Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä muut 40+ naiset saavat sen äärettömän itsevarmuutensa
15.06.2022 |
Oikein hävettää, kuinka ujo ja epävarma olen muihin ikäisiini naisiin verratuna. Siinä missä minä en edes uskalla puhua kiinnostavalle miehelle, kun olen ihan varma, että hän ei pidä minusta, Tai en uskalla kertoa mielipiteitäni, kun pelkään olevani väärässä tai en uskalla hakea vaikkapa kiinnostavaan työhön, kun uskon että minua ei kuitenkaan valita
Niin muut oman ikäiseni naiset ovat täysin varmoja siitä, että kaikki miehet ovat kiinnostuneita heistä, että heidän mielipiteensä on ainoa ja oikea, eivätkä pelkää kertoa sitä kaikille ja he luottavat aina onnistumiseensa töissä ja joka asiassa elämässä
Mistä minä saisin tuon itsevarmuuden ?
Kommentit (24)
Onko sinulla lapsia? Tarkoitan vain että itselle ja lähipiirissä monelle muulle, lapsen saaminen oli jonkinlainen käännekohta. Jostain syystä tulin paljon varmemmaksi monessa asiassa. En tietenkään tarkoita että kaikilla se olisi näin ja lasten saanti olisi edellytys hyvälle itsevarmuudelle, puhun vain lähinnä omasta puolestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puhun miehille jos on jotakin asiaa. Lähtökohtaisesti en ole heistä enää kiinnostunut, joten voin käyttäytyä miten huvittaa :) (ihan asiallisesti kyllä, ei minulla ole mitää syytä olla ilkeäkään). Sen saattaa joku tulkita itsevarmuudeksi.
Elämänkokemuksesta. Kun on huomannut, että ei tarvitse olla täydellinen eikä aina oikeassa. Sitä on oppinut antamaan virheitä anteeksi, niin itselle kuin muille.
On oppinut sen, että elämässä kannattaa ottaa riskejä. Voi puhua kiinnostavalle miehelle ja viis välittää siitä, vaikka mies ei olisi kiinnostunut. Voi sanoa oman mielipiteensä, vaikka se olisi muiden mielestä väärä.
Ensimmäinen vastaaja on oikeassa siinä, että ei aina ole kyse itsevarmuudesta. Minun mielestäni kyse on enemmän välinpitämättömyydestä. Eihän sillä ole mitään väliä, mitä ajattelee se kiinnostava mies tai ne, joille kerron oman mielipiteeni.
Luottavat onnistumiseen ... no ei sentään ihan aina. Ehkä se näyttää siltä ulospäin, mutta monella on se vaan peruspositiivista asennetta.
No täällä yksi, joka vaihtelevalla menestyksellä on itsevarma. Huomaan vieläkin ahdistuvani helposti joistain tilanteista. Minulla tosin johtuu mt-ongelmista tämä ailahtelevaisuus.
Kai se tulee sitä, että on tullut jo kohdattua niin monta asiaa, aloitettua niin monta keskustelua, tehtyä niin monta työjuttua, pidettyä niin monta esitelmää, toimittua asiantuntijana niin monessa paikassa, tavattua niin monenlaisia ihmisiä, työskenneltyä niin monenlaisissa työyhteisöissä jne., että tietää jo, että maailma ei kaadu pieniin mokiin, ketään muuta ei oikeasti kiinnosta ne asiat, joita itse kovasti hävettäviksi kuvittelee, kaikesta selviää hengissä, eikä kukaan muukaan oikeasti tiedän sen enempää ja osaa sen paremmin. Eli siis tietää, ettei asioista enää tarvitse ja kannata stressata, ne kun pyörii painollaan ja elämä jatkaa kulkuaan, vaikkei jokin asia menisikään juuri nappiin. Ja sitten kun ei enää stressaa mokaamisesta tai itsensä nolaamisesta, hommat sujuvat paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Minulle Se tulee siitä, että on elämän varrella oppinut, ettei kukaan ole täydellinen. Teen virheitä, mutta niin tekee kaikki muutkin 100 prosentin varmuudella. Puhun höpöjä, mutta niin muutkin. Kukaan ei ole huonompi eikä parempi toistaan. Miksi siis en puhuisi samalla tavalla kuin muut?
Toisekseen, jos mokaan, niin entä sitten? Kukaan ei muista sitä viikon päästä. Minäkään en muista sitä.
Olennaista on oppia nauramaan itselleen. Itseironia pelastaa. Myös muut antavat anteeksi ihmiselle, joka osaa nauraa ja sättiä itseään.
