Puoliso valehtelee jatkuvasti raha-asioista
Moi.
Miten toimisitte seuraavassa tilanteessa?
Sinulla olisi pidempi suhde ja yksi yhteinen lapsi puolisosi kanssa. Teillä menisi ihan mukavasti ja luottamus olisi ollut tärkeä arvo suhteessa. Sitten yhtäkkiä kävisi ilmi että puolisolla on maksamattomia laskuja, pikavippejä jne. Lisäksi taustalla olisi sinun nimellä laskuja mitkä menossa ulosottoon. Sinulta pimitetty sekin asia. Kamala puoli asiassa olisi ollut se että olisitte vielä kysyneet raha-asioista ja aina olisi kuulemma kaikki ollut hyvin. Pelastaisit puolison tietysti. Ja kertoisit miten paljon se loukkaa että tällai tehdään. Ja että ei enää kertaakaan samaa. Pyytäisit että hoidetaan raha-asiat keskitetysti yhdessä koska rahat on tiukalla ja että luottamus palaisi. Eli yhteiset rahat ja tilit. Ei käy. No menisi muutama kuukausi. Kaikki olisi hyvin ja toinen aina kertoisi miten raha-asiat on kondiksessa. Sitten alkaisi tulla uusia epäilyttäviä pikavippi maksulappuja postissa. Selitys olisi "eipä tässä mitään, nehän on niitä vanhoja." Monta kertaa kysyisitte ja uskoisitte selityksen. Ja vannottaisitte että ei anneta asioiden pahentua että käsitellään ne nyt. No kohta selviäisi että taas sinun nimellä on menossa tonnin laskua ulosottoon. Uusia pikavippejä on jne.
Kyllä kylmää erotakin mukavasta ihmisestä ja kun yhteinen pieni lapsikin. Murrun totaalisesti kun ajattelenkin yhteisen arjen häviävän. Olen vihainen miten kaikkein läheisin ihminen koskaan voi valehdella minulle päin naamaa tällä tavalla. Ja hankkia minutkin tällaiseen kuseen. Miksi helvetissä ihmiset tekevät toisilleen näin? Nyt asia on keskustelussa ja kaikki on kuulemma minun syytä. Minun syytä että hän on joutunut jättämään maksamatta ja minun syytä että hänellä on pikavippejä. Minun syytä vaikka olen ehdottanut yhdessä hoidettavia raha-asioita... anteeksi. Pakko vaan oli jonnekkin avautua. Onko vastaavasta kokemuksia, onko ratkaisuja muuta kuin se yksi?
Kommentit (96)
Siis mitä ihmettä? Mukava ihminen?? Onko se siis ottanut sinun nimiin niitä vippejä, vai ymmärsinkö väärin?
Tekisin rikosilmoituksen ja eroaisin HETI!
Ei ole ottanut minun nimiin vippejä. Ainakaan tietääkseni. Toivotaan ettei mitään paljastu.
Vierailija kirjoitti:
Joo tosiaan puoliso ei varsinaisesti ole tehtaillut maksua minun nimiin vaan tämä lasku on aikanaan tullut minun nimellä mutta sovittu että hän hoitaa sen ja jos ei pysty hoitamaan niin ilmoittaa. Ei ilmoitusta. Laskua kertyi edelliskerralla 1500euroa ja nyt liki 1000euroa. Mukava sitten alkaa yhtäkkiä keksiä rahoja millä maksaa. Ainut vaihtoehto höylätä omalta luottokortilta.
Miksi et ap hoida omia laskujasi? Olette molemmat ihan tuuliajolla mitä raha-asioihin tulee, aika varmaan mennä jonnekin talous/velkaneuvontaan?
Olin 20 v ja vanhempani olivat matkoilla. Tulin poikaysräväni kanssa talovahdeiksi.
Isäni jätti minulle avoimen shekin, jos tuli joku ongelma.
Poikaystäväni näki sen ja sanoi lähdetään ulos. Yritin kysyä mitä aikoo tehdä. Oltais syöty ja juotu ja maksettu shekillä.
Selitin tämä on jos tulee joku hätä. Kuulemma olisi mennyt pari kk, ennen kuin oltaisiin jääty kiinni. Minun vanhemmat. Revin shekin ja erosimme tosi nopeasti.
