kuntouttavan työtoiminnan tarkoitus
on kuntouttaa joo... mutta mihin? Töitä ei saa. Eli kuntouttaa työttömästä työttömäksi?
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Joo. Sitten ollaan yhdessä päivät krapulassa kuntoutumassa, jotta illalla jaksetaan ottaa huikkaa yksin. Niin se menee, tiedän kyllä. Kuntoutuspaikasta oli monta km kotiin, sitten kuitenkin samalla suunnalla asuvat törmäsivät kuntoutuspäivän päätteeksi kotipaikkaa lähinnä olevassa viinakaupassa, moikattiin, kukin meni kotiinsa, seuraavana kuntoutuspäivänä ihan sama juttu.
Sitten viikonloppu raitisteltiin, siis ihan päinvastoin kun ne, joilla oli duunia, josta sai ihan oikaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Ei ketään. Itse menin tuollaiseen aktiivistartti-ryhmään, kun toivuin mielenterveysongelmista ja siirryin työttömäksi. Olin oikeasti niin naiivi, että luulin sen edistävän kuntoutumistani ja työllistymistäni. Mahdollisuuteni tietysti ovat aika heikot, kun olen ollut 10 vuotta "hullun kirjoilla".
No, onneksi jakso kesti vain 3 kk, koska mielenterveys siinä kyllä rakoili. Vetäjä oli joku aivan kyvytön sosionomi, pikkunatsi joka yritti koko ajan päsmäröidä muita, ettei kukaan vaan hipaisekaan puhelintaan ryhmän aikana. Minä tietysti olin entisenä kympin tyttönä sen lempilapsi (olen harvinaisen hyvä näyttelijä), mutta pahaa teki nähdä miten se yritti muita kyykyttää. Se sitten opetti meille cv:n tekoakin, vaikka ei edes tiennyt mikä on asiakirjastandardi...
Kävimme uimassa yhdessä ja kokkailimme yhdessä, ja sosionomi myös neuvoi "terveellistä" ruoanlaittoa meille, vaikka joukossa oli yksi suurtalouskokkikin.
Suurin ongelma oli kuitenkin se, että mielenterveyskuntoutujan pitäisi oikeastaan päästä tavallisten, terveiden ihmisten pariin, koska "kaltaisten" seura vaan pahentaa asioita. Sellainen Kaurismäkeläinen rappio, tiedättehän.
No, pääsin sitten vähäksi aikaa hoivakotiin, sitten tuli korona, kuntouttava jäi katkolle ja koronan mainingeissa pääsin opiskelemaan.
Oikeastaan kuntouttavasta työtoiminnasta oli kyllä minulle se hyöty, että motivoiduin hakemaan opiskelupaikkaa vaikka en ollut aivan varma, riittääkö kuntoni siihen vielä. Ymmärsin nimittäin, että mikä hyvänsä on parempaa kuin kuntouttava. Koulussa minulle sitten tehtiin erityisen tuen suunnitelma, että saan olla paikalla jaksamiseni mukaan. Eli tavallaan se ehkä oli sitten hyödyllistäkin.
Kuulostaa todella tutulta. Yhtenä erona tosin se että hain opiskelemaan, mutta en pärjännyt siellä koska mielenterveys ei vielä kestänyt. Pääsinpähän sieltä "kuntouttavasta" kuitenkin pois ja kun se ei ollut huonontamassa tilannetta, kykenin jo seuraaviin opintoihin joihin hain.
Yritän nimenomaan hakea ns. normaalien ihmisten seuraa ja välttelen kaikenmaailman kuntouttavissa pyörivää porukkaa. Toki mielenterveyskuntoutujissa on hyviä tyyppejä, mutta omalle tilalle he eivät vain pidemmän päälle ole hyvästä.
