Helleaalto piinaa koko läntistä maailmaa meteorologi: Ei mitään näin äärimmäistä
Yhdysvalloissa on tällä hetkellä poikkeuksellisen paahtavaa, maan kansallisen sääpalvelun NWS:n meteorologi Matt Beitscher sanoo.
Eikä kyse ole vain ajankohtaan nähden epätavallisen korkeista lämpötiloista. Tällä viikolla ympäri maata mitatut lukemat olisivat poikkeuksellisia milloin tahansa, Beitscher huomauttaa.
Emme vaihda kriteerejämme vuodenajan mukaan, Beitscher toteaa.
Etenkin Yhdysvaltain lounaisosa on jäänyt käristyskupolin alle, minkä seurauksena lämpötilat ja ilmankosteus ovat nousseet lukemiin, joiden seurauksena sää on osalle väestöstä vaaraksi.
Tämä ihmismäärä ei ole mikään pieni osa Yhdysvaltain kansasta. Hellevaroitus, johon sisältyy kehotus pysyä sisätiloissa, koskee yli 125 miljoonaa ihmistä, eli reippaasti yli kolmannesta Yhdysvaltain väestöstä.
Tällä hetkellä kuumuudesta aiheutuville sairauksille alttiiden ihmisten lisäksi myös jotakuinkin kuka tahansa pitkään ulkoileva ihminen altistuu lämpösairauksille, Beitscher huomauttaa.
Lämpösairauksia ovat muun muassa ihottuma, lihaskrampit, äkillinen huimaus, auringonpistot sekä lämpöuupumus ja sitä vielä vakavampi lämpöhalvaus.
Helleaalto ei kuitenkaan piinaa ainoastaan Yhdysvaltoja. Iltalehti uutisoi alkuviikosta, kuinka iso osa Euroopasta kärvistelee poikkeuksellisessa kuumuudessa.
Useissa Yhdysvaltain kaupungeissa on viime päivinä rikottu lämpöennätyksiä.
Nevadan osavaltiossa Las Vegasissa lämpötilat ovat tällä viikolla kohonneet 109 fahrenheitasteeseen, eli 42,8 celsiusasteeseen. Tämä jakaa ennätyksen kaupungissa vuonna 1956 mitatun lukeman kanssa, mutta kansallisen sääpalvelun mukaan lämpötilat ovat yhä nousussa.
Coloradossa Denverin kaupungissa lämpötila saavutti 100 fahrenheitin (38 celsiusta) rajan aikaisemmin kuin koskaan aiemmin.
Arizonassa Phoenixin kaupungissa mittari on noussut yli 43,3 asteeseen neljänä peräkkäisenä päivänä, eivätkä lukemat ole tänä aikana laskeneet kertaakaan alle 27 celsiusasteen edes yöaikaan.
Myös keskilännessä useiden kaupunkien viranomaiset ovat pyrkineet löytämään keinoja tarjota vilvoittavia tiloja ihmisille ja etenkin riskiryhmiin kuuluville.
Illinoisn osavaltiossa Chicagossa, jossa kolme naista kuoli jo viime kuussa helleaallon aikana, on avattu keskuksia vilvoitusta kaipaaville. Lisäksi kaupungin 75 kirjaston tiloissa lämpötiloja pidetään viileinä, jotta ihmiset voivat paeta lannistavaa kuumuutta.
Joissakin kaupungeissa koulut ovat siirtyneet etäopetukseen, jotta koululaiset eivät läkähtyisi luokkahuoneissa. Esimerkiksi Minneapolisissa 14 koulua siirtyi etäopetukseen, koska näissä kouluissa ei ole ilmastointia.
Meillä oli joitakin lämpöaaltoja jo aiemmin tänä vuonna, mutta ei mitään näin äärimmäistä tai näin pitkäkestoista, NWS:n meteorologi Alex Tardy.
Nämä lukemat ovat huomattavia ja vaarallisia kenelle tahansa, jotka eivät välitä varotoimista.
Ilmastotutkijat ovat varoittaneet, että tämänkaltaiset helleaallot yleistyvät ilmastokriisin edetessä. Kohoavien lämpötilojen ohella myös maastopaloista odotetaan tämän vuoksi entistä yleisempiä.
Esimerkiksi Yhdysvaltain lounaisosissa maastopalojen määrän ennustetaan nousevan kolmanneksella vuoteen 2050 mennessä.
Kommentit (252)
Se on kesä ny niin helppoa taas panikoitua lämmöstä
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Kolmannes Yhdysvaltain väestöstä elää alueella jossa on kesäkuun puolessa välissä kehotettu ihmisiä pysymään sisätiloissa helteen takia. Ei ihan jokavuotista, lämpötilat ovat korkeimmillaan yleensä elo-syyskuussa jolloin alkavat myös metsäpalot. Vaikuttaa moneen asiaan vaikka sinä et sitä tajua, ruoan hinta/saatavuus varmaan koskettaa myös sinua syksyllä.
