Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Italialaisen sosiologin Alberonin mukaan rakastumista edeltää depressiivinen kuormitus. Silloin siis altis rakastumaan. Ikään kuin elämän ja kuoleman kysymys. Vähän kuin vallankumous. Eikä se ole tahdon alaista. Jos kiinnostaa, niin tuo kirja avaa prosessia syvällisesti. Kirjan nimi Rakastuminen.

3122 / MaratonParkuja

Hyvin puhuttu.

Minäkin huomasin eheytyväni vasta uudessa suhteessa joka alkoi kolmisen vuotta pitkän suhteen päättymisestä. Miten lytyssä olinkaan. Värit palasi elämään.

Tämä ketju, vaikkakin pitkän suhteen päättymisestä on jo aikaa ja olen omalta osaltani asiat käsitellyt, on antanut rutkasti vertaistukea. Kiitos kaikille asiallisesti kirjoittaneille.

Aplle voimia. Kirjoittele kun pystyt.

-Alli

Hyviä kommentteja täällä, useita. Alberonin teoria on mielenkiintoinen. Siinä voi olla pointtiakin.

Eihän kukaan tunteilleen mitään voi, tietenkään. Mutta sen verran selkärankaa soisi, että jos rakastuu toiseen, niin kertoisi sen rehellisesti. Rehellisyyttä 28kin olisi ansainnut. En myöskään voi yhtään ymmärtää toisen roikottamista turhassa toivossa. Todella julmaa ja pitkittää vain erosta toipumista. Jos ei itse tiedä mitä haluaa, ei siitä pitäisi tehdä taakkaa toiselle, vaan selvittää itselleen mitä haluaa ja sitten toimia sen mukaan. Se olisi vastuullista, aikuisen käytöstä. Tämän takia minua varmaan niin ärsyttää 28:n eksän toiminta. Vieläkin jahkaillaan sinne sun tänne. Enpä ihmettelisi, vaikka 28 saisi kuulla sienimetsässä, että takaisin olisi kaipuu.

Minäkin liputan sen puolesta, että hyvässä parisuhteessa voi eheytyä. Värit palaavat elämään. Kauniisti sanottu.

Kuurankukka

Olette arvokkaita ihmisiä kaikki, hyviä huomioita saanut omaan tilanteeseeni, kun avovaimo ilmoitti vko sitten että tämä on tässä. Takana 12v.  Yhteinen 7v lapsi.

Tuntuu että pää räjähtää, sitten kun se ei räjähdä niin miettii, että miksi ei voi räjähtää.  Terveyshuolien aiheuttamia sotkuja paljon. Tuntuu epäreilulta, kun en saa mahdollisuutta yrittää korjata tilannetta.

Olisin valmis tekemään mitä tahansa parisuhteemme pelastamiseksi. Kokeilen täältä luettua keinoa itseni poistamiseksi yhtälöstä toivoen kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että naiseni huomaa/oivaltaa elämämme olevan parempaa yhdessä kuin erikseen.

Minäkin kirjoitan tänne sen takia, kun tuntuu että olen täysin yksin. Se miksi olen yksin, johtuu siitä, että "ystävä"piirin oli jäätävä normaalin arjen mahdollistamiseksi.

KuutamoUkko

Vierailija wrote:

Olette arvokkaita ihmisiä kaikki, hyviä huomioita saanut omaan tilanteeseeni, kun avovaimo ilmoitti vko sitten että tämä on tässä. Takana 12v.  Yhteinen 7v lapsi.

Tuntuu että pää räjähtää, sitten kun se ei räjähdä niin miettii, että miksi ei voi räjähtää.  Terveyshuolien aiheuttamia sotkuja paljon. Tuntuu epäreilulta, kun en saa mahdollisuutta yrittää korjata tilannetta.

Olisin valmis tekemään mitä tahansa parisuhteemme pelastamiseksi. Kokeilen täältä luettua keinoa itseni poistamiseksi yhtälöstä toivoen kädet kyynärpäitä myöden ristissä, että naiseni huomaa/oivaltaa elämämme olevan parempaa yhdessä kuin erikseen.

Minäkin kirjoitan tänne sen takia, kun tuntuu että olen täysin yksin. Se miksi olen yksin, johtuu siitä, että "ystävä"piirin oli jäätävä normaalin arjen mahdollistamiseksi.

 

KuutamoUkko

 

Kuules Ukko, tulikos tilanne sulle ihan puun takaa, eikö varoitusmerkkejä näkynyt. Hyvä jos täältä löydät apuja, useinhan helpottaa jo se, kun suoltaa pahan ulos...

