Työkyvyttömyyseläkkeellä olevat: koetteko "päässeenne" vai "joutuneenne" eläkkeelle?

En ole päässyt. Hakenut yhden kerran. Toinen kerta tulee ensi vuonna. En tiedä miten sinne päästään...?

Tunnen päässeeni. Meni yli 10 vuotta koko prosessissa kun aina toppasi johonkin.

Elämänlaatu on parantunut.

Olen todellakin PÄÄSSYT. Stressi ja ahdistus ovat vähentyneet, elämänlaatu parantunut. Mutta on tietysti lisättävä, että ne perusjutut miksi eläke myönnettiin eivät ole mihinkään katoamassa, joten elämä on jatkuva haaste. Mutta parempi kuitenkin näin ehdottomasti.

Päässeeni. Alussa oli jonkinlainen shokkikausi kun piti hyväksyä se, että tiettyjä haaveilemiani asioita en tule koskaan saavuttamaan, vaan minun on tyydyttävä pienempään ja vaatimattomampaan elämään. Mutta kun olin sen hyväksynyt, olen nauttinut elämästä valtavasti.

Ennen vanhaan työkyvyttömyyseläkkeelle jouduttiin, koska sille pääsi helpommin kuin nykyään, nykyään päästään koska se on vaikea ja pitkä prosessi.

Oma äitini sai aikoinaan samantien työkyvyttömän paperit, kun röntgenkuvassa näkyi nivelrikon aiheuttamia vaurioita selkärangassa. Nykyään jos kuntoudut vuoden sisällä edes joten kuten vaikka vakavasta aivohalvauksesta, et pääse työkyvyttömyyseläkkeelle.

Haen syksyllä. Yrittänyttä ei laiteta.

Olen liian vanha työllistymäänkään.

Ehdottomasti päässyt! Elämä hymyilee jälleen!

Jouduin. Vammautuminen pyörätuoliin.

Sekä että. Pääsin, kun en olisi enää jaksanut. Olin fyysisesti ja henkisesti aivan väsy. Jouduin, koska elämänlaadulle ja taloudelle olisi ollut parempi jatkaa työssä.

Osa-aika työ ei ollut minulle mahdollista. Yhäkin mieluusti jonkun tunnin tekisin työtä, takuueläke+asumistuki vain tippuisivat, ja talouteni ei kohentuisi senttiäkkän, joten ei kannata. Ei sitä paperirumbaakaan kukaan jaksa. Kokoaika työhön en kykene.

Alussa pistin vastaan kun sitä tarjottiin vaihtoehtona.

Heti alkuun sanon että asun Norjassa joten systeemi täällä on hieman erilainen kuin Suomessa.

Oli vaihtoehtona kokeilla muissa töissä joita sain itse valita.  Omaa työtäni en voinut jatkaa pahan nievelsairauden takia,  Kokeilin paria vaihtoehtoa, mutta ei napannut. En olisi missään tapauksessa halunut pois omasta työstäni ja vieläkin, yli neljä vuotta myöhemmin kaipaan sitä niin että tekee kipeää.

Mutta kun ei voi, niin ei voi. Suostuin siis hakemaan sairauseläkkeen ja sain.

Vähän jännitti miten Keva suhtautuu koska olen aiemmin vuosia sitten ennen tänne muuttoa työskennellyt myös Suomessa, mutta eivätpä he vastaankaan voineet pistää joten saan eläkettä myös Kevalta koska olin kunnan hommissa samoin kuin täällä.

Alkuun oli masennuksenpoikastakin, mutta vähitellen sitten tähän tottui ja nyt nautin elämästä. 

Saan ihan mukavaa eläkettä joten pärjään. Elän sinkkuna kuten olen suurimman osan aikuisikääni elänyt.  

Välillä kuvittelen että voisin pystyä kyllä tekemään edes osa-aikaista työpäivää eläkkeen lisäksi, mutta järki kyllä sanoo etten pysty.  Keväät ja kesät on kyllä ihania kun pääsee kunnolla tuonne luontoon retkeilemään. Jalat on toistaiseksi aika hyvässä kunnossa joten pääsen liikkumaan ja juuri ostin uuden polkupyörän joten sillä pääsen.

