Lue keskustelun säännöt.
Mies lähti matkalle vaikka äitinsä saattohoidossa-sanoi ettei rahoja saa takaisin
27.06.2022 |
Olivat kuitenkin äitinsä kanssa läheisiä. Äiti nyt kuoli reissun aikana, eikä mies ole oikein milläänsäkään. Onko monikin mies noin kylmä?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti useimpien mielestä ok? Kyllä tämä sairas kapitalismi on kylmettänyt ihmisen rakkauden.
Miksi juuri sinun tapasi rakastaa on se ainoa oikea?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isä oli saattohoidossa osastolla viikon, palliatiivisena ehti elää vähän päälle vuoden. Viimeisenä iltana järjestin hänelle sedaation enkä mennyt enää tapaamaan sillä en halunnut olla läsnä kuoleman hetkellä eikä se hidastunut ihmisraato ollut enää oma vahva isäni. Olisin ihan hyvin voinut lähteä matkalle, surutyötä oli tehty syöpädiagnoosista lähtien ja kaikki tuli sanottua ja kuoleman hetki oli jopa helpotus. Ymmärrän hyvin miestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti useimpien mielestä ok? Kyllä tämä sairas kapitalismi on kylmettänyt ihmisen rakkauden.
Miksi juuri sinun tapasi rakastaa on se ainoa oikea?
Mielestäni se ei ole mikään "tapa rakastaa" jos lähtee matkalle ja jätetään omainen selviämään kuolemasta. Jos et pysty olemaan paikalla, ole ainakin niin lähellä että voit hoitaa oikean kivunlievityksen ym. Vain todella kylmä ja välinpitämätön todellisuutta pakeneva lähtee MATKALLE.
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli saattohoidossa osastolla viikon, palliatiivisena ehti elää vähän päälle vuoden. Viimeisenä iltana järjestin hänelle sedaation enkä mennyt enää tapaamaan sillä en halunnut olla läsnä kuoleman hetkellä eikä se hidastunut ihmisraato ollut enää oma vahva isäni. Olisin ihan hyvin voinut lähteä matkalle, surutyötä oli tehty syöpädiagnoosista lähtien ja kaikki tuli sanottua ja kuoleman hetki oli jopa helpotus. Ymmärrän hyvin miestäsi.
Hieman eri asia järjestää sedaatio ja tietää ettei herää kun jättää tajuissaan oleva muiden armoille ja häipyä! Ymmärrän sinua kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti useimpien mielestä ok? Kyllä tämä sairas kapitalismi on kylmettänyt ihmisen rakkauden.
Miksi juuri sinun tapasi rakastaa on se ainoa oikea?
Mielestäni se ei ole mikään "tapa rakastaa" jos lähtee matkalle ja jätetään omainen selviämään kuolemasta. Jos et pysty olemaan paikalla, ole ainakin niin lähellä että voit hoitaa oikean kivunlievityksen ym. Vain todella kylmä ja välinpitämätön todellisuutta pakeneva lähtee MATKALLE.
Vaikka se olisi omaisen tahto? Miten muutenkaan omainen mitään kivunlievitystä antaa potilaalle, eiköhän siihen ole ihan ammattilaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isä oli saattohoidossa osastolla viikon, palliatiivisena ehti elää vähän päälle vuoden. Viimeisenä iltana järjestin hänelle sedaation enkä mennyt enää tapaamaan sillä en halunnut olla läsnä kuoleman hetkellä eikä se hidastunut ihmisraato ollut enää oma vahva isäni. Olisin ihan hyvin voinut lähteä matkalle, surutyötä oli tehty syöpädiagnoosista lähtien ja kaikki tuli sanottua ja kuoleman hetki oli jopa helpotus. Ymmärrän hyvin miestäsi.
Hieman eri asia järjestää sedaatio ja tietää ettei herää kun jättää tajuissaan oleva muiden armoille ja häipyä! Ymmärrän sinua kyllä.
Muiden armoille? Kyllä kivunlievitys ja muu hoito on sovittu aikoja sitten, ei niitä pähkäillä iltakierrolla päivä kerrallaan. Ja sen omaisen saa kiinni ulkomailtakin.
