Petetyksi tulleet, luottamus

Miksi haluat olla yhdessä petturin kanssa?

Ei se luottamus oikeasti palaudu milloinkaan. Ei edes miestä vaihtamalla. Rakkaus on raadollista, sen petetyksi tuleminen opettaa. Täytyy oppia joko elämään yksin, tai kestämään epävarmuutta suhteessa.

Mulla ei ole tämä mies pettänyt, vaan on muuten ihmisiin kohtaan todella massiivista luottamuspulaa. Lapsuuden traumoista lähtien. Perus olettamus minulla on siis, että ihminen on paha ja kukaan ei halua toiselle hyvää ja luottamus rikotaan kuitenkin jossain vaiheessa.

Olen miestä kohtaan rakentanut luottamusta sillä, että pyrin luottamaan hänen sanaansa ja eleisiinsä. Pyrin ajattelemaan myös, että ajatukseni ovat omiani ja ne ovat vain ajatuksia. Olen pyytänyt miestä olemaan niin ettei muuta käytöstään omieni, vainoharhaisten, tunteiden vuoksi ja olemaan mahdollisimman avoin kun kysyn jotain. Vastauksen pitää olla raatorehellinen. Olenkin saanut monia todella riipaisevia vastauksia, mutta niiden perusteella pystyn luottamaan siihen, että hän vastaa rehellisesti jos kysyn. Kun saan vastauksen niin käsittelen sen yleensä ja ensimmäisenä kiitän miestä siitä, että hän oli rehellinen. En todellakaan hermostu. Avoin ja osittain jopa tositavat keskustelu omalta osaltani on saanut aikaan sen, että olemme molemmat oikeastaan aika puhtaasti tässä mukana ja olemme saaneet luotua ilmapiirin, että kaikesta pitää pystyä puhumaan. Teidän tapauksessa teidän pitää puhua asioista niin paljon kuin on tarve. Et sa jäädä yksin ajatuksiesi kanssa, sillä ne luovat todella ison myrkyn suhteeseenne. Jso et pysty puhumaan ja vatvomaan niin anna olla, ette te saa korjattua. Aina jää jokin asia sinua kaihertamaan.

Lähinnä, missä huomaan rakkauden edelleen olevan jäljellä omalla puolellani on ajatus siitä, että mitä tunteita kävisin läpi jos mies menehtyisi nyt. Jos en koe voimakkaita tunteita niin en koe mitään järkeä jatkaa suhdetta. Jos koen voimakkaita tunteita niin todellakin työstän omia ajatuksiani.

Eipä sun siippa kovin luotettavalta vaikuta, eli taidat tehdä turhaa työtä. Just kun luulet taas voivasi luottaa, ukko menee vieraisiin. Anteeksi suoruuteni mutta saman olen kokenut.

Ei ole luottamus seitsemässä vuodessa palautunut. Kestän sen enkä enää välitä. Ei palautunut rakkauskaan, kämppiksiä ollaan henkisesti, vaikka mies ehkä muuta kuvittelee. Menotkin jaetaan sentilleen tasan, mutta onpahan ihminen niitä jakamassa.

Vaikean tien olet valinnut, tsemppiä siitä. 

Oltiin yli vuosi erossa ja nyt tää uus kierros ollu käynnissä muutaman kuukauden.

Mut vaikeeta,näen muutoksia hänessä.

Mut iskee aina ne hetket et mun tarvii saada käydä sitä hommaa läpi ja niin et se on käyty läpi ja sit voin päästää siitä irti.

Mut joku tässä hiertää, onks se sit etten mä näe tarpeeksi. Ehkä näin.

Ei siitä voi päästä yli, se luottamus ei koskaan palaudu. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se luottamus oikeasti palaudu milloinkaan. Ei edes miestä vaihtamalla. Rakkaus on raadollista, sen petetyksi tuleminen opettaa. Täytyy oppia joko elämään yksin, tai kestämään epävarmuutta suhteessa.

