Miksi lapsuus on niin ihanaa, elämäniloa ja onnea täynnä mutta aikuisuus ei lainkaan samanlaista?

Olen eri mieltä. Lapsuus oli helvettiä, vapaus alkoi, kun muutti kotoa.

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Oma lapsuuteni ei ollut onnellinen ja huoleton. En muista juurikaan onnellisia hetkiä. Sen sijaan muistan, miten istuin jo 4-vuotiaana jäätävän pyykkivuoren edessä, tehtävänäni oli järjestellä koko perheen pyykit siisteihin pinoihin. Oman huoneen siivosin myös ihan imurin kanssa. Työskentelyn aloitin 9-vuotiaana. Kun muut elivät kesällä jännittäviä aikoja rippikoulun merkeissä rippileirillä, minut kärrättiin ensimmäisten päivien jälkeen suljetulle osastolle.

Nyt aikuisena saan itse päättää, ketkä kuuluvat elämääni ja ketkä eivät. Pystyn myös paljon paremmin vaikuttamaan elämäni sisältöön ja mieleeni - kiitos pitkälle terapialle. Ihmettelen maailmaa lasten kanssa ja elän elämäni parasta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Minkä ikäinen olet Ap? Minulla oli joskus samoja tuntemuksia noin ikävuosina 17-25.

Sittemmin olen löytänyt maailman ihanimman puolison ja meillä on oma perhe. Elämä hymyilee taas, olen monestakin asiasta juuri tuollainen jee uimaan, ja osaan nauttia pienistäkin asioista täysillä.

Turvallisessa terveessä kodissa kasvavan lapsen ei tarvitse huolehtia elämässä juuri mistään. Isoin murhe on se, jos unilelu on kadonnut tai sisko vei sen lempinuken, jolla JUURI NYT pitäisi päästä leikkimään. Aikuisen murheet sitten ihan eri luokkaa. Sama tosin onnea tuottavien asioiden suhteen. Lapsi ei voi itse valita, millä elämänsä täyttää, aikuinen isoilta osin voi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkien lapsuus ole ollut tuollaista. Siihen ei voi vaikuttaa, mutta aikuisuuteen voi, mistä olen kiitollinen. Ehkä lapsuutesi oli automaattisesti niin "helppo", ettet nyt aikuisena osaa etsiä keinoja hyvän mielen ja ilon löytämiseksi. Keinoja siis on

En sano, että oli helppo. Vanhemmat eronneet, molemmat alkoholisteja. Oli väkivaltaa myös minun perheessäni ja mt-ongelmia. Aikuisten huolet kohdistuivat lapsiin ja se ilmapiiri oli joskus pelottavaa.

Siellä oli paljon hyvääkin vaikka kaikenlaista tapahtui. Muistan kuitenkin olleeni lähes aina innoissani tulevasta päivästä ja ei ollut niin paljoa ulkopäinohjautuvuutta, sitä eli ja ihmetteli.

On se nykyäänkin mahdollista kylläkin, kun vain löytäisi sen lapsenilon itsestään.

Ap

Eihän se ole kuin asenteesta kiinni. Opettelee nauttimaan pienistäkin asioista niin kummasti alkaa löytyä iloa elämään. Lapsuuden osalta aika on sinulla selkeästi kullannut muistot ja kuvittelet sen olleen auvoisampaa kuin se olikaan. Jos perheessä on väkivaltaa, ei lapsuus todellakaan ole täynnä onnea. Päinvastoin. Tuollainen "olin niin onnellinen lapsena" voi olla myös defenssi, jolla mielesi pyrkii sulkemaan lapsuuden traumat pois. 

Ei se pelkästään asenteesta ole kiinni, muuten kuin että hyväksyy että täytyy elämäänsä ja persoonallisuuttaan kehittää. Lapsuuden traumat ja defenssit täytyy kyllä työstää, etteivät jää kaivamaan. Kyllä omassa henkisessä kehityksessä on aktiivista tekemistä koko ikä, Oman kuoleman hyväksyminen pelkäämättä ja ahdistumatta on nuoruuden kuolemattomuuden jälkeen projekti, tosin ilman määrättyä deadlinea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy. 

Pienet ihmiset, pienet murheet. Isot ihmiset, isot murheet. Niin se vaan menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Missähän päin Suomea 10-vuotiaat tai sitä nuoremmat joutuvat käymään töissä? Ja mihin lakiin perustat sen, että heitä ylipäätään voi edes palkata? Suomen laki ei ainakaan sitä salli. 

Minä synnyin 1965 enkä kaipaa lapsuutta sitten yhtään. Hirveän ankeaa aikaa kaikin puolin, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Missähän päin Suomea 10-vuotiaat tai sitä nuoremmat joutuvat käymään töissä? Ja mihin lakiin perustat sen, että heitä ylipäätään voi edes palkata? Suomen laki ei ainakaan sitä salli. 

No luuletko sinä että sillä on mitään tekemistä Suomen lain kanssa? Ja kuka kyselee perheyrityksessä työskentelevien lasten palkkausten perään? Ehei, sitä vaan ihastellaan miten lapsi oppii työn teon jo varhain. Kukaan ei kysele eikä kyseenalaista mitään. Ei ainakaan reilu 20-vuotta sitten kukaan kysellyt tai kyseenalaistanut mitään. Ja vahva veikkaus, että tällaista tapahtuu yhä, nimenomaan perheyrityksissä.

