Mies valehtelee tilinsä saldosta!
Minusta aika törkeää käytöstä. Ollaan oltu yhdessä lukuisia vuosia. Miehellä on hyvä työpaikka, tienaa yli 70 tonnia vuodessa. Itse sairastuin vakavasti, elän "kädestä suuhun". Välillä olen joutunut pyytämään vanhemmiltani rahaa lääkkeisiin ja lääkärikuluihin. Mieskin on toki auttanut mutta ei kovinkaan innoissaan ole tästä tilanteesta. Kaikki säästöni olen luonnollisesti joutunut käyttämään. Tässä oli yksi päivä tilanne kun pyysin miestäni siirtämään tililleni 50 euroa laskuun. Se lasku ei ollut edes minun, vaan lapsemme juttuja. Mies alkoi taas sen saman valituksen mitenkä hänellä on rahat loppu, pitää odottaa tilipäivää jne. Aina sama asia kun pitäisi jotain maksaa, menee useita päiviä ennen kuin herra antaa rahan johonkin.
Nyt kävikin niin että mies oli käynyt automaatilla nostamassa käteistä. Unohti sen paperipalan pöydälle muiden kauppakuittien sekaan. Katselin niitä mitä oli mikäkin maksanut. Miehen tilillä oli yli 7000 euroa noston jälkeen! Ja samaan aikaan väittää pokerina minulle ettei ole mahdollista antaa 50e. laskuun?! Mitä hittoa? En ole vielä ottanut asiaa puheeksi, saa varmaankin kohtauksen jos kuulee että olen tilin saldon nähnyt. Mies on aina ollut tosi pihi, tosin ostelee itselleen välillä tuosta noin vain isoja hankintoja mutta muuten pihistelee kaikessa. Ja tiedän että tuo tili ei ole ainut minkä omistaa että rahaa on "jemmassa " enemmänkin. Eihän siinä mitään, hänen rahojaan ne onkin mutta jotain rajaa nyt kuitenkin! Mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (47)
Minä todella toivon, että tämä olisi tylsän juhannuksen ratoksi keksitty provo. Mutta kyllä näitä riittää, joiden puolisolla on hyvät tulot, mutta yleensä nainen käyttää säästönsä ja ottaa luottoa elättääkseen itsensä ja lapsensa.
7 tonnia on kyllä älyttömän pieni määrä joten en oikein ymmärrä avaajan narinaa.
Itse olen tosi huonotuloinen ja köyhä ja silti on noin 20 tuhatta tilillä.
Joku auton rikkoutuminen yllättäen voi viedä tuosta suuren osan.
Jss ja ala elämään tulojesi mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ajatuksia herättää😂😂
Otahan lääkkeesi!!!!
Jeps, pitkä sepustus ja sitten se pilataan lisäämällä loppuun legendaarinen mitä kysymys.🤣
Vierailija kirjoitti:
Minä todella toivon, että tämä olisi tylsän juhannuksen ratoksi keksitty provo. Mutta kyllä näitä riittää, joiden puolisolla on hyvät tulot, mutta yleensä nainen käyttää säästönsä ja ottaa luottoa elättääkseen itsensä ja lapsensa.
Oma tili, omat rahat ja oma taloudellinen. Sitä saa mitä tilaa. 60-luvulla radikaalimmat naiset jopa erosivat säilyttääkseen irrallisuutensa miehistä.
T. feministin tytär
MInä mäkätän selvinkin päin, jos saan yllättäen parinkympin laskun. Niitä kun ei pitäisi kenellekään tulla ilman aihetta.