Tämä. Paitsi miestä vaihtamalla helpottaa kyllä. Koska juuri tuo kyseinen yksilö on luottamuksen pettänyt, se ei enää toimi, mutta joku muu ei sitä vielä ole tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Eipä sun siippa kovin luotettavalta vaikuta, eli taidat tehdä turhaa työtä. Just kun luulet taas voivasi luottaa, ukko menee vieraisiin. Anteeksi suoruuteni mutta saman olen kokenut.

Turhaa työtä tosiaan. Itse kerran elämässä tehnyt sen virheen, et jatkanut suhdetta pettämisen jälkeen. Toistui myöhemmin ja kaduin katkerasti, et koskaan yritin luottaa uudelleen. Lisäksi se kummittelee mielessä koko ajan, kaikki mennytkin tuntuu valheelta. Et jos yhdessä isossa asiassa on valehdellut, missä muussa on valehdellut?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole luottamus seitsemässä vuodessa palautunut. Kestän sen enkä enää välitä. Ei palautunut rakkauskaan, kämppiksiä ollaan henkisesti, vaikka mies ehkä muuta kuvittelee. Menotkin jaetaan sentilleen tasan, mutta onpahan ihminen niitä jakamassa.

Tuota en ymmärrä, miks hukkaat oman elämäsi, me eletään täällä kerran niin tuhlaat sen kittuuttamalla jonku ku***en petturin kanssa?! Oikeasti, arvosta itseäs enemmän! Oon ihan satavarma että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka on luottamuksen arvoisia. Jätetään petturit omaan arvoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se luottamus oikeasti palaudu milloinkaan. Ei edes miestä vaihtamalla. Rakkaus on raadollista, sen petetyksi tuleminen opettaa. Täytyy oppia joko elämään yksin, tai kestämään epävarmuutta suhteessa.

Tämä. Paitsi miestä vaihtamalla helpottaa kyllä. Koska juuri tuo kyseinen yksilö on luottamuksen pettänyt, se ei enää toimi, mutta joku muu ei sitä vielä ole tehnyt.

Kun on kerran tullut kunnolla vedätetyksi, niin tietää kuinka helposti toinen voi halutessaan tekonsa peittää. Sitten kun vielä tuttavapiirissä on nähnyt näitä tapahtuneen yhdelle jos toiselle, niin tietää sen luotettavimman oloisen jantterin lahkeistakin löytyvän vaihtelunhalukkuutta kaipaava pikkuveikka, kun vaan tilaisuus kohdalle osuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole luottamus seitsemässä vuodessa palautunut. Kestän sen enkä enää välitä. Ei palautunut rakkauskaan, kämppiksiä ollaan henkisesti, vaikka mies ehkä muuta kuvittelee. Menotkin jaetaan sentilleen tasan, mutta onpahan ihminen niitä jakamassa.

Tuota en ymmärrä, miks hukkaat oman elämäsi, me eletään täällä kerran niin tuhlaat sen kittuuttamalla jonku ku***en petturin kanssa?! Oikeasti, arvosta itseäs enemmän! Oon ihan satavarma että maailmasta löytyy ihmisiä, jotka on luottamuksen arvoisia. Jätetään petturit omaan arvoonsa.

Luottamuksen palautuminen ottaa aikaa. Mutta kannattaako se. Kohdallani ei kannattanut, mutta kun oli pienet lapset ja paljon velkaa niin se laittoi yrittämään. Luotinkin lopulta ja luottamus petettiin pitkän ajan kuluttua uudelleen.

Vaikka olisi miten "hyvä" puoliso pitkätkin ajat niin samaan pettämiseen, kylmyyteen ja valehteluun pystyy helposti.

M

Edellä olevat kommentit ei lupaa hyvää tulevaisuutta. Samaa pähkäilen kuin AP. Olen mies.

Olen se seksuaalisempi ja vaimo joskus sanoi, että sun olisi pitänyt ottaa joku toinen, kun ehdotin jotain uutta seksihommaa. Nyt sitten hän onkin se joka on iloitellut ja minä kärvistellyt puutteessa uskollisena. Nyt hyvitellään, mutta en tiedä miten uskoa tulevaisuuteen ja mitä itse teen.

