Mies ei enää rakasta, haluaa eron

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Oisko vaan parempi antaa ukon jyystää sitä katalyyttiaan kyllästymiseen saakka ja saisivat keskenään maistaa arkista elämää, vaikka kokeilumielisen tauon ajan (jos sun polla vaan kestää) ja katsella sitten lopuksi  koputtaako renttu taas kotiovella kuin kulkukoira. Ja joo, naisella pitää olla ylpeytensä, mutta jokaisen oma asiahan se on antaa pettäjälle anteeksi ja uusi alku. Aika usein ne kuitenkin kotiin haluavat palata.  -sivusta

Vierailija kirjoitti:

Onko tietynlainen järki, ja elämän realiteettien tunnistaminen läheisriippuvaisuutta? Vai onko se jatkuva "romanttisen rakkauden" eli kemiallisen reaktion aiheuttaman rakastumisen tunteen etsiminen riippuvaisuutta?

Luulisin, että läjes jokaisessa pitkässä suhteessa tulee vaihe että tuntuu sille, ettei rakasta toista. Silloin tarvitaan sitä tahtoa, mitä on luvattu. Tahdon myötä ja vastamäessä. Olen varma, että kumppani on uudelleen löydettävissä ja rakkaus entistä vahvempaa. Jos niin haluaa. Mutta, kun toinen ei halua, niin vaikeaa on.

Ihminen myös muuttuu ajan myötä ja joskus voi olla, ettei sitä muuttunutta puolisoa enää rakasta. Omien kokemusteni mukaan jättäjä on usein odotellut tilanteen korjaantumista jo vuosia, harvoin pitkässä suhteessa kyse on yhtäkkisestä päähänpistosta. Kuinka kauan mielestäsi pitää sitä rakkautta uudelleen kaivella ja samalla olla onneton suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju täynnä läheisriippuvaisia. Jos rakkaus loppuu, se loppuu ja sen jälkeen suhteessa on sen rakastamattoman osapuolen vastenmielistä olla. Nimim. kokemusta on

Jos minuun viittaat, huomautan, että meillä ei ole rakkaus loppunut.

Eli kehen? Viittasin kommentilla yleisesti keskusteluun ja siihen asenteeseen, että jätetyn osapuolen pitää vielä anella ja taistella kumppania takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Niin, kyllä meilläkin mies sanonut että rakastaa ja arvostaa. Ei vaan enää sillä romanttisella tavalla.

Rakkauttakin on kuulema niin erilaista.

Voimia sinulle sinne. Toivon todella, että saatte vielä liittonne kuntoon.

Suurin osa miehistä on ns. mukavuusliitossa ilman mitään suuria tunteita. 

Suurin osa ihmisistä on. Ihan sama se on naisillakin.

Ap ei tunnu olevan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Oisko vaan parempi antaa ukon jyystää sitä katalyyttiaan kyllästymiseen saakka ja saisivat keskenään maistaa arkista elämää, vaikka kokeilumielisen tauon ajan (jos sun polla vaan kestää) ja katsella sitten lopuksi  koputtaako renttu taas kotiovella kuin kulkukoira. Ja joo, naisella pitää olla ylpeytensä, mutta jokaisen oma asiahan se on antaa pettäjälle anteeksi ja uusi alku. Aika usein ne kuitenkin kotiin haluavat palata.  -sivusta

Kiitos kommentista. Tiedän, että tuohon tilanne tulee menemään, huomaa kyllä tekeneensä virheen jossain vaiheessa. Minua hirvittää vaan se, kuinka paljon satuttaa lapsia ennen sitä.

Itsestäni tiedän, että oma rakkauteni ei tähän lopu. Varmasti todella moni on eri mieltä, eikä voisi jatkaa tämmöisen tilanteen jälkeen, mutta kuten sinäkin sanot, jokainen tekee itse ratkaisunsa antaako anteeksi. Pelottaa tosiaan lapsiin sattuminen, toinen huoli on se, kuinka kauan tilanne vielä kestää.

Vierailija kirjoitti:

Jos mukavuus avioliitto, niin mitä helv...?

Sitten ei tuhota lapsia eroamalla.

Mutta jos sitten oikeasti rakastuukin johonkin toiseen, niin se oma liitta käy epämukavaksi.

