Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Niin, tässä ketjussa on kyllä paljon oltu skeptisiä ammattiapua kohtaan. Terapiassa on mukana sekä empatia, haastaminen ja ammattitaito. Ehkä juuri se haastaminen on se, johon rohkeus ei riitä vaikka sen haastamisen myötä tulee muutoksen mahdollisuus itsetuntemukseen ja kasvuun.

Juurihan tuossa kommentissa sanottiin, ettei ongelma ole se narsisti vaan se oma suostuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on silti paljon vaihtoehtoja, vaikka tällä hetkellä ei siltä tunnukaan.

Annan sinulle nyt kohta kohdalta neuvoja, joita sitten joko noudatat tai sitten et. :) Taloudellisesti ajateltuna sinun tulee:

1. Vaihtaa asianajajaa, sillä oikeuteen te menette ja siellä et tuollaisella tohvelilla tee mitään. (Toivottavasti muuten exäsi kunnioittasi edes oikeuden päätöstä.) Ja vaikka feministi olenkin, niin olen töiden kautta ollut useiden kymmenien asianajajien kanssa tekemisissä ja parhaat ovat olleet ne keski-ikäiset, asiakeskeiset, hieman örmyt mieslakimiehet. Hommaa uudelle asianajajalle kattava pino todisteita, eli kaikki tilitiedot vähintään viimeiseltä viideltä vuodelta, tulot, menot, selvitykset kuka on on maksanut mitäkin. Ihan ruokakauppalaskuista asti. Eli mitä tileille on tullut rahaa ja miten se on käytetty euro eurolta. Tähän auttaa mahdolliset luottokorttilaskut, kanta-asiakastilit, jne. Myös harrastepaikoista saa kuittikopiot. Nämä tiedot nakuttelet Exceliin, eli "follow the money". (Olen itse joutunut tekemään tämän urakan kerran ja kamala homma oli, mutta ei mahdoton). Näin muodostuu kokonaiskuva siitä, kuinka paljon lasten kuluja on kokonaisuudessaan tähän asti ollut ja miten teidän maksamiset ovat perheessä jakaantuneet.

(Juttusi on asianajajille ns. pikkujuttu, joten sinun tulee itse kerätä kaikki taustamateriaali, tehdä sen perusteella em. laskelmat toteutuneesta kulujen jakaantumisesta, jne. Tämän jälkeen asianajajalla on materiaalia johon tukeutua tulevien kulujen määrän ja jakaantumisen suhteen.)

…jatkuu…

Miksi ihmeessä tuollainen urakka pitäisi tehdä, kun on olemassa selkeät ohjeet vuoroasumisen elatusmaksuista. Löytyy myös elatusapulaskurit. Tuo olisi aivan turhaa työtä.

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164996/OM_20…

 

https://virtu.fi/laskurit/elatusapulaskuri

Eikö juristilla jo ole noita tietoja? Tuo elatusapulaskurin linkki koskee tosin ei-vuoroasumista, mutta tuossa toisessa on koko OM:n julkaisu vuoroasumisentilanteen elatusavusta. Laskurista hahmotetaan siis ajan tasainen tilanne ja varaudutaan kenties tulevaisuuden muutoksiin.

 

Urakka pitää tehdä, jotta oikeudelle syntyy käsitys kulujen tähänastisesta määrästä ja siitä kuka ne on pääosin maksanut. Perusoletus on, että vanhemmat ovat vastanneet kuluista puoliksi. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Ap:n tilanteessa Ap on maksanut omilla rahoilla pääosan ja mies on harrastanut mönkijöitään. Tällöin perusolettama pitää todistettavasti osoittaa vääräksi ja näin olen exän luotettavuus isänä myös.

Oikeudessa kyse ei ole oikeuden toteutumisesta, vaan kaikessa on kyse siitä kuinka uskottava olet. Ikävä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

Ap.

Huomaatko, että jotenkin nyt ajatuksesi kiertää kehää. Tuntuu, että toistat samaa kaavaa. Vaikka jo välillä olit paljon toiveikkaampi. Toivon sulle niin pal pelkkää hyvää ja rohkeutta. En kirjoita enempää, kun edellinen viestini teilattiin täysin.

