Lue keskustelun säännöt.
Miten yksinäiset pysytte järjissänne?
25.06.2022 |
Mulla alkoi loma. Itsellä riskinä että lipittely kotosalla alkaa hiipiä jokaiseen päivään. Olen lähdössä ensi viikolla reissuun ulkomaille, joka ei jää ainoaksi ulkomaan matkaksi kuukauden aikana.
Nyt hämmentää, kun koronaa ei voi käyttää enää syynä ihmisten välttelyyn. Mulla olisi muutama tyyppi, joihin voisin olla yhteydessä, mutta ei tee mieli. Halusin ottaa heihin etäisyyttä, ja tuntuu edelleen oikealta. Silti nämä yksinäiset hetket (kun mikään puuhailu, rutiini tms ei toimi filtterinä/vie ajatuksia konkretiaan) jysähtävät välillä kipeästi. Olen lapseton, perheetön suvuton ja pitkän linjan semierakko.
Onko teillä vahvat rutiinit arkena ja pyhänä? Lemmikki joka vie ulos? Radiossa jokin ohjelma, mikä luo aikaan rytmiä?
Mulle on aina ollut itse luodut rutiinit haastavia ylläpitää. Olen elänyt nuorempana melko kaoottista elämää syömishäiriön ja alkon kyykyttämänä. Nyt olen periaattessa semmoisessa kunnossa, että noihin ei tarvitse paeta.
Onko teillä yksinolo jotenkin kehittynyt, siis muuttunut mielekkäämmäksi ajan myötä?
Kommentit (97)
Ja niin pysyn järjissäni myös sen takia, että rakastan itseäni. Ei se yksinäisyys tee sinusta itsestäsi jotain huonompaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sen yksinelonhan piti olla auvoa kaikille...?
Suosittelen et näät kaverin vaikka ihan parin tunnin kahvittelun merkeissä. Sul on joku mitä odottaa jos tulee se yksinäisyyden tunne että et ole yksin. Sit voitkin pitää vaikka parin vkon välin seuraavaan tapaamiseen. Se myös virkistää usko pois, monesti ei oo pätkän vertaa kiinnostanut lähtee kaveria tapaamaan, mutta siitä saa uskomattoman tunteen jälkeen kun sai jutella.
Nautin helvetisti yksinään olosta vaikka joskus tottakai tekee mieli saada seuraakin tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moro. Olen lähes kuusikymppinen ukkeli ja pysynyt järjissäni koko ikäni yksin asuen. Rutiineista ei ole ainakaan haittaa ja lemmikkikin on ihan kiva yksinasujalle. Joutuu vain järjestämään hoidon esimerkiksi lomamatkan ajalle.
Tietysti joskus (varsinkin nuorempana) on tullut ajatelleeksi että elämä olisi voinut sujua toisinkin mutta niillä mennään mitä on jaossa saatu.
m58
Joskus siihen "jakoon" voi vaikuttaa myös itse. Eri asia on jos ei edes halua.
Juuri näin. Omassa tapauksessani ei voinut.
m58
Vierailija kirjoitti:
Ap mikä on sinulle tärkeää? Ihmisoikeudet, liuonto, eläimet? Minkä asian haluaisit muuttaa ja mitä parantaa? Ala työskennellä arvojesi eteen.
En ole ap, mutta yksinäinen kuitenkin ja tulin lukemaan täältä neuvoja. Mietin että miten sit käytännössä toi arvojen eteen työskentely tapahtuu? Monet yhdistykset on ainakin tosi radikaaleja ja mustavalkoista ajattelua lisääviä, ei sovi itelleni (ois hyvä jos sopis!!). Lisäksi joku mielenosoittaminen, someaktivismi tai arvojaan vastaava työpaikka voi kääntyä siihen että saa lukea haukkumista joko täältä tai jostain ukkolan kolumnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Videopelit, lemmikit ja ulkona liikkuminen pitävät minut järjissäni
Sanoisin, että monien itsekseen olemisen vuosien jälkeen olen vihdoin päässyt sinuiksi itseni kanssa. En enää anna painoarvoa muiden 'ihmettelylle' miten sinä jaksat olla yksin jne. Jokaisella meillä on oma toleranssi sen suhteen miten hyvin ja pitkiä aikoja voimme olla itseksemme. Uskon, että lapsuudessa jo saatu 'kokemus' olla yksin on vaikuttanut eniten siihen, miten siihen aikuisena suhtautuu. Lapsenahan tulee se momentum, kun yhtäkkiä - ahaa en mä enää pelkääkään olla yksin tai olla pimeässä. Voitttaa sen mörön mielessään.