Ongelma on juuri siinä, että pistetään ihmiset vääriin nippuihin. Mt-ongelmat eivät tarkoita elämänhallinnan puutteita mitenkään välttämättä, fyysiset terveysongelmat vielä vähemmän. Kuitenkin kaikkia osatyökykyisiä tai vakuutuslääkärin parantamia kohdellaan samoin kuin esim. alkoholisteja(joilla heilläkin voi muuten olla esim. ajanhallinta hyvin pitkään erinomainen, appiukkoni esim. on tästä loistava esimerkki. Täysi juoppo mutta äärimmäisen säännölliset elämäntavat.)
Anyway ei ketään auta se, että kaikki niputetaan samaan ei tunne kelloa, ei osaa kokata -ryhmään ja sen mukana kohdellaan. Kukaan ei edes kysy, missä asioissa tarvitsisit apua, ei, oletetaan vaan ettet osaa kokata, etkä tunne kelloa.
Ja valitettavasti se "kaltaisten" seura on mt-kuntoutujille ihan yhtä haitallista kuin alkoholisteille ja addikteillekin. Vertaistukiryhmätkin ovat maailman suurin huijaus: siinä vaan ryvetään samassa liemessä ja jos vähän saat päätäsi pinnalle, sinut ikään kuin imaistaan takaisin yhteiseen kurjuuteen.
Jos oikeasti haluttaisiin opettaa, miten eletään hyvää normaalia elämää, pitäisi päästä niiden ihmisten pariin joilla on oikeasti pallo hallussa. Noissa ryhmissä ei yleensä tunnu olevan edes sillä vetäjällä. Meinaan vaan että eihän kukaan ihminen, joka oikeasti hanskaa elämänsä, mene tuollaisiin töihin. Kukaan pätevä ja kyvykäs ihminen ei voi pitää tuollaista uraa mitenkään tyydyttävänä. Samanlaisia luusereita ja elättejä siis vetäjät ja asiakkaat.
Paitsi että osalla asiakkaista saattaa olla "aikaisemmasta elämästä" ihan oikeaa kompetenssia (en puhu itsestäni, minä olen failure kautta linjan). Vetäjillä ei tunnu olevan.
-lainaamasi-
Kyllä, se nimenomaan on sitä ammattitaitoa että tietää mihin laittaa kenetkin. Ongelmia seuraa sitten siitä, että pienemmillä paikkakunnilla ei ole niitä paikkoja jokaiselle mihin ohjata. Sen takia nyt kun siirretään kuntien harteille kaikki vuonna 2024, pitää kuntien laittaa hynttyyt yhteen jotta saadaan vähintään 20 000 asukkaan keskittymiä, jotta palveluja voidaan tarvita erilaisiin tarpeisiin tarpeeksi paljon ja joka kunnassa.
Tuota en ymmärrä että ei muka kysytä mitä osaat, nimenomaan kun suunnitelmaa tehdään yhdessä, kysellään hyvinkin tarkkaan kaikki, siitähän ne jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet löytyy. Niitä seurataan että pääseekö se henkilö (ja kuntouttavan tuottaja ja järjestäjä kunta) siihen tavoiteeseen. Meille kun tulee henkilö tutustumiskäynnille, ensimmäisenä kysyn, että mitä olet tehnyt työksesi, mikä koulutus sulla on, mitä harrastat, mitä haluaisit tehdä työksesi, mitä haluaisit oppia jne. Mistä sitä muuten tietää mihin hommiin sen ihmisen laittaa?
Minä aloitin aikoinaan 2014 työvalmentajana kun mulla oli pari kolme ammatillista koulutusta alla, työn ohessa sitten opiskelin työvalmennuksen erikoisammattitutkinnon ja nyt opiskelen sosionomiksi koska työvalmentajaksi ei enää pääse jos ei ole sosionomi, tai korkeammin koulutettu, ja työvalmennuksen eat on sellainen kiva lisä siinä. Muutamassa vuodessa vaatimukset on nousseet toiselta asteelta kolmannelle. Eli ei pidä paikkaansa tuo sun sanomasi siitä ketä ne vetäjät on.