Tuumis🌻

28, kerrohan tunnelmia, reissu edessä yms

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

Ymmärrät nyt väärin, ei ole syyllistämistä vaan pitää nähdä oma osuus ja vastuu, sillä muuten ei tule muutosta. Eli siis vastuun ottamisen vaikeus. Tai ottaa vastuuta liikaa toisen toiminnasta, mutta ei omasta.

Sitä paitsi syyllisyydentuntokin on joskus paikallaan ja joskus se taas on vastuun ottamisen/muutoksen esteenä. Voi siis paeta syyllisyydentuntoon ja sitten jatkaa vahingollista käyttäytymistä.

Juuri narsistihan ei ota vastuuta omasta käytöksestään ja uhriutuu. Eikä tunne edes syyllisyyttä tai katumusta. Eikä siksi muutostakaan tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.

Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

”Narsismin problematiikkaan liittyy vahvasti häpeä. Terve häpeä liittyy katumukseen väärästä teosta, kun taas sisäistetty myrkyllinen häpeä on kokonaisvaltainen tunne siitä, että on vääränlainen, huono, kelpaamaton. Häpeäalttiilla tämä ilmenee lähinnä narsistisena vajeena ja häpeämättömällä se näyttäytyy ylikorostuneena narsismina. Narsistit vetävät puoleensa ihmisiä, joilla on narsistinen vaje, heikko oman arvon tunto. Arvottomuutta kokeva suostuu toisen mitätöimäksi, pomputeltavaksi ja kynnysmatoksi. Narsistin keskeisin tuntomerkki on kyvyttömyys kokea syyllisyyttä. Kyvyttömyys myöntää virheensä, kyvyttömyys ottaa vastuu omasta keskeneräisyydestä. Häpeä on narsistille sietämätön tunne, mistä syystä hän ei kykene tuntemaan syyllisyyttä ja siksi hänen pitää siirtää se muiden kannettavaksi.”

https://ihminentavattavissa.fi/blogi/pelasta-itsesi-silla-sina-olet-arv…

Siis mikä mahdollisen oikeudenkäynnin tavoite on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.

Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Toiset sanovat, että apn olisi pitänyt ymmärtää aikasemmin lähteä ja sinä ehdotat luovimista eron jälkeenkin. Itse ajattelen, että kun suhde on mennyt todella toksiseksi, ei siinä enää luoviminen auta, vaan pitää ajatella itseään ja pelastaa itsensä.

Koska toisen vaateet eivät lopu koskaan, ensin pitää niellä ero, joka ei olekaan ero, siis miehen kanssa jatkaminen, vaikka hän ei kuulemma rakasta, menee ja tulee ja ärisee, sitten pitää niellä uuden naisen muutto kotiin, pitää niellä lasten manipulointi ja yhden lapsen syrjiminen, pitää niellä raha-asioiden hoitamisen vitkuttaminen pitää niellä itselle epäedulliset sopimukset, ehdotukset, että käy hoitamassa entistä kotiaan uudelle pariskunnalle...

Missä vaiheessa sinun mielestäsi siis nieleminen ja luovimisen lopettaminen on oikeutettua?

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

No voi miesparkaa. Kamala on kohtalo, että oikein on pakotettu tuomaan uusi nainen kotiin! Missä se miehen vastuu on, miksi hän ei ole vastuussa siitä, että ei ole onnistunut fiksumpaa eroa luovimaan?

Missä jämäkkyys, miksi mies ei mennyt terapiaan pohtimaan, miksi ei saa avioeroa otettua ihan vain omalla ilmoituksella, vaan tarvitsee siihen naisen, jonka helmoihin juoksee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

Olen sattumoisin juuri samoihin aikoihin varmaan lukenut tuota aloitusta ja ihmettelin myös tätä suurta muutosta. Joku nyt ei oikein täsmää.

Mietin myös näin, että olisiko ap jatkanut liittoa jos mies ei olisi ilmoittanut ettei rakasta ja alkanut tapailla uutta naista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

No voi miesparkaa. Kamala on kohtalo, että oikein on pakotettu tuomaan uusi nainen kotiin! Missä se miehen vastuu on, miksi hän ei ole vastuussa siitä, että ei ole onnistunut fiksumpaa eroa luovimaan?

