Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka selvisit traumasta?
Kommentit (53)
Pitkän terapian ja läheisten tuen avulla. Mulla lapsuuden aikainen trauma. Heitteillejättö ja hyväksikäyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä kai yrittää eheyttää ja eheytyä vuosien myötä. Löytää muualta positiivista. Aluksi ehkä puhuminen vaikka lyhystikin, jos on joku kriisityöntekijä. Alkoholi tms ei oikein toimi noissa asioissa pienenäkään määränä.
Ajattelen sitä vieläkin lähes päivittäin. Yksinolo on pahinta. Seurassa kaikki ok ja kun pitää itsensä kiireisenä. Ja kanssa kaikki on ok kun mikään ei muistuta siitä ja asia ei toistu.
Leskeksi jäämisestä raskausaikana selvisin puhumalla, ja kirjoittamalla sekä ihmisten tuella
Huomasin myös, että itselleni oli tärkeää myös itkeä, itkeä ja itkeä. Vaikka tuo tapahtuikin vasta vuosi puolison kuoleman jälkeen. Itselleni oli myös tärkeää käydä kaikki yhteiset paikkamme ja muistot läpi.
Mutta traumat ja surut ihmiset kokevat eri tavoin. Ei voi oikein neuvoa ketään, mutta toki omia kokemuksiaan voi jakaa ja on hyväkin jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskoontulo ->eheytymisprosessi->
parantuminen Jeesuksen Pyhän Hengen kautta.
Vierailija kirjoitti:
Pitkän terapian ja läheisten tuen avulla. Mulla lapsuuden aikainen trauma. Heitteillejättö ja hyväksikäyttö.
Kuinka pitkän terapian?
Minä olen nyt myöntänyt itselleni että minua on kaltoinkohdeltu lapsuuden perheessä. Näin se vain on: tunnetasolla olen traumatisoitunut.
Mitäs nyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoontulo ->eheytymisprosessi->
parantuminen Jeesuksen Pyhän Hengen kautta.
Ajatteletko, että psykoterapia on turhaa? Onko tuo ainoa oikea keino parantua, tuo pyhän hengennkautta?
Elän sen kanssa, se kulkee aina mukanani ja vaikuttaa elämääni ikävä kyllä.
On vaikuttanut suhtautumiseenii ihmisiin ja ihmissuhteisiin. Kasvoin sen kanssa joten en tiedä mitä olisi ollut ilman traumaani ja minkälainen ihminen minusta olsii kasvanut.
Olen tehnyt yksin töitä sen kanssa todella rankasti ja paljon, ja tulen toimeen sen kanssa. Tosin edelleen ahdistun hyvin helposti tietyistä asioista ja jotkut ovat minulle mahdottomia. On myös depersoonillisuus oireita sekä dissosiaatiota mutta nykyisin vähemmän. Uskon että oma työni ja panostukseni niitten käsittelyyn on tuottanut tulosta.
En halua velloa menneessä ja hyväksyn että minulle on käynyt näin. En voi elää elämääni katkerana ja jämähtää entiseen. Tämä on nyt elämääni ja tästä minun täytyy tehdä paras ja siedättävin itselleni, ja koen onnnistuneeni siinä niin että jaksan elää.
Suurin vaikutus ehkä nykyhetkessä on se, että en koskaan voi enkä pysty ajattelemaankaan parisuhdetta enkä luota kehenkään niin paljon että päästäisin lähelleni. Minulla on koira ja kissa, ne ovat perheeni ja takuulla uskollisia ja rakastavia. Ne eivät koskaan tee minulle pahaa.
En koe menettäväni mitään kun en halua sitä mitä muut pitävät itsestäänselvyytenä. Minulle se on iso ei.
En ole yksinäinen. Minulla on yksi todella hyvä ystävä ihan nuoruudesta asti mukana kulkenut sekä mukavia kavereita ja työkavereita. On sisar ja hänen perheensä. Sisko tietää koska olemme samassa perheessä kasvaneet, mutta ei kaikkea eikä tarvitsekaan tietää. Koskaan en kenellekään kaikkea kerro.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Energiahoidoilla. Demonit otettiin minusta pois ja kaikki traumat katosi. Monissa kaupungissa on shamaaneja jotka voi auttaa tässä paranemis prosessissa. Suosittelen!
En ole selvinnyt, mielenterveys mennyt todella huonoon jamaan, tuskin elän enään pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi minuakin, itse olen vielä ihan vereslihalla. Taustalla traumaattinen läheisen kuolema. Minulle on tullut viime aikoina todella vahva tarve lähteä pois. Ihan sama minne, mutta jonnekin kauas. Kauas kaikesta tutusta. Sydämeni tuntuu repeytyvän riekaleiksi ja hengitys salpaantuvan aina tiettyjen maamerkkien lähellä. Joissain paikoissa en ole pystynyt käymään laisinkaan. Tuskinpa pystyn koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkän terapian ja läheisten tuen avulla. Mulla lapsuuden aikainen trauma. Heitteillejättö ja hyväksikäyttö.
Kuinka pitkän terapian?
Minä olen nyt myöntänyt itselleni että minua on kaltoinkohdeltu lapsuuden perheessä. Näin se vain on: tunnetasolla olen traumatisoitunut.
Mitäs nyt
10 vuotta kävin psykoterapiassa. Suurelta osin traumaterapiassa. Ei ollut helppoja vuosia muistaa ja käsitellä kaikki torjuttu ja unohdettu. Tärkein oppi oli se, ettei mikään niistä asioista ollut minun syytä. Minulla ei ole ollut yhtään mitään syytä vihata itseäni.
En ole selvinnytkään. Se muutti elämääni hyvin paljon ja vaikuttaa hyvin vahvasti joka päivä. Toki sen jälkeen olen sitten olen kohdannut uusiakin toki vähemmän traumaattisia kokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ensin tulin tietoiseksi traumasta. Psykoterapiaa kolme vuotta.
Kuinka se tuli tietoisuuteesi?
Ensin pitkä psykoterapia alkuun. Tämän jälkeen muutaman vuoden työ erilaisilla vaihtoehtohoidoilla, kuten ifs, meditaatio, tre jne. Käänteentekevä apu oli nuo meditoinnit. 2.5 vuoden jälkeen tuli ensimmäinen oivallus siitä että minä ansaitsen myös hyviä asioita ja siitä se pikkuhiljaa alkoi parata. Minulla oli myös koko tämän ajan läsnä ihminen jonka kanssa kuljettiin rinnakkain terapiapolkua, kumpikin omia traumoja työstäen. Se oli korvaamaton apu ja vieläkin häntä muistelen lämmöllä vaikka ei enää olla missään tekemisissä. Avainsana on kohdata ne demonit ja käsitellä ne läpi ja niihin ei todellakaan ole helppo päästä kiinni mielen suojausmekanismien vuoksi. Niitä kannattaa harjoitella ohittamaan.
Tsemppiä työskentelyyn. Traumasta voi parantua.
Alue: Aihe vapaa
Up