Puoliso valehtelee jatkuvasti raha-asioista
Moi.
Miten toimisitte seuraavassa tilanteessa?
Sinulla olisi pidempi suhde ja yksi yhteinen lapsi puolisosi kanssa. Teillä menisi ihan mukavasti ja luottamus olisi ollut tärkeä arvo suhteessa. Sitten yhtäkkiä kävisi ilmi että puolisolla on maksamattomia laskuja, pikavippejä jne. Lisäksi taustalla olisi sinun nimellä laskuja mitkä menossa ulosottoon. Sinulta pimitetty sekin asia. Kamala puoli asiassa olisi ollut se että olisitte vielä kysyneet raha-asioista ja aina olisi kuulemma kaikki ollut hyvin. Pelastaisit puolison tietysti. Ja kertoisit miten paljon se loukkaa että tällai tehdään. Ja että ei enää kertaakaan samaa. Pyytäisit että hoidetaan raha-asiat keskitetysti yhdessä koska rahat on tiukalla ja että luottamus palaisi. Eli yhteiset rahat ja tilit. Ei käy. No menisi muutama kuukausi. Kaikki olisi hyvin ja toinen aina kertoisi miten raha-asiat on kondiksessa. Sitten alkaisi tulla uusia epäilyttäviä pikavippi maksulappuja postissa. Selitys olisi "eipä tässä mitään, nehän on niitä vanhoja." Monta kertaa kysyisitte ja uskoisitte selityksen. Ja vannottaisitte että ei anneta asioiden pahentua että käsitellään ne nyt. No kohta selviäisi että taas sinun nimellä on menossa tonnin laskua ulosottoon. Uusia pikavippejä on jne.
Kyllä kylmää erotakin mukavasta ihmisestä ja kun yhteinen pieni lapsikin. Murrun totaalisesti kun ajattelenkin yhteisen arjen häviävän. Olen vihainen miten kaikkein läheisin ihminen koskaan voi valehdella minulle päin naamaa tällä tavalla. Ja hankkia minutkin tällaiseen kuseen. Miksi helvetissä ihmiset tekevät toisilleen näin? Nyt asia on keskustelussa ja kaikki on kuulemma minun syytä. Minun syytä että hän on joutunut jättämään maksamatta ja minun syytä että hänellä on pikavippejä. Minun syytä vaikka olen ehdottanut yhdessä hoidettavia raha-asioita... anteeksi. Pakko vaan oli jonnekkin avautua. Onko vastaavasta kokemuksia, onko ratkaisuja muuta kuin se yksi?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse mennä velkaneuvontaan. Olen vaan tottunut että läheisiin voi luottaa että jos jotain sovitaan. Lisäksi haluaisin parisuhteen olevan sen verran avoin ettei esim ulosottoon päätyisi kukaan vaan asiat hoidettaisiin yhdessä jos ongelmia tulee. Ei salaten tai pimittäen.
No sitä et tämän miehen kanssa voi saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tätä syyttelyä se on. Kaikki on minun vikaa. En ole sanonut ettei saisi tehdä lisää töitä mutta olen sanonut etten pysty olla enempää kiinni töissä ja lapsenhoidossa. Parhaimmillaan menee 4 viikkoa ilman yhtäkään omaa vapaapäivää. En oikein kykene siihen että tuosta vielä ns oma aika vähenee. Olen sanonut että saa tehdä niin paljon töitä kun haluaa kunhan minunkin jaksamista otettaisiin huomioon. Eli että vaihtoehtoisesti minä vähennän töitä ja toinen tekee rahan. Tai sitten hallittaan talousasiat keskitetysti niin että rahaongelmia ei tule.
Kaikki nämä on vain selityksiä siihen miksi kerätään pikavippejä ja jätetään laskut maksamatta. Ja valehdellaan kirkkain silmin että kaikki on reilassa. Olisi sanonut että en saa maksettua. Olis keksitty jokin ratkaisu. Jotain kautta. Valehtelu on tässä se ongelma. Mutta toinen ei sitä tajua. Ja haluaa vain syyttää kaiken minun niskaan. Ja kun tiedän tämän keskustelun niin se päätyy siihen että minua vastaan keksitään ihan kaikki maailman hirveydet miksi hänen on ollut pakko valehdella.
No kuten näette. Varmaan aika turha vängätä. Toisen mielestä saa valehdella ja toisen mielestä ei. No syytelkööt. Minä lopetan osaltani keskustelun, ainakin tältä illalta. Tässä ei nouse kuin kiukku ja siitä ei ole apua.
Nousee kiukku kun ihmiset ystävällisesti kertoo sulle mitä tekisivät jos olisivat sinun tilallasi?
