Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija wrote:

Olette arvokkaita ihmisiä kaikki, hyviä huomioita saanut omaan tilanteeseeni, kun avovaimo ilmoitti vko sitten että tämä on tässä. Takana 12v.  Yhteinen 7v lapsi.

Tuntuu että pää räjähtää, sitten kun se ei räjähdä niin miettii, että miksi ei voi räjähtää.  Terveyshuolien aiheuttamia sotkuja paljon. Tuntuu epäreilulta, kun en saa mahdollisuutta yrittää korjata tilannetta.

Olisin valmis tekemään mitä tahansa parisuhteemme pelastamiseksi. Kokeilen täältä luettua keinoa itseni poistamiseksi yhtälöstä toivoen kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että naiseni huomaa/oivaltaa elämämme olevan parempaa yhdessä kuin erikseen.

Minäkin kirjoitan tänne sen takia, kun tuntuu että olen täysin yksin. Se miksi olen yksin, johtuu siitä, että "ystävä"piirin oli jäätävä normaalin arjen mahdollistamiseksi.

 

KuutamoUkko

 

Minä ilmoitin miehelle, että haluan eron 20 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lopulta eroa ei tullut, mutta mikään ei muuttunut. Olen miettinyt sen jälkeen eroa ja niin todennäköisesti tulee joskus tapahtumaan. Syyt minun puolelta: mieheni ei ymmärrä tehdä muutoksia vaikka tietää minun olevan oikeassa ja lupaukset pariterapiaan lähdöstä kariutuvat aina. Joten jos vaimosi kertoo syitä miksi haluaa erota niin kuuntele ja tee muutoksia, jos ovat kohtuullisia. 

Tuli tuosta suhteen kieltäjästä mieleen vanha tuttava, joka 8 vuotta hengaili erään naisen kanssa sanoen aina, että hei me ei seurustella. Nainen oli jopa esimiesasemassa tähän mieheen, mutta niin rakastunut, että eli siinä piinassa ja mukautui. Elikkäs tämä puhumaton mies osaa myös pelata ja voi hyvinkin olla, että yh:lle selittää, etteivät he ole suhteessa/seurustele. Itsepetos ja toisten pettäminen itsekkäästi. Kannattaa pysyä kaukana nyt, kun jo päässyt niin pitkälle omassa irtaantumisessa.

Voihan sitä hämäytyä luulemaan, että on irti ja eron käsitellyt, kun omassa elämässä on uusi onni ja kaikki hyvin?

Voiko todellisuudessa ne vaikeat tunteet ollakkin hautautuneina siellä jossain piilossa, onnen alla?

Ja tilanteen tasaantuessa, muuttuessa, ajan ollessa otollinen, tulevat pintaan ja käsiteltäviksi?

En tiedä, kunhan pohdin. Enkä missään tapauksessa tarkoita, että uutta onnea ei saisi olla, tai ne vaikeat tunteen pitäisi kaivella esiin. Jos ne on joskus esiin tullakseen, ehtii ne käsittelemään silloinkin.

Ehkä vain halusin herätellä ajattelemaan. Ehkä toivon tervettä ajatusta myös niille hankalille tunteille. Ei 28v häviä mielestä kovin helposti, ja jos häviää, ehkä siinä on jotain outoa?

Mutta, 28 on onnensa ansainnut, ja nauttikoon siitä täysillä. Mitä väliä, jos vanhoihin haavoihin törmää joskus? Ja nouseeko ne edes koskaan enää esille? Eihän sitä voi tietää.

Onnea ja iloa elämääsi. Ja kaikkien teidän elämään. Olette ansainneet kaiken ilon ja onnen, rauhan ja seesteisyyden.

Viisaita sanoja 3183. Sanoitit asiaa ihanan lämpimästi. Onnesta ei tietenkään tarvitse luopua, mutta noinkin pitkästä suhteesta kuin 28 vuotta vaatii aikansa päästä yli. Kaikilla toki on oma tahtinsa. 