Kuolema on osa elämää. Tämän päivän ihminen on vieraantunut kuolemasta. Eli vieraantunut elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No toivottavasti oli rentouttava loma! Järkyttävän kylmää porunkkaa täälläkin, itseään vain ajatellaan. Ja kyllä, olen ollut läsnä läheiseni kuolemassa vaikka se ei ollut kaunista eikä kivutonta. En halua itsekään kuolla yksin enkä jätä vanhempiani yksin. Huolehdin siitä että heillä on maksimaalinen kivunlievitys ym. Todella moni kuolee nykyisin ilman inhimillistä hoitoa. Eräs ystäväni taisteli syöpään kuolevalle veljelleen kivunlievityksen kun eivät halunneet antaa morfiinia "ettei tule riippuvuutta". WTF?! Turha kuvitellakaan että loppuhoito on Suomessa aina inhimillistä, sielläkin säästetään kaikesta (ml.lääkkeistä). Vain pelkurit jättävät omaisensa yksin hädän, tuskan ja kivun keskelle.
Samaa mieltä, ja on selvää, ettei kuolema aina tapahdu rauhallisesti ja kivuttomasti vaan on vaikeaa kuolevalle ja omaisille. Silti itse haluan olla paikalla, jos omaiseni tarvitsee läheisiään vielä viimeisen kerran.
Eli lapsenomainen reaktio mieheltä, "en halua nähdä", ja jos vielä lähti poikaporukan kanssa etelään, aivan sairaan kypsymätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole olleet kovin läheisiä kun tuon teki.
Jokainen suree omalla tavallaan. Jos äiti ei enää tajunnut mitään kuusta eikä maasta niin miksi olisi pitänyt jäädä viereen itkemään?
Olisi saanut jäädä ne viimeiset päivät kokematta. Kaikki se aika ennen sitä oli paljon arvokkaampaa. Kuoleman hetkellä läsnä oli minulle täysin vieras ihminen. Sen huutavan, potkivan, purevan, kiroilevan ihmisen loppu ei ollut mitenkään kaunis.
Moni vanhempi ihminen haluaa puhua asiat kuntoon etukäteen eikä halua jättää läheisilleen sitä "viimeisen kitumisen" muistikuvaa itsestään.
Ehkä miehesi äidillä oli tämä ajatus myös?
Toki myös mies saattoi itsekkäästi haluta pitää kiinni "hyvistä muistoista" eikä halunnut "riutuvaa ja kituvaa" muistijälkeä rakkaasta äidistään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saattanut läheisiäni . Itse saanut tietynlaisen rauhan .Olen ymmärtänyt ,että nyt on lähdön aika ja onneksi eivät olleet tuskissaan. Kyllä oman läheisen tuntee niin hyvin ,että näkee koska tarvitsee apua kipuihin , En olisi voinut kuvitella,että olisin jättänyt yksin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No toivottavasti oli rentouttava loma! Järkyttävän kylmää porunkkaa täälläkin, itseään vain ajatellaan. Ja kyllä, olen ollut läsnä läheiseni kuolemassa vaikka se ei ollut kaunista eikä kivutonta. En halua itsekään kuolla yksin enkä jätä vanhempiani yksin. Huolehdin siitä että heillä on maksimaalinen kivunlievitys ym. Todella moni kuolee nykyisin ilman inhimillistä hoitoa. Eräs ystäväni taisteli syöpään kuolevalle veljelleen kivunlievityksen kun eivät halunneet antaa morfiinia "ettei tule riippuvuutta". WTF?! Turha kuvitellakaan että loppuhoito on Suomessa aina inhimillistä, sielläkin säästetään kaikesta (ml.lääkkeistä). Vain pelkurit jättävät omaisensa yksin hädän, tuskan ja kivun keskelle.
Samaa mieltä, ja on selvää, ettei kuolema aina tapahdu rauhallisesti ja kivuttomasti vaan on vaikeaa kuolevalle ja omaisille. Silti itse haluan olla paikalla, jos omaiseni tarvitsee läheisiään vielä viimeisen kerran.
Eli lapsenomainen reaktio mieheltä, "en halua nähdä", ja jos vielä lähti poikaporukan kanssa etelään, aivan sairaan kypsymätöntä.