Mitä vaimo sanoi syyksi haluunsa eroon?

Elämä voi olla parempi yhdessä, mutta yhtälailla erossa, jossei kemiat kohtaa.

Tsemppiä sulle

Tuumis🌻

Hei KuutamoUkko. Kävi niin tai näin, niin kaikki selviää varmasti aikanaan ja kääntyy parhain päin. Minäkin suosittelisin, että keskustelisit vaimon kanssa, niin selviää miksi hän haluaa erota. Auttaa sinuakin eteenpäin.

Jos jotain tästä ketjusta voi oppia, niin ainakin sen, että et ole yksin ja selviät kyllä varmasti.

Kuurankukka

Minä olen tainnut tämän ketjun myötä muuttaa mieltäni ns. pikaeroista. Ennen ajattelin, että kyllä se toinen varmaan on yrittänyt kaikella tapaa kertoa, mutta toinen ei ole vain kuunnellut tai halunnut kuulla. Niin tietysti voi olla, en sitäkään sano, mutta yhä enemmän olen alkanut ajatella, että ihan oikeasti tuntuu olevan ihmistyyppi, jolle itselleen on ensin todella tärkeää pitää kulissit kunnossa, eli suhde takaa monenmoisia asioita, mutta kun lakkaa toimittamasta, samalla innolla ja päättäväisyydellä hommmaa eron. Ja kuka tekee sen sitten milläkin tavalla, jotkut varmaan ihan reilullakin, mutta ikävästi näihin sitten liittyy se toinen tai joku muu salattu elämä.

Eli yleistäen ja yksinkertaistaen, oikeasti se toinen larppaa niin hyvin jos ei nyt maailman onnellisinta (varmaan semmoisiakin on), niin kuitenkin semmoista ihan tavallista perusliittoa, jossa asiat on aivan ok, jossa ollaan tyytyväisiä ja osittain jopa onnellisiakin, että puoliso ei todellakaan tajua, että tämä tai tuo juttu olikin kynnyskysymys ja nyt se on sitten ero.

Sitäkin olen herkistynyt huomaamaan, että aika usein se jätetty on tosiaankin ajautunut vuosien varrella vielä tilanteeseen, jossa muuta kuin perhe ei ole, ts. siis joustanut ja pyrkinyt kaikin tavoin omastaankin tinkien pitämään parisuhdetta kasassa. Tämä johtuu ehkä siitä, että parisuhde on epätasainen, eli toinen on se haluttu, rakastettu, jonka vuoksi (jonka oikkuihin) toinen suostuu. Suostuu, vaikka tietääkin, että tunnepuolta se syö omaltakin osalta.

KuutamoUkko, tuo toimii tai ei toimi. Sitähän ei voi tietää. Haluaisin antaa neuvon, että ole kaikissa tilanteissa vain oma rehellinen itsesi, mutta kyynikko minussa nostaa oikeaa kulmakarvaa. Toisaalta ollaan me täällä varmaan ainakin parista esimerkistä opittu, että jos ei mikään ole auttaakseen, niin eihän sitä sitten mikään auta😒 Ja jos ero kuitenkin on edessä, kannattaa pyrkiä miettimään asioita oman terveyden, niin henkisen kuin fyysisen kannalta, että mitä jaksaa. Lapsi on vielä pieni ja tarvitsee isää paljon, pidä huoli, että olet hänelle läsnä.

Se on jo paljon ja ehkäpä loppupeleissä kaikki.

T: MaratonParkuja

Minulla tuli MaratonParkujan edellisestä viestistä mieleen sellainen, että joskus on vaan tilanteita, jossa ihminen ei itsekään tunnista omia tunteitaan. Kunnes tulee joku viimeinen hetki, joka saa ottamaan eron. Ero on voinut olla taustalla jo pitkään, mutta usein ihmiset ovat taitavimpia pettämään juuri itseään.

Olen tässä ketjussakin liputtanut usein itsetutkiskelun puolesta. Se kannattaa aina, olitpa yksin tai parisuhteessa tai missä tahansa elämäntilanteessa. On suuri riski ajautua eroon silloin kun ihminen on jotenkin "kadonnut" parisuhteeseen, kadottanut oman itsensä ja itselle tärkeät asiat. Ja jonain päivänä sitten herää, että haluaakin jotain ihan muuta. Helposti asiat jää syvällisesti pohtimatta ja ollaan irrallaan omista tunteista, kun juostaan oravanpyörässä ruuhkavuosina ja suoritetaan työtä, kotia ja perhettä.