Omasta erostani toipumiseen meni vuosia, vaikka oli lyhyempi ja omasta tahdosta erosin. Minulla tosin ei ollut noin ymmärtäväistä suhtautumista asioihin kuin 28. Hienoa, että näet elämässä hyviä ja kauniita asioita 28. Se auttaa elämässä taplaamiseen. 

Hyviä kommentteja tullut ketjuun, Kiitos.

Minulla kaikki hyvin ja perjantain ahdistus hälveni kun sain välimatkaa eksään. Tästä eteenpäin minun pitää olla itsekäs täysin ansaitusti ja ajatella vain omaa hyvinvointia ja se todellakin vaatii täyden välirikon eksään.

Vaikka rakkauteni eksään on kuollut ja elämääni tuli yllättäen mökkimies niin en edes minä kuvittele, että kaikki hankalat ja kipeät asiat olisi käsitelty. Nyt esimerkiksi perjantaina mökkimiehen elämänkokemus/viisaus + vaistot sai minut ihan hämilleni, että minulla on tuollainen ihminen lähellä. Tulee tilanteita molemmin puolin, että menneisyyden haamut nousee pintaan, mutta niistä voidaan puhua. Myös mökkimiehellä on omat möröt eksään liittyen tulleet esiin, kuuntelen ja olen lähellä. Tänään mökkimies laittoi viestiä, että vaikka tekee 16 tuntisia päiviä tällä hetkellä niin ei saa minua mielestään, että on ihan hirmuinen ikävä. 

Kyllähän kaikki eksän kanssa tapahtunut on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan minuun varmasti pitkin elämääni. Minä kuitenkin näen sen niin, että minulla kävi todellakin tuuri, että minun elämääni tuli ihminen jonka seurassa unohdan kaiken muun ja nautin hänestä, mutta tarvittaessa voin puhua ihan mistä vaan. Niin sydän rikki ensimmäisenä yönä sänkyyn eksyin, että lopputulos olisi voinut olla ihan hirveä. Ehkä vaistoni kuitenkin toimi ja tunsin voivani luottaa häneen.

Suopeuttani eksään ihmeteltiin. Silloin 10 kk aikana, rinnallani oli rakas joka oli sairastunut masennukseen, seisoin rinnalla ja uskoin yhteenpaluuseen. Silloin se oli syy ja valtava rakkauteni. Ja edelleen olen sitä mieltä, että lapsellani oli hyvä isä ja minulla hyvä avomies ainakin 25 vuotta. Eksäni todella muuttui, mutta mikään ei oikeuttanut näihin viimeisiin vuosiin, enkä todellakaan ikinä niitä asioita voi unohtaa. Viimeisinä sitten vielä valehtelu ja pettäminen. Huh, huh. En vaan jaksa vihata, se syö omaa sisintäni. En vaan halua häntä elämääni laisinkaan.

Joku muisteli, että lapsemme olisi jo täysi-ikäinen, mutta nyt vielä 17 v.

28 v yhdessä

Jatkan vielä.

Olen siis tänäänkin valtavan onnellinen elämästäni ja tämä tunne on todella ihana. Arki tekee minut onnelliseksi, oli aikoja kun kuvittelin, että en pysty ikinä enää kokea tätä, että mieleni on aina surumielinen. Mökkimies on tuonnut elämääni niin paljon valoa, mutta tällä onnella en tarkoita pelkästään mökkimiestä. Sen valon avulla olen pystynyt päästämään muut läheiseni jälleen elämääni, huomaan kuinka sulkeutunut olin vuoden, omaan kipuuni käpertynyt. Nyt tajuan, että koin elämäni suurimman shokin ja elämäni oli selviytymistä. Nyt olin siskoni luona koko viikonlopun ja olemme aina olleet todella läheisiä ja taas pystyin tuntemaan sen kuinka rakas ihminen siinä minulla on. Minun ja mökkimiehen asiat on todella hyvin, mutta silti tiedän, että elämäni kantaisi jos eroaisimme. En sitä toivo, enkä pelkää, mutta olen paljon itsenäisempi tässä suhteessa ja pidän siitä. Mökkimiehellä on todella paljon suunnitelmia mm. toukokuulle jne, että ei tässä kumpikaan elä niin että yhteistä tulevaisuutta ei olisi. Elämä on kuitenkin opettanut sen, että elämä on yllätyksiä täynnä.