Kyllä eroaminen on LAPSELLISTA, etenkin jos lapsia on mukana.

Etsin itseäni (älä ny viitti)

Miten joku pystyy??

Jos lapsia. Silloin ei erota. Piste.

Toki teillä on velvollisuus lapsianne kohtaan pysyä yhdessä,

mutta miten joku edes pystyy eroamaan, eikö empatiakykyä?

Vierailija kirjoitti:

Ketju täynnä läheisriippuvaisia. Jos rakkaus loppuu, se loppuu ja sen jälkeen suhteessa on sen rakastamattoman osapuolen vastenmielistä olla. Nimim. kokemusta on

Kyllä, huomaan miehestäni, että vastenmielistä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Oisko vaan parempi antaa ukon jyystää sitä katalyyttiaan kyllästymiseen saakka ja saisivat keskenään maistaa arkista elämää, vaikka kokeilumielisen tauon ajan (jos sun polla vaan kestää) ja katsella sitten lopuksi  koputtaako renttu taas kotiovella kuin kulkukoira. Ja joo, naisella pitää olla ylpeytensä, mutta jokaisen oma asiahan se on antaa pettäjälle anteeksi ja uusi alku. Aika usein ne kuitenkin kotiin haluavat palata.  -sivusta

Kiitos kommentista. Tiedän, että tuohon tilanne tulee menemään, huomaa kyllä tekeneensä virheen jossain vaiheessa. Minua hirvittää vaan se, kuinka paljon satuttaa lapsia ennen sitä.

Itsestäni tiedän, että oma rakkauteni ei tähän lopu. Varmasti todella moni on eri mieltä, eikä voisi jatkaa tämmöisen tilanteen jälkeen, mutta kuten sinäkin sanot, jokainen tekee itse ratkaisunsa antaako anteeksi. Pelottaa tosiaan lapsiin sattuminen, toinen huoli on se, kuinka kauan tilanne vielä kestää.

Mistä tiedät, että ajattelee tehneensä virheen? Ex-mieheni on nyt sivusuhteensa kanssa kuudetta vuotta naimisissa, lapsiakin on. Ainakin ulospäin vaikuttavat onnellisilta, olemme edelleen tiiviisti tekemisissä yhteisen yrityksen puitteissa.

Ei aina ole niin, että pettäminen on joku suuri virhe. Väärin se on aina, mutta joissain tilanteissa se voi avata ulospääsyn muutoin vaikeasta tilanteesta sekä pettäjälle, että petetylle. Katkeroituminen ei auta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Oletko pohtinut syitä, miksi mies sen eron nyt haluaa?

Ettei taas koko tarina menisi miehen syyllistämiseksi. Hyvästä suhteesta ei yksikään mies lähde muualle.

Mihin sun absoluuttinen yleistäminen oikein perustuu? "Ei yksikään mies lähde muualle"? Eiköhän meitä ihmisiä ole sen verran paljon erilaisia, että voinet puhua vaan itsesi tai joidenkin ystäviesi puolesta? ;D

On tarinoita, joissa upeaa ja kaunista morsianta on petetty jopa edellisiltana polttareissa tai morsiamen siskon kanssa on ollut suhde jo pitemmän aikaa, ja se rikkookin lopuksi kaiken. Jotkut vaan kaipaavat ikuista vaihtelua, on se kumppani sitten millainen Miss Universum tahansa. Ja eiköhän seurusteluaikana jo näe millaisen tyypin kanssa on menossa naimisiin. Tuskin yllärinä tulee niin, että pitää olla heti toiseen vaihtamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mukavuus avioliitto, niin mitä helv...?

Sitten ei tuhota lapsia eroamalla.

Mutta jos sitten oikeasti rakastuukin johonkin toiseen, niin se oma liitta käy epämukavaksi.

Voi hellan lettas... Juu pilataan lasten elämä, että saat leikkiä jotain teiniä. Kylmää touhua ja itsekästä.

Lähinnä tunteetonta, ja surullista. Mutta lapsille en tuollaista kohtaloa haluais ja loppuelämän arvottomuutta ja rakkaudettomuuden tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko pohtinut syitä, miksi mies sen eron nyt haluaa?

Ettei taas koko tarina menisi miehen syyllistämiseksi. Hyvästä suhteesta ei yksikään mies lähde muualle.