Mulle se ainakin on unelma-ammatti, ja tiedän kyllä toisista työvalmentajista, että osa on vuosien saatossa leipiintynyt, mutta osa on vuosienkin päästä siinä koko sydämestään mukana. Ja minä ainakin saan siitä itse todella paljon, koska siinä näkee ne positiiviset jutut joissa on saanut vähän avittaa ihmisiä. Nyt kun näen vaikka kaupan kassalla töissä henkilön joka oli aikoinaan mun valmentautujana työpajalla, tunnen ylpeyttä hänestä ja iloa hänen puolestaan, että on palkkatöissä ja elämä kohdillaan. Ei oikeastaan varsinaista epäonnistumista ole tullut kenenkään suhteen. Yksi lopetti ja ratkesi taas ryyppäämään vaikka oli todella hyvä työmies ja elämä edessä, ja ajattelin jo, että häntä en onnistunut auttamaan kuten olisi pitänyt. Mutta kuulin sitten myöhemmin, että tämäkin nuorimies oli kuitenkin päässyt taas siihen kuntoon, että aloitti toisella osastolla erilaiset työt.

Minä olen Mt-ongelmainen jota työkkäri pallottelee pupukursseilla. Olen monesti yrittänyt päästä sairaslomalla ja eläkkeelle aina kaatuu johonkin vaikka mulla on lääkäriltäkin lausuntoja että en ole kunnossa. Monesti noilla pupukursseilla on mielenterveyteni pahentunut entisestään.
Miten se lääkäri joka on sitä mieltä että et ole kunnossa, ei kirjoita sulle sairaslomaa? Ethän sinä mihinkään kurssille kuulukaan. Kuntoutustuelle ja sitten sairaseläkkeelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Olen työtön enkä ole yksinäinen, enkä myöskään juopottele.
Juopottelu alkaa vasta siellä kuntoutuksessa kun joku tarjoaa juomista koska kaikkia "hieman" harmittaa siellä olo.
Christiiina kirjoitti:
Miten esim. Joku DI, joka on jäänyt työttömäksi esim. Jämsän paperitehtaalla, hyötyy jostain kuntouttavassa työtoiminnasta ?
Ei mitenkään. Kuntouttava työtoiminta on aikuissosiaalityötä. Sinne ohjataan ihmiset sosiaalitoimiston kautta typpiin ja sieltä kuntouttavaan tai eläkkeelle tms. ne ihmiset jotka eivät kykene hakemaan mitään töitä tai koulutusta. Laki sanoo hyvin selkeästi tämän. Nykyinen hallitus vielä terävöitti sitä lakia ensitöikseen. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää kuka kuuluu kutyyn ja kuka ei.

Nyt laitettu propagandaosasto ajoissa toimiin vaikkei kait ne uudet toimet vielä ole alkaneetkaan joissa kunnat orjuuttaa entistä innokkaammin.

Kaikki joilla ei ansiosidonnaista joutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Juuri tämä on suurimmalle osalle se juttu. Ja minä tiedän koska olen työskennellyt vuosia alalla ja ollut esimiehenä kymmenille, jos ei jo sadoille kuntouttavassa työtoiminnassa oleville. Käytännössä lähes kaikille se sosiaalinen puoli, että kuuluu työyhteisöön on se paras asia kuntouttavassa, toiseksi se, että on jotain tekemistä, muuta kuin istua kerrostaloyksiössä vailla mitäänt tekemistä, on myös tärkeää elämänlaadulle. Ja sitten on ne, joiden raittiutta tukee se, että pitää aamulla lähteä töihin, joillakin sitten aina välillä korkki aukee viikoksi tai pariksi, mutta kuntouttavaan saa tulla takaisin, oikeaan palkkatyöhön ei saisi vaan potkut tulisi heti.
Vahinko vaan, että sinne teidän elämänhallintakyvyttömien juoppojen joukkoon tungetaan sitten viattomia työttömiä, joilla on ihan fyysisiä terveysongelmia ja siksi haasteita työllistymisessä.
