3 viikon kuntoprojekti
Nyt aloitan projektin, jonka tavoitteena on kolmessa viikossa eli 21 päivän aikana hoikistua ja pudottaa hieman painoa. Kolme viikkoa siksi, että tavoite saavutetaan lomaan mennessä, jolloin haluan mahtua vanhaan kesämekkoon, joka oli tänä aamuna hieman kireä.
Taustatiedot: Olen 36-vuotias nainen, 155 cm, 59 kg. Olen perusterve ja käyn säännöllisessä päivätyössä. Minulla on mies, mutta meillä ei ainakaan vielä ole lapsia. Olen lapsuudessa harrastanut aktiivisesti voimistelua, taitoluistelua ja balettia. Teini-ikäisenä nämä jäivät, ja aikuisena (viimeisen 16 vuoden aikana) olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt salilla, pilateksessa, tanssitunneilla, juoksemassa ja venytellyt. Syön nykyään vähän liian paljon herkkuja. Salmiakkia ja suklaata on kotona usein. Samoin sokerittomia limuja ja varsinkin nyt kesällä jäätelöä. Jääkiekon MM-kisojen aikaan meni sipsiäkin.
Nyt siis ryhtiliike. Vyötäröä kapeammaksi, ehkä pari kiloa pois ja yleisesti parempi olo.
Aion saavuttaa tavoitteen nukkumalla hyvin, liikkumalla säännöllisesti ja syömällä terveellisesti. Terveellisellä ruoalla tarkoitan kasvispainotteista ruokaa, johon ei kuulu rasvaisia, suolaisia, sokerisia herkkuja. Vältän punaista lihaa, valkoisia jauhoja ja alkoholia. Sen sijaan keskityn vihanneksiin, hedelmiin, marjoihin, pehmeisiin kasvirasvoihin, kalaan, mahdollisesti kanaan ja kasviperäisiin proteiineihin ja kuitupitoisiin täysjyväviljoihin. Pyrin ateriarytmin (aamupala, lounas, välipala, päivällinen, mahd. iltapala), liikunnan ja unen säännöllisyyteen.
Jos mahdollista, päivitän tähän ketjuun, miten projekti etenee, ja vastaan mielelläni kysymyksiin jos sellaisia on.
Tämä on siis projektin päivä 1
Paino 59 kg
Vyötärön ympärys 89 cm
Katsotaan, miten tämä lähtee etenemään.
Kommentit (104)
Projektin jälkeinen aamu 2.7.
Paino 58,1 kg
Vyötärön ympärys 84,5 cm
Tavoite oli mahtua mekkoon, jonka laitan ystävän häihin lauantaina 9.7.
Alkuvaiheessa mekko meni päälle, mutta kiristi niin paljon, etten pystynyt hengittämään, ja saumat hiersivät kyljistä.
Projektin lopuksi mekko mahtui päälle vaivatta ja tuntui jopa hieman väljältä.
Paino projektin alussa 59 kg
Paino korkeimmillaan projektin aikana 59,5 kg
Paino matalimmillaan projektin aikana 57,7 kg
Paino projektin lopussa 58,1 kg
Vyötärön ympärys projektin alussa 89 cm
Vyötärön ympärys suurimmillaan projektin aikana 89 cm eli alussa
Vyötärön ympärys pienimmillään 84,5 cm eli projektin lopussa
Kehoni rasvaprosentti on pienentynyt 3 prosenttiyksikköä. Lihas on lisääntynyt 3,5 pronsettiyksikköä. Viskeraalisen rasvan määrä on pienentynyt yhdellä yksiköllä.
Toinen tavoite oli lisätä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tämä toteutui parhaiten niinä päivinä, kun pystyin liikkumaan ja syömään tavoitteideni mukaisesti ja olin nukkunut hyvin.
Olin pettynyt sairasteluun eli migreeniin projektin alussa ja flunssaan, joka alkoi juhannusviikolla ja kesti kaikkiaan 10 päivää. Mutta samalla sain valtavasti motivaatiota jatkaa muutosta. Olen nyt lomalla, mutta olen jatkanut projektin mukaisesti ja mittaustulokset ovat nyt jo paremmat kuin kertaakaan projektin aikana. Olen päässyt nukkumaan aikaisemmin ja nukkunut 8-9 tunnin unia. Sillä on ollut valtava vaikutus mielialaan. Aion jatkaa.
Tällä kanavalla seuranta päättyy tähän. Voin toki vielä vastata tai kommentoida, jos jollakulla on jotain kysyttävää tai rakentavaa kommentoitavaa. Nauttikaa elämästä ja kesästä!
Ap
Onnittelut ap:lle! Tämä oli kiva ketju lukuun ottamatta niitä möyhääjiä. Kirjoita joskus seuraava kesäjatkis. :)
Hyvin vedetty, onnittelut! Hyvin alotettua ei kantsi lopettaa.
Tässä ap. Projektin viimeinen päivä eli 21. päivä, pe 1.7.
Heräsin klo 6.50, unta 6h 50 min
paino 58,4 kg
vyötärön ympärys 85 cm
klo 7.15 keskivartaloa vahvistava jooga 36 min
klo 8.15 aamupala: tuorepuuro (banaani, mustaherukka, minttu, kaurahiutale, maitorahka, kauramaito)
klo 8.30-16.30 töitä
klo 11.00 lounas: kananmuna-pinaattisalaatti (2 kananmunaa, pinaattia, kirsikkatomaattia, oranssia paprikaa, ruisleipää), vettä
klo 17.20 välipala: banaani ja kivennäisvettä
klo 19.45 illallinen: pizza (pohja vehnäjauhoista ja -leseistä, kastike, jossa tomaattimurskaa, basilikaa, oliiviöljyä ja suolaa, mozzarellaraastetta, jokirapua, punasipulia, basilikaa, chiliä), zero cola
klo 22.00 venyttely 15 min
Tämä oli viimeinen päiväkooste. Julkaisen vielä erikseen tulokset, koko projektin koosteen ja ehkä hieman pohdin tulevaa. Sairastuminen oli todellakin väliaikainen olosuhde, ei lopputulos. Perjantaista alkaen olen ollut onneksi täysin terve eikä sairastettu flunssa ole enää vaikuttanut tekemiseen.