Kolmekymppisinä eri makuuhuoneisiin?
Olemme naimisissa oleva lapseton pariskunta, ikää vähän päälle 30. Meillä on alusta asti tuonut omat haasteensa aivan erilaiset nukkumistyylit. Olen todella herkkäuninen, joten heräilen läpi yön miehen sängyssä kierimiseen, kuorsaamiseen, unissa puhumiseen ja niin edelleen. Useimmiten tönäisy ja asennon vaihtaminen auttaa vähäksi aikaa, mutta kyllä olen silti seuraavana päivänä väsynyt, kun olen jatkuvasti herännyt syvästä unesta.
Onnekseni mies ottaa tämän asian vakavasti, joten pahimpien kuorsaamiskausien aikaan hän yleensä siirtyy pariksi yöksi työhuoneen vuodesohvalle nukkumaan. Olo on näiden öiden jälkeen kuin uudelleen syntyneellä. Olen virkeä (muunkin kuin kofeiinin voimilla), jaksan harrastaa liikuntaa, mieli ei tee koko ajan herkkuja ja niin edelleen.
Tähän asti olen hyväksynyt tilanteen ja jaksanut näiden satunnaisten hyvin nukuttujen öiden voimin. Minulla kuitenkin todettiin hiljattain neurologinen sairaus, jonka hoidossa riittävä uni on avainasemassa. Olenkin nyt alkanut miettiä, että siirtyisimme pysyvästi nukkumaan eri makuuhuoneisiin. Asumme kolmiossa, jonka työhuoneeseen mahtuisi yhden hengen sänky, joten asumiskuvioita ei ainakaan toistaiseksi tarvitsisi miettiä uusiksi.
Voiko eri huoneissa nukkuminen vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen? Entä miten suhtautua muiden ihmisten ilkeisiin kommentteihin, jos tällaiseen ratkaisuun päädytään?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko siis vielä lisätä, ettei pelkkä ihmisten arvostelu ole tässä esteenä. Vaihdoksen myötä pitäisi todennäköisesti ostaa uudet sängyt, josta voi tulla useamman satasen ellei jopa yli tonnin kuluerä. Työhuoneen sisustus pitäisi laittaa uusiksi, jotta sinne saataisiin luontevasti pysyvä vuode nykyisen vuodesohvan sijaan. Toivomme perheenlisäystä lähivuosina, joten joutuisimme aika pian ostamaan isomman asunnon, jos haluamme jatkossakin omat huoneet. Eli valitettavasti myös käytännön asiat ovat tässä mukana vaikuttamassa.
ap
Mikä tämän aloituksen motiivit nyt sitten oikein oli?
Kysyä muiden pariskuntien kokemuksia erillään nukkumisesta ja sitä kautta saada vahvistusta sille, että sama ratkaisu voisi toimia meilläkin. Kuten totesin, niin uusi nukkumisjärjestely vaatisi jonkin verran sisustuksen uudistamista, uuden sängyn hankkimisen ja niin edelleen. En ihan mielelläni kävisi läpi tällaista prosessia ihan vaan todetakseni, että vanha järjestely oli parempi.
Kiitos myös tähän väliin kaikista vastauksista. Niiden myötä alan olla yhä vakuuttuneempi, että taidamme siirtyä pysyvästi nukkumaan eri huoneisiin. Olen myös alkanut tehdä suunnitelmaa, miten tästä selvittäisiin mahdollisimman edullisesti. Ja toki tietenkin pitää vielä vakuuttaa puoliso, heh.
ap
Etkö sinä oikeasti pysty päättämään edes tällaisia asioita itse? Tai siis puolisosi kanssa?
Pahoittelen – luulin, että keskustelupalstan ajatuksena on jakaa kokemuksia ja ajatuksia puolin ja toisin ja yrittää hakea vertaistukea.
ap
Toki, mutta taas on sellainen asia mistä ei ole edes tarvetta keskustella. Jokainen pari on erilainen ja tekee omat ratkaisunsa.

Eikö ratkaisujensa pohjalle saa tiedustella muiden kokemuksia? Ärsyttää nämä jotka yrittää sanella mistä aiheista täällä saisi puhua. -Eri
Hommatkaa ukolle cpap maski
Paranee molempien uni
Ollaan nukuttu miltei siitä asti eri huoneissa, kun muutimme yhteen liki 30v sitten. Meillä on parisänky, jossa köllitään, hellitään ja jossa ovat myös lapset nukkuneet toisen kanssa, kun on ollut risaisia pikkulapsiöitä. Vierashuoneessa on 90cm "vierassänky", johon minä sitten kömmin, kun on aika käydä nukkumaan. Se on ollut mulle hyvä.
Mutta ei me kyllä tätä ratkaisua kylillä toitoteta. Ja miksi pitäisi?
Eri huoneissa nukkuminen ei taatusti tee suhdetta huonoksi tai tuhoon tuomituksi, mutta kokemuksesta voin sanoa että se ei myöskään ainakaan auta jos suhteen jatko on muutenkin veitsenterällä. Ex-mieheni kuorsaa niin lujaa, että edes eri huoneessa nukkuminen ei auttanut koska ääni kantautui helposti kahdenkin oven läpi ja piti minut valveilla. Tämän vuoksi suurimman osan ajasta myös nukuimme eri huoneissa. Minulle kuitenkin on aina ollut tärkeää päästä käpertymään miehen kainaloon nukkumaan mennessäni, tätä turvallista oloa en ikinä päässyt eksäni kanssa kokemaan. Kun vielä muukin läheisyys puuttui lähes täysin niin se oli ehkä se viimeinen niitti.