Missä jämäkkyys, miksi mies ei mennyt terapiaan pohtimaan, miksi ei saa avioeroa otettua ihan vain omalla ilmoituksella, vaan tarvitsee siihen naisen, jonka helmoihin juoksee?

Olisin ehkä ilmaissut hieman toisin, mutta ajatuksesta olen kyllä samaa mieltä. Kyllä hän, joka tahtoo liitosta lähteä, on aina vastuussa siitä, että lähtee. Fiksut vielä vähän miettivät, millä tavalla, eivätkä ainakaan avioeron jällkeen enää tahallaan hankaloita asioita.

Nythän AP on todella ollut miehestä erossa lähes vuoden ja mies tuntuu roikkuvan epäterveesti suhteessa edelleen, kun ei osaa mitään käytännön asiaa, kuten talon myyntiä, ositusta tai lasten harrastuksien sopimista tehdä. Kulkee APn perässä räksyttämässä, haukkumassa, solvaamassa.

Minusta siinä tosiaan olisi terapian paikka: miksi miehelle ero, jonka itse välttämättä halusi, onkin näin vaikea?

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

Olen sattumoisin juuri samoihin aikoihin varmaan lukenut tuota aloitusta ja ihmettelin myös tätä suurta muutosta. Joku nyt ei oikein täsmää.

Mietin myös näin, että olisiko ap jatkanut liittoa jos mies ei olisi ilmoittanut ettei rakasta ja alkanut tapailla uutta naista.

Ihmisten elämässä harvoin asiat "täsmää". Ap varmaankin olisi jatkanut liittoa, jonka kuvitteli olevan ihan tavallinen liitto ylämäkineen ja alamäkineen, jossa kuvitteli olevan rakkautta, vaikka toisen luonne onkin haasteellinen. Onko sinulla jotain hyvää syytä, miksi ei olisi jatkanut, ts. miten ap olisi voinut ilman miehen tekoja tietää, mitä mies oikeasti ajattelee?

Vai onko se naisen asia vaistota tämmöiset asiat ja hankkiutua uuden alta pois?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä hämmentävä ketju. Tommy Hellsten on viisaasti sanonut, ettei narsistin puolison ongelma ole se narsisti vaan se, miksi on suostunut olemaan mitätöitynä. Ja altistanut lapsetkin sellaiselle käytökselle. Että pitäisi viimein keskittyä psyykkiseen työskentelyyn itsensä suhteen. Nyt vaikuttaa siltä, että ap ei ota vastuuta omasta osuudestaan vaan narsisti on yksin se syypää. Vaikka liitto on käsittääkseni kestänyt jotain 20 vuotta ja loppunut vasta, kun mies on ilmoittanut, ettei enää rakasta. Silti ap on ketjun alun mukaan suostunut mitätöimään itsensä todella oudosti. Olisiko ap siis jatkanut liitoaan, ellei mies olisi kertonut rakkautensa loppuneen ja hänellä olleen jo uusi suhde.

Ja toinen, mikä ihmetyttää, on ne valtavat odotukset juristin suhteen. Eihän juristi mahda mitään sille, jos asunto ei mene kaupaksi. Ja yleensäkin erotilanteissa asiat vievät aikansa. Meilläkin meni yli vuosi ennen kuin asunto oli myyty. Sopimus lastenvalvojan kanssa tehtiin jo ennen erilleen muuttamista. Mies yritti kyllä saada vanhinta lasta (7 v) itselleen, mutta as.tuntijaa uskoi, kun tämä kertoi, ettei olisi lapsen edun mukaista.

Toisaalta jos ap ei ole ennenkään osannut tai jostain syystä halunnut ulkopuolista apua perheelleen tai suhteelleen, niin nyt ne vaikeudet ovat sitten kuitenkin edessä. 

Tällä haluan vain sanoa, että hakekaa ihmeessä ajoissa apua. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kai sitä apua osaa hakea, jos ei ole sairauden tunnetta.

