Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsuus on niin ihanaa, elämäniloa ja onnea täynnä mutta aikuisuus ei lainkaan samanlaista?
17.06.2022 |
Kaipaan niin lapsuuteen vaikka ei sekään helppoa aina ollut. Elämä kuitenkin vei, oli aina ihanaa odotettavaa ja vilpittömyyttä, oli ystäviä ja reissuja. Se tunnelma, sitä kaipaan.
Miksi aikuiset eivät ole voineet kehittyä siihen suuntaan, että se lapsenilo säilyisi? Miksi on tehty niin raaka yhteiskunta? Jos vaikka vain olisimmekin olleet hyviä toisillemme ja säilyttäneet sieltä jotain arvokasta olemuksessamme mutta ei, olemme lähinnä vain objekteja vailla olemisen onnea ja läsnäoloa. On vain rahaa, seksiä ja kilpailua.
Miksi ei olisi voinut olla yhteisöllisyyttä, rakastavaisten yhdessäoloa ja normaalin perheen kasvattamista, huolenpitoa yhdessä ihmisten kanssa ja hyviä arvoja.
Nyt kaikki on vain niin tekopyhää, pornoa ja materiaalista. Onko mikään ihme, ettei kansakuntamme voi hyvin?
Lapsetkaan eivät voi enää hyvin, he kasvavat tämän kaiken keskellä ja näkevät sen pienestä ruudustaan ja näkevät jo liikaa somemaailmassa mitä tämä maailma sisältää ja mitä ihmiset arvostavat.
Tämä on vain järkyttävää, kuin eläisi elokuvaa, utopiaa.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy.
Minä 11-12-vuotiaana hoidin tunteja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, syötin, röyhtäytin ja vaihdoin vaipat, kun muu porukka oli heinätöissä. Kävivät toki välillä kotona, kun tulivat syömään. Katoin ja korjasin astiat, tiskasin käsin yli 10 hengen tiskit monta kertaa päivässä, pesin vauvan pyykit käsin, kitkin ison kasvimaan. Vauva vaan vaunuun nukkumaan siihen kasvimaan viereen. Siivousta tein myös. Palkkaa en luonnollisesti saanut mitään, kun sukulaisilta sain täysihoidon, mutta marja-aikaan sain mennä poimimaan mustikoita, jotka sitten möin välittäjälle. Kyllä tuo ihan työstä kävi.
Kerro nyt vielä, että hiihdit kouluun kesät talvet 50km suuntaansa ja sudet ulvoivat ladun reunalla. Tulee kunnon huipennus sadullesi :D
Niin no, en tiedä miten siihen suhtautua ja reagoida, kun jonkun mielestä elämässäni tapahtuneet asiat ovat olleet ilmeisesti niin järkyttäviä, että niiden täytyy olla satuajuuri tämä on varmaan syynä siihen, miksi äärimmäisiin tapauksiin ei reagoida ja lapsen voi vaikka k**uttaa hengiltä ennen kuin kukaan ehtii auttamaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen löytänyt "lapsen" iloisuuden vasta aikuisena. Lapsuus oli helvettiä, väkivaltaa ja pelkoa.
Samanlaista minulla. Enemmän osaa arvostaa nyt sitä elämää kun on päässyt eroon vittumaisesta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Se oli häpäisyä, pelottelua ja väkivaltaa ja töihin pakottamista alaikäisenä eikä kotona saanut ikinä nukkua pitkään vaan viideltä aamulla herätettiin viikonloppuisinkin kerrostalossa niin että naapureilta tuli valituslappuja kun heräsi nekin siihen huutoon.
Lapsuus oli risua, remmiä ja tukistamista eikä edes puhuttu mistä ne tulivat ja kyllä ne ihmisen itsetuntoon vaikuttavat haitallisesti. Kun on lyöty niin ei arvosta itseäänkään enää. Kaikki jotka tekevät nuorena lapsia niin suurin osa jatkaa sitä kotoa opittua mallia kun järkeä ei ole päässä muuttaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy.
