Mun lapsi on mua kohtaan erittäin väkivaltainen päivittäin

Tässä ketjussa taas öyhötystä ihmisiltä, jotka haluaa provoo tai ei ymmärrä mistään mitään. Lapsella on tuossa vaiheessa hoitava neurologi/lääkäri. Konsultoisin häntä ensin ja sanoisin epäilyksistäni etten pärjää lapsen kanssa ja tarvitsen hengähdystaukoa välillä. Se ongelma tässä on, että vaihtoehtoja on tosi vähän. Tekisin tämän kuitenkin heti NYT. Silloin voisi irrota esim kuntoutuspäiviä ja viikkoja (kuten meillä), jolloin saisit hengähtää. Mutta pitää olla tosi vaativa, enkä tiedä jaksaako AP tuossa kunnossa hakea apua? Toivoisin että jaksat.

T.se hammaskarttaäiti

Vierailija kirjoitti:

Olis ap kiva kun vastaisit kysymyksiin.

Jos lapsi ragee niin sulla voi olla tunti pari ennen kuin pääset mihinkään vauvapalstalle, haloo???

T.hammaskarttaäiti

Itse tekisin niin että lapselle reppu ja reppuun kamoja ja lappu missä kerrot ongelmista ja että et jaksa. Kakara sairaalan aulaan ja itse lähtee vetämään.

Ap:lle on jo hyviä neuvoja tullutkin. Sanoisin myös että ota asap yhteys omaan sosiaalityöntekijäänne (joka teillä ilmeisesti on kun tukiperhettäkin olette hakeneet) ja kerro suoraan ettet pärjää lapsen kanssa. Laitospaikka tai ainakin osastojakso tekisi varmasti hyvää niin lapselle kuin sinullekin. Näissä on vaarana aina ihan oikeasti se, että kun lapsi ja voimat kasvaa niin uhkaukset saattaa yhtäkkiä muuttua todeksi. Tsemppiä valtavasti ap, toivon että saat tilanteeseen nopeasti apua.

Lääkäriin, myös lapsille voidaan käyttää mielialalääkkeitä ja kyllä näkisin että teillä ois tarvetta siihen.

Tuo kuuluu jo hullujenhuoneelle. Miksi lapsella ei ole rauhoittavaa lääkitystä?

En tiennytkään, että lapset saa uhkailla tappamisella ja pahoinpidellä toisia ihmisiä.

Laitokseen ehdottomasti.

Tämä oli hyvä ketju. Palaset loksahtivat yhden lapsen kohdalla paikoilleen. Tuskin on ap, näitä on varmaan muitakin.

Kannattaa viedä laitokseen. Parhaassa tapauksessa tulee ns. äitiä ikävä ja käytös parantuu, että pääsisi kotiin. Muistan lehtijutun 34 v. ikäisestä laitoksessa asuvasta kehitysvammaisesta naisesta, jonka viikon kohokohta oli äidin vierailu. Surullista mutta jutussa myös mainittiin naisen olevan väkivaltainen.

Minulla oli kerran naapurina nainen, joka asui itsenäisesti mutta työntekijät kävivät hänen luonaan päivittäin tai välillä, en tiedä mikä hänellä oli mutta yhdessä vaiheessa näin, että työntekijät menivät asuntoon vartijan kanssa. Sitten hänet käsittääkseni siirrettiin muualle paremmin hänelle sopivaan asumispaikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäriin, myös lapsille voidaan käyttää mielialalääkkeitä ja kyllä näkisin että teillä ois tarvetta siihen.

Lapsella on jo lääkitystä kokeiltu, mutta ilmeisesti oikeanlaista ei ole löytynyt.

Täällä Englannissa noi laitetaan laitokseen ammattilaisten hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle on jo hyviä neuvoja tullutkin. Sanoisin myös että ota asap yhteys omaan sosiaalityöntekijäänne (joka teillä ilmeisesti on kun tukiperhettäkin olette hakeneet) ja kerro suoraan ettet pärjää lapsen kanssa. Laitospaikka tai ainakin osastojakso tekisi varmasti hyvää niin lapselle kuin sinullekin. Näissä on vaarana aina ihan oikeasti se, että kun lapsi ja voimat kasvaa niin uhkaukset saattaa yhtäkkiä muuttua todeksi. Tsemppiä valtavasti ap, toivon että saat tilanteeseen nopeasti apua.