Eräät meistä ovat täysin kykeneviä keksimään itselleen tekemistä ilman tarhantätiä. Ja ihan nousemaan joka päivä samaan aikaan ja sitä rataa.
Minulle ei mikään työ ollut edes ajankohtaista kun tuupattiin kuntouttavaan. Olisin ehkä hyötynyt terapiasta, kuntouttava työtoiminta ja sen ihmiset vain masensivat ja ottivat päähän.
Toisaalta tuo mantra säännöllisestä syömisestä, samaan aikaan nousemisen tärkeydestä ja kaikesta muusta "kunnon ihmisen" toiminnasta on aika tekopyhää kun moni meistä työssäkäyvistäkään ei niitä noudata. Krooniset uniongelmat eivät kiinnosta ketään ainakaan niin kauan kun ihminen niistä huolimattaa kitkuttelee ja ihminen voi myös ihan vapaasti vaikka olla syömättä ilman että kukaan siihen puuttuu tai syödä pelkkää karkkia, kunhan vain ei ole työtön. Työttömille kyllä saarnataan kuin lapsille, ihan kuin työttömyys johtuisi elämänhallinnan puutteesta.
Minä taas olen elämäni aikan ollut monia kertoja vuosiakin kerrallaan työtön, eikä ole koskaan edes ehdotettu kuntouttavaa työtoimintaa. Minä olen aina huolehtinut työn hakemisesta, niin ei ole kukaan sitä kyseenalaistanut. Enkä ole ollut sosiaalitoimen asiakas, jotta sieltä olisi typin asiakkaaksi ohjattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Miten esim. Joku DI, joka on jäänyt työttömäksi esim. Jämsän paperitehtaalla, hyötyy jostain kuntouttavassa työtoiminnasta ?
Ei mitenkään. Kuntouttava työtoiminta on aikuissosiaalityötä. Sinne ohjataan ihmiset sosiaalitoimiston kautta typpiin ja sieltä kuntouttavaan tai eläkkeelle tms. ne ihmiset jotka eivät kykene hakemaan mitään töitä tai koulutusta. Laki sanoo hyvin selkeästi tämän. Nykyinen hallitus vielä terävöitti sitä lakia ensitöikseen. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää kuka kuuluu kutyyn ja kuka ei.
Kaikki joilla ei ansiosidonnaista joutuu.
Ei joudu. Minäkään en ole koskaan joutunut. EI se ole mikään syy. Kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyy, mutta kuntiin siirtyy kaikki muukin 2024 vuoden aikana.
tältä totuus näyttää kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan se tarkoitus, että ihminen saa seuraa. Ei ole yksin ja vain juopottele kotona.
Joo. Sitten ollaan yhdessä päivät krapulassa kuntoutumassa, jotta illalla jaksetaan ottaa huikkaa yksin. Niin se menee, tiedän kyllä. Kuntoutuspaikasta oli monta km kotiin, sitten kuitenkin samalla suunnalla asuvat törmäsivät kuntoutuspäivän päätteeksi kotipaikkaa lähinnä olevassa viinakaupassa, moikattiin, kukin meni kotiinsa, seuraavana kuntoutuspäivänä ihan sama juttu.
Sitten viikonloppu raitisteltiin, siis ihan päinvastoin kun ne, joilla oli duunia, josta sai ihan oikaa palkkaa.
Täälläpäin kännit ja pilveä jo päivän aikana. Illasta en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Miten esim. Joku DI, joka on jäänyt työttömäksi esim. Jämsän paperitehtaalla, hyötyy jostain kuntouttavassa työtoiminnasta ?