En tiedä, auttaako tämä ketään tai tunnistaako kukaan, että näinkin voi olla. Mutta ajattelen tavallaan niin, että avioliitto valitaan joka päivä. Eli joka ikinen aamu on valinta, että juuri tämän ihmisen vierestä haluan herätä ja tämän kanssa olla.

Toivon, että ihmiset eivät kadota itseään. 

Kuurankukka

Sitten on sellaisia ylimielisiä ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka eivät ylpeyttään eroa. Kulissit. Larpataan toisille ja vierailijoille. Ja myös laiskuuttaan. Ja kun pitää sitä toista itsestään selvyytenä ja avot, jos joku muu näkeekin sen toisen toisin, niin alkaa hurja taistelu. Ei halutakaan päästää toista. Mustamaalataan ja valehdellaan ympäriinsä ja niin toinen alistuu ja tyytyy osaansa. Koteloituu. Sitten saa sydärin ja toisen. Makaa masentuneena ja kivettyneenä. Silloin se "voittaja"-larppaaja jättää sen. Kun ei enää mitään muuta ole jäljellä kuin se okt ja kesäasunto. 

Ap,

miten sinä voit? Olethan tallella ja kunnossa?

Todella hyvää pohdintaa täällä. Ihan mahtavaa, että näin viisaita ihmisiä on täällä jakamassa ajatuksiaan. Oikeesti, nämä teidän kirjotukset pysäyttää miettimään, vaikka ei suoraan koskisi omaa tilannetta niin silti. 

Oma tilanne on mikä on. Apuverkko ympärillä kasvaa, tilanteeseen tarvitaan apua!  Ja samalla tilanne menee entistä pahemmaksi, juuri sitä lasten ajautumista huonoille teille mitä olen pelännyt. Se vaan yllätti, että tämän "aloitti" eri lapsi kun ajattelin. Onneksi jäi heti kiinni, jospa stoppi saataisiin ennen kun pääsee pahemmaksi. Aivan kamalaa, lapsi ei suostu mun kanssa edes puhumaan puhelimessa, ja kun ei ole täällä niin olen aivan kädetön tilanteessa. Isänsä vaan lähettää itkunauruhymiöllisiä viestejä että "meillä on niin hyvät välit lasten kanssa" että koittaisit nyt edes puhua sen kanssa, vai onko sekin mun syy?

Eli kaikki, aivan kaikki, käännetään. Kun sanoin että mulla on hyvät välit, niin nyt sitten lapsi ei enää vastaa puheluihinkaan. Toisaalta, onneksi sentään viesteihin välillä vastaa. Tosin hölmöily asiasta ei kommentoi mitään. Saattaa hävetä tekemisiään, kyse vakavasta asiasta. En tiedä. Viestitkin välillä hyvin hyökkääviä mua kohtaan, musta tehdään sairasta lapsi laittaa mulle että "sä tarviit hoitoa." Jne... Ihan tosi iso muutos tapahtunut kuudessa viikossa.

Mun pitää tarkkaan miettiä mitä puhun, lasten sanomisiakaan en voi nimetä exän kuullen kuka sanonut, kääntyy lapsia vastaan. 

No, tähän tulee ammattilaisia ympärille jotka ymmärtää mistä puhutaan. Lähisuhdeväkivaltayksikön ihminen neuvoi ottamaan tilanteeseen mukaan lastensuojelun. Aivan kamala tilanne. Pelottaa ihan hirveesti. Pojat tulee laittamaan muhun välit poikki sen myötä. Isänsä tulee hyökkäämään entisestään, kostaa, kostaa lasten kautta, talouden, talon ihan kaiken. Toivon vaan, että lapset vielä joskus ymmärtää miksi teen mitä teen. 

Ja edelleen, se oman itsen epäily. Mitä jos mä olenkin se hankala? Jos ylireagoin? Onhan vikaa minussakin...

Onneksi en kuitenkaan enää vello näissä ajatuksissa, vaan ne tulee ja saan ne järjellä tukahdettua. Mutta, edelleen niitä tulee.

Kävin ns.omieni parissa. On ihana huomata miten ympärillä on vahva tuki, ihmisiä jotka rakastaa ja välittää. Tapahtu mitä tahansa, ne seisoo mun tukena. Vahvana muurina. Olen tankannut voimaa näistä ihmisistä, ja jaksan edessä olevan myrskyn. Ja taas on luvassa hirmumyrskylukemia. Saattaa kohota aivan uusiin lukemiin, koska ex tulee kokemaan mun toimet hyökkäyksenä itseään vastaan.