Nyt minä laitan kännykän pois ja lähden kävelylenkille tuonne ihanaan auringonpaisteeseen.

Mukavaa Sunnuntaina ❤️

28, kiitos pitkästä päivityksestä. Olen tosi iloinen puolestasi, että olet nyt onnellinen. Mökkimies on selvästi tehnyt sinulle hyvää. Tämä prosessi on myös vahvistanut sinua yksilönä ja osoittanut, että pärjäät kyllä kaikissa olosuhteissa. Taitaa olla lopullinen irtipäästäminen menneestä sinulla nyt menossa.

 

Kertokaahan muutkin miten menee. Erityisesti mielessä on ollut Ap, KuutamoUkko, Sivustaseuraaja ja M36. Onko jotain liikahtanut teidän elämässä johonkin suuntaan?

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille,

Kuurankukka

On tainnut aiemminkin nousta esille, mutta kyllä taas mietin, kun päivitystä lueskelin, että totisesti puhumattomuus ja mykkyys on valtavan voimakasta vallankäyttöä. Sehän jättää "kuulijan" aivan avuttomaksi ja vaille keinoa mitenkään edistää yhtään mitään asiaa. Ja etenkin karmii jotenkin tämä odottelemaan laitto, eli varastetaan sitten toisen aikaa ja energiaa odottelemaan mahdollista kiinnostusta puhumiseen, miettimiseen, mitä se toinen aikookaan sanoa, jne.

Onneksi tästä nyt enää 28 v kohdalla ei ole kyse, mutta hyvin pitkään oli, siis siitä, että paljon energiaa meni exän miettimiseen ja pyrkimykseen ymmärtää. Olen aika varma, että tilanne on kyllä sama siellä toisessakin päässä, eli sielläkin peli pelataan vain vaikenemalla, olemalla määrittelemättä tilanteita, yhtenä päivänä heitetään jotain ja toisena toista, jne.

Eniten kuitenkin hätkähdin sitä, että ex pyrki tunkemaan kotiinkin tikkuasiaansa selvittämään. Se sai ajattelemaan, että onko hän tyystin pimahtanut, eikö siis selvää puhetta kykene ymmärtämään ja tosiaankin kuvittelee, että mitenkään nyt enää olisi mahdollista mitkään halailuvälit.

Hämmentää koko juttu. Kovasti. Ja samoin olisi kiva kuulla muidenkin kuulumisia!

T: MaratonParkuja

Ap

Millä mielellä kohti marraskuuta?

Kerrohan kuulumisia kun jaksat/ehdit, niinkuin huomaat, monet täällä kannustaa sinua.

Sama M36, ja muutkin. Kertokaahan mietteitänne.

Tuumis🌻

Meillä sataa lunta!

Se puhumattomuus on aikoinaan ollut iso tekijä suhteessani ex-avomieheen. Aluksi minua viehätti hänen hiljaisuutensa ja hitautensa; itse kun olen nopea ja vilkas. Sopeuduin hänen tahtiinsa. Vuosien myötä alkoi tulla omituisia ulostuloja häneltä. Lähinnä nautittujen juomien myötä. Että esim. minä muka kuvittelen hänen harrastavan seksiä exänsä kanssa. Olin aivan mykistynyt. Sitten hän alkoi saada yhä pahenevia ja raivoisia hyökkäyksiä, aivan puskista. Kerrankin olimme ulkomaanmatkalla, kauan odotetulla, ja perillä hän alkoikin selittää, että kun meillä menee niin huonosti ja kieltäytyi nukkumasta vieressäni. Olin taas mykistynyt ja sanoin, että miksi et ole puhunut mitään, että koet noin, kun minun mielestä meillä kaikki ok ja ainakin itselläni edelleen rakastumisen tunteet taas.



