm. hyväksyä semmoinen asia, että hän ei voi lähteä suhteesta satuttamatta miestä. Hän on miehelle niitä asioita, joita on kuvaillut olevansa ja se on tosiasia.Hän haluaa olla miehelle niitä asioita, mitä on kuvaillut olevansa ja sekin on tosiasia.

En selvästi nyt osaa ilmaista itseäni selvästi:-) Yritän sanoa, että tosiaankin Hukassa nyt pitäisi kääntää katse itseensä, pois miehestä. Ei miettiä, miten napakasti asettaisi rajat miehelle - mitä hyötyä siitä olisi? Siinäkään tapauksessa, että mies näitä rajoja noudattaisi.

Nyt ehkä taisin MP saada kiinni siitä mitä tarkoitat. Jos Hukassa keskittyisi itseensä, pohtimaan omia toimintamallejaan ja niiden todellisuutta, tarpeellisuutta ja syntyperää, niin se olisi todennäköisin väylä eteenpäin. Olen hyvin pitkälti samaa mieltä. Hukassan kannattaa keskittyä itseensä miehen sijasta, pohtimaan itseään. Mutta samalla on tärkeää myöskin kuulla totuuksia kuplan ulkopuolelta, jotta ne jäisi itämään ja auttaisi prosessoinnissa ja oivaltamisissa. Totuuksilla tarkoitan esimerkiksi sitä, ettei ketään voi rakastaa ehjäksi eikä pelkällä omalla rakkaudella pysty korjaamaan toisen rikkonaista lapsuutta. Ja toki tämänkin ajatuksen takaa on syytä tarkastella sitä, että miksi ajattelee sen olevan itsensä tehtävä rakastaa toinen ehjäksi, mistä moinen vaatimus tai tarve tulee?

En muista olitko se sinä vai Kuurankukka vai joku toinen, joka kirjoitti Hukassalle aiemmin siitä, että miksi pitää olla vahva ja vastuullinen ja kannatella muita, eikö Hukassalla ole ihan yhtälainen oikeus olla toisinaan heikko ja muiden kannateltavissa. Tämä oli hyvä huomio ja kolahtaa itseenikin, sillä minulla ei ole ollut koko elämäni aikana ketään, kuka olisi kannatellut, joten olen oppinut pakkovahvaksi. Koska taustalla ei ole ollut ketään kehen todella nojata koko painolla, olen aina alitajuisasti pelännyt, että imaudun suureen, pohjattomaan tyhjyyteen, jos olisin muiden kannateltavana, koska kukaan ei ottaisi todellisuudessa koppia. Se ei ole pitänyt täysin paikkansa ja olen yrittänyt opetella romahtamaan ja olemaan tarvitseva hillitysti (koska täysi heittäytyminen ei onnistu, se olisi liian pelottavaa). Eikä mitään pahaa ole sattunut :D. Olen paskonut oman yhden pitkän parisuhteeni liiallisella vahvuudella ja myöskin vetänyt aivan vääränlaisia ihmisiä puoleeni. Vasta päästämällä irti vahvuuden pakottavuudesta olen päässyt lähemmäksi todellista itseäni ja kohti turvallisempia, parempia ihmissuhteita. 

 

Hukassan tarve olla vahva ja jaksava ja pärjäävä taasen tuntuu olevan erilainen syntymekanismiltaan, mutta tarve itsessään hyvin samanlaltainen.

- Käpybara

Vierailija kirjoitti:

En ihan ymmärrä, että nyt nimimerkki Hukassan mies olisikin traumatisoitunut lapsuudessa jne. Hänhän ollut käsittääkseni turvallisessa suhteessa noin 20 vuotta Hukassan kanssa H:n kertoman mukaan. Itse tulkitsen pikemminkin niin, että se turvallisuus riittää nyt ja haluaa hypellä muuallakin. Tosin turvallisesti niin, että siihen on myös puolison lupa. Ja se on hänelle annettu. Seuraukset ovat sitten nyt nähtävillä. Riski on otettu, kun liitto on avattu. Kait tämä riski on tiedostettu, kun avoimeen on siirrytty. Ja käsittääkseni H ei halua itse muita suhteita, mutta mies toteuttaa avointa liittoa. Se ei nyt sitten olekaan H:sta kivaa, mutta uutta sopimusta suhteen sulkemisesta ei liene esitetty. Melkoista avuttomuutta, mutta näin juttu jatkuu ja jatkuu kuin salatut elämät.

