Pieni tai iso asia mitä olet salannut ystävältäsi/läheiseltäsi lähiaikoina?
Oletko joutunut tai muuten halunnut salata jonkun asian läheiseltäsi? Voin aloittaa. Piilotti juuri exmiehellä käydessäni hänen tekemät kaksi leipää käsilaukkuun hänen poistuessa keittiöön. Kiitin leivistä, eikä hän huomannut. Vihaan makkaraa ja oli laittanut siivuja sinne väliin, enkä pitänyt mutten halunnut olla epäkohtelias, ja on sellainen kuumakalle että olisi pitänyt röyhkeänä jos olisin jättänyt syömättä , mutta ei vaan tehnyt mieli yhtään, maistoin kyllä.
Muita?
Kommentit (66)
Olen sitoutunut tiukasti erään uskontokunnan (ei kristinusko) sääntöihin ja rajoituksiin, vaikka ihmiset uskovat minun olevan ateisti.
Että minua ottaa päähän tämä sanojen väärinkäyttö! Jos on kyseessä mennyt aika, se ilmaistaan näin: VIIME aikoina! Ja jos on tulevasta, pian tapahtuvasta asiasta, niin SE on lähiaikoina!
Teetin sterilisaation mieheltäni salaa.
Valehtelin sairaalakeikan endometrioosin hoidoksi.
En ole tuonut kellekään perheen ulkopuoliselle julki, kuinka pahasti alkoholisoitunut puolisoni on. Kaikki tietävät, että viina hänelle maistuu, mutta eivät tajua, että nyt ollaan jo odottelemassa lähteekö henki vai iskeekö jokin dementia... kun hoitaa työnsä ja on hyvä puhumaan, niin ulkopuoliset ei tajua.
Pitäisi olla viitisen tonnia ylimääräistä, että voisi viedä tuon katkaisuun. No, ei ole.
Kerron kaikille käyväni työssä, vaikken käy - olen rikas eikä minun tarvitse, mutta en halua että ihmissuhteeni muuttuvat rahan takia.
Otan puutarha tuolin mukaan ja istun jo tuntia ennemmin kaupassa odottamassa ilta-aleja😄
Salaan läheisiltäni sen, että masennukseni on taas vallalla ja suunnittelen itseni lopettamista. En halua kuormittaa läheisiäni, eikä ole ketään kenelle puhua. Tähän aikaan vuodesta on täysin turha kuvitella saavansa psykiatrista apua, hoitajille on normaalistikin viiden viikon jonot, saati nyt loma-aikaan. Ja näkyivät hakevankin juuri yhtä psyk. hoitajaa avoimeen vakanssiin, eli saattaa olla vajausta muutenkin vähässä porukassa.
Miehelläni on poikaystävä (ei ehkä kaikkien juttu, mutta en koe miestä kilpailijana. Tyttöystävä olisi ihan eri ooppera. En ole varma miten suhtautuisin muunsukupuoliseen, kun ei ole tullut puheeksi). Mutta en voi sanoa kenellekään mitä tämä yksilö jolla on kotiimme avaimet ja lomailee kanssamme, oikeastaan on, koska molemmat ovat niin kaapissa, että ovat Narniassa. Keksin ihme tarinoita "perheystävästä". Rakastan miestäni ja poikaystävä on muuten hyvä tyyppi ja mukavaa seuraa, mutta ärsyttää koko ajan vahtia sanomisiaan etten vahingossa outtaa heitä. Voi olla mitä on, mutta voisiko olla avoimesti, ettei muiden tarvitsisi kokea vähemmistöstressiä?
(Enkä trollaa, tämä todellakin on näin, ja varsinkin Pridejen jälkeen ärsyttää. Miksi elän maailmassa jossa aikuiset miehet eivät voi vaan sanoa?)
Outo aloitus. Ikään kuin olisi joku velvollisuus kertoa ystävilleen kaikki asiat. Mielestäni ei ole salaamista se, ettei jaa ihan kaikkia henkilökohtaisia asioitaan.
Sen, että minulla on syöpä. Olen tämän tiennyt kaksi kuukautta ja ensimmäinen hoitoviikko takana, kuusi edessä. Syövästä olen kertonut ainoastaan parhaalle kaverilleni (exälle), jotta jos menen huonoon kuntoon ja tarvin apua, niin voin soittaa sekä myös, että on joku, jonka kanssa asiasta puhua. Harrastuspiirissä ilmoitin asiasta, koska olen ollut tosi aktiivinen ja sitten yhtäkkiä "katosin" kesäksi.