Joku mainitsi tuon itsensä rakastamisen ja ennenkaikkea kunnioittamisen. Sitä voi vasta myöhemmälläkin iällä vasta oivaltaa asioita tekemistään toistuvista ihmissuhde mokista ja sen jälkeen on parempi versio itsestään ja kun uusi kontakti tulee voi taas 'kokeilla' mites nyt homma menisi. Sehän on vaan olotila, missä aikaa viettää. Toinen asia on sitten, miten yksinäistä on korvien välissä eli juuri tuo yksinäisyyden tunnehan voi vain tulla ihmiselle joka on ikäänkuin erillään itsestään. Kun tuntee olevansa kotona itsekseen ei voi tuntea erillisyyttä itsensä kanssa. Se on kuin jokin ihmisyyden feng shui - kaikki on vain levollista ja paikallaan. Nyt on hyvä kausi menossa, mutta tiedän että tulee taas se orpo piru kausi Mutta hei, tälläista tämä elo on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N 51v olen ollut jo 7 v ilman parisuhdetta ja adunut 20 v yksin. Töissä on seuraa ja muutamia ystäviä tapailen ehkä kerran viikossa tai kahdessa.
Olen tottunut olemaan yksin. Joskus kun sitä alkaa pohtimaan liikaa (esim joulut) niin synkistelen sen suhteen ja joskus tuntuu aika ikävältä mutta se menee ohi.
Toki kaipaan parisuhdetta mutta en usko että ottaisin ketään enää kanssani saman katon alle.
Minulla on tv lähes aina auki kun olen kotona. Etätöitä tehdessä aloin puhumaan itsekseni ääneen, kun oli 7 pv viikossa yksin kotona. Se oli kauheeta aikaa.
Ulkoilen myös paljon.
Eräs iäkkäämpi yksinäinen rouva sanoi minulle kerran että hän lukee ääneen kirjoja pitkiä aikoja niin kauan että ei enää jaksa puhua. Näin hän poistaa yksinäisyyttä.
Aivoja voi huijata.
En ole kokeillut mut vois toimia.
Kunhan kannabista riittää niin ei ihmiskontakteja juuri kaipaakaan. Muutama seksinaikkonen kun on verkossa niin hyvin menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistaa jos joku ärsyttävä tunkee väkisin häiritsemään. Kuulemma koskaan ei saa ihminen levätä.
Vierailija kirjoitti:
"Mulla olisi muutama tyyppi, joihin voisin olla yhteydessä, mutta ei tee mieli."
"Silti nämä yksinäiset hetket (kun mikään puuhailu, rutiini tms ei toimi filtterinä/vie ajatuksia konkretiaan) jysähtävät välillä kipeästi."
Vähän ristiriitaista. Itket yksinäisyyttä mutta sitten aulla kuitenkin olisi ihmisiä joiden kanssa tehdä juttuja.
Mä ymmärrän täysin tämän ristiriidan. Itsellä sama juttu. Haluaisin, että olis ystäviä, mutta sitten huomaan, että en kuitenkaan jaksa viettää aikaa kenenkään kanssa. Sosiaalinen kanssakäyminen on liian kuluttavaa. Yksinäisyyskin ahdistaa. Eli aikamoinen dilemma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mulla olisi muutama tyyppi, joihin voisin olla yhteydessä, mutta ei tee mieli."