Mihin sun absoluuttinen yleistäminen oikein perustuu? "Ei yksikään mies lähde muualle"? Eiköhän meitä ihmisiä ole sen verran paljon erilaisia, että voinet puhua vaan itsesi tai joidenkin ystäviesi puolesta? ;D

On tarinoita, joissa upeaa ja kaunista morsianta on petetty jopa edellisiltana polttareissa tai morsiamen siskon kanssa on ollut suhde jo pitemmän aikaa, ja se rikkookin lopuksi kaiken. Jotkut vaan kaipaavat ikuista vaihtelua, on se kumppani sitten millainen Miss Universum tahansa. Ja eiköhän seurusteluaikana jo näe millaisen tyypin kanssa on menossa naimisiin. Tuskin yllärinä tulee niin, että pitää olla heti toiseen vaihtamassa.

Se morsiamen upeus ja kauneus ei kerro mitään suhteen sisäisistä asioista. Suhde voi olla huono, vaikka osapuolet olisivat miten upeita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Tämä teidän kuvionne satuttaa lastanne. Elämä satuttaa joka tapauksessa, ja jos vanhemmat eivät ymmärrä erota silloin kun eivät voi hyvin yhdessä ja pettävät toisiaan, satuttaa se lasta vielä pahemmin kuin ero missä heillä on mahdollisuus nähdä myös hyvän ja turvallisen parisuhteen malli kahdessa kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tietynlainen järki, ja elämän realiteettien tunnistaminen läheisriippuvaisuutta? Vai onko se jatkuva "romanttisen rakkauden" eli kemiallisen reaktion aiheuttaman rakastumisen tunteen etsiminen riippuvaisuutta?

Luulisin, että läjes jokaisessa pitkässä suhteessa tulee vaihe että tuntuu sille, ettei rakasta toista. Silloin tarvitaan sitä tahtoa, mitä on luvattu. Tahdon myötä ja vastamäessä. Olen varma, että kumppani on uudelleen löydettävissä ja rakkaus entistä vahvempaa. Jos niin haluaa. Mutta, kun toinen ei halua, niin vaikeaa on.

Ihmiset muuttuvat, kasvavat, saavat uusia ajatuksia ja näkökulmia elämään. On tosi ok että he jatkavat eteenpäin, jos parisuhde ei enää tunnu siltä elämältä, mitä haluaa elää. Tahto häviää, lupaukset häviää, ja jos niiden jälkeen vaakalaudalla ei ole kuin huonoa, on hyvä lähteä ja elää itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä saman tyylinen tilanne, on lapsia. Taistelen loppuun asti, että eroa ei tulisi, erityisesti lasten vuoksi. En kerta kaikkiaan kestä ajatusta, että lapsia satutettaisiin.

Tosin meillä ei edes rakkaus ole loppu, mieheni pitää minua ystävänä ja rakastaa minua, mutta ei kuulemma enää romanttisella tavalla. Noh, kenelläköhän on rakkauden alkuhuumaa yli 20 vuoden jälkeen? Rakastan miestäni yli kaiken, ja haluan elää jatkossakin elämäni hänen kanssaan.

Silti suurin huoleni on, että lapsia satutettaisiin. Mieheni on tällä hetkellä kyvytön myöntämään itselleen, että ero satuttaisi lapsia. Ei suostu pohtimaan kanssani, miten meidän elämä saataisiin siihen kuntoon, että kaikilla olisi hyvä olla.

Sivusuhde hänellä on, mutta on ilmiselvää että se ei tule kestämään, sillä hänellä ei ole yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai yhteisiä arvoja kyseisen henkilön kanssa. Käyttää omien sanojensa mukaan sivusuhdetta katalyyttiina.

Ap, jos edelleen rakastat miestäsi, koita saada suhteenne kuntoon, edes lasten takia. Perusturvallisuuden menettäminen vaikuttaa ihmiseen koko loppuiän ajan.