Minä 11-12-vuotiaana hoidin tunteja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, syötin, röyhtäytin ja vaihdoin vaipat, kun muu porukka oli heinätöissä. Kävivät toki välillä kotona, kun tulivat syömään. Katoin ja korjasin astiat, tiskasin käsin yli 10 hengen tiskit monta kertaa päivässä, pesin vauvan pyykit käsin, kitkin ison kasvimaan. Vauva vaan vaunuun nukkumaan siihen kasvimaan viereen. Siivousta tein myös. Palkkaa en luonnollisesti saanut mitään, kun sukulaisilta sain täysihoidon, mutta marja-aikaan sain mennä poimimaan mustikoita, jotka sitten möin välittäjälle. Kyllä tuo ihan työstä kävi.
Kerro nyt vielä, että hiihdit kouluun kesät talvet 50km suuntaansa ja sudet ulvoivat ladun reunalla. Tulee kunnon huipennus sadullesi :D
Ihan asfalttitietä kävelin kilometrin matkan suuntaansa kouluun.
Harmi. Nyt meni hyvä päiväsatu pilalle :(
Mikä tuossa on sinusta niin kummallista, että et voi uskoa sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
LAPSI, joka joutuu työskentelemään rahan eteen, ei todellakaan tajua rahan arvoa. Hänelle kun ei taatusti makseta tessin mukaista palkkaa, vaan lapsi suostuu aivan liian halvalla töihin, koska on lapsi eikä tajua, että kaksi euroa ison nurmialueen ruohon leikkaamisesta ei ole hyvä palkka.
Kyllä sen tajuaa, mutta ei asialle voi mitään.
Ei tajua. Jos tajuaisi, ei suostuisi vaikka vanhemmat miten vaatisivat.
Näkee, että sinun ei ole koskaan tarvinnut pelätä vanhempiasi. Muussa tapauksessa lapsi tekee mitä vanhempi määrää tai itkee ja tekee.
Näkee, että sinulla on vakavia mt-ongelmia. Hirveä tarve tehdä omista traumoista kaikki koskettavia asioita.
Minä en jaksa uskoa, että sinä olet kieltäytynyt tekemästä jotain, mitä vanhempasi ovat sinulta vaatineet. Kyllä sinä teit ja kiukuttelit itseksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy.
Minä 11-12-vuotiaana hoidin tunteja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, syötin, röyhtäytin ja vaihdoin vaipat, kun muu porukka oli heinätöissä. Kävivät toki välillä kotona, kun tulivat syömään. Katoin ja korjasin astiat, tiskasin käsin yli 10 hengen tiskit monta kertaa päivässä, pesin vauvan pyykit käsin, kitkin ison kasvimaan. Vauva vaan vaunuun nukkumaan siihen kasvimaan viereen. Siivousta tein myös. Palkkaa en luonnollisesti saanut mitään, kun sukulaisilta sain täysihoidon, mutta marja-aikaan sain mennä poimimaan mustikoita, jotka sitten möin välittäjälle. Kyllä tuo ihan työstä kävi.
Kerro nyt vielä, että hiihdit kouluun kesät talvet 50km suuntaansa ja sudet ulvoivat ladun reunalla. Tulee kunnon huipennus sadullesi :D
Ihan asfalttitietä kävelin kilometrin matkan suuntaansa kouluun.
Harmi. Nyt meni hyvä päiväsatu pilalle :(
Mikä tuossa on sinusta niin kummallista, että et voi uskoa sitä?
Ei siinä mitään kummallista ollut. Ihan tavallinen liioiteltu satu. Itse asiassa hyvin tyypillinen tarina täällä av:lla. Ihan ok tason provoilua. Pisteet siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
LAPSI, joka joutuu työskentelemään rahan eteen, ei todellakaan tajua rahan arvoa. Hänelle kun ei taatusti makseta tessin mukaista palkkaa, vaan lapsi suostuu aivan liian halvalla töihin, koska on lapsi eikä tajua, että kaksi euroa ison nurmialueen ruohon leikkaamisesta ei ole hyvä palkka.
Kyllä sen tajuaa, mutta ei asialle voi mitään.
Ei tajua. Jos tajuaisi, ei suostuisi vaikka vanhemmat miten vaatisivat.
Näkee, että sinun ei ole koskaan tarvinnut pelätä vanhempiasi. Muussa tapauksessa lapsi tekee mitä vanhempi määrää tai itkee ja tekee.
Näkee, että sinulla on vakavia mt-ongelmia. Hirveä tarve tehdä omista traumoista kaikki koskettavia asioita.