Sosiaalityöntekijät eivät juurikaan auta esim laitospaikkojen saamisessa, hoitava lääkäri edistää asioita enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On lasten neuropsyk asiakas ja lääkityksiä kokeiltu, joista tullut vaan pahat sivuvaikutukset. Nyt tosiaan tossa tukiperhejonossa, mutta meille on ihan suoraan sanottu että meidän lapselle ei helposti tukiperhettä tule löytymään. Lapsi ei ole isänsä kanssa tekemisissä. Eikä kukaan sukulainenkaam pärjää lapsen kanssa edes hetkeä. Mä en tiedä mitä mä kohta teen. Lapsi kasvaa ja hänen voimat siinä samalla. Ja mitä elämää tää edes on olla joka päivä hakattavana ja haukuttava vuodesta toiseen. . -ap

Miten voi olla ettette saa tukiperhettä?

Sä et taida ymmärtää kuinka aggressiivisia noi lapset voi olla. Siinä voi olla kaikki vaarassa. En tarkoita nyt AP tä, mutta yleisesti.

Ei tukiperheitä vaan ole tarpeeksi, jonot ovat pitkiä vaikka lapset olisivat aivan herttaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rankkaa.

Ap, kerron tarinan tuttavaperheestäni, koska se tuli ekana mieleeni aloitusta lukiessani.

Perheeseen kuului äiti ja isä, sekä kaksi poikaa, joista vanhempi (21-vuotias) oli miehen edellisestä suhteesta. Tämä vanhempi poika oli mukana jossain poliittisissa jutuissa (isänsä oli poliitikko), sai siihen liittyen luodin kaulaansa ja menehtyi. Nuorempi poika (alaikäinen) ei ollut hyväksyä tätä, sillä veli oli ollut hänelle hyvin läheinen. Hän riehui, vaikka oli muuten ollut rauhallinen, sellainen sosiaalinen ja leppoisa kaveri.

Äiti huolestui pojastaan, ja päätti hakea tilanteeseen konsultaatiota. Hän päätti etsiä parhaimman psykiatrin, jolta pyytää neuvoa siihen, kuinka toimia pojan kanssa, kun on vaikeaa.

Minuun teki jotenkin vaikutuksen, ja ehkä huvitti hieman, kun äiti vuosia tapahtuman jälkeen kertoi, että psykiatri johon hän päätyi oli erikoistunut "kuolemaan". Siis kuolemantapauksiin liittyvään auttamiseen, mutta... specialized in: death. (Eikö noin karu kuvaus kuulosta vähän ironiselta?)

Joka tapauksessa, äiti kertoi minulle parhaimman neuvon, jonka psykiatrilta sai vaikeimpiin hetkiin: "ELLEI SINULLA OLE MITÄÄN HYVÄÄ SANOTTAVAA, ÄLÄ SANO MITÄÄN."

Sama psykiatri muuten kerran kieltäytyi puhumasta ko. äidin kanssa, kun äidillä oli ns. käämi kärähtänyt kotona. Psykiatri sanoi: "I don't like the tone of your voice - call me later."

Tuo neuvo on mielestäni harkitsemisen arvoinen jokaiselle, joka on vastuussa henkilöstä, jonka kanssa on vaikeaa.

Miten tämä liittyi aiheeseen?

Sillä tavalla, että voit miettiä: onko mahdollista vähentää lapseen sitoutumista, muuta kuin aivan välttämättömistä asioista, joihin olet lain mukaan velvoitettu? Voisiko jotain vaatimuksia lapsen suhteen edelleen karsia, minimoida odotukset? Ajatuksena olisi välttää "lähtemästä sotaan, jota ei voi voittaa".

Jos omalla käytöksellä lisää lapsen vihaa, sen sijaan että tavoite X toteutuu (tai mikä pahempaa, lisää vihaa aina vain itsekkäistä syistä) käytöstä ei kannata jatkaa vain siksi, että omassa mielessä se on teoriassa oikein. Parempi olisi hyväksyä realiteetit ja käyttäytyä sen mukaan. Kun lapsi vihaa, anna vihata, sen sijaan että teet itsestäsi vielä vihattavamman.

Kun lapsi "riehuu", et provosoidu, mikäli niin teet. Muistat, että olet aikuinen jonka täytyy sietää paljon, liikaakin. Mutta kun toinen on aggressiivisella päällä, unohda filosofiset keskustelut, solvaamiset, tai mitä ikinä teetkin, JOS se tuntuu vain pahentavan tilannetta: täytyyhän se hyväksyä, jos tavoite X ja todellisuus eivät kohtaa. Tai jos omien tunteiden purkaminen lapseen kostautuu.

