Onko toinen kierros parempi kuin ensimmäinen?

Nykyajan "miehet" ovat kaukana miehistä.

Jos joskus sattuisi ero tulemaan niin en kyllä uutta ottaisi.. nyt 14v takana.

Vierailija kirjoitti:

Näin sanotaan. Tiedän kyllä yhden joka katui eroaan, enkä usko että on vieläkään päässyt siitä yli.

Mä tiedän kans pari miestä, jotka ei ole edelleenkään yli 40v päässeet yli nuoruuden suhteestaan. Haaveilivat aikoinaan naimisiinmenosta ja perheestä, mutta eivät kyenneet koskaan sellaista hankkimaan. Katkeroituivat kai täysin naisia kohtaan, vaikka kumpaakaan ei mitenkään liian julmasti mielestäni edes kohdeltu, jätettiin vaan. Kovin pitkiä suhteita eivät ole edes onnistuneet luomaan tuon ensimmäisen parikymppisenä solmitun jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun valitsee ensimmäisellä kierroksella oikein, niin ei ole tarvetta seuraaville kierroksille. Ja onneksi ei, toisen kierroksen tarjonta on luokattoman huonoa.

Järkevät ihmiset ymmärtää, ettei asia ole noin mustavalkoinen. Kysehän on yhteensopivuudesta, eikä mistään absoluuttisesta huonommuudesta/paremmuudesta.

Ihminen myös muuttuu vuosien varrella, tai elämäntilanne muuttuu merkittävästi (esim. lapset) ja se aiemmin hyvin toiminut suhde ei toimikaan uudessa elämäntilanteessa ollenkaan. Tuota on vaikea arvioida ennen elämäntilanteen muutosta ja ihminen saattaa itsekin ennustaa toimivansa täysin toisella tavalla, kuin mikä käytäntö sitten tulee olemaan (esim. exäni halusi lapsia, pohti pitkän perhevapaan pitämistä, ystäväpiirissään oli tosi osallistuvia isiä. Käytännössä kun lapsi syntyi, hän vetäytyi hommasta täysin, eikä pitänyt edes kaikkia isyyslomiaan).

Joo näinpä. On tosi vaikea arvata minkälaiseksi puoliso muuttuu, kun tulee lapsia. Itselleni lapset olivat maailman luonnollisin asia, heti tuntui luonnolliselta hoivata ja hoitaa vauvaa, enkä tarvinut siinä edes puolison tukea, ja hyvä näin, koska sitä en todella myöskään saanut. Rankan synnytyksen ja sektion jälkeen mies ei halunnut ottaa perhehuonetta sairaalasta, vaikka sellaista tarjottiin. Mielummin hän lähti kotiin nukkumaan ja siitä viettämään varpajaisia kavereiden kanssa ja tuli ehkä max tunniksi seuraavana päivänä käymään sairaalassa. Siellä yksin kipeänä hoidin vauvaa, enkä edes tajunnut silloin miten väärin se oli. Tämä on vain yksi esimerkki, monia asioita olen tajunnut vasta jälkeenpäin. Siinä hetkessä keskityin vain hoitamaan vauvaa, en voinut alkaa murehtia muuta. Voiko tuollaisia asioita edes antaa koskaan anteeksi? En osaa sanoa. Kyllähän ihmisessä jotain on pahasti pielessä, jos noin kohtelee puolisoaan.

Korona-aikaan ja ennenvanhaan ei isät

edes päässeet sairaalaan.