Ei mitenkään. Kuntouttava työtoiminta on aikuissosiaalityötä. Sinne ohjataan ihmiset sosiaalitoimiston kautta typpiin ja sieltä kuntouttavaan tai eläkkeelle tms. ne ihmiset jotka eivät kykene hakemaan mitään töitä tai koulutusta. Laki sanoo hyvin selkeästi tämän. Nykyinen hallitus vielä terävöitti sitä lakia ensitöikseen. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää kuka kuuluu kutyyn ja kuka ei.
Kaikki joilla ei ansiosidonnaista joutuu.
Ei joudu. Minäkään en ole koskaan joutunut. EI se ole mikään syy. Kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyy, mutta kuntiin siirtyy kaikki muukin 2024 vuoden aikana.
Ruotsinkieliset sai erivapauden jatkaa työvoimatoimistossa, osa kunnista ei ollut typpitouhuissa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, koko toiminnan tarkoitushan on vain siistiä työttömyyslukuja.
Olen itse kuntouttavassa "työtoiminnassa", joka on paperilla yhdistetty töihinkuntoutuksen ja sosiaalisen kuntoutuksen yksikkö - mutta todellisuudessa täysi aikuisten iltapäiväkerho. :D
Kyseinen paikka on niinkin suosittu, että tutustumiskierroksia järjestetään viikoittain, ja tässä keväällä pääsin todistamaan suht huvittavaa tapausta. Erään tutustumiskierroksen päätteeksi nuori tyttö kysäisi yhdeltä ohjaajista, että "teillä on vissiin tämä toiminta suht harrastuslähtöistä?" - ja keski-ikäinen miesohjaaja lähti suunnilleen kaikista henkseleistä irti. :D En ole varmaan eläessäni kuullut vastaavaa mustan selittämistä valkoiseksi; kuinka "missään nimessä" paikka ei ole mikään harrastuskerho, vaan 100% töihin tähtäävää.
Mitä kyseinen tyttö näki tutustumiskierroksensa aikana: jengiä pelaamassa lautapelejä, soittelemassa kitaraa, piirtämässä, maalamassa, virkkaamassa, surffailemassa tietokoneella, näpertelemässä Legojen tmv. pikku-ukkojen kanssa... Puhumattakaan pajan suosituimmasta toiminnasta: perseellään istumisesta puhelinta selaten. :D
"Töihin tähtäävää" my ass, näissä paikoissa eivät tee töitä edes ne vetäjät.
Oikeastiko mun pitäis viedä lapset hoitoon että pääsen pelaamaan ja piirtämään päiväksi?
Voin ihan hyvin leikkiä ja pelata niiden lasten kanssa kotona.
Ei tietenkään. Jos et ole sosiaalitoimen asiakas, hoidat lapsesi ja muuten elämäsi, ei sinua mihikään typpiin kukaan ohjaa. Minä en ole koskaan edes työkokeiluun mennyt. Joskus työkkärin virkailija on sitä ehdottanut mun suunnitelmaan että "menen työkokeiluun jos se auttaa työllistymistäni" ja olen sanonut että ei käy. Varsinkin kun lapset oli pieniä, olisi hoitomaksuun mennyt 550€ vaikka miehellä ei ollut kovin korkeat tulot, oli päivähoitomaksu korkein mahdollinen, mun tulot nettona 620€. Työkkärin virkailija sanoi että sitä ei ole pakko siihen suunnitelmaan laittaa, ei vaikka ehdottavatkin että se voisi olla hyödyllistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Se on ollut laitonta sinua laittaa sinne ilman syytä. Kyllä sulla on täytynyt olla tiedossa miksi sinä sinne menit, mitkä oli sun tavoitteet koska niitä pitää aina seurata että saavutetaanko niitä tavoitteita. Se on laki joka sanoo, että kutyyn kuuluu ne, jotka eivät kykene edes hakemaan töitä tai koulutuspaikkaa. Jos olit koulussa, et missään nimessä kuulunut kutyyn, jos siis kykenit normaalisti käymään siellä koulussa.