Tässäkin asiassa olen monesti pistänyt käteni kyynärpäitä myöten ristiin että tänne aikanaan muutin. Suomessa en takuulla olisi eläkkeelle tälläkään sairaudella päässyt.

Pääsin vuoden kuntoutustuen jälkeen. Minulla on yksi selkeä fyysinen vaiva, joka estää oman työni tekemisen, ja kun ikää on sen verran, ettei ehtisi uudelleen kouluttaa ennen vanhuuseläkeikää, niin tk- eläkkeen sain, mielestäni tosi helposti ja nopeasti.

En ole itse eläkkeellä, mutta näin mm. kyselytutkimuksia työssäni laativana haluaisin vain huomauttaa, että otsikon kysymyksenasettelu ei välttämättä tuota vastauksia siihen mitä haluttiin todella tietää.

Terve, toimintakykyinen ja tulevaisuudeltaan paljon odottava henkilö ei todennäköisesti ole sellaisessa tilanteessa, jossa työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen olisi ajankohtainen kysymys.

Nykymaailmassa on paljon sellaisia työtehtäviä, joista voi selviytyä fyysisistä rajoitteista huolimatta, joten henkilö, jolle työkyvyttömyyseläkkeekke siirtyminen alkaa tänä päivänä olla mahdollista, on todennäköisesti myös henkisesti voimakkaan pitkäaikaisen rasituksen alainen.

Se, miten työntekovelvoitteen lakkaaminen otetaan vastaan tuossa tilanteessa, kertoo hyvin vähän siitä, miten sama henkilö olisi vastannut kysymykseen ennen loukkaantumista/sairastumista.

Jouduin vuoden kuntoutusloman jälkeen. Sydänsairaus taustalla ja työ oli fyysisesti raskasta.

Päässeeni. Syynä eläkepäätökseen Asperger + masennus. Eiväthän haasteet koskaan kokonaan häviä, mutta nykyään niiden kanssa osaa tulla paremmin toimeen ja olla armollisempi itseään kohtaan.

Koeen päässeeni eläkkeelle, koska se hoitui hämmästyttävän nopeasti. Voin kotona ihan hyvin. Tunnen surua siitä, että jouduin jättämään työelämän. Työnantajalle ei kelvannut osatyökykyisen työpanos vaikka kuinka yritin joustaa ja sovitella. Minusta on kummallista, että osatyökykyisten palkkaamiseen on tukia, mutta ei mitään työssä pysymisen turvaamiseen.

Joutuneeni. Suoraan lukiosta psykoosiin ja niitä kestikin sitten vuosia, kuntoutustuen kautta eläkkeelle. Päivääkään en ole tehnyt mitään normaalia työtä. Tunnen itseni luuseriksi, haluaisin olla terve.

Ehdottomasti joutuneeni. En totu tähän ikinä.

Sekä että.

No sekä ettämolempia pääsyä ja joutumista. Kivuttomasti se kuitenkin kävi. Ensimmäinen vuosi haettiin lääkärin kanssa määräaikaista yhdeksi vuodeksi ja hyväksytty päätös tuli Varmalta viikossa. Tänä keväänä haettiin toistaiseksi voimassa olevaa eli lopullista tk- eläkettä ja taas tuli Varmalta hyväksytty päätös viikossa ja jopa eläkekortti heti sen jälkeen.

Jos jaksan voin hieman töitäkin tehdä, mutta katsellaan nyt rauhassa. Annan mielen levätä. Onhan tässä opettelemista, että saa päiviin täytettä. Aamut on siinä mielessä hyviä, kun ei tarvitse oravanpyörään kiirehtiä . Voi ottaa levot silloin, kun tuntuu siltä jne jne...

Päässeeni. En todellakaan kaipaa työelämään.