Lapsuuden traumatisoituminen läheisimmissä ihmissuhteissa vaikuttaa valitettavasti läpi elämän. Ja ellei niitä käsittele ja ota vastuuta omista käyttäytymis- ja reagointimalleistaan, niin tulee oireilemaan läpi elämänsä niin, että muutkin kärsivät. Turvallinenkaan pitkä parisuhde ei voi muuttaa eikä pelastaa ketään, ellei ihminen työskentele itsensä kanssa. Alun huuma ja rakastuminen vaikuttaa varmasti jonkin aikaa ja suhde turvallisesti kiintyneen ihmisen kanssa on tasaisempaa, kuin toisen toimintahäiriöisen kanssa. Mutta taustalla alitajunnassa jyllää edelleen vanhan selviytymismallit, jotka ovat auttaneet lapsuudessa ja jotka eivät enää terveissä ihmissuhteissa toimi (eivätkä elämässä ylipäätänsä). Monet tulevat riippuvaiseksi kiihtyvyydestä, jännityksen ja epävakauden tunteesta, jos lapsuuden kasvuolosuhteet ovat olleet epävakaat ja turvattomat. Hermosto on tottunut olemaan jatkuvasti varuillaan, taistele tai pakene- tilassa, jatkuvassa jännityksessä. Joten turvallinen ja vakaa arki saattaa tuntua jopa sietämättömältä. Sietämättömän tylsältä. En tietenkään tiedä, onko asia juuri näin Hukassan miehen kohdalla, mutta tämä vain yhtenä esimerkkinä.

- Käpybara

"Se voi vaikuttaa myös siten, että kun kotona on aina ollut kaikki hyvin, oletetaan, että aina on kaikilla kaikki hyvin. "

Tämä on hyvä huomio. Tulen itse niin sanotusti hyvästä kodista, kaikki oli aina ihan ok, mutta ei meillä kyllä mistään vakavista aiheista keskusteltu, eikä juuri tunteistakaan. Jos vanhemmilla jotain kiistaa tai muuta oli, sanottiin, että nämä on aikuisten asioita. Ja sama koski vähän kaikkea tunne-elämää.

Se jätti itseeni semmoisen olon, että niin kauan kun jotain aivan kamalaa ei tapahdu, ei ole tarvetta tai onjotenkin vähän noloa alkaa penkaamaan jotain tyhmää juttua. Vaikka se itseä kaivelisikin. Että kyllä aika hoitaa ja eletään nyt vaan.

Eikä puhetta, että vieläkään puhuisin mistään ongelmasta porukoille. Mitä se niille, turhaan huolestuttaa vanhoja ihmisiä. Mieluummin puhuu terassin talviteloille laitosta.

Nyt on kyllä ollut mulle ihan tosi paljon ajattelemisen aihetta. Täytyy vielä oikein rauhassa pureskella noita kommentteja ja antaa niiden upota aivoihin. Kolahti kyllä monilta osin, kiitos teille! Tosi hyviä ja oivaltavia ajatuksia ja sellaisia, jotka nyt tosissaan vievät ajatustyötä eteenpäin ja antavat siihen materiaalia.

- Hukassa

MP mua jäi kiinnostamaan minkä ajatuksen sait koskien omaa parisuhdettasi? Mä en allekirjoita tuota että muut suhteet ei ole rinnakkaisia tai että ei voi verrata parisuhteeseen. Sisaruksiin vaikka voi olla etenkin nuoremmalla koko elämänmitan suhde niin kyllä sen tapahtumat vinkkiä antaa parisuhteeseen.