Teillä on erilainen arvomaailma ja miehellä on riippuvuus. Hankkikaa apua, ulkopuoliselta, tai jätä hänet
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on välttämätön hyvin tavallinen toistuvaismaksu joka vain sattui tulemaan minun nimiin ja joka vaan sovittiin että puoliso maksaa ja jos hänellä vaikeuksia niin hän sanoisi siitä ja keksittäisiin mistä rahat löytyisi. Ei mitään ihmeellistä siinä asiassa. Ihmeellistä se että laskut on piilotettu minulta ja mitään ei ole sanottu vaikeuksista. Ja vaikka olen varmaan 10 kertaa viime kertaisen valehtelun jälkeen kysynyt "onko kaikki maksussa, onko raha-asiat ok?". Aina kuulemma ollut hyvin järjestyksessä eikä ongelmaa.
Hoida itse laskusi, niin ei tule yllätyksiä.
Tuo laskujen ottaminen sinun nimiisi pitää saada loppumaan. Aseta TÄNÄÄN omaehtoinen luottokielto (pitikö niitä olla kahteen eri paikkaan?) ja selvitä miten tuo ostaminen sinun nimissäsi on tapahtunut.
rakkaus "lalalalalala" kyllä se rakastaa "lalalalaa" " saat ulosotosta kirjeen, jossa sun nimissä on joku 50t velkaa" wtf..rakkaasi saattaa hyvinkin piilottaa karhukirjeet...eli nosta jo kytkintä, äläkä luule tyhmän lailla mutkun se rakastaa..ei, silloin ei tällä tavoin tehdä.
Ei tarvitse mennä velkaneuvontaan. Olen vaan tottunut että läheisiin voi luottaa että jos jotain sovitaan. Lisäksi haluaisin parisuhteen olevan sen verran avoin ettei esim ulosottoon päätyisi kukaan vaan asiat hoidettaisiin yhdessä jos ongelmia tulee. Ei salaten tai pimittäen.
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä on välttämätön hyvin tavallinen toistuvaismaksu joka vain sattui tulemaan minun nimiin ja joka vaan sovittiin että puoliso maksaa ja jos hänellä vaikeuksia niin hän sanoisi siitä ja keksittäisiin mistä rahat löytyisi. Ei mitään ihmeellistä siinä asiassa. Ihmeellistä se että laskut on piilotettu minulta ja mitään ei ole sanottu vaikeuksista. Ja vaikka olen varmaan 10 kertaa viime kertaisen valehtelun jälkeen kysynyt "onko kaikki maksussa, onko raha-asiat ok?". Aina kuulemma ollut hyvin järjestyksessä eikä ongelmaa.
Maksa se itse, puolisoosi ei voi luottaa.
Kuten tässä on jo sanottu, niin laita itsellesi omaehtoinen luottokielto nyt heti.
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse mennä velkaneuvontaan. Olen vaan tottunut että läheisiin voi luottaa että jos jotain sovitaan. Lisäksi haluaisin parisuhteen olevan sen verran avoin ettei esim ulosottoon päätyisi kukaan vaan asiat hoidettaisiin yhdessä jos ongelmia tulee. Ei salaten tai pimittäen.
No kyllä te olette molemmat todella outoja. Miksi ne laskut on sinun nimissä, onko ukkosi luottotiedoton vai mikä on homman nimi? Luulisi jo tulleen selväksi, ettei mieheesi voi luottaa.
- taustalla olisi sinun nimellä laskuja mitkä menossa ulosottoon = RIKOLLISTA
- taas sinun nimellä on menossa tonnin laskua ulosottoon = RIKOLLISTA
- hankkia minutkin tällaiseen kuseen
- minun syytä että hän on joutunut jättämään maksamatta
- minun syytä että hänellä on pikavippejä
--
Tuo on rikollista tehtailla toisen nimelle velkaa! Rikosilmoituksen paikka. Kumppani luottaa kilttiyteesi, yhteiseen lapseen ja suhteeseen, ettet tee mitään. Mutta ei se pelasta, rikollista mikä rikollista!