Ei kun sillä nousee kiukku kun mä tulin tänne kertomaan mikä se mun tilanne todellisuudessa on. Ei ole peliriippuvuutta, päihdeongelmaa tai miehen nimissä otettuja pikavippejä. On mun osa-aikatyö ja yksi meidän molempien nimellä tuleva lasku joka pitäisi maksaa puoliksi ja joka on jätetty mun vastuulle. Edellisellä sivulla tätä jo vähän avasinkin.
Mitä sinä tarkoitat sillä, että et voi tehdä enempää töitä lapsenhoidon vuoksi, kun ei ole omaa vapaapäivää aikoihin? Ei perheellisillä ihmisillä ole "omia vapaapäiviä" ilman lapsia noin 15 vuoteen, kun on ne lapset huollettavana. Mutta sitä minä en käsitä, että sinun pitää yksi hoitaa lapsi ja tehdä kaikki kotityöt niin, että et voi ansaita enempää, vaikka rahat eivät nykyisin riitä.
Miksi sinä et itse maksanut sitä molempien nimissä tullutta laskua, joka oli jätetty sun vastuulle? Eikö se ole kirkkaasti selvää, että sen maksaa hän, jonka vastuulle se on jätetty eli sinä. Siinä on turha ätistä sille toiselle, jonka vastuulla se ei ollut ja joka ei sitä myöskään maksanut.
Sulla menee ny AP ja puoliso sekaisin. Ap on kokoaikatyössä ja puoliso osa-aikatyössä ja ap on avioeron uhalla kieltänyt puolisoa ottamasta enempää töitä koska ne puolison työt rajoittaa ap:n vapaa-aikaa. Tai siis saa puoliso tehdä töitä mutta hänen on itse hommattava lapselle hoitopaikka siksi aikaa ettei näistä lisätöistä aiheudu ap:lle ylimääräistä vaivaa.

Ihmekö se, kun aloitus ei ollut mitenkään yksiselitteinen. Vai onko tähän ketjuun kirjoittavinaan kumpikin osapuoli?

Kyllä tähän kirjoittaa kumpikin osapuoli. T. Ap:n puoliso
Joka on vähässä väärä, on myös paljossa väärä.
Ehdottomasti eroasin. Raha-asioissa ksettaminen ja toisen nimiin luoton ottaminen on anteeksiantamatonta.
Eräs mies valehtelee vaimolleen aina raha asioista. Ajatella että kulissit silti kunnossa...
Aloittajan tilanteessa erilaisin. Minulta eksä kusetti luottotiedot.
Oletteko aviossa, en jaksanut lukea kaikkea ?
Vierailija kirjoitti:
Ehdottomasti eroasin. Raha-asioissa ksettaminen ja toisen nimiin luoton ottaminen on anteeksiantamatonta.
Miten saa luoton toisen nimiin, eikö se ole rikos ?
Sinisilmäistä uskoa että aina voi luottaa läheisiin. Jos olet kenties joskus saamassa perintöä, pyydä että se taho tekee testamentin että lasten puolisot ei peri. Naisen pitää aina olla itsenäinen ja ajatella omaa pärjäämistään kävisi mitä tahansa. Toiveet on syytä tässä kohdin heittää nurkkaan.
"Pelastaisit puolison tietysti". Miksi?
"Yhteiset rahat ja tilit". Ei vaan erilliset. Toki kulut jakaen. Mistä puoliso saanut ap:n pankkitunnukset joilla hakea pikalainaa?
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä? Mukava ihminen?? Onko se siis ottanut sinun nimiin niitä vippejä, vai ymmärsinkö väärin?
Tekisin rikosilmoituksen ja eroaisin HETI!
No katsopa positiivisesta luottorekisteristä tilanne.
Eli mies on mukava vaikka syyttää vaimoa omasta holtittomuudestaan? Ei ole tehnyt rikosta, vaikka on ottanut pikavippejä vaimon nimiin? Uskoit valehtelijaa? Hän oikein vannoi? Älä ihmeessä eroa, ettei mies ole kohta huijaamassa toista naista.
Olen tippunut kärryiltä tässä tarinassa jo noin 50 viestiä sitten. Kumpi olikaan aloittaja, eli se joka kaikki maksaa vai se, jolla on velkaa?
Ihan sama, sillä tuollaisessa tilanteessa eläviä ihmisiä on aika paljon. Vastaukseksi sille, joka ei tiennyt, miten puolisoa estetään pääsemästä käsiksi kysyjän tuloihin ja tileihin on se, että ei anna puolisolle tilinkäyttöoikeuksia omiin tileihin eikä pankkitunnuksia.