Hyvin harva ihminen alkaa manipulointinsa tokilla treffeillä, vaan kyllä asiat ajautuvat siihen suuntaan pikku hiljaa, erilaisten elämän tapahtuminen myötä. Hyvin harva ihminen myöskään ajattelee, että ähhäh, heittäydynkin tähän huonosti kohdelluksi, vaan hänkin ajautuu siihen pikkuhiljaa.

Toisaalta erittäin monet ihmiset haluavat puolustella ja selitellä sellaisen ihmisen tekoja, joihin itsellä vielä on tunteita, vielä useampi tahtoo säilyttää lasten perheen, vaikka "meillä onkin nyt vähän tämmöistä", kovin monet ajattelevat, että jos mitään "oikeaa ongelmaa", kuten väkivaltaa tai pahaa alkoholismia tms. riippuvatta ei ole, täytyy itse sovitella ja olla valmis kompromisseihin, kun kerran tämä perhe on perustettu.

Itse olen vähän skeptinen sen suhteen, minkälaista apua sitä oikeastaan on saatavilla ihmiselle, joka menee vain kertomaan, että tuntuu nyt vähätellyltä ja paha mieli kun mies ärisee turhaan. Eiköhän sitä naureskeltaisi ihan suvunkin kesken, että kaikenlaista, ei nämä nykyihmiset mitään kestä...

T: MaratonParkuja

Olen nyt eri mieltä. Olin itse yhdessä muutaman vuoden narsistien miehen kanssa. Kun aloin voida niin huonosti menin juttelemaan psykologin ja psykiatriseen sh kanssa.

Kun kerroin rehellisesti niistä tilanteista joihin suhteessa jouduin, mii kyllä äkkiä tajusivat, että elä narsistin kanssa.

Monet sellaisetkin asiat, joita itse vähättelin ja oti omaksi osuudekdeni niin selkisivät, että oli tyypillistä narsistin kaasuvalottamista yms.

Suku ja tuttavat eivät usein ymmärrä. Mutta asiantuntijat ja näihin asioihin perehtyneet ihmiset kyllä.

Itsellä oli niin, että ihan pakko hakea keskusteluapua. En jaksanut millään näitä outoja tilanteita kotona ja tajusin muuttuneeni ihan eri ihmiseksi.

Lapsia meillä ei ollut onneksi.

Jos kuviossa olisi ollut lapsia niin olisin hakenut apua varmaan vielä nopeammin.

Se on totta, että alussa ei huomaa ja tajua. Mutta kun on vuosia, jopa vuosikymmeniä vinoutuneessa suhteessa niin kyllä sen tajuaa, että suhteessa kaikki ei ole ok. Jos ei tätä tunnusta niin valehtelee itselleen.

Ilmaisin itseäni huonosti. Siis kyllä uskon, että ammattilaiset osaavat auttaa. Ja kyllä Ap toki nyt on nähnyt, että suhteessa tosiaankaan ollut kaikki ok.

En vaan näe, että uhrin syyllistäminen tyyliin "miksi et nähnyt ja lähtenyt" auttaa toipumisessa. 

T: MaratonParkuja

En syyllistä, mutta kai nyt saa suoraan sanoa? Kun tuli tunne, että monella oli, että "kun ei sitä nyt millään huomaa, että on pidossa suhteessa ja mitä se auttaa mennä mihinkään puhumaan asioistaan kun eivät ne kuitenkaan ymmärrä".

Tätä ketjua lukevat monet muutkin ja ei pidä antaa sellaista kuvaa, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa jutteleminen on turhaa.

Ja myös kun itse alkaa epäillä, että suhteessa on jotain outoa tai itse ja oma käytös muuttuu erilaiseksi niin sitä pitää uskoa, että niin on. Ettei sen kuulu niin olla.

Itse kävin vielä jälkeenpäinkin juttelemassa ja sain traumaterapiaa

Aloittajan on ihan mahdollista käydä vielä nytkin juttelemassa ja esimerkiksi perheneuvolassa myös lasten kanssa.

Tietenkin jos lapset siihen suostuvat.

Tuosta myös, että joku sanoi, että siirtää kaiken syyn toisen niskoille.

Sekin on totta, että oli suhde sitten ihan millainen vain, niin kummallakin on siihen osansa. Ei kokonaan voi ajatella, että kun se toinen nyt oli sellainen ja sellainen ja on ihan kamala ihminen.