Matkalta palatessamme kotiin hän kosi, ikään kuin hyvittelisi. Hohhoijaa. Pikku hiljaa aloin havahtua ongelmiin, jotka tuskin tulisivat muuta kuin pahenemaan. Eikä vain meidän suhteessamme vaan myös hänen työasioissaan. Lopulta otin yhteyttä hänen exäänsä, johon olin siis tutustunut ja keskustelimme. Hän kertoi, että heillä oli ollut samoja ongelmia. Hän oli myös väsähtänyt siihen.



Lopulta päädyin siihen, että mies on passiivis-aggressiivinen ja muutin omilleni. En kuitenkaan halunnut suhdetta lopettaa. Hän kyllä kilahti tästä tuttuun tyyliinsä, mutta en enää uskaltanut riskeerata omaa hyvinvointiani. Hän alkoi käyttäytyä jo uhkaavasti esim. mukavan ravintolaillan aikana. Melkoiseen katastrofiin se suhde päättyi ja päätin, etten koskaan enää sotkeennu ihmiseen, joka ei pysty puhumaan. Selvin päin. 



Tämä mies ei edelleenkään edes tervehdi minua, kun tulee vastaan. Kuitenkin suhdetta kesti liki kahdeksan vuotta. Ero oli harvinaisen helppo, koska siirryin työelämässä aivan uusiin kuvioihin. Tuo puhumattomuus on liian arvaamatonta, sen opin.

En ikinä enää palaisi eksän kanssa yhteen. Suurin syy siihen ei olisi tämä kaikki kokemani, roikottaminen, valehtelu ja pettäminen. Jo silloin huhtikuussa kun tein päätökseni niin syy oli se puhumattomuus. Ymmärsin jo silloin, että tervettä suhdetta ei voisi rakentaa ihmisen kanssa, joka ei puhu edes eron hetkellä. Toiminta oli jo todella raakaa silloin, "jättää" ihminen 28 yhteisen vuoden jälkeen ilman minkäänlaista selitystä. Tai olisi jättänyt, ei roikottanut. Nyt toki tämä puhumattomuus sai uudet kierrokset toisen naisen ja pettämisen kautta. 

Joku aiemmin kysyi, että oliko suhteemme sellainen aina, että minä puhuin ja mies oli hiljaa. Mies oli kyllä ihan puhelias arkisista asioista ja hyvä keskustelemaan. Eli puhumattomuus koski ainoastaan suhde/tunnepuolen asioita. 

Minusta todella julmaa toimintaa tuo puhumattomuus, luulisi, että nyt olisi pystynyt kun kaikki on ohi. En enää odota saavani mitään vastauksia ja tämä on ihan ok minulle. En kuitenkaan halua olla tekemisissä yhtään enempää kuin on pakko.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille,

T:28v yhdessä

Komiikalla tuosta passiivis-aggressiivisesta miehestä vielä. Suhteen loppuaikoina hän alkoi valittaa seksin vähenemistä/vähyyttä. Ja sanoi kokevansa, että olisin huijannut häntä, kun suhteen alussa oli niin paljon paljon seksiä. Sanoin, ett comaan, aina rakastumisen alkuvuosina on niin ja toisekseen, olet onnistunut ihan omalla käytökselläsi ja kommunikoinnilla tappamaan eroottiset haluni ja silloin ei seksikään kiinnosta. Siis tunnevammainen korvaa seksillä. Huoh! En voinut olla nauramatta. Sellainen taiteilija. Komea kuin mikä ja erinomainen omassa genressään ja luuli, että se riittäisi.

Puhumattomuus on henkistä väkivaltaa

Kiva kuulla 28 kuulumisia, äläkä turhaan pahoittele kirjoitteluasi, viestejäsi on kiva lukea. On mahtavaa, miten neutraalisti pystyt suhtautumaan exästä ilmitulleisiin asioihin.

Melko sankari siellä exästä paljastunut. 

Mä olen käyny lueskelemassa täällä kyllä säännöllisesti. M36 tilannetta mietin, joko vauva on syntynyt?

