Onko muilla käynyt niin että häviää taito kommunikoida ihmisten kanssa kun ei ole kenenkään kanssa tekemisissä?

Eikö kellään yksinäisellä ole tätä ongelmaa?

ap

Siltä se tuntuu. Ja kun ei sitä puolisoakaan ole.

En tiedä, kun en ole kokeillut. Olen viimeksi käynyt kaupassa eli ihmisten ilmoilla toissa vuonna.

Kaikkia ihmiskontaktejani vaivaa sama ongelma: kun hyvin harvoin pääsen juttelemaan, yritän sulloa viikkojen, kuukausien tai vuosien puheenaiheet samaan, aina riittämättömään juttutuokioon. Tiedän kuulostavani hullulta asiavyöryineni ja päätän, että tällä kerralla osaan hillitä itseni paremmin, mutta epäonnistun poikkeuksetta.

Olen ollut niin pitkään vain itseni seurassa, että en osaa hahmottaa omaa käyttäytymistäni enää. En tiedä, miten kummalliselta näytän muiden silmissä. Näytän varmaan normaalilta niin pitkään, kun pysyn hiljaa; kun sana-arkkuni aukeaa ja ryhdyn kompastelemaan omiin puheisiini, ei ole vaaraa siitä, että seuraani tuppauduttaisiin toista kertaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kun en ole kokeillut. Olen viimeksi käynyt kaupassa eli ihmisten ilmoilla toissa vuonna.

Kaikkia ihmiskontaktejani vaivaa sama ongelma: kun hyvin harvoin pääsen juttelemaan, yritän sulloa viikkojen, kuukausien tai vuosien puheenaiheet samaan, aina riittämättömään juttutuokioon. Tiedän kuulostavani hullulta asiavyöryineni ja päätän, että tällä kerralla osaan hillitä itseni paremmin, mutta epäonnistun poikkeuksetta.

Olen ollut niin pitkään vain itseni seurassa, että en osaa hahmottaa omaa käyttäytymistäni enää. En tiedä, miten kummalliselta näytän muiden silmissä. Näytän varmaan normaalilta niin pitkään, kun pysyn hiljaa; kun sana-arkkuni aukeaa ja ryhdyn kompastelemaan omiin puheisiini, ei ole vaaraa siitä, että seuraani tuppauduttaisiin toista kertaa.

Saanko udella miksi viimeisimmästä kauppakäynnistä on jo noin pitkä aika?

ap

Onko puolisosi kuuromykkä? Vai narsisti jonka kanssa tuntee itsensä yksinäisemmäksi kuin mitä yksin olisi.

Tuota ilmiötä kutsutaan nimellä burgerointi. Tulee siis burgeriksi jos on liian paljon poissa muiden ihmisten seurasta.

Vierailija kirjoitti:

Onko puolisosi kuuromykkä? Vai narsisti jonka kanssa tuntee itsensä yksinäisemmäksi kuin mitä yksin olisi.

Ei. Jostain syystä ei vain halua olla seurassani.

ap

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kun en ole kokeillut. Olen viimeksi käynyt kaupassa eli ihmisten ilmoilla toissa vuonna.

Kaikkia ihmiskontaktejani vaivaa sama ongelma: kun hyvin harvoin pääsen juttelemaan, yritän sulloa viikkojen, kuukausien tai vuosien puheenaiheet samaan, aina riittämättömään juttutuokioon. Tiedän kuulostavani hullulta asiavyöryineni ja päätän, että tällä kerralla osaan hillitä itseni paremmin, mutta epäonnistun poikkeuksetta.

Olen ollut niin pitkään vain itseni seurassa, että en osaa hahmottaa omaa käyttäytymistäni enää. En tiedä, miten kummalliselta näytän muiden silmissä. Näytän varmaan normaalilta niin pitkään, kun pysyn hiljaa; kun sana-arkkuni aukeaa ja ryhdyn kompastelemaan omiin puheisiini, ei ole vaaraa siitä, että seuraani tuppauduttaisiin toista kertaa.