NASAn tutkijat varoittivat juuri, että tilanne on parhaillaan johtamassa ruoka- ja vesisysteemien romahtamiseen, ja siten sivilisaation tuhoon. Mutta joo, puhutaan vaan "ilmastovouhotuksesta".
Vierailija kirjoitti:
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!
Täytyy nostaa suomalaisten verotusta taas.
Asummeko me sitten itämaissa koska täällä ei ole helteitä näkynyt vaan on ollut poikkeuksellinen myöhäinen, kylmä ja sateinen kevät sekä kesän alku?
Mutta, paikallinen sää ei ole ilmasto, eli vaikka jossain on lämmintä, mutta meillä kylmää, niin keskiarvo on ihan normaali.
Vierailija kirjoitti:
NASAn tutkijat varoittivat juuri, että tilanne on parhaillaan johtamassa ruoka- ja vesisysteemien romahtamiseen, ja siten sivilisaation tuhoon. Mutta joo, puhutaan vaan "ilmastovouhotuksesta".
Paskat yhtään mikään romahtaa. Siirrytään pelottelutaktiikkaan, kun halutaan sitä omaa uskoa ajaa muiden päihin. Kaikki nyt eivät jaksa hihhuloida niin kuin jotkut...

Suomi on pohjoisessa ja itä-länsi akselilla aika keskellä.
Vierailija kirjoitti:
Asummeko me sitten itämaissa koska täällä ei ole helteitä näkynyt vaan on ollut poikkeuksellinen myöhäinen, kylmä ja sateinen kevät sekä kesän alku?
Mutta, paikallinen sää ei ole ilmasto, eli vaikka jossain on lämmintä, mutta meillä kylmää, niin keskiarvo on ihan normaali.
Lue nyt vaikka tämä
https://edition.cnn.com/2022/06/13/weather/excessive-heat-dome-forecast…
Ja irvistele sitten asummeko me itämaissa.
AP:lle kiitos asiallisesta aloituksesta.
M 53
Ja kuitenkin aina kun on yksi vähän tavanomaista kylmempi päivä niin ilmestyy joku persupelle vouhottamaan että missäkö se ilmaston lämpeäminen nyt taas sitten olikaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja kuitenkin aina kun on yksi vähän tavanomaista kylmempi päivä niin ilmestyy joku persupelle vouhottamaan että missäkö se ilmaston lämpeäminen nyt taas sitten olikaan.
Ihan oikein teille säistä vouhottaville... On se suorastaan pakkomielle odottaa niitä helteitä ja alkaa vouhottamaan. Kylmemmillä säillä ollaan sitten vähän hiljaisempaa...
Kylmyys tappaa edelleen moninkertaisen määrän väkeä vuosittain. T: ilmastotutkija
blaablaa. kirjoitti:
Riippuu mihin vertaa..
Niin mihin pitäisi verrata?
Ranskassa on just nyt jopa +40. Kesätapahtumat ja festarit peruttu tältä viikonlopulta, helteen takia, että ei tämä nyt ihan normaalia ole...tai jos ilmastonmuutos on jonkun mielestä normaalia, niin sittenhän tämä on ihan normitilanne
Vierailija kirjoitti:
Kylmyys tappaa edelleen moninkertaisen määrän väkeä vuosittain. T: ilmastotutkija
Joo ehkä suomessa.
Luojan lykky että meillä on tälläinen kesä.
Vierailija kirjoitti:
Ranskassa on just nyt jopa +40. Kesätapahtumat ja festarit peruttu tältä viikonlopulta, helteen takia, että ei tämä nyt ihan normaalia ole...tai jos ilmastonmuutos on jonkun mielestä normaalia, niin sittenhän tämä on ihan normitilanne
Lämpötilat ovat aina vaihdelleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NASAn tutkijat varoittivat juuri, että tilanne on parhaillaan johtamassa ruoka- ja vesisysteemien romahtamiseen, ja siten sivilisaation tuhoon. Mutta joo, puhutaan vaan "ilmastovouhotuksesta".
Paskat yhtään mikään romahtaa. Siirrytään pelottelutaktiikkaan, kun halutaan sitä omaa uskoa ajaa muiden päihin. Kaikki nyt eivät jaksa hihhuloida niin kuin jotkut...
Ok, tiedät enemmän ja olet paremmin koulutettu kuin Nasan tutkijat. Kerro toki meille muillekin, mikä on koulutuksesi ja miten selität ilmaston ääri-ilmiöiden lisääntymisen?
Ennenkin on helteitä piisannut, nyt ne ovat jotain poikkeuksellista....?!