Mä olen ikuisesti kiitollinen ihmisille jotka kuunneltuaan mua sanoi rehellisesti asiat kuten ne on. Puhui suoraan henkisestä väkivallasta jne. Edelleen minulle oli tuo henkinen väkivalta sananakin vaikea kirjoittaa, ja vaikea sitä tunnustaa. Kuitenkin otettuani yhteyttä lähisuhdeväkivaltayksikköön ja saatuani sieltä keskusteluapua itselleni olen herännyt ammattilaisen avulla ymmärtämään, että sitä se nimenomaan on ollut, henkistä väkivaltaa, ja sitä se on edelleen. Ja taloudellista väkivaltaa. Välillä tuntuu, että itse väheksyn kokemaani, koska se oli se meidän normaali. Mutta ihminen jonka kanssa olen tavannut, on työssään todella hyvä. Hän tietää ja osaa. Hänen kanssaan puhuminen rauhottaa mua aina. Ja auttaa ymmärtämään. Kaikkea tapahtunutta.

Myrskyä on luvassa, lasun tiimoilta.

Mutta, ei se ole minun tekemä. Vaan ammattilaisen reagointi kertomiini asioihin kun hain itselleni apua.

Jos nyt joku tätä ketjua lukee ja kamppailee vaikeiden asioiden kanssa, niin hae apua! Monelaista apua on saatavilla. Puhu, keskustele, hanki tietoa. Se auttaa. Mua tähän ohjattiin kauan. Miksi siihen meni näin kauan että tähän korttiin tartuin? En tiedä. Mutta onneksi tartuin!

Mä olen alkanut miettimään, että voisin "isona" ruveta tekemään työkseni jotain, missä voisin auttaa muita, jotka joutuu kokemaan jotain vastaavaa.

On tämän kokemuksen myötä ainakin empatia, ymmärrys ja armollisuus kasvanut. Toisen ihmisen pahaanoloon voi niin täysin samaistua. 

Ja vaikka en työkseni koskaan mitään semmoista tekisi, haluan laittaa kiertoon kaiken sen avun, mitä minulle on annettu ja annetaan. Kaikilla tavoin. Ja olen jo laittanutkin. Ottanut yhteyttä eronneeseen tuttuun ja ollut olkapäänä jne.

Mä en muista mitä olen kirjottanut viimeksi? Mutta jos olen jo kertonut tulee sitten kertausta. Viime tapaaminen exän kanssa oli vaikeampi kun ensimmäinen. Oli paljon vaikeampi pitää ajatukset ja itseni kasassa. Itkua jouduin nielemään ja ex oli ottanu edellisestä käynnistä opikseen ja osasi asetella sanojaan tarkemmin. 

Tästä opin sen, että seuraavalle käynnille kirjaan asiat ylös, että tärkeimmät tulee sanotuksi.

Mä oon päästäny mun lapsista irti, jotta ne saa rauhan siltä karseelta painostukselta ja saavat elää rauhassa. Toivottavasti ainakin. Niin kauan kun mä taistelen, niin kauan ex koventaa panoksia. Mun täytyy poistaa sen piipusta kaikki panokset, sitten se ei voi enää ampua mua. Jos hoksaatte mitä tarkotan. Lopetan reagoinnin, annan olla, niin että sillä ei ole enää mitään millä satuttaa mua. Ja vaikka satuttaakin, en näytä sitä sille. En mitenkään. En enää koskaan. 

Ap

Ja 28 neutraalilla suhtautumisella tarkoitan tätä hetkeä, sitä, miten terveen suuttumisen jälkeen asiaan suhtaudut. Pystyt olemaan exän kanssa asiallisissa väleissä mutta ystävyys ei enää ole se tavoiteltava asia. 

Exä on vähän niinku "ihan sama" en nyt oikein osaa asetella sanojani oikein, eikä näin aamusta ole aikaa pysähtyä jäsentämään asiaa. Toivottavasti saatte kiinni mitä ajan takaa.

Huomaan ketjun oleen itselleni viime aikoina taas semmonen oman pään tyhjennys paikka, muiden kirjoituksia en ole liiemmin kommentoinut. Luen ne kuitenkin aina ajatuksella, monesti useammankin kerran. On ihana, että muutkin kirjoittavat. 