No sun haluilla ole siinä kohtaa merkitystä vaan sen kuolevan haluilla. Suurin osa ei halua läheisiään paikalle kuoleman hetkellä. Eri asia silloin jos on saattohoidossa vielä sellaisessa kunnossa että jaksaa seuraa ja kokee saavansa siitä jitakin. Kukahan on itsekäs?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oikeasti useimpien mielestä ok? Kyllä tämä sairas kapitalismi on kylmettänyt ihmisen rakkauden.
Miksi juuri sinun tapasi rakastaa on se ainoa oikea?
Mielestäni se ei ole mikään "tapa rakastaa" jos lähtee matkalle ja jätetään omainen selviämään kuolemasta. Jos et pysty olemaan paikalla, ole ainakin niin lähellä että voit hoitaa oikean kivunlievityksen ym. Vain todella kylmä ja välinpitämätön todellisuutta pakeneva lähtee MATKALLE.
Edelleen se on vain sinun mielipiteesi ja sinun tapasi käsitellä läheisen kuolemaa. Kuka oikein luulet olevasi tuomitsemaan jonkun toisen tapaa joka taas on juuri hänelle ja heille ihan yhtä oikea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole olleet kovin läheisiä kun tuon teki.
Jokainen suree omalla tavallaan. Jos äiti ei enää tajunnut mitään kuusta eikä maasta niin miksi olisi pitänyt jäädä viereen itkemään?
Tajusi! Syöpä vei nopeasti mutta oli varsin järjissään reissun alkaessa.
En haluaisi omien lasteni hylkäävän minua hauraimmalla hetkellä.
Et ehkä haluaisi, mutta he sen päättävät. Itse en ehkä haluaisi, että pysäyttävät elämänsä, siksi että kuolen. Kuolema kun tulee silloin kuin tulee, moni kuitenkin lähtee yksin. Mutta, provohan tämäkin aloitus on, eikä kovin hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut kauaa saattohoidossa, kyse parista viikosta
Omasta mielestäni tuo on todella kylmää, miten raha voi mennä edelle. Itse en pääse yli ajatuksesta. Vaikka olisi hyvästitkin jätetty, niin en vaan ymmärrä, mikään muu pakko ei ollut lähteä kuin että olisi menettänyt vähän rahaa. Senkin saa kyllä perintönä.
Keskeneräiset asiat voi puhua jo hyvissä ajoin, ja saattohoidon viimeiset hetket ovat sellaisia, että vähemmin traumoin selviääjo niitä ei tarvitse nähdä. Syyllisyyden tunteita voi tulla myöhemmin, mutta älä missään tapauksessa silloin syyllistä vielä lisää.
Vähemmin traumoin selviää jos ei tartte nähdä? Ja tätä peukutetaan. Onneksi olen ollut omaisteni kuolinvuoteella, eikä ole jäänyt mitään traumoja. Sitä paitsi viimeisiä hetkiä on monenlaisia, rauhallisiakin. Nämä asiat kuuluvat elämään. Kuoleva joutuu ne elämään läpi, ja minä en mukamas voisi edes vierestä seurata?
Jos tarkoitat esim.jotain kuolonkorinaa, niin ihan osa elämän loppuvaiheita sekin on, luonnollinen osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole olleet kovin läheisiä kun tuon teki.
Jokainen suree omalla tavallaan. Jos äiti ei enää tajunnut mitään kuusta eikä maasta niin miksi olisi pitänyt jäädä viereen itkemään?
Olisi saanut jäädä ne viimeiset päivät kokematta. Kaikki se aika ennen sitä oli paljon arvokkaampaa. Kuoleman hetkellä läsnä oli minulle täysin vieras ihminen. Sen huutavan, potkivan, purevan, kiroilevan ihmisen loppu ei ollut mitenkään kaunis.
Minä minä minä minä. Minun muistoni ja kallisarvoinen aikani. Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että lähimmäinen voi tarvita kuoleman edessä henkistä tukea? Pitäisikö ihmisen ehkä elämänsä pelottavimmilla hetkillä löytää yksikseen sisältään rohkeutta ja lohtua? Ei se kuoleminen aina henkisesti niin helppoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut kauaa saattohoidossa, kyse parista viikosta
Omasta mielestäni tuo on todella kylmää, miten raha voi mennä edelle. Itse en pääse yli ajatuksesta. Vaikka olisi hyvästitkin jätetty, niin en vaan ymmärrä, mikään muu pakko ei ollut lähteä kuin että olisi menettänyt vähän rahaa. Senkin saa kyllä perintönä.