Minä en jaksa uskoa, että sinä olet kieltäytynyt tekemästä jotain, mitä vanhempasi ovat sinulta vaatineet. Kyllä sinä teit ja kiukuttelit itseksesi.
Vaikka kuinka monta kertaa :D Kaikki eivät ole lapsenakaan selkärangattomia lapasia, jotka alistuvat kaikkeen. Eikä kaikilla edelleenkään ole samanlaisia paskakasoja vanhempina kuin sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy.
Minä 11-12-vuotiaana hoidin tunteja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, syötin, röyhtäytin ja vaihdoin vaipat, kun muu porukka oli heinätöissä. Kävivät toki välillä kotona, kun tulivat syömään. Katoin ja korjasin astiat, tiskasin käsin yli 10 hengen tiskit monta kertaa päivässä, pesin vauvan pyykit käsin, kitkin ison kasvimaan. Vauva vaan vaunuun nukkumaan siihen kasvimaan viereen. Siivousta tein myös. Palkkaa en luonnollisesti saanut mitään, kun sukulaisilta sain täysihoidon, mutta marja-aikaan sain mennä poimimaan mustikoita, jotka sitten möin välittäjälle. Kyllä tuo ihan työstä kävi.
Kerro nyt vielä, että hiihdit kouluun kesät talvet 50km suuntaansa ja sudet ulvoivat ladun reunalla. Tulee kunnon huipennus sadullesi :D
Ihan asfalttitietä kävelin kilometrin matkan suuntaansa kouluun.
Harmi. Nyt meni hyvä päiväsatu pilalle :(
Mikä tuossa on sinusta niin kummallista, että et voi uskoa sitä?
Ei siinä mitään kummallista ollut. Ihan tavallinen liioiteltu satu. Itse asiassa hyvin tyypillinen tarina täällä av:lla. Ihan ok tason provoilua. Pisteet siitä!
Sinä olet elänyt oikean pullamössölapsuuden. Varmaan vanhemmat teki sinun läksytkin, ettei pienelle tule paha mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi.
Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.
LAPSI, joka joutuu työskentelemään rahan eteen, ei todellakaan tajua rahan arvoa. Hänelle kun ei taatusti makseta tessin mukaista palkkaa, vaan lapsi suostuu aivan liian halvalla töihin, koska on lapsi eikä tajua, että kaksi euroa ison nurmialueen ruohon leikkaamisesta ei ole hyvä palkka.
Kyllä sen tajuaa, mutta ei asialle voi mitään.
Ei tajua. Jos tajuaisi, ei suostuisi vaikka vanhemmat miten vaatisivat.
Näkee, että sinun ei ole koskaan tarvinnut pelätä vanhempiasi. Muussa tapauksessa lapsi tekee mitä vanhempi määrää tai itkee ja tekee.
Näkee, että sinulla on vakavia mt-ongelmia. Hirveä tarve tehdä omista traumoista kaikki koskettavia asioita.
Minä en jaksa uskoa, että sinä olet kieltäytynyt tekemästä jotain, mitä vanhempasi ovat sinulta vaatineet. Kyllä sinä teit ja kiukuttelit itseksesi.
Vaikka kuinka monta kertaa :D Kaikki eivät ole lapsenakaan selkärangattomia lapasia, jotka alistuvat kaikkeen. Eikä kaikilla edelleenkään ole samanlaisia paskakasoja vanhempina kuin sinulla.
Vastailet täällä kahdelle eri ihmiselle, mutta sinä et todellakaan lapsena taistele vastaan, jos näet ja koet vierestä, miten vastaan taisteleminen aiheuttaa sen, että mukiloidaan hengenvaarallisesti. Kukahan se täällä trollaa ja provoaa?
Joku suomalainen poliitikko sanoi, että Suomessa tehtiin vuosikymmeniä sitten ratkaiseva valinta (en muista mitä sanoja käytti) suorien ja epäsuorien inhimillistinen arvojen välillä, siis "materialististen" ja "henkisten".
Valittiin se epäsuora, "materialistinen".
Tästä riippumatta, aloituksen kysymys on mielenkiintoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku suomalainen poliitikko sanoi, että Suomessa tehtiin vuosikymmeniä sitten ratkaiseva valinta (en muista mitä sanoja käytti) suorien ja epäsuorien inhimillistinen arvojen välillä, siis "materialististen" ja "henkisten".