Ei lait koske valtiota. Nyt laittavat korona-aikanakin tartuntoja hankkimaan työttömiä laitosmaisiin kuntoutuksiinsa. Vähenee siinä työttömien määrä sitä mukaa mitä long covidia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Miten esim. Joku DI, joka on jäänyt työttömäksi esim. Jämsän paperitehtaalla, hyötyy jostain kuntouttavassa työtoiminnasta ?
Ei mitenkään. Kuntouttava työtoiminta on aikuissosiaalityötä. Sinne ohjataan ihmiset sosiaalitoimiston kautta typpiin ja sieltä kuntouttavaan tai eläkkeelle tms. ne ihmiset jotka eivät kykene hakemaan mitään töitä tai koulutusta. Laki sanoo hyvin selkeästi tämän. Nykyinen hallitus vielä terävöitti sitä lakia ensitöikseen. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää kuka kuuluu kutyyn ja kuka ei.
Kaikki joilla ei ansiosidonnaista joutuu.
Ei joudu. Minäkään en ole koskaan joutunut. EI se ole mikään syy. Kuntakokeilun asiakkaaksi siirtyy, mutta kuntiin siirtyy kaikki muukin 2024 vuoden aikana.
Ruotsinkieliset sai erivapauden jatkaa työvoimatoimistossa, osa kunnista ei ollut typpitouhuissa mukana.
Kuntakokeilu ja typ ei liity mitenkään toisiinsa. Typ on moniammatillinen ryhmä johon ohjataan sosiaalitoimen asiakkaita, siellä on sosiaalityöntekijä, kelan työntekijä, työkkärin työntekijä ja tarvittaessa sairaanhoidon/terveydenhoidon työntekijä, ja vain sitä kautta voidaan ohjata tarpeen vaatiessa kuntouttavaan työtoimintaan. Muitakin vaihtoehtoja on, kuten se kuntoutus, sairasloma, kuntoutustuki tai vaikka sairaseläkkeen hakeminen.
Typ on nyt sitten hyvinvointialueiden vetämää, kun se aikaisemmin oli sotealan kuntayhtymien. 2024 ei muuta sitä luultavasti mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Se on ollut laitonta sinua laittaa sinne ilman syytä. Kyllä sulla on täytynyt olla tiedossa miksi sinä sinne menit, mitkä oli sun tavoitteet koska niitä pitää aina seurata että saavutetaanko niitä tavoitteita. Se on laki joka sanoo, että kutyyn kuuluu ne, jotka eivät kykene edes hakemaan töitä tai koulutuspaikkaa. Jos olit koulussa, et missään nimessä kuulunut kutyyn, jos siis kykenit normaalisti käymään siellä koulussa.
Ei lait koske valtiota. Nyt laittavat korona-aikanakin tartuntoja hankkimaan työttömiä laitosmaisiin kuntoutuksiinsa. Vähenee siinä työttömien määrä sitä mukaa mitä long covidia tulee.
Mitä ihmeen laitosmaisia? Kuntottava työtoiminta on yleensä kunnan omassa yksikössä, kunnan työpajalla tai jossain yhdistyksessä, järjestössä tai säätiössä. Hyvin pienissä yksiköissä yleensä. Suomessa on vain muutama iso työpaja, ja niistä yksi meni vuosi sitten konkurssiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin jostain syystä myös joskus kuntouttavaan työtoimintaan vaikka kävin samalla koulussa. Osa siellä olevasta porukasta vaikutti mielenterveyteeni negatiivisesti, ei suinkaan kuntouttanut, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan. Kyseinen porukka ei tule koskaan kykenemään tai vapaaehtoisesti hakeutumaan töihin joten turha niitä siellä on roikuttaa, samoin kuin normaaleja töihin kykeneviä ihmisiäkään on turha sinne laittaa. Ketä koko homma siis palvelee?
Ei ketään. Itse menin tuollaiseen aktiivistartti-ryhmään, kun toivuin mielenterveysongelmista ja siirryin työttömäksi. Olin oikeasti niin naiivi, että luulin sen edistävän kuntoutumistani ja työllistymistäni. Mahdollisuuteni tietysti ovat aika heikot, kun olen ollut 10 vuotta "hullun kirjoilla".