Minäkin elin ihanan ja huolettoman lapsuuden. Sanotaan, että nuoruus on ihmisen parasta aikaa, mutta minulla se oli lapsuus. Teininä elämä muuttui tylsemmäksi aikuisuudesta puhumattakaan. Huomasin, etten enää elänyt täysillä. Vasta nyt, kun olen saanut omia lapsia, tuntuu että olen saanut jotain lapsuudesta takaisin. Elän taas enemmän, ehkä se on tämä oman perheen myötä tullut yhteisöllisyys? Ehkä seura tekee kaltaisekseen? En tiedä, ainoastaan tiedän sen etten kaipaa yhtään takaisin teini vuosia.

Oma lapsuuteni oli kamala. Olin perheeni mustalammas ja koin väkivaltaa päivittäin. Itkin itseni joka ilta uneen ja haaveilin vain aikuistumisesta, kun voin "hankkia" oman perheen ja olla onnellinen.

Olen nyt ollut aikuinen reilut 10 vuotta ja elämäni vuosi vuodelta vain ihanampaa. Opiskelin unelma-ammattiini, sain lapsia ja sen oman perheen, taloustilanteeni on hyvä ja pian alkaa oman talon rakentaminen. Nautin joka päivä elämästäni ja on ihana herätä. Kotona on turvallista, töissä mukavaa ja reissatakin taas voi, kun korona on ohi. 

Aikuisuudessa on parasta, kun itse voi vaikuttaa omaan elämäänsä (pl. joitakin sairauksia) ja tehdä siitä sellaista kuin haluaa tai ainakin pyrkiä tekemään sitä itselleen mahdollisimman mieleistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy. 

Kyllä minä vaan ihan kirjaimellisesti siivosin ja työhön mennyttä aikaa vahdittiin. Siivoaminen on mielestäni aika raskasta, aikuiselle ja lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Missähän päin Suomea 10-vuotiaat tai sitä nuoremmat joutuvat käymään töissä? Ja mihin lakiin perustat sen, että heitä ylipäätään voi edes palkata? Suomen laki ei ainakaan sitä salli. 

No luuletko sinä että sillä on mitään tekemistä Suomen lain kanssa? Ja kuka kyselee perheyrityksessä työskentelevien lasten palkkausten perään? Ehei, sitä vaan ihastellaan miten lapsi oppii työn teon jo varhain. Kukaan ei kysele eikä kyseenalaista mitään. Ei ainakaan reilu 20-vuotta sitten kukaan kysellyt tai kyseenalaistanut mitään. Ja vahva veikkaus, että tällaista tapahtuu yhä, nimenomaan perheyrityksissä.

Kyllä se työsuojelulaki koskee myös perheyrityksiä. Koski jo 20 vuotta (kirjoitetaan ilman väliviivaa) sitten. 

Olen 30v nainen ja ainakin itselläni on tunne, että olen onnistunut säilyttämään sen sama lapsenilon ja lapsenhenkisyyden tähän päivään asti. Innostun yhä edelleen hyvin pienistä arkipäivisistä asioista pikkulapsen lailla, kuten puolison tekemästä hyvästä ruoasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy. 

Kyllä minä vaan ihan kirjaimellisesti siivosin ja työhön mennyttä aikaa vahdittiin. Siivoaminen on mielestäni aika raskasta, aikuiselle ja lapselle.

Laiton työ on eri juttu. Laillisesti ei lasta saa työvoimana käyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy. 

Kyllä minä vaan ihan kirjaimellisesti siivosin ja työhön mennyttä aikaa vahdittiin. Siivoaminen on mielestäni aika raskasta, aikuiselle ja lapselle.

Siivoaminen raskasta :D Et ilmeisesti ole koskaan tehnyt oikeasti fyysistä työtä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että pitäisin hieman pöljänä aikuista, joka nauraisi onnessaan esim. saippuakuplille. Sen sijaan pikkulapselle se on ihan normaalia. Asenteet tukevat sitä, että aikuisuuden pitää olla ankeaa ja lapsuus on huoletonta pikkuasioista nauttimista. Toki myös aivojen kehitystaso vaikuttaa asiaan. Lapsi ei osaa huolestua asioista, jotka aikuisen elämässä ovat isoja stressin aiheita. Lapsi esimerkiksi luulee, että rahaa saa seinästä kunhan vain käy hakemassa. Hän ei osaa hahmottaa, että rahan eteen pitää yleensä tehdäkin jotain. Lisäksi rahan arvo on pienelle lapselle täysin tuntematon käsite. Hänelle kaksi 20 sentin kolikkoa on enemmän kuin yksi 2€ kolikko, koska kaksi rahaa on enemmän kuin yksi. 

Riippuu vähän. Lapsi joka joutuu työskentelemään rahan eteen tajuaa kyllä hyvin nopeasti rahan arvon. Ja kyllä, tuollaisia lapsia on, Suomessakin. Siis lapsia, ei edes teinejä.

Puhuin pienistä lapsista. Suomessa lapsityövoiman käyttö on laitonta. Alle 14-vuotiasta ei saa palkata kuin johonkin pieniin puuhasteluihin, jotka eivät juurikaan työstä käy. 

Minä 11-12-vuotiaana hoidin tunteja muutaman kuukauden ikäistä vauvaa, syötin, röyhtäytin ja vaihdoin vaipat, kun muu porukka oli heinätöissä. Kävivät toki välillä kotona, kun tulivat syömään. Katoin ja korjasin astiat, tiskasin käsin yli 10 hengen tiskit monta kertaa päivässä, pesin vauvan pyykit käsin, kitkin ison kasvimaan. Vauva vaan vaunuun nukkumaan siihen kasvimaan viereen. Siivousta tein myös. Palkkaa en luonnollisesti saanut mitään, kun sukulaisilta sain täysihoidon, mutta marja-aikaan sain mennä poimimaan mustikoita, jotka sitten möin välittäjälle. Kyllä tuo ihan työstä kävi.