En pysty olemaan yksin asunnossa kuin vähän aikaa

Jääkylmä suihku. Ajatukset ikäänkuin katkee, huomio siirtyy siihen että paleltaa ja koko kroppa tärisee. Sitten tulee euforinen olo

Takaumat tulevat väkisinkin esiin ja pelkotilat.

Käsittele ne ongelmat, äläkä pakene

Tiedän ton tunteen! Alko heti kun muutin omilleni. Kävisin varmaan istumassa kahvilassa tai kirjastossa, ihmisiä ympärillä eikä kukaan kiinnitä huomiota vaikka tulisi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Käsittele ne ongelmat, äläkä pakene

Yritän. Yksin on tosi vaikea päästä läpi vaikeista traumoista.

Tämä on päivittäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittele ne ongelmat, äläkä pakene

Yritän. Yksin on tosi vaikea päästä läpi vaikeista traumoista.

Tämä on päivittäistä.

Ei niistä päästä läpi. Niihin suhtautumista voi muokata itselle mieluisaksi ja niiden kanssa eletään. Vähän niinkö joku parantumaton sairaus, sitä ei saa pois, mutta se miten suhtautuu siihen ja elää sen kanssa on se miten voi parantaa elämänlaatua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olen paljon ulkona. Mutta kesällä aurinko paistaa tosi ankarasti. 😔. Miten sä voit nyt?

Minkä ikäinen sä olet?

💖

En voi hyvin. Pelkään jo huomista miten pärjään.

Mullakin vähän sellainen olo, et niin sanotusti selviän aina päivän kerrallaan seuraavaan päivään. Lääkkeet auttaa mua jonkin verran, toisinaan kuolemanpelko ja paino vyöryy siltikin yli. Kun on oikein paha olla pidän ikkunaa paljon auki sekä makaan piikkimatolla, kävelen, joskus pidän maskia niin sanotusti turhaan naamalla; en tiedä miksi hapenpuutteesta tulee joskus parempi olo. Piikkimaton piikit tuo myös jonkin verran apua. Sit kävellessä kun puristaa käsiä nyrkkiin.

Miten sä voit nyt? 💖

Huonosti. Oli tulossa jo paniikki kun olin pitkällään.

Olen sukulaisen luona ja valitettavasti tälle ei voi kertoa kaikkea.

Pelkään huomisaamua jo ja sitä oloani.

Kyllä sun varmaan kannattaa kumminkin kertoa sukulaiselle vaikket häneen luottaisikaan 💖. Kyllä suurin osa ihmisistä kumminkin tahtoo sulle hyvää. Hyvä ettet oo ihan yksin. Mä oon lapsuudenkotona.

Miksi susta tuntuu ettet voi kertoa kaikkea? 💖

Olen ymmärtänyt ettei tämä halua kaikkea kuulla.

Vaikea aloittaa, pitäis oire näkyä selkeästi niin sitten.

Mulla on vähän sama juttu. Johtuukohan se siitä, että kukaan ei halua ajatella kuolemaa, ja onnistuu sen unohtamisessa. Sitten ollaan me jotka ei oikein hallitse itseään ja tasapainoilee. Sano silti sukulaiselle jookosta. 🌼

Onko sulla muita läheisiä? Lapsuudenperhettä?

Ite ainakin pikkusena ajattelin kuolemaa. Sitä, että ku nukahtaa eikä koskaan enää herää. Siittä tuli jotenki outo olo. Ku meillehän opetetaan, että sen jälkeen kaikki loppuu. Vaikka tuotahan ei kukaan oikeastaan tiedä, kun täytyy olla kuollut jotta tietäis :D oonkin kuunnellu ihmisten after death experiences ja ne kyllä viittaa enemmänkin uuden alkuun kuin kaiken loppumiseen. Joten en sanois, että kukaan ei halua ajatella kuolemaa. On myös meitä, jotka on halunnu kohdata sen, tutustua siihen ja tätä kautta hyväksyä sen osaksi elämää, ja tää onki tainnu olla avainasemassa omaan onnellisuuteen. Tuommosissa vaikeiden asioiden kohtaamisessa helpottaa se, kun tietää, että tunteet on vain tunteita, ne voi olla jopa voimakkaita ja epämukavia, mutta ei pysyviä.

köysi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käsittele ne ongelmat, äläkä pakene

Yritän. Yksin on tosi vaikea päästä läpi vaikeista traumoista.

Tämä on päivittäistä.

Ei niistä päästä läpi. Niihin suhtautumista voi muokata itselle mieluisaksi ja niiden kanssa eletään. Vähän niinkö joku parantumaton sairaus, sitä ei saa pois, mutta se miten suhtautuu siihen ja elää sen kanssa on se miten voi parantaa elämänlaatua

Nimenomaan niistä päästään läpi, muuten ei tätä elämää voi jatkaa.