Vai onko niin, että olet todella passiivinen, mutta lapsi on toistuvasti kimpussasi?

Puheen tunkeminen toiseen kun hän on täynnä vihaa, on vähän kuin yrittäisi kalastaa suostumatta väsyttämään saalista. Ei siitä mitään tule, kun sen tietää mutta jatkaa väkisin omaa tahtia... (kaikki-mulle-heti) jää helposti tyhjin käsin. Vihaan vastaaminen ankaruudella toimii joskus - mutta jos sitä haluaa aina käyttää ratkaisuna, missaa "yhteistyön" mahdollisuuksia.

Joskus tarvitaan vähän etäisyyttä, tilaa. Ehkä tavoitteesi X lapsen suhteen tarvitsee tauon. Millaisia tavoitteita sinulla on, ja miten niiden kanssa harjoittelet?

Sanon vielä, että sillä on hintansa, jos on aina pakko heti ilmaista tunteensa (reagoida kuin eläin; inhimillisyä...) sen sijaan, että päättäisi tunnistaa tilanteet, joissa ei halua toistaa vanhaa kaavaa. Piintyneet tavat puskee muuten automaattisesti.

Onko teillä tilanteita, joissa sinun olisikin parempi olla hiljaa, pidemmällä tähtäimellä?

Minustakin tuo kuulostaa joltain muulta kuin ainakaan pelkästään autismilta.

Lapsi on kohta niin iso ja vahva, että voi todella toteuttaa uhkauksensa. Sano sosiaalityöntekijälle, että et enää pärjää lapsen kanssa etkä pysty pitämään häntä kotona. Harvoin minäkin sanon näin, mutta tämän lapsen paikka on jossakin, missä häntä hoitavat ammattilaiset, ei kotona.

Ap tarvitsee tukea, vertaistukea mutta myös ammattiapua lapselleen ja itselleen. Lapsi ei voi hyvin, eikä äiti voi hyvin. Tilanne on saatava rauhoittumaan. Apua on haettava kunnes sitä jostain saa.

Kauhein tilanne on jos käy kuin mun naapureilla: jo eläkeikäinen pariskunta, jolla nelikymppinen vaikeasti autistinen, väkivaltainen isokokoinen poika. Vanhemmat usein mustelmilla pojan raivareiden takia ja on sairaalakeikkojakin ollut kun luita on mennyt rikki. Poika tosiaan on yli 180 cm pitkä roteva mies ja uhmaikäisen tasolla henkisesti. Vanhemmat ei raaski laitokseen laittaa, ovat vaan kauhean huolissaan mitä pojalle käy kun he itse jossain vaiheeessa ehkä joutuu vanhuuttaan laitokseen tai aika jättää. Koko elämä ollut yhtä väkivaltaisen pojan hoitamista.

Laitokseen. Ei ole enää kotikuntoinen. Ajattele itseäsikin. Ja kohta vielä murrosikä tulee päälle, voi olla, että väkivalta siirtyy sanoista tekoihin. Tee lastensuojeluilmoitus itse ja pyydä huostaanottoa näin ensi alkuun. Ihan järkyttävää elämää tuollainen. Jos odotat siihen, että lapsi on 18v, et saa hänelle helpolla enää mitään paikkaa. Olet sitten kiinni hänessä forever. Sinulta menee mielenterveys ja työkunto tuossa.

Onko lapsi saanut tuohon esimerkiksi kognitiivista psykoterapiaa? Onko muut mielenterveyden häiriöt tutkittu? Tuo ei kyllä kuulosta pelkästään autismikirjon aiheuttamalta, vaan lapselta pitäisi ainakin masennukset ym. tutkia.

Sinuna vaatisin psykiatriselta esim. osastojaksoja, ellei teillä sellaisia ole jo paljon takana. Sitten lisäksi lastensuojelu apuun, tarvitsette ihan päivittäistä perhetyötä kotiin.

Lapsi tarvitsee terapiaa. Ei autistikaan huvikseen tuollaisia puhu, ei pelkän autismin vuoksi.

T. Autistin äiti

Vaikuttaa siltä, että lapsi on mielisairas. Ei tuo enää ihan autismilta kuulosta.

Tunnen monta autismin kirjoon kuuluvaa, kukaan ei ole ollut väkivaltainen. Ei näy päällepäin, ehkä tuolla lapsella on muitakin ongelmia kuin autismi.