Kolmanneksi elämässä ei pärjää, ellei osaa hyväksyä kaikkea, mitä tulee eteen. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. En pysty olemasn kukaan muu, joten minun on oltava tällainen kuin olen.
Itse yritän toistaa itselleni, että olen juuri oikeanlainen. Minun ei tarvitse olla toisenlainen, eikä minun tarvitse muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ole itsevarmoja vaan röyhkeitä. Yrittävät sillä peittää epävarmuutensa. Tunnen todella vähän aidosti itsevarmoja ihmisiä. Naisista ehkä yhden kuusikymppisen.
Olen jo kasvattanut lapset maailmalle. Liikunnasta, terveistä elämäntavoista ja ihmissuhteista. Käyttäydyn ystävällisesti ja asiallisesti. Minua ei oikeastaan edes kiinnosta pitääkö joku minusta vai ei. Useimmiten pitää. En perusta elämääni miehille. Se sisältää kaikkea muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Mutta eihän nuo säästöt ym liity itsevarmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Tää lienee harvinaisempaa näin päin, mutta mulle kävi tavallaan päin vastoin. Ennen lapsia olin tosi sosiaalinen, aina menossa, paljon muiden aikuisten seurassa, ja jotenkin ne omat jutut oli sellaisia porukan juttuja tai kaverin kanssa juttuja jne. Ei siis varsinaisesti vain omia. Olin tosi itsevarma.
Lasten jälkeen nysvään enemmän kotona, ympyrät on aika pieniä ja keskittyy minä ja lapset -akselille (lapset eivät tietenkään buustaa itsetuntoa samaan tapaan kuin ystävät). Raskauksien, synnytysten ja imetysten jälkeen kroppakin on jotenkin huono ja ikä ja väsymyskin näkyy naamasta. Ja tosiaan väsyttää välillä niin, ettei töistäkään tule mitään ja siitäkin koen huonommuutta (ennen lapsia olin aika uratykki).
Ehkä se helpottaa, kun lapset kasvaa. Ovat vielä tosi pieniä.
N37
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas olen iän myötä ymmärtänyt miten epävarmoja tavalla tai toisella kaikki ihmiset on. Ja myös itse. Saatan vaikuttaa joissain tilanteissa itsevarmalta, mutta se ei päde koko elämääni. On viisautta myöntää vajavaisuutensa. Täydellinen itsevarmuus olisi jo lähellä narsismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Mutta eihän nuo säästöt ym liity itsevarmuuteen.
Ajattelen, että liittyy. Tarvitsin itsevarmuutta tehdäkseni itsenäisiä sijoituspäätöksiä. Ja toisaalta, karttuneet varat on yksi monista asioista, minkä vuoksi on helpompi pitää yllä sellaista mielentilaa, missä pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään. On mahdollisuus ottaa uusia riskejä, mokaillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Tää lienee harvinaisempaa näin päin, mutta mulle kävi tavallaan päin vastoin. Ennen lapsia olin tosi sosiaalinen, aina menossa, paljon muiden aikuisten seurassa, ja jotenkin ne omat jutut oli sellaisia porukan juttuja tai kaverin kanssa juttuja jne. Ei siis varsinaisesti vain omia. Olin tosi itsevarma.
Lasten jälkeen nysvään enemmän kotona, ympyrät on aika pieniä ja keskittyy minä ja lapset -akselille (lapset eivät tietenkään buustaa itsetuntoa samaan tapaan kuin ystävät). Raskauksien, synnytysten ja imetysten jälkeen kroppakin on jotenkin huono ja ikä ja väsymyskin näkyy naamasta. Ja tosiaan väsyttää välillä niin, ettei töistäkään tule mitään ja siitäkin koen huonommuutta (ennen lapsia olin aika uratykki).
Ehkä se helpottaa, kun lapset kasvaa. Ovat vielä tosi pieniä.
N37
Mulla 13- ja 16-vuotiaat. Itse olen 39.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Tää lienee harvinaisempaa näin päin, mutta mulle kävi tavallaan päin vastoin. Ennen lapsia olin tosi sosiaalinen, aina menossa, paljon muiden aikuisten seurassa, ja jotenkin ne omat jutut oli sellaisia porukan juttuja tai kaverin kanssa juttuja jne. Ei siis varsinaisesti vain omia. Olin tosi itsevarma.