Vierailija kirjoitti:

Edellä olevat kommentit ei lupaa hyvää tulevaisuutta. Samaa pähkäilen kuin AP. Olen mies.

Olen se seksuaalisempi ja vaimo joskus sanoi, että sun olisi pitänyt ottaa joku toinen, kun ehdotin jotain uutta seksihommaa. Nyt sitten hän onkin se joka on iloitellut ja minä kärvistellyt puutteessa uskollisena. Nyt hyvitellään, mutta en tiedä miten uskoa tulevaisuuteen ja mitä itse teen.

Sama, mietin mitä itse teen. Oli yks elämäni raskaimpia kokemuksia. Eniten mietin sitä, ansaitseeko toisen mahdollisuuden, otanko riskin siihen ja luotan.

Kävi miten kävi.

Ymmärrän syyt siellä taustalla täysin, on katunut, itkenyt, pyytänyt anteeksi vilpittömästi.

Mä rakastin tätä ihmistä, rakastan edelleen, sitä kuka hän on oikeasti.

Tän myötä opin itsestäni paljon, muutuin myös ihmisenä.

Suurin kysymys on, tarviiko hänen kärsiä teoistaan koko elämänsä tai riittääkö mulla usko siihen teki elämänsä suurimman virheen ja ymmärsi sen myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä olevat kommentit ei lupaa hyvää tulevaisuutta. Samaa pähkäilen kuin AP. Olen mies.

Olen se seksuaalisempi ja vaimo joskus sanoi, että sun olisi pitänyt ottaa joku toinen, kun ehdotin jotain uutta seksihommaa. Nyt sitten hän onkin se joka on iloitellut ja minä kärvistellyt puutteessa uskollisena. Nyt hyvitellään, mutta en tiedä miten uskoa tulevaisuuteen ja mitä itse teen.

Sama, mietin mitä itse teen. Oli yks elämäni raskaimpia kokemuksia. Eniten mietin sitä, ansaitseeko toisen mahdollisuuden, otanko riskin siihen ja luotan.

Kävi miten kävi.

Ymmärrän syyt siellä taustalla täysin, on katunut, itkenyt, pyytänyt anteeksi vilpittömästi.

Mä rakastin tätä ihmistä, rakastan edelleen, sitä kuka hän on oikeasti.

Tän myötä opin itsestäni paljon, muutuin myös ihmisenä.

Suurin kysymys on, tarviiko hänen kärsiä teoistaan koko elämänsä tai riittääkö mulla usko siihen teki elämänsä suurimman virheen ja ymmärsi sen myös.

Mulla vaimo ei oikein edes pyytänyt anteeksi. Oli jotenkin ajatellut sen oikeutetuksi. Vaikea sulattaa tätä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole luottamus seitsemässä vuodessa palautunut. Kestän sen enkä enää välitä. Ei palautunut rakkauskaan, kämppiksiä ollaan henkisesti, vaikka mies ehkä muuta kuvittelee. Menotkin jaetaan sentilleen tasan, mutta onpahan ihminen niitä jakamassa.

Ettekö te ihmiset oikeasti osaa olla yksin? Miksi tuhlata elämä huonossa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä olevat kommentit ei lupaa hyvää tulevaisuutta. Samaa pähkäilen kuin AP. Olen mies.

Olen se seksuaalisempi ja vaimo joskus sanoi, että sun olisi pitänyt ottaa joku toinen, kun ehdotin jotain uutta seksihommaa. Nyt sitten hän onkin se joka on iloitellut ja minä kärvistellyt puutteessa uskollisena. Nyt hyvitellään, mutta en tiedä miten uskoa tulevaisuuteen ja mitä itse teen.

Sama, mietin mitä itse teen. Oli yks elämäni raskaimpia kokemuksia. Eniten mietin sitä, ansaitseeko toisen mahdollisuuden, otanko riskin siihen ja luotan.

Kävi miten kävi.

Ymmärrän syyt siellä taustalla täysin, on katunut, itkenyt, pyytänyt anteeksi vilpittömästi.

Mä rakastin tätä ihmistä, rakastan edelleen, sitä kuka hän on oikeasti.

