Lue keskustelun säännöt.
Ahdistun ystävästäni
28.06.2022 |
Ollaan tunnettu pitkään mutta viime aikoina olemme eriytyneet toisistamme. Ystävä muuttui kovin itsekeskeiseksi, pinnalliseksi ja aina puhuttiin vain hänestä. En pysty enää luottamaan häneen. Hänestä on tullut epäaito. Olen tukenut häntä vaikeina aikoina jopa niin että itse väsyin, sain kaikki hartioilleni. Aloin ahdistua, pelkäsin jo seuraavaa puhelua. Otin etäisyyttä koska tuntui että hän vain käytti minua hyväkseen. Emme olleet juuri tekemisissä mutta nyt hän yhtäkkiä otti yhteyttä. Taas sama ahdistus nousi pintaan. En jaksa enkä halua enää palata samaan. En tiedä mitä tehdä. Jätänkö vain vastaamatta puheluihin vai sanonko suoraan mistä on kyse. Jos sanon suoraan, voi välit mennä kokonaan poikki.
Kommentit (14)
Jätät vain vastaamatta. Jos et voi olla vastaamatta, laita tekstiviesti jolla kerrot olevasi niin haastavassa elämäntilanteessa parhaillaan, että henkilön kannattaa palata asiaan vasta puolen vuoden kuluttua, jos on tärkeää asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, sovitaan, ettei ollut provo.
Sinä otit siis etäisyyttä ja nyt ystävä otti yhteyttä. Sinun tehtäväsi on sanoa, että tämä ystävyys oli tässä. Ystäväsi ei ghostaustasi ymmärtänyt, kun yrittää yhteyttä ottaa.
Hohhoijaa, ja sitten valitetaan että ollaan yksinäisiä.
Toinen neuvoo, että ottaa puolen vuoden päästä yhteyttä. Oletteko autisteja?
Tietenkään kenellekään ei sanota päin naamaa että tämä oli tässä. Sen sijaan voi sanoa, anteeksi mutta olet ihana ystävä, mutta valitat liikaa. Voisitko vähentää, kun tuntuu että vain kuuntelen sinua?
Masentunut ei välttämättä huomaa käytöstään... todella huonoja vinkkejä!
Vierailija kirjoitti:
Et vastaa. Omaa mielenterveyttä ei pidä rikkoa muiden ihmisten takia. On olemassa ihan ammattiapua niille jotka sitä tarvitsevat.
Mulla on tommonen rasittava ystävä. En aina jaksa, tuntuu että imee mehut. EI koskaan kuuntele eikä kysele mun asioita.
Tee jotain muuta kun soittaa, pelaa netissä vaikka pasianssia tms. Ja joo, älä aina vastaa, "olin pyykillä" jos sattuu sanomaan että "et vastannut"...Nyt kesällä sanon että olin ulkona ja en ottanut puhelinta...vaikka oiskin mukana!
EI ole pakko kestää!
Lähes viisikymppisen näkökulmasta on typerä virhe roikottaa elämässä ihmisiä joiden seura saa aikaan pahaa oloa. Ystävien seurassa pitää voida hyvin.
Nuorena minulla oli joitain tosi toksisia ystävyyksiä, ilkeitä, itsekeskeisiä tai siten niin eri henkisiä että ei ollut motivaatiota tavata. Eivät he siitä muuttuneet vaikka olisi heidän sanomisistaan jotain maininnut. Eikä sekään muuttunut että en pohjimmiltaan halunnut olla heidän kanssaan. Opiskelujen loputtua hivutin ikävät tyypit pois ja se oli hyvä päätös, helpotus suorastaan. Ei sitä tarvitse hävetä, ystäväpiiri vaihtuu kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jouduin katkaisemaan välit ystävään jokin aika sitten samasta syystä.
Minulla oli juuri vaikea vaihe elämässä.
Olin juuri synnyttänyt ja lapsella oli koliikki.
Ei unta, ei lepoa ja samalla olisi pitänyt toimia terapeuttina ystävälle ja selvitellä hänen parisuhdesotkuja. Kertaakaan hän ei kysynyt jaksamistani, edes kuulumisia kuin pinnallisesti, jonka jälkeen puheenaihe siirtyi taas häneen ja hänen juomisella aiheutettuihin ongelmiin.
Parempi näin. Tekee omalle mielenterveydelle hyvää.
