Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsuus on niin ihanaa, elämäniloa ja onnea täynnä mutta aikuisuus ei lainkaan samanlaista?
17.06.2022 |
Kaipaan niin lapsuuteen vaikka ei sekään helppoa aina ollut. Elämä kuitenkin vei, oli aina ihanaa odotettavaa ja vilpittömyyttä, oli ystäviä ja reissuja. Se tunnelma, sitä kaipaan.
Miksi aikuiset eivät ole voineet kehittyä siihen suuntaan, että se lapsenilo säilyisi? Miksi on tehty niin raaka yhteiskunta? Jos vaikka vain olisimmekin olleet hyviä toisillemme ja säilyttäneet sieltä jotain arvokasta olemuksessamme mutta ei, olemme lähinnä vain objekteja vailla olemisen onnea ja läsnäoloa. On vain rahaa, seksiä ja kilpailua.
Miksi ei olisi voinut olla yhteisöllisyyttä, rakastavaisten yhdessäoloa ja normaalin perheen kasvattamista, huolenpitoa yhdessä ihmisten kanssa ja hyviä arvoja.
Nyt kaikki on vain niin tekopyhää, pornoa ja materiaalista. Onko mikään ihme, ettei kansakuntamme voi hyvin?
Lapsetkaan eivät voi enää hyvin, he kasvavat tämän kaiken keskellä ja näkevät sen pienestä ruudustaan ja näkevät jo liikaa somemaailmassa mitä tämä maailma sisältää ja mitä ihmiset arvostavat.
Tämä on vain järkyttävää, kuin eläisi elokuvaa, utopiaa.
Kommentit (90)
Jokainen on kuitenkin ainakin osittain vastuussa omasta ja lastensa elämästä. Mutta silti voi välillä olla leikkimieltä hyvällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen löytänyt "lapsen" iloisuuden vasta aikuisena. Lapsuus oli helvettiä, väkivaltaa ja pelkoa.
Tarkoitat varmaan dystopiaa. Utopia on sen vastakohta.
Ei kaikkien lapsuus ole ollut tuollaista. Siihen ei voi vaikuttaa, mutta aikuisuuteen voi, mistä olen kiitollinen. Ehkä lapsuutesi oli automaattisesti niin "helppo", ettet nyt aikuisena osaa etsiä keinoja hyvän mielen ja ilon löytämiseksi. Keinoja siis on
Olen miettinyt samaa. Lapsuuteni ei todellakaan ollut helppo vaan minulla on sen jäljeltä lukuisia mt diagnooseja, mutta lapsena on yleisesti ottaen useimmiten helppoa se, että itse ei tarvitse huolehtia raha-asioista tai mistään käytännön asioista. Saman saa aikuisena vain jos on niin rikas, että voi hommata palvelijat ja asioidenhoitajat ja kokit eikä tarvitse päätään vaivata millään laskuilla. Tällöin myös on yleensä niitä kavereita ja ystäviä ja huoletonta hauskanpitoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien lapsuus ole ollut tuollaista. Siihen ei voi vaikuttaa, mutta aikuisuuteen voi, mistä olen kiitollinen. Ehkä lapsuutesi oli automaattisesti niin "helppo", ettet nyt aikuisena osaa etsiä keinoja hyvän mielen ja ilon löytämiseksi. Keinoja siis on
En sano, että oli helppo. Vanhemmat eronneet, molemmat alkoholisteja. Oli väkivaltaa myös minun perheessäni ja mt-ongelmia. Aikuisten huolet kohdistuivat lapsiin ja se ilmapiiri oli joskus pelottavaa.
Siellä oli paljon hyvääkin vaikka kaikenlaista tapahtui. Muistan kuitenkin olleeni lähes aina innoissani tulevasta päivästä ja ei ollut niin paljoa ulkopäinohjautuvuutta, sitä eli ja ihmetteli.
On se nykyäänkin mahdollista kylläkin, kun vain löytäisi sen lapsenilon itsestään.
Ap
Oon miettinyt vähän samaa, mutta enemmän siltä kantilta, että miksi se valtava innostus kaikesta laantuu? Vastaus tietysti on tottuminen kaikkeen. Lapsena oli koko ajan ilo irti kaikesta: Jee, uimahalliin!! Jee, mennään pelaamaan pesistä! Jee jee, kaikkea!!