Ja tässä matkan varrella olen huomannut tukea tulevan myös yllättävistä suunnista, ihmiset välittää. 

Mä käytän tän kortin. Annan tiedot, ja kortit ulkopuolisille tahoille, jotta tietävät olla hereillä. Sit ulkoistan itseni. Nostan kädet pystyyn ja astun taakse. Toivon, että rakkaus ja eletty elämä lasten kanssa kantaa siellä taustalla. Antaa isän ihan itse sotkea asiansa. Poistun, että sen pitää alkaa kiusata jotain muuta kun mua. 

Älkääkä ymmärtäkö väärin, lasteni elämässä olen silti aina. Soitan, laitan viestiä, vaikka eivät vastaisi. Ovi on heille aina auki, koti niille on aina täällä mun luona.

Mun sydän itkee verta, on palasina. Mun sisällä on suru, tuska, pelkokin. Ikävä lapsia kohtaan, valtavan iso huoli. Mutta silti seison tukevasti jaloillani ja kannan itseni pystyssä. 

Ap

Ap, voi itku sinua :( Olet niin kamalassa tilanteessa, että sellaista ei todellakaan toivoisi kellekään. Mutta positiivista on nyt se, että saat apua. Asiantuntijoilta. Lastensuojelu kuulostaa pelottavalta, mutta muista, että se on juuri sitä mitä on eli lasten suojelua. Kuulostaa todellakin siltä, että isänsä luona lapset eivät ole suojassa. On myös aivan ymmärrettävää, että lapset alkavat oireilla tässä tilanteessa. Vielä teini-ikäkin voi tuoda omat sävynsä tilanteeseen.

Voimia! Yritä tankata sitä voimaa kaikkialta, mistä sen saat. Yritä löytää elämääsi myös jotain valoisia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä tämän erohelvetin kanssa.

Kuurankukka

Ap

Voi muru. Just kun tuntuu, ettei hullummaksi voi mennä - niin: kyllä näköjään voi. Virheen tehnyt lapsi voi hyvinkin reagoida eroon mokailullaan, mutta väärin on tehty. Siitä pitää tulla seuraamuksia.

Onneksi sulla on "omia", kelle purkaa, kehen luottaa ja onneksi kerrot täälläkin. Tiukat on ajat ja vielä jatkuu. Lapset käyttäytyy tavallaan, mutta tietävät, että olet heille olemassa. Jatka yhteydenpitoa, kyllä tilanteet korjaantuu ajastaan, uskon näin.

Nyt toivon sulle voimia, muista syödä, ulkoilla ja nukkua. Peruspilarit kuntoon.

Jos oikein paha paikka tulee, kirjoita kaikki osaamasi kirosanat paperille ja polta se. Voimaannuttaa takuulla!

Etähalaus

Tuumis🌻

Ap, täällä myös ollaan hengessä mukana. Tilanteesi vaatii kestävyyttä ja pitkää pinnaa. Onneksi saat enemmän ja enemmän tukea ympärillesi.

Vaikka lapset käyttäytyvät myös sinua kohtaan hankalasti etkä voi heitä 'etänä' paljon auttaa, muista, että he reagoivat nyt isänsä touhuihin. Hehän ovat asuneet nyt melko pitkään pääasiassa isänsä kanssa? Muutos aiempaan, kun sinä ja lapset elitte keskenänne ja mies huiteli ties missä, on valtava. Teillä oli lapsien kanssa elämässä raamit, aikataulut, harrastukset, perusasiat kunnossa. Nyt voi vain arvailla miten hurjasti lasten elämä on kääntynyt ylösalaisin. Mies on saattanut puhua lapsille vaikka mitä p*skaa niin etteivät lapset enää tiedä mikä on totta ja mikä valhetta. Heiltä voi puuttua moni aiempi perusturvallisuuden tunnetta ylläpitävä asia.

Täällä joku kirjoitti joskus, että lapsesi ovat kaikesta huolimatta lojaaleja myös ex-miehellesi vaikka tämä olisi miten kamala. Minulla tuli teidän tapauksesta mieleeni lisäksi se, että vanhassa kodissa uuden naikkosen lapset saattavat ylittää lapsiesi sietokyvyn. Lapsesi eivät aiemmin saaneet isältään huomiota tai huolenpitoa, ja yhtäkkiä varoittamatta kotiinne ilmestyy tyhjästä vieraita lapsia, jotka saavat isältä kosolti positiivista huomiota. Tämän täytyy olla lapsillenne traumaattista. Yhtäkkiä isä jauhaa, että nyt elämä on niin hauskaa ja on kivaa olla lasten kanssa. Miksi isällä ei aiemmin ollut hauskaa omien lastensa kanssa?

