Pieni tai iso asia mitä olet salannut ystävältäsi/läheiseltäsi lähiaikoina?
Oletko joutunut tai muuten halunnut salata jonkun asian läheiseltäsi? Voin aloittaa. Piilotti juuri exmiehellä käydessäni hänen tekemät kaksi leipää käsilaukkuun hänen poistuessa keittiöön. Kiitin leivistä, eikä hän huomannut. Vihaan makkaraa ja oli laittanut siivuja sinne väliin, enkä pitänyt mutten halunnut olla epäkohtelias, ja on sellainen kuumakalle että olisi pitänyt röyhkeänä jos olisin jättänyt syömättä , mutta ei vaan tehnyt mieli yhtään, maistoin kyllä.
Muita?
Kommentit (66)
Ystäväni eivät tiedä että katson Salkkareita
T.mummo 60v
Se että käyn salaa ahmimassa hampurilaisia, kakkua yms epäterveellistä
En ole kertonut miehelleni, että olen löytänyt hänen kätkemänsä "tyttöily"vaatteet laatikosta kaapin perältä. Olen tiennyt kaksi vuotta, koko yhdessä asumisemme ajan.
En ole kertonut sisaruksilleni enkä muillekaan sukulaisille, että olen saanut muutaman pienen aivoinfarktin.
En jaksa sitä hössötystä, mikä tiedosta seuraisi.
Että minulla on OCD-tyyppisiä
pakkoajatuksia. Pitkään hiljensin/tungin pois äänet pään sisällä mutta nyt taas olen sortunut maneereihin. Ja minun kohdallani tähän kuluu ajan lisäksi rahaa paljon.
Jos on oikein paha olo, saatan kertoa puolisolle mitä mietin, mutta kun ajatukset kulkee kehää vuodesta toiseen vanhasta jutusta, se kuluttaisi liikaa kertoa enempää. Kumppani ei ole terapeutti.
Minäkin olen ihastunut nuorempaan miespuoleiseen työkaveriin, en ole puhunut siitä kenellekään.. Mies on varattu, minäkin olen naimisissa ja on lapsiakin. Minulla on määräaikainen työsuhde enkä haluaisi vaihtaa työpaikkaa miehen takia.