Erossa varsinkin tulee ihmisen kamalimmat puolet esille, se on totta. Mutta kuitenkin kun on lasten isä ja ollut aviopuolisokin ei kai kokonaan kukaan ole läpeensä paha ihminen.

Erosotkuissa täytyisi jotenkin saada kaivettua sen toisen parempiakin puolia esille. Varsinkin kun hoidetaan lapsia koskevia asioita.

Ei kaunistella, mutta ei niin, että ihan kaikessa nähdään vain huonot puolet ja ajatellaan sen timivan kaikessa huonoissa aikeissa. Tämä helposti edtää niiden asioiden sujumisen mitkä ehkä sujuisivatkin.
Aloittajalla on varmaan myös katkeruutta kun ex-mies on nyt heti uuden naisen kanssa. Ymmärrän tunteen, mutta sekin pitäisi jotenkin pystyä nielemään. Koska silloin erossa hoidettavat omat asiat myös saattavat huonontua jos joka asiassa ollaan napit vastakkain.

Hiukan "luovimalla" ehkä saisi joskus asiat sujumaan paremmin ja sutjakammin. Mikään ei ole rasittavanpaa kuin tuollainen välitila missä asiat eivät etene.

En tiedä, nämä nyt tulivat mieleeni.

Luin ketjun alkua ja siellä ap kertoo, miten mukavaa ja hyvä olla miehen kanssa. Eikä halunnut millään luopua miehestään vaan haihatteli kaiken palaamista kuntoon. Missä ihmeen vaiheessa mies muuttuikin narsistiksi? Sanoisin, että ap on todella vihaa ja tuskaa täynnä oleva katkeroitunut petetty ja jätetty. Mistä tietää vaikka roikkunut miehessä niin epätasapainoisen epätoivoisesti, että miehen on pitänyt tuoda uusi kumppani taloon, jotta ap ei enää takerru ja pakoile valheisiinsa. Itsepetokseensa ja henkiseen laiskuuteen. 

No voi miesparkaa. Kamala on kohtalo, että oikein on pakotettu tuomaan uusi nainen kotiin! Missä se miehen vastuu on, miksi hän ei ole vastuussa siitä, että ei ole onnistunut fiksumpaa eroa luovimaan?

Missä jämäkkyys, miksi mies ei mennyt terapiaan pohtimaan, miksi ei saa avioeroa otettua ihan vain omalla ilmoituksella, vaan tarvitsee siihen naisen, jonka helmoihin juoksee?

Joskus on niin, ettei saa sitä toista uskomaan, että ero on tosiasia.

En sano, että uusi nainen on hyvä vaihtoehto.

Mutta toisaalta: mieshän oli ilmoittanut ettei rakasta ja ap huomasi, että oli nimellisesti yhdessä kotona hammasta purren. Silti toivoi jatkoa.

Luovimisella tällä hetkellä tarkoitan nyt tätä: ao on muutta :it pois talosta ja asuu omillaan. Mies on uuden naisen kanssa. Ero on nyt tosiasia japitäisisaada käytännön asiat lopultakin kuntoon.

Aloittajan ei siis tarvitse enää luovia säilyttääkseen perheensä, kotirauhan tai talon tms. Tätä en tarkoita.

Mutta saadakseen nämä kesken olevat asiat pois alta ja päästäkseen jatkamaan elämäänsä esimerkiksi kannattaisi "luovia" lasten osoitteen kanssa niin, että antaisi sovinnolla olla ne miehen luona.

Koska sillä ei ole varsinaista merkitystä kun kyseessä on viikko ja viikko systeemi.

Eli aloittaja pitäisi tiukasti kiinni itselleen tärkeistä asioista, mutta silti neuvotteluyhteys toimisi. Joskus myös antaisi miehelle periksi tai neuvottelisi niistä asioista jotka eivät ole niin tärkeitä.

Säästyy omaa energiaa, mies on ehkä silloin yhteistyökykyisempi, ja pääasia, asiat alkaisivat edetä.