Valittiin se epäsuora, "materialistinen".
Tästä riippumatta, aloituksen kysymys on mielenkiintoinen.
Kirjoitin sanat väärässä järjestyksessä, epäsuoralla viittasin materialistisiin keinoihin.
Ei minun lapsuuteni ollut onnellinen, koska olin niin arka ja pelokas. Lomista tykkäsin, joulusta ja kesästä.
Aikuisena on ollut muita vaikeuksia, mutta sillä tavalla helpompaa, etten enää ole yhtä pelokas.
Olen elämänmyönteinen ja toiveikas. Ehkä se johtuu siitä, että olen saanut kokea kuinka elämä muuttuu paremmaksi. Eli jos minulla olisi mennyt toisinpäin (onnellinen lapsuus ja onneton aikuisuus), ehkä peruskokemukseni olisi, että kaikki menee koko ajan vain huonommaksi?
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen löytänyt "lapsen" iloisuuden vasta aikuisena. Lapsuus oli helvettiä, väkivaltaa ja pelkoa.
Samanlaista minulla. Enemmän osaa arvostaa nyt sitä elämää kun on päässyt eroon vittumaisesta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Se oli häpäisyä, pelottelua ja väkivaltaa ja töihin pakottamista alaikäisenä eikä kotona saanut ikinä nukkua pitkään vaan viideltä aamulla herätettiin viikonloppuisinkin kerrostalossa niin että naapureilta tuli valituslappuja kun heräsi nekin siihen huutoon.
Lapsuus oli risua, remmiä ja tukistamista eikä edes puhuttu mistä ne tulivat ja kyllä ne ihmisen itsetuntoon vaikuttavat haitallisesti. Kun on lyöty niin ei arvosta itseäänkään enää. Kaikki jotka tekevät nuorena lapsia niin suurin osa jatkaa sitä kotoa opittua mallia kun järkeä ei ole päässä muuttaa sitä.
Olet kohdannut vielä rankempaa väkivaltaa kuin minä :( Olematon omanarvontunne kuulostaa hyvin tutulta. Ei kyllä paljon pahempaa paikkaa avuttomana lapsena kuin väkivaltainen koti. Halaus sinulle.
Aikuisena voi olla tylsiäkin velvollisuuksia, mutta myös sananvaltaa oman elämänsä suhteen. Sen arvo tuntuu turvattoman lapsuuden jälkeen mittaamattomalta.
-lainaamasi
Lapsena olin 3 kuukautta ekstaasissa kun sain uuden polkupyörän. Osaispa aikuisena tuollaisesta asiasta olla yhtä onnellunen. Talvella sain lahjaksi uudet hienot lasikuitusukset, jollaisia ei silloin monilla ollut. Taas 3 kk ekstaasissa. Kesämökillä sain oman pienen perämoottorin. Taas ihan onnessaan...
Sitten jos luki kirjoja lapsena, niin kirjat imaisi helposti täysin mukanaan. Eipä tapahdu enää aikuisena yhtä helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin lapsena melko onnellinen, mutta isäni oli varsinkin silloin aika arvaamaton sekä ikävä ihminen. Suuttui kaikesta helposti. Olin sen vuoksi lapsena jo oppinut, että pitää olla kiltti. Se oli yksi syy miksi koulussa muut huomaisivat kuinka en sano vastaan joten olin lievästi kiusattu jo alakoulun puolessa välissä. Muuten pari ystävää kuitenkin. Koin silti olevani vähän yksinäinen. Yritin vaan olla sellainen mistä muut pitävät, mutta tajusin että muut käyttivät kiltteyttäni vaan hyväkseen. Lapsuudessa en kaipaa isäni suuttumusta, riitoja tai kaikkea ikäviä juttuja mitä koulussa sattui kuten ikävää kiusaa johonkin liittyen. Kaipaan sen sijaan esim kissaani, huolettomia kesäpäiviä, tallia missä kävin ja leirejä siellä sekä lapsuuden kylämaisemaa. Niitä hyviä hetkiä kaipaan ja tunnetta siitä, että olin kuitenkin myös onnellinen ainakin välillä. Muuten olin jo lapsena vähän herkkä sekä kova esim jännittämään sekä stressaamaan kaikkea. Ihmisten kanssa olen ollut vähän ujo ja en tykkää olla isossa porukassa.