Eilinenkin kirjoitukseni oli vaan pään purkamista, en edes tarkastanut mitä kirjoitin kunhan päästelin.

Toisaalta mun sisällä on rauha, nyt on saatu jonkunlainen laiha sopu aikaan ja lapsista väliaikainen sopimus (ei virallinen) sorvattua, millä mennään nyt muutama kuukausi eteenpäin, sitten katsotaan tilanne. Minä annoin periksi, joustin, lasten parhaaksi, siksi, että se painostus loppuisi. En ala taistelemaan heidän "omaa" tahtoaan vastaan, annan heille siivet millä lentää ja kokeilla ja olen valmiina ottamaan koppia jollei ne kannakkaan. Ja toisaalta, jos ex pitää sopimuksesta kiinni, näen lapsia kuitenkin säännöllisesti, vaikka vähän. Ja lapset saavat viettää aina viikonloput samassa paikassa, tämä tukee heidän sisaruuttaan.

Ja mietin sitäkin, kun pelottaa miten ex lasuun suhtautuu, että ei mun tarvitse sille vastata eikä selitellä mitään. Voin olla reagoimatta hyökkäykseensä (mikä on odotettavissa) ja keskustella sitten siellä tapaamisessa. Lasu on ammattilaisen tekemä, ei minun, vaikka yhteistyössä tehtiinkin.

Kerron siellä huoleni, sitten asia on tiedossa. Jos mun kädet solmitaan ja mut koitetaan lasten elämästä sulkea tai työntää sivurooliin, haen lapsille avun muuta kautta. 

Ja muuten, ihan toiseen asiaan, tajusin tässä, että vuoteen en ole ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä toisen ihmisen kanssa. Enkä kyllä ole kaivannutkaan. 

Ei sitä enää ajattele ajasta samalla tavalla. Lastensuojelun ihmisen kanssa kun puhuin perjantaina ja hän sitten pahoitteli, jos viikonloppu menee pilalle jos isä reagoi. Niin en mä enää ajattele semmosia, tämä on nyt tätä sen aikaa kun on. Tämä prosessi ja toipuminen ottaa aikansa, myrskyjä tulee ja menee. Elämästä on tullut enemmän semmosta eletään nyt vaan tämä hetki elämää, ei enää semmosta sitku ajatusta. Monesti huomaan vastaavani, jonkun kysyessä asioista tulevaisuudessa, että en mä ole edes ajatellu vielä niin pitkälle.

Sen olen huomannut, että tässä on semmonen kaava, että exän kanssa tapaamisen jälkeen olen romuna jonkun aikaa, sitten taas helpottaa, ja joka kerta sen romahduksen jälkeen on entistä parempi olo. Tai, voiko puhua kaavasta, kun on ollut 2 tapaamista? Mitä vähemmän yhteydenpitoa, sen parempi. 

Mukavaa päivää kaikille, täällä on lunta ja pakkasta semmonen -10c, tai no -9,8c. Lähden töihin.

Ap

Lainaan näin, kun muuten on aika vaikeaa lainata:

Jos nyt joku tätä ketjua lukee ja kamppailee vaikeiden asioiden kanssa, niin hae apua! Monelaista apua on saatavilla. Puhu, keskustele, hanki tietoa. Se auttaa. Mua tähän ohjattiin kauan. Miksi siihen meni näin kauan että tähän korttiin tartuin? En tiedä. Mutta onneksi tartuin! Lainaus APlta

Oletan, että syy on juuri se, että olit henkisen väkivallan uhri. Mitenkään väheksymättä fyysistä väkivaltaa, sitä en tarkoita sanoa, niin henkisen väkivallan koukku on kyllä aivan paholaismainen. Sinut on saatu uskomaan, että jos väkistelet vastaan, sanot vastaan, pyristelet pois, teet vielä enemmän väärin. Petät (nämä on teidän kahdenvälisiä asioita), valehtelet (sulla on oikeasti kaikki ihan hyvin), olet  hankala (draamailet, haet huomiota) jne jne jne loputtomiin.