Ei ole mitään järkeä siinäkään, että tilanne ei etene. Joskus on oman edun ja jumissa olevan tilanteen vuoksi "luovittava" oikeissa kohdissa vaikka se ei miellyttäisi tai tuntuisikaan mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Luovimisella tällä hetkellä tarkoitan nyt tätä: ao on muutta :it pois talosta ja asuu omillaan. Mies on uuden naisen kanssa. Ero on nyt tosiasia japitäisisaada käytännön asiat lopultakin kuntoon.

Aloittajan ei siis tarvitse enää luovia säilyttääkseen perheensä, kotirauhan tai talon tms. Tätä en tarkoita.

Mutta saadakseen nämä kesken olevat asiat pois alta ja päästäkseen jatkamaan elämäänsä esimerkiksi kannattaisi "luovia" lasten osoitteen kanssa niin, että antaisi sovinnolla olla ne miehen luona.

Koska sillä ei ole varsinaista merkitystä kun kyseessä on viikko ja viikko systeemi.

Eli aloittaja pitäisi tiukasti kiinni itselleen tärkeistä asioista, mutta silti neuvotteluyhteys toimisi. Joskus myös antaisi miehelle periksi tai neuvottelisi niistä asioista jotka eivät ole niin tärkeitä.

Säästyy omaa energiaa, mies on ehkä silloin yhteistyökykyisempi, ja pääasia, asiat alkaisivat edetä.

Ei ole mitään järkeä siinäkään, että tilanne ei etene. Joskus on oman edun ja jumissa olevan tilanteen vuoksi "luovittava" oikeissa kohdissa vaikka se ei miellyttäisi tai tuntuisikaan mukavalta.

Tämähän se APn ongelma kuule nimenomaan on. Hän voi kyllä "luovia", eli rehellisemmin sanottuna antaa periksi miehen haukkuessa, solvatessa ja riehuessa, mutta hän tiedostaa, että "luovii" lastensa tulevaisuuden kustannuksella.

Hänen on pakko alkaa säästämään omaa energiaansa, koska ei enää jaksa miehen vaatimuksia, mutta lapset sitten maksaa hinnan esim. siten, että on pakko lopettaa rakas harrastus, jota on menestyksellä harrastanut 7 vuotta.

Sinusta tämmöinen ratkaisu voi olla ok, APlle tämä ratkaisu tulee pakosti. Mutta minä ymmärrän erittäin hyvin, miksi hänestä tämä on kamalan huono ratkaisu, vaikka "luoviminen" häntä itseään hyödyttääkin.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luovimisella tällä hetkellä tarkoitan nyt tätä: ao on muutta :it pois talosta ja asuu omillaan. Mies on uuden naisen kanssa. Ero on nyt tosiasia japitäisisaada käytännön asiat lopultakin kuntoon.

Aloittajan ei siis tarvitse enää luovia säilyttääkseen perheensä, kotirauhan tai talon tms. Tätä en tarkoita.

Mutta saadakseen nämä kesken olevat asiat pois alta ja päästäkseen jatkamaan elämäänsä esimerkiksi kannattaisi "luovia" lasten osoitteen kanssa niin, että antaisi sovinnolla olla ne miehen luona.

Koska sillä ei ole varsinaista merkitystä kun kyseessä on viikko ja viikko systeemi.

Eli aloittaja pitäisi tiukasti kiinni itselleen tärkeistä asioista, mutta silti neuvotteluyhteys toimisi. Joskus myös antaisi miehelle periksi tai neuvottelisi niistä asioista jotka eivät ole niin tärkeitä.

Säästyy omaa energiaa, mies on ehkä silloin yhteistyökykyisempi, ja pääasia, asiat alkaisivat edetä.

Ei ole mitään järkeä siinäkään, että tilanne ei etene. Joskus on oman edun ja jumissa olevan tilanteen vuoksi "luovittava" oikeissa kohdissa vaikka se ei miellyttäisi tai tuntuisikaan mukavalta.

Tämähän se APn ongelma kuule nimenomaan on. Hän voi kyllä "luovia", eli rehellisemmin sanottuna antaa periksi miehen haukkuessa, solvatessa ja riehuessa, mutta hän tiedostaa, että "luovii" lastensa tulevaisuuden kustannuksella.

