Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisitte päiväkirjoille?
20.06.2022 |
Olen 50v, ja pitänyt päiväkirjaa koko elämäni, aktiivisuus on kyllä vaihdellut elämänvaiheiden mukana.
Eka päiväkirja on vuodelta 1980 kun olin 8-vuotias.
En niin millään haluaisi että kukaan muu nitä kirjoituksia ikinä näkee mutta en raaski niitä tuhotakaan. Kuollahan voin vaikka huomenna, mistä sitä tietää...
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin sun päiväkirjat ketään kiinnostaa. Heitä roskiin.
Jos kuolen ennen äitiäni niin en ehdi kylmetä ennenkuin se on jo niiden kimpussa.
Omalla äidillä ei ole mitään mielenkiintoa minun päiväkirjoja kohtaan, se luki ne jo silloin, kun niitä kirjoitin. Ja minä tyhmänä luulin, että toisen yksityisyyttä kunnioitetaan perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Skannaa ne, tallenna jollekin muistitikulle salasanan taakse ja sitten tuhoat alkuperäiset? Näin ne ovat vielä katsottavissa jos tulee joku tarve ne nähdä vielä, kun vaan muistaa sen salasanan...
Hermostuin itseeni ja päiväkirjoihin runoiltuihin ruikutuksiin. Kaikki meni saunan uuniin, eikä ole harmitellut yhtään.
.
.
M 47
Vierailija kirjoitti:
Skannaa ne, tallenna jollekin muistitikulle salasanan taakse ja sitten tuhoat alkuperäiset? Näin ne ovat vielä katsottavissa jos tulee joku tarve ne nähdä vielä, kun vaan muistaa sen salasanan...
Jep, jep. Jos oletetaan, että olisi kirjoittanut yhden sivun päivässä, niin skannattavaa tulisi yli 15000 sivua.
Saattais kuolla v1tutukseen skannaillessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin leikkauksen jälkeen saikulla 3 viikkoa, luin lapsuus/nuoruusajan päiväkirjat ja tuhosin ne. En olisi halunnut lasteni koskaan lukevan niitä.
Näin aikuisena kirjoitan nettiin, jotka sinne jäävät kenenkään tietämättä
N 56
Nykyisinhän monet pitävät Facebookia päiväkirjanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin myös läpi kaikki sellaiset paperit ja asiakirjat, joita en halua lapseni näkevän.
Ei niissä mitään pahaa ole, mutta esimerkiksi oikeudenkäynnin pöytäkirjat lapseni huoltajuudesta ei ole mukavaa luettavaa.
Hänen isänsä on jo edesmennyt, mutta kaikki se, millä todisteli silloin minua vastaan ei ole edes aikuisen lapseni silmille mukavaa luettavaa. Ja miksi hänen pitäisi edes tietää, millainen hänen isänsä loppujen lopulta oli.
- n64v -
Vierailija kirjoitti:
Nykyisinhän monet pitävät Facebookia päiväkirjanaan.
Pitäisi ymmärtää, että niitä ei niin helposti tuhotakaan eikä vuodattaa sinne kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skannaa ne, tallenna jollekin muistitikulle salasanan taakse ja sitten tuhoat alkuperäiset? Näin ne ovat vielä katsottavissa jos tulee joku tarve ne nähdä vielä, kun vaan muistaa sen salasanan...
Jep, jep. Jos oletetaan, että olisi kirjoittanut yhden sivun päivässä, niin skannattavaa tulisi yli 15000 sivua.
Saattais kuolla v1tutukseen skannaillessaan.
Tuskinpa kukaan lähellekään noin paljoa on jaksanut kirjoitella.
Olen polttanut omani aikoja sitten. Niitä oli niin noloa lukea ja sisältö oli enimmäkseen nuoruuden kipeitä muistoja henkiinherättävää. Kirjoitin jo pienenä kaikki surut, että helpottaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse 31-vuotias ja n. vuosi sitten pysähdyin miettimään, että en koskaan halua että kukaan tulisi lukemaan päiväkirjojani. Ehkä jonkinlainen kuolevaisuuteen havahtuminen siis. :D Päätin polttaa päiväkirjani, en ole katunut hetkeäkään. Hyvä vaan, että vapautui hyllytilaa!
Noin kymmenen vuotta sitten luin kaikki vanhat päiväkirjani, olen kirjoittanut koko ikäni päiväkirjaa.
Kirjoitin ylös muutamia tärkeitä asioita, joita siellä oli mainittu (lähinnä liittyivät lapsiin, kuten "oppinut kävelemään x-kuukauden iässä" tai "ensimmäinen hammas x-ikäisenä"). Luettuani kaikki, poltin päiväkirjat. Siellä oli liian paljon sellaista, mitä en haluaisi kenenkään näkevän. Esim lasteni isästä oli riitaisa ero ja näitä eroon liittyviä papereita oli päiväkirjan välissä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säästä. Niitä on mukava jälkeenjääneiden lukea.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää jotain päiväkirjaa ja sitten ottaa stressin siitä, että joku näkee ne? Mitä iloa niistä päiväkirjoista on?
Samaa minäkin mietin. Mikä idea niissä päiväkirjoissa on ja miksi niitä halutaan kirjoittaa? Jos aikoo julkaista joskus vanhana elämänkerran tai haluaa jättää ne lapsille luettavaksi tai jotain, niin sitten ymmärrän päiväkirjojen kirjoittelun, mutta muutenhan se on täysin ajan haaskaamista.
Olen mies, 47v enkä kirjoitellut mitään varsinaista päiväkirjaa, joskus nuorena olen joitain sattumanvaraisia tapahtumia kirjoittanut joihinkin taskukalentereihin. Nyt toivon pikemminkin että olisi tullut kirjoiteltua enemmänkin.
Olen nelikymppinen ja lapsesta asti jäsennellyt ajatuksiani kirjoittaen. Päiväkirjoja on paljon. En ole halunnut tuhota niitä, enkä aio tehdä niin koskaan. Sen sijaan olen kerännyt ne yhteen paikkaan, ja kirjoittanut tarkat ohjeet, mitä niille tulee tehdä. Elämäni on ollut epätavanomainen, enkä halua, että kokemukseni katoavat kuollessani. Jos en itse ehtisi kirjoittaa koostetta niistä, määräsin, miten kirjoittaja valitaan. Ohjeissa lukee myös, kuka niitä saa lukea.
Joku ihmetteli, miksi ylipäätään kirjoittaa mitään, jos kuitenkin tuhoaa kirjansa. On ihmistyyppi, jolle kirjoittaminen on luontainen tapa selvittää ajatuksiaan ja purkaa mieltään. Kuten minä itsekin. Ymmärrän myös täysin, jos kirjoitukset halutaan pitää vain itsellä. On elämä ollut tavanomaista tai erikoista, ihminen päättää aina itse, kuinka paljon siitä jakaa muille, myös päiväkirjojensa lukemisen kautta.
Suurimman osan joutaa polttaa. Joitain runojani voisin säästää sisarilleni, muutoin en haluaisi jonkun lukevan kaikkia vuodatuksia.
Ap tässä.
Eilen sitten vietin pitkän tovin lukien ja tuhoten suurimman osan päiväkirjoistani.
Olipahan ahdistava homma mutta hyvä että tuli tehtyä. Olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten.
Vähän säästin, mutta eiköhän nekin kohta saa kyytiä.
Että semmoinen juhannyspäivä.
tämä