Myöhemmin muutimme ja alettiin kiusaamaan. Jatkui aina lukioon saakka. Olin oikeastaan ihan yksin (joskus koulussa välillä seuraa) yläkoulun alusta aika lukioon saakka. Nuoruus jäi siinä mielessä välistä ja en käynyt oikein missään. Yksinäisyys ikävää. Toisaalta esim ratsastusta jatkoin ja sain myös oman koiran. Nämä hyviä asioita. Vanhempien (varsinkin isäni) kanssa omat riitansa. Olin ja olen hänestä vieläkin liian ujo ja "surkea" ihminen. Toki äitikin tuonut samaa viestiä omalla tavallaan. Jäin kiusaamisen kanssa myös yksin.
Jatkuu
Jatkoa
Jos pitäisi nyt viimein vastata kunnolla ketjun aiheeseen niin ymmärrän silti sen mitä ap tarkoittaa. Jos nyt saisin viettää muutamia ns lapsuuden huolettomia päiviä niin se olisi jo ilo. Näin omalla kohdallani asiat niin, että varsinkin nuorena voin huonosti, mutta välillä ainoa asia mikä auttoi jaksamaan oli se, että kaikki loppuu joskus. Pääsen joskus sieltä koulusta pois, muutan muualle ja en tapaa enää niitä ihmisiä. Tämä toteutui. Toiveenani yli myös esim opiskelut. No ei tämä mennytkään niin ja voimat ovat olleet lukion jälkeen lopussa sekä jännitän ihmisiä. Olen tosin hakenut kouluihin, mutta en ole edes päässyt ja oikeastaan en tiedä jaksaisinko siellä ja kestäisinkö paineita. Olen vieläkin ilman ammattia ja jouduin keskeyttämään yhden koulutuksen kun en enää pystynyt edes nukkumaan. Varsinkin viime vuosina on tuntunut, että sekä mieli että keho on loppu. Ei tosin saisi olla näin nuorella ja olen vielä työtönkin eli en rasitu töistä. Tosin siinä taas yksi stressin aihe eli työ. En tiedä missä töissä voin pärjätä ja mihin edes surkealla taustalla pääsisin. Näin mikään ei ole oikeastaan muuttunut. Nuorena toivoin parempaa näiden juttujen osalta ja oli jotain mitä odottaa. Nyt todellisuus on ollut karu ja ymmärtää sen, ettei asioita ole helppoa muuttaa. Joku kirjoittaisi, että minulla on huono asenne, mutta olen kuitenkin yrittänyt löytää iloa monista asioista. Minulla on myös hyvä mielikuvitus ja välillä haaveilu auttaa kestämään välillä surullista elämääni.
Olen myös edelleen ilman ystäviä. Sukulaiset etäisiä ja esim parisuhteesta en osaa edes haaveilla. Onneksi en lapsia edes haluaisi. Koirani kuoli ja se jätti myös jälkensä. Oikeastaan tämä kaikki saa minut ymmärtämään sen että joskus sitä "huonoa onnea" ei saa muutettua. Olet aikuisuuteen tullessa jo vähän loppu jotenkin ja jäät muista jälkeen, kun pitäisi saada muutettua elämäänsä ja jaksaa paljon. Olet jotenkin liiankin heikko pärjäämään ja kestämään kaikkea sekä omaat huonoja kokemuksia. Näin kävi itsellekin. Joskus 20-vuotiaana oli tavoite, että pysyn hengissä ja katson eteenpäin. Tein sen ja vietin esim koirani kanssa hyviä hetkiä sekä en sillä tavalla vaadi paljon. Hyvänä hetkenä nautin monista asioista kuten luonnosta, hiljaisuudesta jostakin biisistä, kirjasta tai esim jokin herkullinen ruoka on piristävä juttu. Silti koen elämäni olevan surullista ja etten pärjää täällä sekä olen yksinäinen.