Äidille en ole kertonut. Äiti kohta 80 v ja isäni kuoli syöpään kolme vuotta sitten. En halua, että menee huolesta sekaisin. Tiedän kyllä, että joudun jossain vaiheessa kertomaan, mutta pitkitän tätä mahdollisimman pitkään. Tuo tilanne tulee varmaan heinäkuun loppupuolella, kun äiti alkaa kyselemään, milloin olen tulossa käymään.... Kauhistuttaa jo etukäteen tuo kertominen....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Määrittelemätön persoonallisuushäiriö, eikös narsismi esim lukeudu sen diagnoosin alle. Kun sillä ei ole omaa diagnoosia. Ihan vaan että tiedätte. Toisaalta jos tietää jonkun ikäväksi tyypiksi eikä välitä niin mikäs siinä, jos jaksaa sellaista joskus nähdä. Mutta luottaa ei voi. Olisi maailmassa kivempiakin ihmisiä
Yleensä "määrittelemötän persoonallisuushäiriö" narsisiminen. Narsistinen persoonallisuushäiriö diagnoosia ei anneta turhaan, ellei narsisti itse hakeudu hoitoon tai tee vakavasti rikoksia.
Mua määrittelemätön persoonallisuushäiriön omistava kyseli uuden vuoden suunnitelmia, ja lupauduin hänen kanssa lähtemään pippaloihin ja suunniteltiin ruokia ja juomia ja tekemistä ja mitä sinne vietäisiin. Sovittiin kaikkee ja hehkutettiin kuinka tulee tosi hyvä uus vuosi , ilmoitin bussiin lähdöstä ja sanoin et soitan kun oon alaovella.
Lopputulos : istun tän kaverin ulko oven edessä herkkujen ja viinien kanssa ja puhelimesta kuuluu numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä". Siinä vaiheessa kun vierestä paukuttellaan ilotulitus raketteja ja kaikki juhlii, itken siinä ja syön kylmää perunasalaattia ja nakkeja ja juustoa ja juon viiniä ja yritän uudelleen ja uudelleen soittaa. Pakkasta ja oon kylmissään . Ei hetkeen tuu mieleen kuinka satuteltulta on tuntunut.
Seuraavana päivänä ilmoitti et anteeks pitkältä asti tullut tuttu halus lähteä mun messiin, sori kun turhaan odotit".
Toi satutti ihan hemmetisti ja siitä asti ollut vähän viileämmät välit.
Harvoin tänne mitään kirjoitan, yleensä vain luen..
mut mun tekis mieli halata suo nyt!
Siis ihan järkyttävä tyyppi!!
Älä ole missään tekemisissä ton tyypin kanssa! Älä edes vaivaudu tervehtimään jos tulee vastaan. Ei todellakaan ketään ikinä noin voi kohdella! Sairasta! Hullua!
Älä lannistu, tuollainen tyyppi Joutaa mennä, löytää kyllä kaltaisensa seuraa.
Että kaverin mies vilkuilee mua. Tuntuu pahalle, aivan kuin ra iskaus. Mitä hittoo! Jos otan puheeksi niin varmaan kääntää sen että kuvittelen vaan ja olen niin kateellinen hänen uudesta onnesta. Ja ikääkin meillä yli 50v. Voisko oikeasti kasvaa aikuiseksi.
Että kannatan oikesti kuoleman tuomiota. Pedo fiilien ja mur ha aajien ylläpitäminen vankeudessa on rahan haaskaamista varsinkin nyt kun sitä ei edes ole.
Pride viikolla tästä hyvä täällä paljastaa koska mitä oikeutta elämään nämä ihmiset puolustaa? Verorahojen väärinkäyttöä.
Järkkään tässä aika matalaprofiilisesti muuttoa ulkomaille. Olen tehnyt jo melko pitkään työtä sen eteen, että järjestän paperit ja käytännön asiat kuntoon. Tarkoitus on hankkia ensin ammatinharjoitusoikeudet kuntoon, koska nykyinen ammattini vaatii sitä. Arvioisin, että vuoden loppuun mennessä se on tervemenoa.
Kaikki disssaa ulkonäöllisesti Maria Veitolaa, mutta itse ottaisin yökylään.. 😊
Vierailija kirjoitti:
Otan puutarha tuolin mukaan ja istun jo tuntia ennemmin kaupassa odottamassa ilta-aleja😄
Olen varmaan nähnyt sinut, mutta etpähän ole kyllä ainoa, on niitä muitakin jotka seisoo muka muuten vaan, sä sentään teet rehellisesti et tässä nyt kökin ja odotan lihoja, muut yrittää peitellä sitä. Ripset sulle!
Rentoudun täysin Seiska-lehden kääk-juorujen ja paljastus artikkeleiden parissa,missä kerrotaan aika suoraan asioita, tykkään siitä lehdestä.