No tämä. Ja kun esim. joskus sitten sisaruksille uskaltautuu viestittelemään, niin hölötän ties mitä, ja sieltä alkaa tulla alentuvia kommentteja kaikkeen, päätän että tästä lähtien vastaan vain korkeintaan yhdellä sanalla enkä muuten hölise. Vaan ei, aina se menee siihen että hölisen ja yritän vitsailla, ja he alkavat holhoavasti jotenkin opettaa. Ja silloin mulla menee hermot.

Joskus meidän mielenterveysyhdistykseen tulee uusi tyyppi, joka istuu mörkönä hiljaa. Osallistuu vähitellen keskusteluihin, ja kuukauden päästä pulisee taukoamatta.

Suosittelen yhdistystoimintaa. Siinä tapaa ihmisiä, mutta on kuitenkin turvallista.

Itsellä ei ole ollut kovinkaan montaa ja ja paljon kontakteja ulkopuoliseen maailmaan, ja muihin ihmisiin noin viiteen vuoteen. Vielä pari vuotta sitten siinä totaalisessa yksinäisyydessä vielä kaipaisi muita ihmisiä. En ole koskaan ollut aiemminkaan mikään erityisen paljon smalltalkkia käyttänyt ihminen, edes kaupassa asioidessa. Nyt vielä vähemmän. Pidän sitä vähän turhanpäiväisenä harrasteena. Olen alkanut huomata, että toiset ihmiset pikemminkin ärsyttävät, ja minussa herää jopa vihantunteita kaikkia ihmisiä kohtaan. En edes pidä enää ulkopuolella olevista ihmisistä. En koe olevani enää osa tätä yhteiskuntaa. Jäin vain yksin. Eikä kukaan ole enää kiinnostunut minusta, ajatuksistani ja tunteistani. Niin on ollut jo pidemmän aikaa. Olenko siis sairas, vai sairastumassa? Enpä tiedä. Tuskin. Pitkä aika väkisinkin tekee syrjäytyneeksi. Sillä on sellaiset vaikutukset ja seuraukset.

Siitä puolisosta kun vielä hankkiudut eroon niin tänne palstalle kirjoitellessa voi kaikota halu tavata ihmisiä ylipäätänsä. Joten ole huoleti, vaikka tämänpäiväinen yksinäisyys olisi vaikeampaa kuin eilinen, niin se on kumminkin ilahduttavaa että tänään asiat ovat paremmin kuin huomenna. Exän kanssa ei pidä jutella puhelimitsekaan yhtään. Sen verran voi tulevaisuuden ihmiskontakteihin varautua, että pitää paperinenäliinat näppäimistön lähellä, etteivät suolaiset kyyneleet aiheuta näppäimistössä oikosulkua. Kosketusnäyttö olisi parempi, kunhan pyyhkii suolaisimmat itkut ennenkuin virtaavat lasinäytöltä elektroniikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, kun en ole kokeillut. Olen viimeksi käynyt kaupassa eli ihmisten ilmoilla toissa vuonna.

Kaikkia ihmiskontaktejani vaivaa sama ongelma: kun hyvin harvoin pääsen juttelemaan, yritän sulloa viikkojen, kuukausien tai vuosien puheenaiheet samaan, aina riittämättömään juttutuokioon. Tiedän kuulostavani hullulta asiavyöryineni ja päätän, että tällä kerralla osaan hillitä itseni paremmin, mutta epäonnistun poikkeuksetta.

Olen ollut niin pitkään vain itseni seurassa, että en osaa hahmottaa omaa käyttäytymistäni enää. En tiedä, miten kummalliselta näytän muiden silmissä. Näytän varmaan normaalilta niin pitkään, kun pysyn hiljaa; kun sana-arkkuni aukeaa ja ryhdyn kompastelemaan omiin puheisiini, ei ole vaaraa siitä, että seuraani tuppauduttaisiin toista kertaa.

Saanko udella miksi viimeisimmästä kauppakäynnistä on jo noin pitkä aika?

ap

Liikkumiskykyni on nykyisin sitä luokkaa, että mikä tahansa ihmisten ilmoille lähteminen ennen pitkää päättyisi paaritaksin kyytiin. En halua kaatua jossain kaupan ovella ja aiheuttaa sekaannusta, kun en pääsisi ylös eikä minuun voisi kivun vuoksi edes koskea.