Sitten väkivallan uhrillakin on ego. On aivan hemmetin vaikeaa sanoa, että kyllä, olen tässä tilanteessa, enkä itse enää pääse pois yksin. On tarve pärjätä ja tavallaan, sillä omalla kierolla tavallaan siinä on pelkkää järkeä: JOS pärjäisin tästä itse yksin ulos, voin vakuuttua siitä, että olenkin vahva ja nuo asiat, mitä minusta sanotaan, ei ole totta. Siis tarve todistaa itselleen, että tilanne ei ole hallitsematon tai niin paha kuin miltä se tuntuu.

Vasta, kun voittaa sen itselleen vakuuttamisen tarpeen, eli että eikun kyllä se on vielä vahvempaa osata ottaa apua vastaan, ollaan sillä tiellä, että se on mahdollista. Jos luet AP takaisin päin tekstejäsi, huomaat, miten puhut viimeisestä kortista, eli kaikki muu yritetään ensin itse. Se on oikeasti niin inhimillistä, se on tavallaan ihan hyväkin reaktio, mutta kun se on vahingollinen. Niin kuin monet asiat on, mitä meidän on itse vaikea nähdä, kun kaikilla on sokeat pisteensä.

Ja tietysti taustalla on se ihan aito ja aiheellinen pelko. Kuten on nähty, ei sinun tilannettasi paranna se, että asetetut exää vastaan. Päinvastoin, hän ammuskelee koko ajan isommilla aseilla ja raukkamaisemmilla keinoilla. Et sinä voi sitä kierrettä katkaista, päästä niskan päälle, tms. tässä nyt voisi olla. Kun ei ole, niin totta hemmetissä vastustaminen on pelottavaa.

Nyt olet niin hyvällä tiellä ja niin raskaalta kun sen on pakko tuntua, luulen, että olet valinnut juuri oikein. Sinun asiasi ei olekaan exän kanssa taistella, sitä varten on viranomaiset. Tietämättä tarkkaan, mitä siellä on tapahtunut olen silti vakuuttunut, että asiat etenevät oikeaan suuntaan. Muista, että sinun hyvinvointisi on lasten etu ihan kaikissa tapauksissa! Mitä muuta tapahtuukaan, se, että sinä pääset avaamaan näitä asioita mielesssäsi on jo kaiken arvoista!

T: MaratonParkuja

Kiva Ap, että päivitit tilannettasi.

Olen nyt myös ymmärtänyt, että eksäni puhumattomuus on julmaa vallan käyttöä. 10 kk ohjasi minua ja minun elämääni sillä ja nyt kun valehtelu + pettäminen tuli julki niin yrittää sitä uudelleen. Oma luonteeni kun on sellainen, että tarve tietää on valtava ja tiedon valossa asiat on helpompi käsitellä ja jatkaa eteenpäin. Viime tapaaminen teki minulle sen, että ensimmäistä kertaa ahdistuin ihan toisen olemuksesta ja nyt oli helppo tehdä se päätös, että ei minun tarvitse viettää eksän kanssa aikaa, en ole hänelle mitään velkaa. Nyt olen henkisesti hänestä irti kokonaan ja tämän tajuttuani olo on todella helpottunut.

Ja Ap, kun mietin sinua niin olet ottanut valtavia askelia eteenpäin jälleen. On ihana kuulla, että olet pystynyt päästämään apua elämääsi ja vielä selkeästi löytänyt todella pätevää ammattiapua. Lapsista "irtipäästäminen" on varmasti oikea ratkaisu tähän hetkeen, kyllä meistä jokainen tietää, että todellisuudessa olet heidän tukena aina.

Kaikkea hyvää Sinulle nyt ja aina ❤️

28 v yhdessä 

Mietin semmoista, että paljon täällä vauvassa mieheksi identifioituvat kertovat, miten ero tuli puskista. Kun selailin tätä ketjua, niin aivan selkeästi on joillekin vakkari kirjoittajille kumppani kertonut, että se on nyt ohi tämä suhde/olen onneton. Ja muuttaa jopa pois kotoa. Sitten halutaan konkretiaa siitä, että sillä onkin toinen jo ja sitten alkaa vasta todellisuuden kohtaaminen, mutta kuitenkin niin, että siis siinä eron syy.