Muista puhua läheisillesi mahdollisimman paljon. Auttaa, kun puhuu ääneen ja saa toisilta aikuisilta vastakaikua. Sinä et ole 'viallinen', sinä olet kohdannut elämäsi suurimman kriisin. 

Hyvä kirjoitus edellä. Usein ajatellaan, että perusturvaan kuuluu se, että asuinpaikka on säilyy samana. Talot ovat kuitenkin vain seiniä ja lasten perusturva on jotain ihan muuta. Rakkautta, rajoja ja johdonmukaista elämää.

Kuurankukka

Tuli tuosta Ap:n ex-miehen uuden naisen lapsista mieleen, että Ap:n lapset ovat saattaneet kuulla näiltä toisilta lapsilta totuuksia isän viime vuosien valheellisesta elämästä toisen naisen kanssa eli että isä on pettänyt paitsi äitiä myös heitä viettämällä ehkä jo vuosia aikaa vieraan naisen ja tämän lapsien kanssa. Lapsien käytös voi olla suoraa reaktiota epäoikeudenmukaisuuksiin.

Kiitos Ap, että päivitit tilannettasi.

Tässä edellä on todella hyviä kirjoituksia, niihin on vaikea lisätä mitään.

Todella hyvä, että saat ammattiapua, on ihmisiä jotka osaavat auttaa ja ymmärtävät, että vastapuolella oleva mies käy "sotaa" kovilla panoksilla. Joskus kaikki ulkopuolinen apu on tarpeen.

Lämmittään myös mieltä, että ympärilläsi on ihmisiä jotka välittävät ja seisovat rinnallasi. Ansaitset kaiken lämmön mitä heiltä saat.

Lapsiesi ikä on nyt todella haastava. Teini-iän ja esi teini-iän henkiset myrskyt / kasvun myrskyt on normaalistikin todella isoja. Nyt lapsien elämä on muuttunut todella isosti, luulen, että joutuvat käyttäytymään isänsä luona ikäänsä isompana ja onhan heidän elämä muuttunut valtavasti. Ymmärrän huolesi kyllä ja tärkeätä on, että olet lapsille tarvittaessa saatavilla aina.

Voimia kovasti,

28 v yhdessä 

Saamari tätä nykyään, joka toisesta viestistä joudan jonoon. Alan minäkin ajatella, että nimimerkkini on se asiaton sisältö...

Yritin sanoa, että tuolla aiemmin kun joku puhui T-syndroomasta (jos tämä nyt oli se kielletty sana), niin siinä varmaan oli todella paljon asiaa. Tuntuu AP siltä, että edelleen koet vahvaa syyllisyyttä siitä, että "avaat asioita ulkopuolisille" ja tuntuu, että vaatimus edelleen on, että sinun täytyisi nyt vain nämäkin asiat, joihin et ole edes voinut vaikuttaa mitenkään, selviteltävä, soviteltava ja siloteltava yksin, itseksesi.

Mutta se juuri on aivan väärin ja kohtuutonta. Et sinä mitään kenellekään ulkopuoliselle avaa, vaan nimenomaan otat mukaan ne tahot, joille asia kuuluu ja joita asiassa tarvitaan. Jos se on viranomaistahot, kuten lastensuojelu, sen parempi. Sinulla ja lapsillasi on nyt oikeus saada asiantuntevaa ja ammatillista apua.

Sinä et petä ketään tällä toiminnalla, päinvastoin. Sinä toimit vastuullisesti, kun valtuutat oikeat tahot taistelemaan lastesi tulevaisuuden puolesta.

T: MaratonParkuja

Voi miten tärkeän viestin MaratonParkuja juuri kirjoitti. Juuri näin. Luepa Ap sitä välillä uudelleen kun meinaa tulla uskon puute. Nimittäin vieläkin hiipii ajatuksiisi itsesyytökset ja muut ajatukset, joita eksä on sinulle ilmeisesti pitkään syöttänyt. Jätä tuollaiset ajatukset kokonaan. On todella hyvä, että saat nyt ammattiapua tilanteessasi, niin se varmaankin auttaa myös luopumaan syyllisyydestä ja muista tuhoisista tunteista.

Ei ole koskaan väärin yrittää suojella omia lapsiaan. Se jos mikä on rakkautta.

Kuurankukka

Mitähän tapahtui sienimetsässä?