Hänen on pakko alkaa säästämään omaa energiaansa, koska ei enää jaksa miehen vaatimuksia, mutta lapset sitten maksaa hinnan esim. siten, että on pakko lopettaa rakas harrastus, jota on menestyksellä harrastanut 7 vuotta.

Sinusta tämmöinen ratkaisu voi olla ok, APlle tämä ratkaisu tulee pakosti. Mutta minä ymmärrän erittäin hyvin, miksi hänestä tämä on kamalan huono ratkaisu, vaikka "luoviminen" häntä itseään hyödyttääkin.

T: MaratonParkuja

Anteeksi, mutta nyt sanon ehkä pahan asian, mutta en voi malttaa mieltäni. En ole kummankaan puolella, mutta katson asiaa ulkopuolisena ja näitä riitaisia eroja nähneenä ja kokeneenakin.

TässäKun Maraton Parkujan viestissä, kuten muissakin, kerrotaan, että ap:n mies solvaa ja raivoaa yms. Ja hankaloittaa asioita. En sano juu enkä ei kun en tiedä asiaa muuta kuin täällä kerrottuna.

Mutta senkin tiedän, että monesti, hyvinkin monesti, myös se toinen erotuskissaan tekee ihan tätä samaa, joko tajuaa itse toimintansa tai ei tajua.

Kuten kirjoitin, ap tuntee, ymmärrä sen, katkeruutta ja vihaa kun mies on noin pian uuden naisen kanssa. Tämä aiheuttaa usein myös juuri tuon kerrotun reaktion, että siinä miehessä ja lasten isässä ei näe mitään hyvää. Ja myös silloin ei näe, tai ei halua nähdä, miehen esittämässä ehdotuksessa tai ratkaisuyrityksessä mitään hyvää.

Usein silloin kuluttaa omaa energiaansa juuri sen vihan ja katkeruuden ylläpitämiseen.

Myös kun keskeneräisiä asioita on iso suuri möykky ja mikään ei liikahda ne tuntuvatkin mahdottomilta ratkaista.

Luovimisella yritin selittää, että kun edes joku asia etenee tai sitä ei enää tarvitse vatvoa niin tämä asiamöykky aina vähän pienenee. Se tuntuu hiukan helpommalta.

Siksi ne asiat jotka eivät ole niin tärkeitä kuin joku muu tärkeämpi kannattaa antaa mennä mahdollisiman vähällä väännöllä. Vaikka se oma, loukattu ja vihainen mieli kuiskuttelisiin jotain muuta. Ja suustakin tekisi mieli ladata muutama exään liittyvä mojova kommentti, joka ei välttämättä liity itse asiaan.

Ymmärrän, että monet ovat vahvasti ap:n puolella, ehkä omien kokemustensakin perusteella.

Mutta edelleen sanon, että tärkeintä nyt olisi saada siirrettyä omat tuntemukset mahdollisimman sivuun ja ajatella vain päämäärää.

Kysyn nyt vielä, kuten joku muukin: mihin tarvitaan asiaan tässä nyt tarvitaan oikeudenkäyntiä?

Lasten osoite on sovittu nyt exälle, oletan. Elareita ei makseta puolin tai toisin, oletan kun on viikko ja viikko. Jos elaririita on pienehkö, niin siihen ei oikeutta kannata vetää mukaan. Tulosta ei koskaan tiedä.

Talosta ei ole kuin velkaa, omaisuudesta ei siis riidellä, oletan.

Talon myyntiin ei oikeudesta saa apua. Lapset ovat päättäneet asuvansa isän luona. Toisaalta tässä ei edes tätä valintaa ole jos kerran on viikko ja viikko niin ainoastaan osoite on toisen luona. Asuminen on kummallakin silloin tasan.

Ainoastaan lapsilisät täytyy päättää mihin ja kerma maksetaan, mutta niidenkään takia tuskin kannattaa oikeuteen mennä.

Oikeusprosessi on aina raskas ja kallis ja sen tuloksesta ei ole koskaan mitään varmaa. Jos sen voi jollain tavalla välttää, niin sekin säästäisi energiaa, rahaa ja jopa henkisiä voimia muuhun. Myös rikkoo useimmin kuin rakentaa ja sen jälkeen saattaa jatkossa välit vieläkin huonontua ja lasten asioiden hoito sen mukana.