Tän myötä opin itsestäni paljon, muutuin myös ihmisenä.

Suurin kysymys on, tarviiko hänen kärsiä teoistaan koko elämänsä tai riittääkö mulla usko siihen teki elämänsä suurimman virheen ja ymmärsi sen myös.

Mulla vaimo ei oikein edes pyytänyt anteeksi. Oli jotenkin ajatellut sen oikeutetuksi. Vaikea sulattaa tätä.

Me ihmiset ollaan siitä outo laji, että opitaan ja ymmärretään vasta lopullisesti syvien kriisien keskellä, jälkeen.

Jokainen me ansaitaan parempaa, uusia mahdollisuuksia ja myös niitä anteeksi pyyntöjä. Joskus ne tulee vasta aikojen päästä kun nämä ihmiset kokee kovan kolauksen ja herää siihen on paskamisuuteensa sen myötä.

Heräävät, kuten tälle miehelle kävi.

Näkevät omat tekonsa, voivat huonosti sen kanssa, näkevät vasta silloin sen mitä se aiheutti ihmiselle kuka rakasti syvästi.

Toivon todella sä saat sen myös, vilpittömän anteeksi pyynnön. Koska vasta siinä kohtaa tämä toinen ihminen näkee sun arvon.

Ja sitä me ollaan jokainen, arvokkaita ihmisinä.

Hyviä ajatuksia täällä vaikeasta asiasta. Itselläni sama tilanne, luottamus mennyt mieheen, jonka kanssa olen rakentanut elämää yhdessä. On menty miehen työn perässä, on kasvatettu lapsia, minä lähinnä kotona enemmän, on koettu kuolemaa löhisuvussa ym.

Ja sitten paljastuu, että mies on pettänyt, valehdellut, salaillut. Kaikki se mihin on eniten maailmassa luottanut, aviomies, rohkenee näin järkyttäviin tekoihin.

Mutta ei ollut rohkeutta puhua suoraan mitä puuttui, mitä olisi halunnut!

Kaikki yhteinen ja koettu tuntuu nyt täysin feikiltä. Tyhjää, ummehtunutta valhetta, kaikki ne sanat, yhteiset hetket petosta, salailua ja täyttä kulissia minua ja perhettä, sukulaisia ym. kohtaan.

Järkyttävää ymmärtää, että en vuosien ja vuosien jälkeen tuntenutkaan miestä. Millainen ihminen kykenee tällaiseen? En tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edellä olevat kommentit ei lupaa hyvää tulevaisuutta. Samaa pähkäilen kuin AP. Olen mies.

Olen se seksuaalisempi ja vaimo joskus sanoi, että sun olisi pitänyt ottaa joku toinen, kun ehdotin jotain uutta seksihommaa. Nyt sitten hän onkin se joka on iloitellut ja minä kärvistellyt puutteessa uskollisena. Nyt hyvitellään, mutta en tiedä miten uskoa tulevaisuuteen ja mitä itse teen.

Sama, mietin mitä itse teen. Oli yks elämäni raskaimpia kokemuksia. Eniten mietin sitä, ansaitseeko toisen mahdollisuuden, otanko riskin siihen ja luotan.

Kävi miten kävi.

Ymmärrän syyt siellä taustalla täysin, on katunut, itkenyt, pyytänyt anteeksi vilpittömästi.

Mä rakastin tätä ihmistä, rakastan edelleen, sitä kuka hän on oikeasti.

Tän myötä opin itsestäni paljon, muutuin myös ihmisenä.

Suurin kysymys on, tarviiko hänen kärsiä teoistaan koko elämänsä tai riittääkö mulla usko siihen teki elämänsä suurimman virheen ja ymmärsi sen myös.

Mulla vaimo ei oikein edes pyytänyt anteeksi. Oli jotenkin ajatellut sen oikeutetuksi. Vaikea sulattaa tätä.

Mun mies samoin. Selitti että kyllä hän aikuisena tietää mitä tekee. Uskomatonta röyhkeyttä. Ja itse en ole todellakaan pettänyt tms., ei vaan kuulu mun arvoihin.