Vaimo loukkasi minua mökkiseurueen kuullen
En osannut sanoa mitään ja jäädyin. Nyt tuntuu että en osaa jatkaa tästä enää. Miten toimisitte tilanteessani?
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli myös aikanaan naisystävä, joka harrasti tätä muiden edessä nolaamista. Hän sai toimia vapaasti, koska tiesi että en kehtaa menettää malttiani porukan edessä. Olin tuolloin nuori, joten en ymmärtänyt että tyttöystävälläni oli jonkin sortin persoonallisuushäiriö, mutta vanhemmiten ajateltuna tämä oli ihan selvää. Hänellä oli myös taipumus näihin litsareihin raivostuessaan, joihin en tietenkään saanut vastata mitenkään koska olin mies. Pari kertaa otin häntä käsistä kiinni ja rajoiton hosumista, jolloin seurauksena oli teatraalinen itku ja uhriutuminen, jonka päätteeksi koko homman syy laitettiin minun niskoilleni. Tarpeetonta kai sanoakaan, että kun ilmoitin myöhemmin jättäväni hänet, alkoi uhkailut itsemurhalla ja muulla. Hyvin toksinen parisuhde, mutta ihan hyvä koulu nuorelle pojalle. Tämän jälkeen oppi kyllä varomaan tätä ihmistyyppiä ja löysin täysijärkisen naisen.
Olinkohan se minä. Olin juuri tuollainen nuorena. Nyt keski-ikäinen ja saanut epävakaa persoonallisuushäiriö-diagnoosin. Paljon olen rauhoittunut ja nykyisen mieheni mielestä olen toisinaan jopa liiankin tylsä, kaipaa kai sitä entistä minua joka oli kyllä aivan sekopää.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka mökkiseurue reagoi nöyryyttävään loukkaukseen? Supisivatko keskenään ja osoittelivat sormellaselän takana ja naureskelivat? Oliko ivallista naurua ja kulmien kohottelua?
Ajavatko takaa ja heittelivätkö pieniä kiviä ja keppejä? Yrittävätkö tönäisyä pusikkoon?
Se kertoi vain että näin tasa-arvon aikakautena sinä saat loukata sitä ihan samalla tavalla muiden kuullen
Mikset pistä solvaajaa kuriin? Näytä kuka käskee niin pilkka ja häpäisy loppuu kerrasta!
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi yli 20 vuotta kestäneen suhteen ohjenuorista on se että toista ei arvostella muiden kuullen. Ei ikinä eikä missään tilanteessa eikä edes ns. "leikin" varjolla (mikä ei oikeasti ole mitään leikkiä) Jos on jotain moitittavaa ja ruodittavaa, se tehdään kahden kesken. Toisen mollaaminen julkisesti syö pikkuhiljaa kaiken hyvän joka suhteessa on.
Sama. Lisäksi tämä kattaa myös sen, että sitä toista ei arvostella muille silloinkaan, kun se ei ole paikalla. Ei siis mitään parhaan tyttökaverin kanssa vietettyjä miestenhaukkumisiltamia.
Toki tämä on helppoa, kun on ottanut hyvän miehen missä ei ole moitteen sijaan.
Fiksu ihminen puhuu puolisostaan muille aina rakastavaan ja kunnioittavaan sävyyn -ja valkkaa sellaisen puolison, jonka kanssa tuo on helppoa. Ja yrittää itsekin olla sellainen puoliso, josta voi noin puhua.
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin transnaiseen. Ymmärtää miestä ja on kauniimpi kuin ex vaimo.
Kiitos nauruista. Unohdit sen tärkeimmän, että ottaa surutta kakkoseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet tuollainen tumpelo, niin ansaitsit mitä sait.
Totta, kyllä naisille kuuluu rajoittamaton oikeus loukata muita.
Avaa se suusi. Inhoan kaltaisiasi nyhvelöitä jotka eivät saa suuntaan auki
Vierailija kirjoitti:
Kypsien ihmisten parisuhteessa asiasta keskusteltaisiin, kysyttäisiin miksi sanoi näin ja miksi siinä tilanteessa ja kerrottaisiin miltä se tuntuu, mutta taitaa olla valitettavasti fakta, että suurin osa aikuisista ei ole kypsyyttä nähnytkään.
Kypsähän se häpäisee julkisesti toista muiden edessä - niin varmaan
Noh minimuna.. vieläkö on itkuntuhruiset silmät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni voitti matkan las palmasiin. Kerroin matkasta läheiselle ystäväpariskunnalle ja sanoin, miten olisin myös halunnut matkalle.Mieheni piti monen viikon mykkäkoulun minun loukkaavasta käytöksestäni.
Mikä ihme teillä naisilla on kun pitää lörpötellä puolisoiden asiat pitkin kyliä? Mikä?