Nykyään ei mikään innosta tuolla tavalla.
Aikuisena itselläni ainakin on kuitenkin asiat sikäli paremmin, kun saa itse päättää asioista ja olla sellainen kuin on. Lapsena koko ajan saneltiin, minkälainen tytön&naisen kuuluu olla, mikä on sopivaa ja mikä ei.
Kaikkeen oli vastauksena: saahan sitä haaveilla! Mutta sitten kun naimisissa ja lapsia, niin tuollaista on turha edes kuvitella voivansa tehdä!! Sitten on vain tehtävä kotityöt ja se mitä työnantaja määrää ja siihen aikaan kun se määrää!!
Tosi ahdistavaa oli kasvatus vielä 80-90 -luvuilla.
Aikuisena tajusin että saan tehdä mitä haluan eikä ole pakko olla naimisissa ja lapsia ja elämä pelkkää työtä. Vielä kun löytäisi innostuksen tehdä kaikkea kivaa koko ajan.
Pikkukaupunki etelä-suomessa, ilmoitan jo valmiiksi, kun joku tulee kuitenkin syyttämään maalaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunta ja työelämä on muuttunut huonompaan suuntaan. Vaaditaan kovasti kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien lapsuus ole ollut tuollaista. Siihen ei voi vaikuttaa, mutta aikuisuuteen voi, mistä olen kiitollinen. Ehkä lapsuutesi oli automaattisesti niin "helppo", ettet nyt aikuisena osaa etsiä keinoja hyvän mielen ja ilon löytämiseksi. Keinoja siis on
En sano, että oli helppo. Vanhemmat eronneet, molemmat alkoholisteja. Oli väkivaltaa myös minun perheessäni ja mt-ongelmia. Aikuisten huolet kohdistuivat lapsiin ja se ilmapiiri oli joskus pelottavaa.
Siellä oli paljon hyvääkin vaikka kaikenlaista tapahtui. Muistan kuitenkin olleeni lähes aina innoissani tulevasta päivästä ja ei ollut niin paljoa ulkopäinohjautuvuutta, sitä eli ja ihmetteli.
On se nykyäänkin mahdollista kylläkin, kun vain löytäisi sen lapsenilon itsestään.
Ap
Auttaisiko ilon löytymisessä se, että keskityisit aikuisten maailmassa muuhun kuin tuossa aloituksessa kun viittaat: pornoon ja kaikkeen muuhun ikävään? Niitä toki on, mutta jos keskittyy vain niiden taivasteluun, jää vähemmän aikaa nähdä kaikkea hyvää. T. Sama kuin edellä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuden ihanuus, elämänilo ja onni päättyy murrosikään ja palaa takaisin vanhana kun hormonitoiminta vaimenee eikä tarvitse enää keikistellä miehille eikä korskua naisille.
Minulla on toisin päin. Lapsena olin yksinäinen ja kaikki ahdisti. Sain vanhemmilta piiskaa ja tuppivyötä jos en totellut heidän sääntöjä. Pelkäsin ja elin rajoitettua elämää kiusaavan isoveljen ja vanhempien kanssa. Isoveli muisti säännöllisesti kertoa miten ruma ja inhottava oli ja miten aikoi tappaa minut. Aikuisena voin itse vaikuttaa elämääni. Elelen rauhassa parin kissan kanssa omassa kauniissa asunnossa. Minulla on mukava työ ja sopivasti rahaa jotta voin ostaa tarpeellisen. Elämä on rauhallista ja muutama hyvä ystäväkin on kenen kanssa voin matkustella välillä, jos kaipaan vaihtelua. Kukaan ei kiusaa eikä ole väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kyllä paljon asenteesta ja elämän katsomuksesta kiinni. Moni onnistuu säilyttämään sen lapsenomaisen innokuuden ja iloisuuden. Positiiviset ihmiset näkevät ihmisissä hyvää ehkä hieman naiivillakin tavalla. Mutta siinä ei ole mitään vikaa. Eikä sillä itseasiassa ole mitään tekemistä alamäkien kanssa, jotkut positiiviset ihmiset ovat voineet elää hyvinkin haastavaa elämää ja toisaalta jotkut eivät ole kokeneet juuri mitään vastoinkäymisiä.