"Silti nämä yksinäiset hetket (kun mikään puuhailu, rutiini tms ei toimi filtterinä/vie ajatuksia konkretiaan) jysähtävät välillä kipeästi."
Vähän ristiriitaista. Itket yksinäisyyttä mutta sitten aulla kuitenkin olisi ihmisiä joiden kanssa tehdä juttuja.
Mä ymmärrän täysin tämän ristiriidan. Itsellä sama juttu. Haluaisin, että olis ystäviä, mutta sitten huomaan, että en kuitenkaan jaksa viettää aikaa kenenkään kanssa. Sosiaalinen kanssakäyminen on liian kuluttavaa. Yksinäisyyskin ahdistaa. Eli aikamoinen dilemma.
Varmaan kyse on aitojen sieluntovereiden puutteesta etupäässä. Yksikin olisi monelle riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mulla olisi muutama tyyppi, joihin voisin olla yhteydessä, mutta ei tee mieli."
"Silti nämä yksinäiset hetket (kun mikään puuhailu, rutiini tms ei toimi filtterinä/vie ajatuksia konkretiaan) jysähtävät välillä kipeästi."
Vähän ristiriitaista. Itket yksinäisyyttä mutta sitten aulla kuitenkin olisi ihmisiä joiden kanssa tehdä juttuja.
Mä ymmärrän täysin tämän ristiriidan. Itsellä sama juttu. Haluaisin, että olis ystäviä, mutta sitten huomaan, että en kuitenkaan jaksa viettää aikaa kenenkään kanssa. Sosiaalinen kanssakäyminen on liian kuluttavaa. Yksinäisyyskin ahdistaa. Eli aikamoinen dilemma.
Varmaan kyse on aitojen sieluntovereiden puutteesta etupäässä. Yksikin olisi monelle riittävästi.
Totta. Parempi yksin kuin huonossa tai epätyydyttävässä seurassa. Aitoja ystäviä ei enää juurikaan ole ja uusia lähes mahdoton saada.
Luin ap tekstin moneen kertaan kun kirjoitat että hämmennyt kun koronankaan varjolla et voi enää vältellä joitain kavereitasi mutta kuitenkin podet ilmeisen syvää yksinäisyyttä. ?
Onko kuitenkin niin että olet selkeästi introvertti joka tykkää olla yksin, tuntee ajoittain yksinäisyyttä mutta et oikeastaan siedä niitä muutamia tuttujasi.
Näinkin nimittäin voi olla, tuttu tunne!
No, jokatapauksessa älä lipitä alkoholia, siinä menee vaan rahat ja saat tilalle entistä enemmän ongelmia.
Tykkään tästä. Korona-aikana tajusin, että ei tarvitse pakottaa itseään sosiaaliseksi. Mikä helpotus.
Hyvin pysyn järjissäni. Ahdistaa jo pelkkä ajatus että pitäisi tappaa aikaa jossain kyläpaikassa koko juhannus. Istua ja puhua pskaa. Keksimällä keksiä jutunaihetta. Tai istua jossain tapahtumassa, ravintolassa tms. Kotona on paras seura (minä itse), aina samaa mieltä, sama huumorintaju, hyvä kuuntelija, samat mielenkiinnon kohteet. Voi nukkua kun nukuttaa, syödä kun on nälkä, katsoa tvstä mitä haluaa, kukaan ei nalkuta jos vaikka valvon koko yön ja neulon tai ompelen. Vapaus! Niin kallisarvoista että mistään hinnasta en enää ottaisi toista ihmistä tähän asumaan. Keskustelu hoituu vaikka sitten täällä, usein täällä onkin syvällisemmät aiheet kuin nokikkain.
Järjissä pysyminen on minulle joka päivä vaikeampaa. Puhun paljon yksikseni, koska kuvittelen, että minulla on keskustelukumppani.
En minäkään kaipaa parisuhdetta, mutta ystäviä ja kavereita senkin edestä. On todella masentavaa olla aina ja joka paikassa yksin. Ei ole ketään kenen kanssa jutella tai viettää kesäpäivää. Ei minkäänlaista seuraa koskaan.