--
Pikavippisotkusta tuli vankeutta – mies vippaili liki 12 000 euroa avopuolison nimiin
https://www.nurmijarvenuutiset.fi/paikalliset/1761324
Epäilty otti pikavippejä yli 40 000 eurolla tuntemattomien nimiin: Syytetään 21 identiteettivarkaudesta
https://yle.fi/uutiset/3-10657226
Identiteettivarkaudesta tuomitaan se, joka erehdyttääkseen kolmatta osapuolta oikeudettomasti käyttää toisen henkilötietoja, tunnistamistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa sille, jota tieto koskee. Tässä tapauksessa siis perheenjäsen olisi syyllistynyt identiteettivarkauteen.
Vierailija kirjoitti:
Eri tilit! Vain yhteinen talousrahatili, mutta muuten omat tilit. Siitä voi aloittaa.
Toisen nimen käyttäminen on rikos! Muista tämä jos mies vielä jatkaa. Säilytä kaikki paperit siltä varalta, että asia menisi poliisille ja oikeuteen. Olet omiin rahoihisi oikeutettu ja sinun vastuullasi näyttäisi olevan lapsenne tulevaisuus.
Ei kai sanottu, että on mies? Kuulostaa shoppailija-vaimolta tuo minun mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Mikset sinä ap ota hoitoosi kaikkia teidän raha-asioita, kun toiselta ne ei näköjään onnistu?
Se käy nykyään vain siinä tapauksessa, että tuo holtiton on mies. Jos hän kuitenkin on nainen, niin sitten se on "taloudellista väkivaltaa".
Oikeasti kun te kannustatte eri tileihin yms.!!!
Ei kai tuossa voi oikeasti kuin erota + omat rahat ja tilit mukaan. 4
Muuten AP olet kohta sellaisessa sopassa ja makselet pian keskenas noita muiden sallaa ottamia velkoja.
Jos on jo nyt vähän rahaa niin mieti kuinka vähän sitä rahaa on sitten, kun puolison laskujen maksamisen aika koittaa.
Varmista oma + lapsen elätuskyky, eli eri osoitteet miehen kanssa ja jatka elämääsi.
Luotto on mennyt - jo toistamiseen - niin ei tuosta suhteesta tule lasta eika paskaa.
Seuraavaksi on kolmannen kusetuksen vuoro, sitä odotellessa. Jäätkö odottelemaan?
Tuo puolison nimellä tuleva lasku tulee siis molempien nimellä ja meidän pitäisi se puoliksi maksaa.
Ja vähän taustatietoa tähän, tämä aloituksen parjattu valehtelija on osa-aikatyössä koska puoliso on toistuvasti ilmoittanut häipyvänsä jos otan lisää töitä. Käteen saan kuussa reilun tonnin ja mulla on oma asuntolaina plus pari muuta mihin menee kuukaudessa 750€. Tämän lisäksi maksan omat polttoaineeni, puhelinlaskuni, autoveron sekä ruuat koko perheelle, lääkkeet, pesuaineet, ostan kasvavalle lapselle vaatteet ja sen sellaista. Joku älykkäämpi voi tuosta laskea että miksi ei rahat riittäneet ihan kaikkeen.
Jaaha. Parisuhdepuinti tuli vauvapalstalle. Ongelma ei ole rahojen riittämättömyys vaan valehtelu. Vaikka sillan alle ryysyissä elämään kun luottamus on kunnossa. Mutta vaikka uisi rahassa ja toinen valehtelee päin naamaa niin aika vaikea olla onnellinen parisuhde. Tätä ei vaan kaikki tajua. Erilaisia ratkaisumalleja olisi ollut tarjolla vaikka ja mitä. Oli silti pakko valita valehtelu.
"Moi.
Miten toimisitte seuraavassa tilanteessa?