Oma ystäväni jonka olen tuntenut kauan on viimeiset parikymmentä vuotta puhunut vain itsestään. Kun lopulta aloin voida paremmin (masennus) ja aloin puhua myös omia kuulumisiani keskustelun sekaan aloin valitus siitä että puhun liikaa itsestäni ja kän kaivaa kännykän esiin koska on niin tylsää. Edelle jutut on hänessä Suhteessa 80% hän 20% minä.
Tajusin tämän vasta tänä vuonna. Nyt hänellä on kuulemma uusi bestis, laittoi tämän viesti wa:ssa, eikä ehdi nähdä minua niin paljoa.
Ehkä toimin väärin, mutta kaikkien kuunteluvuosieni jälkeen, (vähän kuin kostoksi) ajattelin puhua itsestäni niin paljon ja laitta wa:lla ig:llä kuvia kaikesta hyvästä mitä minulle tapahtuu nykyään, että tämä ystävä ghostaa minut täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suoraan puhuminen on parempi kuin valehtelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot että menee terapiaan koska sinulla ei ole vastauksia hänen ongelmiinsa, jotka ovat liian suuria käsiteltäviksi.
Vierailija kirjoitti:
Oma ystäväni jonka olen tuntenut kauan on viimeiset parikymmentä vuotta puhunut vain itsestään. Kun lopulta aloin voida paremmin (masennus) ja aloin puhua myös omia kuulumisiani keskustelun sekaan aloin valitus siitä että puhun liikaa itsestäni ja kän kaivaa kännykän esiin koska on niin tylsää. Edelle jutut on hänessä Suhteessa 80% hän 20% minä.
Tajusin tämän vasta tänä vuonna. Nyt hänellä on kuulemma uusi bestis, laittoi tämän viesti wa:ssa, eikä ehdi nähdä minua niin paljoa.Ehkä toimin väärin, mutta kaikkien kuunteluvuosieni jälkeen, (vähän kuin kostoksi) ajattelin puhua itsestäni niin paljon ja laitta wa:lla ig:llä kuvia kaikesta hyvästä mitä minulle tapahtuu nykyään, että tämä ystävä ghostaa minut täysin.
Mulla on vähän samanlainen kokemus. Ystäväni poikakaveri jätti hänet ja olin olkapäänä hänelle tosi kauan, ainakin vuoden. Tilanne tasaantui ja unohtui. Myöhemmin minulla tuli vastaavia kokemuksia ja ystäväni priorisoikin muut ystävänsä, joilla meni hyvin. Olin varmaankin hänestä rasittavaa seuraa. Tällainen kuva minulle tilanteesta jäi. Ja varmaan olinkin. Tätä tapahtuu varmaan aika usein, että helposti unohdetaan se oma osuus siinä. Sitten jätetään toinen vaikeassa tilanteessa yksin, koska muiden kavereiden kanssa on vain niin paljon hauskempaa kuin sen masentuneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan meillä sama "ystävä"? Kyseinen henkilö puhuu lähes kaikista muista ihmisistä pahaa ja juoruilee myös. Tämä henkilö on todella myrkyllistä seuraa. Minua hän avoimesti h*orittelee ja toivoo kuolemaani. Monilla muilla tavoin on nolannut ja nimitellyt. Ja kun vähän koetan reagoida siihen jotain, niin varmaan kuitenkin jokaisen sanani vääntelee ja puhuu musta selkäni takana muille kavereilleen pahaa. Niitä kavereita hänellä silti on jopa kohtalaisen paljonkin. Muiden seurassa tsemppaa hän on hauskaa ja nokkelaa seuraa; itse olen se roskasanko, jolle näytetään nykyään vain se pimeä puoli.
En enää tiedä, miten häneen pitäisi suhtautua. Vaikka kuinna tsemppaisin ja yrittäisin, saatan saafa ne huutoraivoamiset ja huorittelut. Lisäksi syyllistämkset siitå, kun en ymmärrä hänen oikkujaan puolikkaasta sanasta. Samaa on ollut jo pidempään. Termi "munankuorilla kävely" pätee hänen seuraansa ja on pätenyt jo monta vuotta. Jos hän on vaikealla tuulella, mikään ei estä sitä hänen vihaansa tosin.
Mun mielestä, jos pelkkä puhelu aiheuttaa ahdistusta, on aika asettaa oma jaksaminen kaverin edelle. Aina voi vedota työkiireisiin, uupumukseen tms.
Et vastaa. Omaa mielenterveyttä ei pidä rikkoa muiden ihmisten takia. On olemassa ihan ammattiapua niille jotka sitä tarvitsevat.