 

Oisko vaan parempi antaa ukon jyystää sitä katalyyttiaan kyllästymiseen saakka ja saisivat keskenään maistaa arkista elämää, vaikka kokeilumielisen tauon ajan (jos sun polla vaan kestää) ja katsella sitten lopuksi  koputtaako renttu taas kotiovella kuin kulkukoira. Ja joo, naisella pitää olla ylpeytensä, mutta jokaisen oma asiahan se on antaa pettäjälle anteeksi ja uusi alku. Aika usein ne kuitenkin kotiin haluavat palata.  -sivusta

Kiitos kommentista. Tiedän, että tuohon tilanne tulee menemään, huomaa kyllä tekeneensä virheen jossain vaiheessa. Minua hirvittää vaan se, kuinka paljon satuttaa lapsia ennen sitä.

Itsestäni tiedän, että oma rakkauteni ei tähän lopu. Varmasti todella moni on eri mieltä, eikä voisi jatkaa tämmöisen tilanteen jälkeen, mutta kuten sinäkin sanot, jokainen tekee itse ratkaisunsa antaako anteeksi. Pelottaa tosiaan lapsiin sattuminen, toinen huoli on se, kuinka kauan tilanne vielä kestää.

Elät kyllä ihan kauheassa välitilassa, ja melkein olisi kenties parempi tulla reilusti jätetyksi. Kertoo paljon sun ymmärtävästä luonteesta ja omistautumisesta, mitä itse kunnioitan, enkä näe mitenkään läheisriippuvaisuutena, kuten useimmat varmaan tekevät. Itsellekin on perhe tärkeintä maailmassa ja lasten hyvinvointi.

Pettäminen meilläkin takana, ja kun pistin raivolla ranttaliksi, kostin korkojen kera. Nyt me ollaan jo ikääntyneitä ja ihan hyvä on olla, vaikka varmasti ei kukaan usko. Kukin tavallaan. Sen vaan päätin, ettei yhteisiä lapsia tule meille koskaan, kun luotto meni. Molemmilla on yksi edellisestä suhteesta. Olivat pieniä kun tavattiin. Mies olisi halunnut. Mutta parempi näin.

Toivon sulle rauhaisaa mieltä, nautinnollista kesää ja myös tilanteen selviämistä parhain päin!! :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä eroaminen on LAPSELLISTA, etenkin jos lapsia on mukana.

Etsin itseäni (älä ny viitti)

Miten joku pystyy??

Jos lapsia. Silloin ei erota. Piste.

Toki teillä on velvollisuus lapsianne kohtaan pysyä yhdessä,

mutta miten joku edes pystyy eroamaan, eikö empatiakykyä?

Sä et tiiä yhtään, mistä puhut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko pohtinut syitä, miksi mies sen eron nyt haluaa?

Ettei taas koko tarina menisi miehen syyllistämiseksi. Hyvästä suhteesta ei yksikään mies lähde muualle.

Mihin sun absoluuttinen yleistäminen oikein perustuu? "Ei yksikään mies lähde muualle"? Eiköhän meitä ihmisiä ole sen verran paljon erilaisia, että voinet puhua vaan itsesi tai joidenkin ystäviesi puolesta? ;D

On tarinoita, joissa upeaa ja kaunista morsianta on petetty jopa edellisiltana polttareissa tai morsiamen siskon kanssa on ollut suhde jo pitemmän aikaa, ja se rikkookin lopuksi kaiken. Jotkut vaan kaipaavat ikuista vaihtelua, on se kumppani sitten millainen Miss Universum tahansa. Ja eiköhän seurusteluaikana jo näe millaisen tyypin kanssa on menossa naimisiin. Tuskin yllärinä tulee niin, että pitää olla heti toiseen vaihtamassa.

Se morsiamen upeus ja kauneus ei kerro mitään suhteen sisäisistä asioista. Suhde voi olla huono, vaikka osapuolet olisivat miten upeita.

No johan arvasin, että tuohon ulkonäkökommenttiin kosahtaa! Kirjoitin kyllä jatkoksi, että "Luonne selviää seurusteluaikana" eli tuskin kukaan menee naimisiin naisen kanssa, jota ei tunne laisinkaan. Joitain on niitäkin, mutta uskoakseni pieni vähemmistö.

Pointti siis, että vaikka toinen olisi ulkoa ja sisältä kaunis, haluavat jotkut muita, koska kyllästyvät nopeasti. Jotkut haluavat vielä pitää sen omansakin mutta ohessa rinnakkaissuhteita.

Ja vielä jos saisi vastauksen että mihin tuo yleistäminen oikein perustuu...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko pohtinut syitä, miksi mies sen eron nyt haluaa?