Sinulla olisi pidempi suhde ja yksi yhteinen lapsi puolisosi kanssa. Teillä menisi ihan mukavasti ja luottamus olisi ollut tärkeä arvo suhteessa. Sitten yhtäkkiä kävisi ilmi että puolisolla on maksamattomia laskuja, pikavippejä jne. Lisäksi taustalla olisi sinun nimellä laskuja mitkä menossa ulosottoon. Sinulta pimitetty sekin asia. Kamala puoli asiassa olisi ollut se että olisitte vielä kysyneet raha-asioista ja aina olisi kuulemma kaikki ollut hyvin. Pelastaisit puolison tietysti. Ja kertoisit miten paljon se loukkaa että tällai tehdään. Ja että ei enää kertaakaan samaa. Pyytäisit että hoidetaan raha-asiat keskitetysti yhdessä koska rahat on tiukalla ja että luottamus palaisi. Eli yhteiset rahat ja tilit. Ei käy. No menisi muutama kuukausi. Kaikki olisi hyvin ja toinen aina kertoisi miten raha-asiat on kondiksessa. Sitten alkaisi tulla uusia epäilyttäviä pikavippi maksulappuja postissa. Selitys olisi "eipä tässä mitään, nehän on niitä vanhoja." Monta kertaa kysyisitte ja uskoisitte selityksen. Ja vannottaisitte että ei anneta asioiden pahentua että käsitellään ne nyt. No kohta selviäisi että taas sinun nimellä on menossa tonnin laskua ulosottoon. Uusia pikavippejä on jne.
Kyllä kylmää erotakin mukavasta ihmisestä ja kun yhteinen pieni lapsikin. Murrun totaalisesti kun ajattelenkin yhteisen arjen häviävän. Olen vihainen miten kaikkein läheisin ihminen koskaan voi valehdella minulle päin naamaa tällä tavalla. Ja hankkia minutkin tällaiseen kuseen. Miksi helvetissä ihmiset tekevät toisilleen näin? Nyt asia on keskustelussa ja kaikki on kuulemma minun syytä. Minun syytä että hän on joutunut jättämään maksamatta ja minun syytä että hänellä on pikavippejä. Minun syytä vaikka olen ehdottanut yhdessä hoidettavia raha-asioita... anteeksi. Pakko vaan oli jonnekkin avautua. Onko vastaavasta kokemuksia, onko ratkaisuja muuta kuin se yksi?"
Ensinnäkin olisin tehnyt rikosilmoituksen jos minun nimelläni on hankkinut jotain ja minun nimellä olevat laskut menossa ulosottoon eli jos kumppani tehnyt rikoksen ja minun tiedoilla hankkinut jotain. MIkäli olisivat olleet oikeita minun laskuja jotka sovittu kumppanin maksettavaksi niin ei näin vaan minä itse hoidan elaskuina kaikki omalla nimelläni tulevat laskut ja jos jotain muuta tulee niin niistä teen rikosilmoituksen. Kertoisin kumppanille että seuraavalla kerralla teen rikosilmoituksen jos minun hetulla tilaa jotain. Tekisin vapaaehtoisen luottokiellon tai miksi sitä sanotaan ettei tulisi ongelmia jatkossa tai ainakin pienentäisi riskiä.
Jos avioliitto niin vaatisin viimeistään tässä vaiheessa avioehdon, toki olisin sen vaatinut kirjallisena jo ennen avioliittoa. Vaikka miten haluaisin jatkaa suhdetta kumppanin kanssa en voi antaa hänen pilata minun tai lapseni elämää ja taloudelliset asiat vaikuttavat merkittävästi. Kumppani saa hoitaa itse omat sotkunsa ja maksaa minulle ensin osuutensa ruuasta, asumisesta. Mikäli ei pysty tähän niin silloin pitäisi myös asua erikseen ja tehdä elatussopimus että saisin jotain tukea lapsemme elatukseen häneltä. En kyllä tuollaisen kanssa jatkaa parisuhdetta kun luottamus petetty.
Vierailija kirjoitti:
Tuo puolison nimellä tuleva lasku tulee siis molempien nimellä ja meidän pitäisi se puoliksi maksaa.
Ja vähän taustatietoa tähän, tämä aloituksen parjattu valehtelija on osa-aikatyössä koska puoliso on toistuvasti ilmoittanut häipyvänsä jos otan lisää töitä. Käteen saan kuussa reilun tonnin ja mulla on oma asuntolaina plus pari muuta mihin menee kuukaudessa 750€. Tämän lisäksi maksan omat polttoaineeni, puhelinlaskuni, autoveron sekä ruuat koko perheelle, lääkkeet, pesuaineet, ostan kasvavalle lapselle vaatteet ja sen sellaista. Joku älykkäämpi voi tuosta laskea että miksi ei rahat riittäneet ihan kaikkeen.
Ykisi kysymys MIKSI olet tuollaiseesa suhteessa.
Lienee kynnysmattokin paremmassa asemassa teillä.