Keskeneräiset asiat voi puhua jo hyvissä ajoin, ja saattohoidon viimeiset hetket ovat sellaisia, että vähemmin traumoin selviääjo niitä ei tarvitse nähdä. Syyllisyyden tunteita voi tulla myöhemmin, mutta älä missään tapauksessa silloin syyllistä vielä lisää.
Vähemmin traumoin selviää jos ei tartte nähdä? Ja tätä peukutetaan. Onneksi olen ollut omaisteni kuolinvuoteella, eikä ole jäänyt mitään traumoja. Sitä paitsi viimeisiä hetkiä on monenlaisia, rauhallisiakin. Nämä asiat kuuluvat elämään. Kuoleva joutuu ne elämään läpi, ja minä en mukamas voisi edes vierestä seurata?
Jos tarkoitat esim.jotain kuolonkorinaa, niin ihan osa elämän loppuvaiheita sekin on, luonnollinen osa.
Juu, onhan se luonnollinen osa elämää niin, mutta mä olen ollut katsomassa kuolevaa mieheni kanssa ja se ole luonnollinen kuolema, mutta ei kaunis ja hilajinen sellainen. Huutoa, kiroilua, eritteitä joka päästä, vittuilua ja sadattelua. Sai aikaan sen että en omia vanhempia ole varmasti katsomassa ja olen sen heille kertonut, ovat samaa mieltä.
Ihan oikeasti nyt, ei ole mikään pakko olla läsnä toisen kuoleman hetkellä eikä se tuo itselle mitään gloriaa. En itse olisi pystynyt 21-vuotiaana katsomaan, kun riutunut isäni lähti viimeiselle matkalleen. Oli jo liian kamalaa nähdä hänet kuolleena ja laitettuna ennen arkkuunpanoa. En usko myöskään, että ystävälläni on sen helpompaa, kun joutui tuloksettomasti elvyttämään omaa vanhempaansa. Ei kukaan voi sanoa, mikä näissä tilanteissa on oikea tapa suhtautua asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole olleet kovin läheisiä kun tuon teki.
Jokainen suree omalla tavallaan. Jos äiti ei enää tajunnut mitään kuusta eikä maasta niin miksi olisi pitänyt jäädä viereen itkemään?
Olisi saanut jäädä ne viimeiset päivät kokematta. Kaikki se aika ennen sitä oli paljon arvokkaampaa. Kuoleman hetkellä läsnä oli minulle täysin vieras ihminen. Sen huutavan, potkivan, purevan, kiroilevan ihmisen loppu ei ollut mitenkään kaunis.
Minä minä minä minä. Minun muistoni ja kallisarvoinen aikani. Onko sinulle koskaan tullut mieleen, että lähimmäinen voi tarvita kuoleman edessä henkistä tukea? Pitäisikö ihmisen ehkä elämänsä pelottavimmilla hetkillä löytää yksikseen sisältään rohkeutta ja lohtua? Ei se kuoleminen aina henkisesti niin helppoa ole.
Eläviä varten täällä pitää elää eikä kuolleita. Eiköhän kuolevaa lääkitä sen verran tehokkaasti että on hyvä olla. Itse ainakin toivoisin että kukaan jäljelle jäävä ei traumatisoi itseään minun kuolemani takia.
No toivottavasti oli rentouttava loma! Järkyttävän kylmää porunkkaa täälläkin, itseään vain ajatellaan. Ja kyllä, olen ollut läsnä läheiseni kuolemassa vaikka se ei ollut kaunista eikä kivutonta. En halua itsekään kuolla yksin enkä jätä vanhempiani yksin. Huolehdin siitä että heillä on maksimaalinen kivunlievitys ym. Todella moni kuolee nykyisin ilman inhimillistä hoitoa. Eräs ystäväni taisteli syöpään kuolevalle veljelleen kivunlievityksen kun eivät halunneet antaa morfiinia "ettei tule riippuvuutta". WTF?! Turha kuvitellakaan että loppuhoito on Suomessa aina inhimillistä, sielläkin säästetään kaikesta (ml.lääkkeistä). Vain pelkurit jättävät omaisensa yksin hädän, tuskan ja kivun keskelle.