Esim. mun ex-puoliso valehteli kaikille, että minulla olisi ollut suhde ihmiseen, joka oikeasti ystävä, ja siksi otin avioeron. Kun ei kyennyt edes perheterapian myötä kohdata totuutta: voin pahoin liitossamme. Eikä siinä ollut ketään ulkopuolista. Ja toisekseen, jos on jo erohalun tuonut julki, ei kait toiselle enää kuulu, mistä toinen vaikka haaveilee. Ja itselläni oli ensimmäinen seurustelun tapainen vasta joskus kahden vuoden päästä erostamme.



 

Vierailija wrote:

Mietin semmoista, että paljon täällä vauvassa mieheksi identifioituvat kertovat, miten ero tuli puskista. Kun selailin tätä ketjua, niin aivan selkeästi on joillekin vakkari kirjoittajille kumppani kertonut, että se on nyt ohi tämä suhde/olen onneton. Ja muuttaa jopa pois kotoa. Sitten halutaan konkretiaa siitä, että sillä onkin toinen jo ja sitten alkaa vasta todellisuuden kohtaaminen, mutta kuitenkin niin, että siis siinä eron syy.



Esim. mun ex-puoliso valehteli kaikille, että minulla olisi ollut suhde ihmiseen, joka oikeasti ystävä, ja siksi otin avioeron. Kun ei kyennyt edes perheterapian myötä kohdata totuutta: voin pahoin liitossamme. Eikä siinä ollut ketään ulkopuolista. Ja toisekseen, jos on jo erohalun tuonut julki, ei kait toiselle enää kuulu, mistä toinen vaikka haaveilee. Ja itselläni oli ensimmäinen seurustelun tapainen vasta joskus kahden vuoden päästä erostamme.

28 v yhdessä kommentoi tähän omalta osaltaan, että kun eksäni sanoi minulle, että pää on ihan sekaisin ja koko elämä tuntuu mustalta ja vain eräs harrastus + työ tuo iloa. Kysyin ihan rauhallisesti ensimmäisenä, että onko toinen nainen ? Vastaus oli ei. Seuraavaksi kysyin, että haluaako erota ja vastaus oli ei. Siinä sitten eleltiin siihen asti kun tuli eteen se salakämppä. Mies hoki itse kokoajan, että kyseessä väliaikainen asumisero jne. Ihminen on vain niin hölmö, että luottaa toisen sanaan. Kuvittelin, että se masennus oli syypää kaikkeen ja sen taakse eksä meni. Se oli erityisen julmaa minua kohtaan, sillä olin todella huolissani toisesta. Mutta, tämä on menneisyyttä ja aikamoinen oppikoulu elämästä.

28 v yhdessä 

Hiukan ohis,

Mietin vaan, että tuo otsikko on hiukan ajan patinoima... alussa monilla oli vaikea päästää irti, koska tykkäystä oli jäljellä ja haluttiin pitää kii. Oli vaikea päästää irti.

Nyt on useammallakin jatko-osa menossa tyyliin: Selvisinpäs erostakin (prkle) vaikka välillä koville otti.

Elämän suola onkin ehkä juuri se, ettei tiedä, mitä tuleman pitää. Että vaikeuksistakin selviää. Jos tulee yllättävä murhe, meillä on tapana ajatella: Miksi juuri minulle? Jos taas voittaa arpajaisissa tai saa ilahduttavan kortin yms iloista, emmehän silloinkaan kysy: Miksi juuri minulle.

Murehtimisesta etukäteen: tiedämme, että se ei kannata, jos kauheus ei tapahdukaan, murehdimme turhaan. Jos taas tapahtuukin, tulee kaksinkertainen suru. (Ja sitten taas joskus ajattelemme, ettei hukkaan mennyt etukäteispelko, kun kuitenkin meni pieleen!)

Tämmöisiä tuumaili lumisateen keskellä

Tuumis🌻