Itseä pitää kehittää jatkuvasti henkisesti että elämän mielekkyys säilyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun lapsuuteni ainakaan ollut täynnä iloa ja onnea. Ennemminkin pelkoa ja huolta. Nyt aikuisena sen sijaan olen onnellinen. Ikä ei tässä ratkaise, vaan elämä sisältö yleisesti.
Missä asutte? Kyllä minullakin on aikuisuus täynnä iloa ja odotusta. Kivoja asioita pitää vaan järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkien lapsuus ole ollut tuollaista. Siihen ei voi vaikuttaa, mutta aikuisuuteen voi, mistä olen kiitollinen. Ehkä lapsuutesi oli automaattisesti niin "helppo", ettet nyt aikuisena osaa etsiä keinoja hyvän mielen ja ilon löytämiseksi. Keinoja siis on
En sano, että oli helppo. Vanhemmat eronneet, molemmat alkoholisteja. Oli väkivaltaa myös minun perheessäni ja mt-ongelmia. Aikuisten huolet kohdistuivat lapsiin ja se ilmapiiri oli joskus pelottavaa.
Siellä oli paljon hyvääkin vaikka kaikenlaista tapahtui. Muistan kuitenkin olleeni lähes aina innoissani tulevasta päivästä ja ei ollut niin paljoa ulkopäinohjautuvuutta, sitä eli ja ihmetteli.
On se nykyäänkin mahdollista kylläkin, kun vain löytäisi sen lapsenilon itsestään.
Ap
Eihän se ole kuin asenteesta kiinni. Opettelee nauttimaan pienistäkin asioista niin kummasti alkaa löytyä iloa elämään. Lapsuuden osalta aika on sinulla selkeästi kullannut muistot ja kuvittelet sen olleen auvoisampaa kuin se olikaan. Jos perheessä on väkivaltaa, ei lapsuus todellakaan ole täynnä onnea. Päinvastoin. Tuollainen "olin niin onnellinen lapsena" voi olla myös defenssi, jolla mielesi pyrkii sulkemaan lapsuuden traumat pois.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on toisin päin. Lapsena olin yksinäinen ja kaikki ahdisti. Sain vanhemmilta piiskaa ja tuppivyötä jos en totellut heidän sääntöjä. Pelkäsin ja elin rajoitettua elämää kiusaavan isoveljen ja vanhempien kanssa. Isoveli muisti säännöllisesti kertoa miten ruma ja inhottava oli ja miten aikoi tappaa minut. Aikuisena voin itse vaikuttaa elämääni. Elelen rauhassa parin kissan kanssa omassa kauniissa asunnossa. Minulla on mukava työ ja sopivasti rahaa jotta voin ostaa tarpeellisen. Elämä on rauhallista ja muutama hyvä ystäväkin on kenen kanssa voin matkustella välillä, jos kaipaan vaihtelua. Kukaan ei kiusaa eikä ole väkivaltainen.
Ihanaa, että olet saanut rakennettua noin hyvän elämän <3 kun on joutunut joskus elämään pelossa, osaa todella arvostaa rauhallista elämää.
Mää ihmettelin aina ite lapsena, että mikä joitakin aikuisia vaivaa. Miksi he eivät ota vain rennommin? Lapsuus oli kyllä huoletonta aikaa. Mä tykkäsin käydä kouluakin pääosin. Ainoastaan liikunnasta en tykännyt kun olin niin surkea siinä.
Aikuisuus on täynnä huolia ja velvollisuuksia.
Kyllä se on niin, että kun lapsuus loppuu, niin se on jo osittainen kuolema.
Tuolta se aikuistuminen tuntuu. Pitää itse rakentaa elämä, jossa on onnenlähteitä ja kehittää henkistä minäänsä niin että pystyy onnenlähteistään nauttimaan kyynistymättä silti muiden onnettomuudelle.
Siinä prosessissa tarvitaan omia ponnisteluja, viimeistään kun nuo ajatukset tulee mieleen. Maailmaa ei kukaan voi kumminkaan muuttaa, joten siitä ei kannata katkeroitua.
M
Alue: Aihe vapaa
Olet vain katkera.