En vieläkään ymmärrä, mitä pahaa tuossa oli. Se oli bonus työsaavutuksesta, kolme eniten tulosta saavuttanutta palkittiin. Asiasta oli pieni lehtijuttukin. Tapasimme pariskunnan kanssa lähes joka viikonloppu ja sanoin: x muuten sai viime vuoden bonuksena matkan Las Palmasiin, voi että kun olisin minäkin päässyt, olisi ollut niin kiva lähteä.
Vierailija kirjoitti:
et osaa jatkaa enää, siis suhdetta vai? Ei kai se laitonta ole erota
Koska aloitat peruskoulun? Ihan oikeasti, ei ole aikuisen touhua ensimmäiseksi erota, jos käy kuin aloittajalle. Siitäkään huolimatta, että jotakin todella loukkaavaa sen on pitänyt hänelle olla.
Ei kai siinä mitään muuta voi oikein tehdä kuin ottaa asian puheeksi, kertoa, että sanat ja se että ne esitettiin muiden seurassa. loukkasivat.
Ymmärrän, ettei se ehkä ole helppoa, jos ei ole tottunut puhumaan omista tunteistaan. Ja toinen pelko oi liittyä siihen, miten toinen reagoi eli tuleeko lisää luokkauksia, vähättelyä jne.
Keskustelussa hyvä korostaa, että puhe on "minusta" ja siitä "mikä loukkaa minua", Silloin toivottavasti hommassa päästään eteenpäin, kun vaimolla ei ole syytä kokea, että häntä syytetään jostakin (vaikka toki syytä syyttää saattaisikin olla).
En tunne vaimoasi, mutta aina on sekin mahdollisuus, että toinen ihan vilpittömästi ei ymmärtänyt mitä teki.
Ikävää, että aloittajalle kävi näin. Toivottavasti pääsette vaimon kanssa tästä yli ja eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet tuollainen tumpelo, niin ansaitsit mitä sait.
Totta, kyllä naisille kuuluu rajoittamaton oikeus loukata muita.
Avaa se suusi. Inhoan kaltaisiasi nyhvelöitä jotka eivät saa suuntaan auki
Ei, vaan ala sinä pitämään turpasi kontrollissa. Toisten ihmisten loukkaminen ei ole koskaan asiallista.
Olet tyypillinen sosiaalisesti epäkelpo koulu/työpaikkakiusaaja, jolta siis puuttuvat kaikki normaalin ihmisen perustaidot ja empatia. Olet ympäristöllesi vaarallinen.
Sheman kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vaihdoin transnaiseen. Ymmärtää miestä ja on kauniimpi kuin ex vaimo.
Kiitos nauruista. Unohdit sen tärkeimmän, että ottaa surutta kakkoseen.
Mene nyt muualla jaumaan näitä seksuaalisia patoutumiasi ja kakaramaista mussutustasi.
Tämä on aikuisten palsta. Sinulle on Suomi24, homma, ja eiköhän joku amatsulaistenkin palsta ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Noh minimuna.. vieläkö on itkuntuhruiset silmät?
Todella surullista, että vanhempasi vähättelivät sinun tunteitasi lapsena olessasi ja naureskelivat niille.
Lopputulos on tekstissä ja se on sarasta ja epäinhimillistä.
"Miten toimisitte tilanteessani?"
Muistaisin olevani mies ja yrittäisin käyttäytyä sen mukaisesti? Kyllä te nykyajan miespojat olette selaisia pilalle lellittyjä reppanoita.
Se oli sinulle oikein. Muista, että nainen on aina oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä yksi yli 20 vuotta kestäneen suhteen ohjenuorista on se että toista ei arvostella muiden kuullen. Ei ikinä eikä missään tilanteessa eikä edes ns. "leikin" varjolla (mikä ei oikeasti ole mitään leikkiä) Jos on jotain moitittavaa ja ruodittavaa, se tehdään kahden kesken. Toisen mollaaminen julkisesti syö pikkuhiljaa kaiken hyvän joka suhteessa on.
Mulla kanssa yli 20 vuotta yhteiseloa puolison kanssa, ei tulisi mieleenkään arvostella häntä julkisesti. Sellaista tilanne ei yksinkertaisesti voi edes syntyä.
Ihmisten pitäisi suhtautua kumppaniinsa kuin parhaaseen ystäväänsä, tuskin kukaan täyspäinen ystäväänsä julkisesti nolaisi.
Sellaisia ne lesbot on. Yritä jättää se lesbo huomaamattomasti. Jos teet sen avoimin kortein, lesbo saattaa hyökätä kimppuusi ja raatelee.
Kuinka mökkiseurue reagoi nöyryyttävään loukkaukseen? Supisivatko keskenään ja osoittelivat sormellaselän takana ja naureskelivat? Oliko ivallista naurua ja kulmien kohottelua?