Lue keskustelun säännöt.
Entä kun puoliso ei pidä sinun lähisukulaisista?
20.06.2022 |
Eipä sitä puolison lähisukulaisia todellakaan rakastaa tarvi, mutta olisihan se hyvä jos toimeen tulisi. Minun lähisukulaisista kukaan ei ole tehnyt mitään pahaa miehelleni, mutta mieheni ei enää pidä heistä ja osoittaa sen. Ei halua lähisukulaisiani meille käymään, ei halua heille kylään jne. Ja jos kutsun kuitenkin on tyly, saattaa häipyä paikalta jne. Mitään syytä ei osaa sanoa käytökselleen, tai suostu sanomaan kuin että ei pidä heistä. Meillä on kaksi pientä lastakin niin onhan tämä aina rasittavaa. Miehelle on kyllä ok että itse tapaan heitä ja lapset mutta vain niin että menen kylään. Enkä siis tapaa usein, en ole koskaan tavannut vaan ehkä kerran kuussa.
Kommentit (66)
Kivampi minusta että kertoo suoraan ja antaa muiden vierailla rauhassa keskenään. Toiset ei uskalla ja käyttäytyy sitten passiivis-aggressiivisesti kylässä. Vaimo on tietysti niin kuin ei huomaisi, mitäs viihtyvyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tätä kun jossakin suvussa on tietyt tavat ja niiden kuvitellaan olevan jotenkin universaaleja.
Mun miehen suku asuu pitkin poikin Itä- ja Pohjois-Suomea ja heillä on jokin ihmeellinen oletus että sukuun tulevaa ajelutetaan siellä esittäytymässä tönö kerrallaan.
Ja sitten omituisista omituisin tapa että yhteen muuttavien vanhemmat ostaa kalliita kodinkoneita yms lahjoja.
Meillä ei kumpaakaan tapaa ole, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi ravata kaksi viikkoa pitkin tuntematonta maaseutua tai pestä pyykkini yhtäkkiä jonkun toisen hankkimalla vääränmallisella koneella.
Minä en myöskään tykkää siitä että yhtäkkiä oven takana on 8 sukulaista jotka on lähteneet sielyä 500 kilsan takaa ilmoittamatta edes tulostaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä kun jossakin suvussa on tietyt tavat ja niiden kuvitellaan olevan jotenkin universaaleja.
Mun miehen suku asuu pitkin poikin Itä- ja Pohjois-Suomea ja heillä on jokin ihmeellinen oletus että sukuun tulevaa ajelutetaan siellä esittäytymässä tönö kerrallaan.
Ja sitten omituisista omituisin tapa että yhteen muuttavien vanhemmat ostaa kalliita kodinkoneita yms lahjoja.
Meillä ei kumpaakaan tapaa ole, joten en ymmärrä miksi minun pitäisi ravata kaksi viikkoa pitkin tuntematonta maaseutua tai pestä pyykkini yhtäkkiä jonkun toisen hankkimalla vääränmallisella koneella.
Minä en myöskään tykkää siitä että yhtäkkiä oven takana on 8 sukulaista jotka on lähteneet sielyä 500 kilsan takaa ilmoittamatta edes tulostaan.
Puolisosi liikkumaan tottuneena voi kokea tuollaisen paikallaan pysyvän elämän tylsäksi. Mun exäni oli sellainen, joka ei liikkunut kovin laajalla alueella. Tylsistyin hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut vastaajat - miksi aina täytyy olettaa pahinta?
Minun veikkaus on, että lapsiperhe-elämä on vain kuormittanut hänet siihen pisteeseen, ettei jaksa joka asiassa enää niin tsempata. Hän voi siitä huolimatta olla ihan onnellinen sinusta ja lapsista, mutta vaan väsynyt. Välttämättä hänellä ei ole edes sinun sukua vastaan, mutta koska eivät ole osa välittömintä piiriä hänelle, niin heidän seuransa nyt vaan on kuormittavaa.
Ehkä minä semi-introverttina jotenkin ymmärrän - kun olen tavallista kuormittuneempi, ihan mistä vaan asiasta, niin se väkisinkin heijastuu siihen, miten "vastaanottavainen" olen muita ihmisiä kohtaan. Yritän kaikkeni olla asiallinen ja ystävällinen, mutta joskus se raja vaan tulee vastaan.
Mutta on kyllä kummallista, jos oma pitkäaikainen kumppani ei saa suutaan auki ja kertoa mistä kaikki johtuu?? Hän ei taida ainakaan luottaa ap:hen?
Tai hän ei
A) Osaa sanoittaa tuntemuksiaan, ei ehkä edes tiedosta niitä itse
B) Pelkää, että omien tarpeiden ilmaiseminen johtaa konfliktiin. Tämä voi olla elämässä opittu "trauma", lapsuudessa tai parisuhdedynamiikassa. Valitettavasti omien tarpeiden ilmaisematta jättäminen johtaa usein sulkeutuneeseen ja ulkoa katsoen kummalliseen käytökseen, kun sen sulkeutujan keho pistää fyysisen stopin jatkuvalle miellyttämiselle...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän jos ei pidä jostain tietystä ihmisestä, mutta on outoa jos vihaa kaikkia toisen sukulaisia. Itse en olisi jatkanut parisuhdetta enkä varsinkaan tehnyt lapsia sellaisen ihmisen kanssa joka ei voi sietää lähimpiä sukulaisiani.
Niinpä. Mieheni oli ihan ok minun ihmisten kanssa kunnes toisen lapsen syntymän jälkeen enää ei ole ollut. Vaikea lastentekoa on enää peruuttaakaan. Ap
Vai onko vain niin että sinä et huomannut mitään? Tiedän todella monta pariskuntaa jossa ne kumppanit ovat olleet vuosia sokeita sen toisen todella huonoille puolille vaikka kaikki ulkopuoliset ovat ne piirteet kyllä havainneet.
Enkä nyt tarkoita että et olisi tuota sukulaisista tykkäämisen puutetta havainnut vaan että miehessäsi on voinut olla jotain sitä ennekoivia piirteitä jotka ovat sinulta jääneet huomaamatta.
Jos miehellä on tätä pelisilmää, niin hän ei näytä reaktioitaan niin selvästi, että ap sen joka hetki tajuaa. Eli epäilenpä pelisilmän olemassaoloa. Tai sitten pelin nimi on avioliiton hajottaminen siten, että ap hakee eroa eli rikkoo perheen. Ja mies uhriutuu.