Ymmärrän mitä ap tarkoittaa huolettomuudella. Täällä pitäisi aikuisena pärjätä niin hyvin ja saada elämä hyvään malliin ja tarkoitan tällä ihan esim rahallista pärjäämistä sekä elämänlaatua. Itsellä esim haaveena pieni mökki, mutta jos katsoo tilannettani niin en välttämättä koskaan voi ottaa lainaa tai en edes lainaa saa. En ole kateellinen rikkaille, mutta jotkut asiat kuten tuo mökki ovat sellaisia mistä on vaikeaa "luopua" jo haaveen tasollakin. Samoin joku mainitsi kuinka on vaikeampaa innostua asioista ja pitää sellaista iloa yllä pidempään. En itsekään jaksa innostua kovin usein ja välillä surkea olo. Sori pitkä romaani aiheeseen liittyen. Innostuin kirjoittamaan.
Vaikea samaistua. Minulla ei ollut onnellinen lapsuus. Perhe oli ehjä, vanhemmat kunnollisia ja huolehtivia. Silti olin henkisesti yksin, peloissani ja ikään kuin kahleissa. Ei oikein ollut mitään mistä nauttia. Tai no yksi hyvä kaveri oli 4-5 - vuotiaana, mutta sitten siitäkin joutui luopumaan
Huisii kirjoitti:
Oon miettinyt vähän samaa, mutta enemmän siltä kantilta, että miksi se valtava innostus kaikesta laantuu? Vastaus tietysti on tottuminen kaikkeen. Lapsena oli koko ajan ilo irti kaikesta: Jee, uimahalliin!! Jee, mennään pelaamaan pesistä! Jee jee, kaikkea!!
Nykyään ei mikään innosta tuolla tavalla.
Aikuisena itselläni ainakin on kuitenkin asiat sikäli paremmin, kun saa itse päättää asioista ja olla sellainen kuin on. Lapsena koko ajan saneltiin, minkälainen tytön&naisen kuuluu olla, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Kaikkeen oli vastauksena: saahan sitä haaveilla! Mutta sitten kun naimisissa ja lapsia, niin tuollaista on turha edes kuvitella voivansa tehdä!! Sitten on vain tehtävä kotityöt ja se mitä työnantaja määrää ja siihen aikaan kun se määrää!!
Tosi ahdistavaa oli kasvatus vielä 80-90 -luvuilla.
Aikuisena tajusin että saan tehdä mitä haluan eikä ole pakko olla naimisissa ja lapsia ja elämä pelkkää työtä. Vielä kun löytäisi innostuksen tehdä kaikkea kivaa koko ajan.
Pikkukaupunki etelä-suomessa, ilmoitan jo valmiiksi, kun joku tulee kuitenkin syyttämään maalaiseksi.
Kunnon orja-kasvatus. Vanhemmat ovat niin katkeria, etteivät tahdo nähdä lastensa edes toivovan mitään suurta. Epäonnistuminen kai muistuttaisi liikaa suvun epäonnistumisista ja siitä, ettei ole vanhempiaan parempi... Rajoittamalla toisen elämää suojellaan itseä, kuvitelmissa ehkä sitä toistakin. Mutta kyllähän siinä oikeasti menee sekaisin, kuka on ketäkin. Tai sitten sillä ei ole väliä. Molemmissa tapauksissa kamalaa.
Yleisesti ottaen, lapset kyllä ovat innostuvia! Missä iässä se katoaa - vai katoaako?? Ellei innostusta aikuisena ole, sitä ei luultavasti ole koskaan ollutkaan. Huomaamme vain ne innostuvat, jotka poikkeavat aikuisista, ja muut ovat kuin ilmaa.
Miksi kaikilla lapsilla ei ole elämäniloa, ehkä asiaa voisi kysyä niinkin. Mitä mieltä olette, johtuuko aikuisuuden "tylsyys" lapsuuden innottomuudesta?
Vierailija kirjoitti:
Vaikea samaistua. Minulla ei ollut onnellinen lapsuus. Perhe oli ehjä, vanhemmat kunnollisia ja huolehtivia. Silti olin henkisesti yksin, peloissani ja ikään kuin kahleissa. Ei oikein ollut mitään mistä nauttia. Tai no yksi hyvä kaveri oli 4-5 - vuotiaana, mutta sitten siitäkin joutui luopumaan
Oletko löytänyt elämästä lapsenomaista intoa aikuisena?
pitää myös erottaa elämänilo ja impulsiivisuus.
Alue: Aihe vapaa
Näkee, että sinulla on vakavia mt-ongelmia. Hirveä tarve tehdä omista traumoista kaikki koskettavia asioita.