Lasten jälkeen nysvään enemmän kotona, ympyrät on aika pieniä ja keskittyy minä ja lapset -akselille (lapset eivät tietenkään buustaa itsetuntoa samaan tapaan kuin ystävät). Raskauksien, synnytysten ja imetysten jälkeen kroppakin on jotenkin huono ja ikä ja väsymyskin näkyy naamasta. Ja tosiaan väsyttää välillä niin, ettei töistäkään tule mitään ja siitäkin koen huonommuutta (ennen lapsia olin aika uratykki).
Ehkä se helpottaa, kun lapset kasvaa. Ovat vielä tosi pieniä.
N37
Uskon, että tuo on tyypillisempää mitä sinä kuvailit. Eräskin vähän aikaa synnyttänyt ystäväni suunnittelee kauneusleikkauksia ja ottaa kaiken ystävällisenkin sarkasmia loukkauksena ja alkaa tiuskimaan. Hänen itsetuntonsa on laskenut valtavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun itsevarmuus löytyi, kun lasten myötä ei elämä enää pyörinyt oman navan ympärillä. Ennen lapsia oli "mun aikataulut, mun liikunta ja harrastukset, mun lepo, mun tyyli ja hyvinvointi.." siis kaikenlainen oman navan ympärillä pyörivä yliajattelu. Ja nyt kun yli 15 vuotta ei ole ollut mitään mahdollisuutta pyöriä oman navan ympärillä, niin ihmeellistä kyllä siitä huolimatta on rakennettu hyvä ura, iso talo, kasvatettu lapset ja hyvään vaiheeseen, saatu säästöjä kasaan ja pidetty ruoto hoikkana. Voi kun olisin tiennyt jo 20-veenä, että tähän pystyy ilman, että ehtii miettiä muiden mielipiteitä ja yliajatella joka naksahdusta. Siinähän ne menee, kun tekee vaan.
Mutta eihän nuo säästöt ym liity itsevarmuuteen.
Ajattelen, että liittyy. Tarvitsin itsevarmuutta tehdäkseni itsenäisiä sijoituspäätöksiä. Ja toisaalta, karttuneet varat on yksi monista asioista, minkä vuoksi on helpompi pitää yllä sellaista mielentilaa, missä pienet vastoinkäymiset ei tunnu missään. On mahdollisuus ottaa uusia riskejä, mokaillakin.
Ok. Itselläni oli vähän eri prosessi noiden asioiden suhteen. Aloin sijoittamaan vasta kun viisastuin ja aikuistuin. Ymmärsin rahan merkityksen, enkä saanut enää iloa turhanpäiväisestä shoppailusta. Se ei liittynyt Itselläni itsevarmuuteen vaan aikuistumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Siinä iässä huomasin, että ihmiset on vain samaa pazkaa eri paketissa, joten ei kiinnosta enää tehdä vaikutusta.
Ei sitä voi sanoa itsevarmuudeksi, vaan se on kyllästymistä.
Tämä! :D
Rupsahdin aikaisin yli 10 v jatkuneen vaikean elämänjakson myötä(ja joka siis jatkuu sairastelun osalta edelleen) joten näytän näin nelikymppisenä jo lähes viiskymppiseltä.
Olin nuorena nätti tyttö, ja käänsin päitä. Nyt ei päät enää käänny, mutta jos pääsen puheisiin miehen kanssa, niin se kääntää edelleen päät ;)
Meditoinnin myötä olen oppinut sellaisen sisäisen rauhan ja en enää pahemmin välitä muiden mielipiteistä.
Mitä enemmän ikää tulee, niin sitä paremmin olen ymmärtänyt, että minun ei tarvitse miellyttää kaikkia ihmisiä, joten voin olla ihan oma itseni.
Yleensä juttelen miehille kuten naisillekin, eli kaikenlaisista normaaleista asioista. En koe, että minun tarvitsisi jotenkin eri tavalla lähestyä miehiä. Vaikka sitten myöhemmin voisi jotain säpinää tullakin ja minä haluan ehdottomasti ensin tutustua tapaukseen ihan vain juttelemalla - ilman flirttiä. Kyllä minä osaan flirttaillakin, mutta olen siinä vähän ronkeli, että ensi pitää tietää, että olen itsekin kiinnostunut ja siihen eri riitä vain ulkonäkö.
Alue: Aihe vapaa
Siinä iässä huomasin, että ihmiset on vain samaa pazkaa eri paketissa, joten ei kiinnosta enää tehdä vaikutusta.
Ei sitä voi sanoa itsevarmuudeksi, vaan se on kyllästymistä.