Lue keskustelun säännöt.
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevat: koetteko "päässeenne" vai "joutuneenne" eläkkeelle?
16.06.2022 |
Onko elämänlaatunne parantunut eläkkeen myöntämisen jälkeen?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haen syksyllä. Yrittänyttä ei laiteta.
Olen liian vanha työllistymäänkään.Ikä ei ole peruste työkyvyttömyyseläkkeelle pääsemiselle. Mikäli muuten olet ok kunnossa.
Ei niin, mutta jos ei ole kunnossa, on iälläkin merkitystä tk-eläkkeen myöntämiselle. Ainakin Keva ottaa iän huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkyvyttömyyseläkkeelle hakeutuminen on vapaaehtoista, joten kyllä uskoisin että jokainen sille pääsevä on onnellinen.
Helppoahan sen saaminen nykyaikana ei ole vain kaikki muut mahdolliset kivet käännetään ensin ja erityisesti jos kohdehenkilö itse on sitä mieltä että ei ole eläkekuntoinen niin on aika lailla mahdotonta että eläkepäätös olisi myönteinen
Toisaalta ja toisaalta. Oli helpotus, että jatkuva stressi sairaslomapätkistä loppui, ja nyt voin rauhassa keskittyä kuntoutumaan.
Mutta sitten taas häpeän tosi paljon sitä, että olen eläkkeellä alle nelikymppisenä. En ole kertonut sitä kuin aivan läheisimmille ihmisille. Edes vanhempani eivät tiedä, emme ole kovin läheisiä ja he arvostavat työntekoa yli kaiken. Olen heille valtava häpeän aihe ollut aina, koska sairaudet ovat heille heikkouksia.
Uusiin ihmisiin olisi mukava tutustua, mutta jos kertoo olevansa tk-eläkkeellä, niin suurin osa katsoo hieman kieroon. Yksinäisyys on suurin suru tässä eläkeasiassa. Sairaudetkin kestäisi, kun tuntisi olevansa kuitenkin tärkeä ja merkityksellinen osa jotain yhteisöä. Eniten varmasti olen kuitenkin itse itseeni pettynyt, on vielä käsiteltävää sen kanssa, että elämä meni näin.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ja toisaalta. Oli helpotus, että jatkuva stressi sairaslomapätkistä loppui, ja nyt voin rauhassa keskittyä kuntoutumaan.
Mutta sitten taas häpeän tosi paljon sitä, että olen eläkkeellä alle nelikymppisenä. En ole kertonut sitä kuin aivan läheisimmille ihmisille. Edes vanhempani eivät tiedä, emme ole kovin läheisiä ja he arvostavat työntekoa yli kaiken. Olen heille valtava häpeän aihe ollut aina, koska sairaudet ovat heille heikkouksia.
Uusiin ihmisiin olisi mukava tutustua, mutta jos kertoo olevansa tk-eläkkeellä, niin suurin osa katsoo hieman kieroon. Yksinäisyys on suurin suru tässä eläkeasiassa. Sairaudetkin kestäisi, kun tuntisi olevansa kuitenkin tärkeä ja merkityksellinen osa jotain yhteisöä. Eniten varmasti olen kuitenkin itse itseeni pettynyt, on vielä käsiteltävää sen kanssa, että elämä meni näin.
Noinhan se tavallinen rahvas aivopestään, aivopesu alkaa jo 6 vuotiaana oppivelvollisuus -> työelämä, töitä, töitä ja töitä 65-70 vuotiaaksi.
Poispotkitut kansanedustajat taas nostaa hymyssä suin sopeutumiseläkkeitä ja nauravat aivopestylle kansalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin yllä joku kirjoitti: on helpottavaa, että toimeentulosta ei tarvitse huolehtia erikseen joka kuukausi (vaikka eläkkeeni on pieni), mutta toisaalta häpeän valtavasti.
Olen myös todella yksinäinen, ja olen viime vuosina alkanut vältellä ihmisiä. En jaksa sitä mikroilmeiden kirjoa, mikä ihmisten kasvoilla näkyy kun pitää jossain vaiheessa paljastaa, että en ole työelämässä.
En ole kertonut asiaa enää kenellekään sen jälkeen, kun erehdyin avautumaan väärille ihmisille.
En koe olevani ihmisarvon omaava henkilö lainkaan, jos totta puhutaan. Täytän tänä vuonna 40, ja kaikki unelmani jäivät toteutumatta. Ei minulla olisikaan mitään puhuttavaa muille, mutta silti olen todella yksinäinen.
Mieluummin olisin se versio itsestäni, jonka kuvittelin alle kaksikymppisenä.
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin yllä joku kirjoitti: on helpottavaa, että toimeentulosta ei tarvitse huolehtia erikseen joka kuukausi (vaikka eläkkeeni on pieni), mutta toisaalta häpeän valtavasti.
Olen myös todella yksinäinen, ja olen viime vuosina alkanut vältellä ihmisiä. En jaksa sitä mikroilmeiden kirjoa, mikä ihmisten kasvoilla näkyy kun pitää jossain vaiheessa paljastaa, että en ole työelämässä.
En ole kertonut asiaa enää kenellekään sen jälkeen, kun erehdyin avautumaan väärille ihmisille.
En koe olevani ihmisarvon omaava henkilö lainkaan, jos totta puhutaan. Täytän tänä vuonna 40, ja kaikki unelmani jäivät toteutumatta. Ei minulla olisikaan mitään puhuttavaa muille, mutta silti olen todella yksinäinen.
Mieluummin olisin se versio itsestäni, jonka kuvittelin alle kaksikymppisenä.
Hei, olen se joka kirjoitti noista asioista tuossa yllä. Minä voisin mielelläni kirjoitella/jutella kanssasi enemmänkin, olemmehan samassa tilanteessa samoin aatoksin ja lähes samanikäisiäkin. Löytyisiköhän jokin keino yhyttää sinut yksityisesti? 😊
Näin on. Itse sain ensin pientä kuntoutustukea ja sen jälkeen saman suuruista tk-eläkettä.