Ettei taas koko tarina menisi miehen syyllistämiseksi. Hyvästä suhteesta ei yksikään mies lähde muualle.

Mihin sun absoluuttinen yleistäminen oikein perustuu? "Ei yksikään mies lähde muualle"? Eiköhän meitä ihmisiä ole sen verran paljon erilaisia, että voinet puhua vaan itsesi tai joidenkin ystäviesi puolesta? ;D

On tarinoita, joissa upeaa ja kaunista morsianta on petetty jopa edellisiltana polttareissa tai morsiamen siskon kanssa on ollut suhde jo pitemmän aikaa, ja se rikkookin lopuksi kaiken. Jotkut vaan kaipaavat ikuista vaihtelua, on se kumppani sitten millainen Miss Universum tahansa. Ja eiköhän seurusteluaikana jo näe millaisen tyypin kanssa on menossa naimisiin. Tuskin yllärinä tulee niin, että pitää olla heti toiseen vaihtamassa.

Tosi ulkonäkökeskeinen kela. Ihmisyys on niin paljon syvempää ja hankalampaa, kuin ulkokuori. Outo ajatus, että kaunista ei petettäisi tai heitä petetään vain vahingossa. Ihminen kypsyy matkallaan, kaikki eivät koskaan. Mutta kasvava ihminen myös muuttuu. Jos pariskunta näkee paljon vaivaa vuosikymmenien läpi, he voivat kasvaa yhdessä ja pysyä yhdessä tyytyväisinä. Sillä ei ole mitään tekemistä ulkonäön kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä tuntisin aika paljon vihaa tuossa tilanteessa. Ei avioliittoa niin vain lopeteta, on luvattu tehdä kaikkensa että oltaisiin yhdessä. Sitten vasta erotaan jos kaikki on yritetty eikä se tuota tulosta. Luuserit eivät jaksa yrittää, tehdä töitä suhteen eteen!

Modernimies ei avioidu vaan pysyy maksullisten parissa. Vasektomia tulee tehdä hyvissä ajoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko pohtinut syitä, miksi mies sen eron nyt haluaa?

Ettei taas koko tarina menisi miehen syyllistämiseksi. Hyvästä suhteesta ei yksikään mies lähde muualle.

Mihin sun absoluuttinen yleistäminen oikein perustuu? "Ei yksikään mies lähde muualle"? Eiköhän meitä ihmisiä ole sen verran paljon erilaisia, että voinet puhua vaan itsesi tai joidenkin ystäviesi puolesta? ;D

On tarinoita, joissa upeaa ja kaunista morsianta on petetty jopa edellisiltana polttareissa tai morsiamen siskon kanssa on ollut suhde jo pitemmän aikaa, ja se rikkookin lopuksi kaiken. Jotkut vaan kaipaavat ikuista vaihtelua, on se kumppani sitten millainen Miss Universum tahansa. Ja eiköhän seurusteluaikana jo näe millaisen tyypin kanssa on menossa naimisiin. Tuskin yllärinä tulee niin, että pitää olla heti toiseen vaihtamassa.

Se morsiamen upeus ja kauneus ei kerro mitään suhteen sisäisistä asioista. Suhde voi olla huono, vaikka osapuolet olisivat miten upeita.

No johan arvasin, että tuohon ulkonäkökommenttiin kosahtaa! Kirjoitin kyllä jatkoksi, että "Luonne selviää seurusteluaikana" eli tuskin kukaan menee naimisiin naisen kanssa, jota ei tunne laisinkaan. Joitain on niitäkin, mutta uskoakseni pieni vähemmistö.

Pointti siis, että vaikka toinen olisi ulkoa ja sisältä kaunis, haluavat jotkut muita, koska kyllästyvät nopeasti. Jotkut haluavat vielä pitää sen omansakin mutta ohessa rinnakkaissuhteita.

Ja vielä jos saisi vastauksen että mihin tuo yleistäminen oikein perustuu...

Ihminen muuttuu ajanmyötä myös sisäisesti. Joko omien, tai puolison muutosten vuoksi voi olla, että se sama vanha puoliso, joka seurusteluaikana viehätti, ei viehätä enää mitenkään päin. Elämä ei ole mustavalkoista.