No, onneksi jakso kesti vain 3 kk, koska mielenterveys siinä kyllä rakoili. Vetäjä oli joku aivan kyvytön sosionomi, pikkunatsi joka yritti koko ajan päsmäröidä muita, ettei kukaan vaan hipaisekaan puhelintaan ryhmän aikana. Minä tietysti olin entisenä kympin tyttönä sen lempilapsi (olen harvinaisen hyvä näyttelijä), mutta pahaa teki nähdä miten se yritti muita kyykyttää. Se sitten opetti meille cv:n tekoakin, vaikka ei edes tiennyt mikä on asiakirjastandardi...
Kävimme uimassa yhdessä ja kokkailimme yhdessä, ja sosionomi myös neuvoi "terveellistä" ruoanlaittoa meille, vaikka joukossa oli yksi suurtalouskokkikin.
Suurin ongelma oli kuitenkin se, että mielenterveyskuntoutujan pitäisi oikeastaan päästä tavallisten, terveiden ihmisten pariin, koska "kaltaisten" seura vaan pahentaa asioita. Sellainen Kaurismäkeläinen rappio, tiedättehän.
No, pääsin sitten vähäksi aikaa hoivakotiin, sitten tuli korona, kuntouttava jäi katkolle ja koronan mainingeissa pääsin opiskelemaan.
Oikeastaan kuntouttavasta työtoiminnasta oli kyllä minulle se hyöty, että motivoiduin hakemaan opiskelupaikkaa vaikka en ollut aivan varma, riittääkö kuntoni siihen vielä. Ymmärsin nimittäin, että mikä hyvänsä on parempaa kuin kuntouttava. Koulussa minulle sitten tehtiin erityisen tuen suunnitelma, että saan olla paikalla jaksamiseni mukaan. Eli tavallaan se ehkä oli sitten hyödyllistäkin.
Kuulostaa todella tutulta. Yhtenä erona tosin se että hain opiskelemaan, mutta en pärjännyt siellä koska mielenterveys ei vielä kestänyt. Pääsinpähän sieltä "kuntouttavasta" kuitenkin pois ja kun se ei ollut huonontamassa tilannetta, kykenin jo seuraaviin opintoihin joihin hain.
Yritän nimenomaan hakea ns. normaalien ihmisten seuraa ja välttelen kaikenmaailman kuntouttavissa pyörivää porukkaa. Toki mielenterveyskuntoutujissa on hyviä tyyppejä, mutta omalle tilalle he eivät vain pidemmän päälle ole hyvästä.
Ongelma on juuri siinä, että pistetään ihmiset vääriin nippuihin. Mt-ongelmat eivät tarkoita elämänhallinnan puutteita mitenkään välttämättä, fyysiset terveysongelmat vielä vähemmän. Kuitenkin kaikkia osatyökykyisiä tai vakuutuslääkärin parantamia kohdellaan samoin kuin esim. alkoholisteja(joilla heilläkin voi muuten olla esim. ajanhallinta hyvin pitkään erinomainen, appiukkoni esim. on tästä loistava esimerkki. Täysi juoppo mutta äärimmäisen säännölliset elämäntavat.)
Anyway ei ketään auta se, että kaikki niputetaan samaan ei tunne kelloa, ei osaa kokata -ryhmään ja sen mukana kohdellaan. Kukaan ei edes kysy, missä asioissa tarvitsisit apua, ei, oletetaan vaan ettet osaa kokata, etkä tunne kelloa.
Ja valitettavasti se "kaltaisten" seura on mt-kuntoutujille ihan yhtä haitallista kuin alkoholisteille ja addikteillekin. Vertaistukiryhmätkin ovat maailman suurin huijaus: siinä vaan ryvetään samassa liemessä ja jos vähän saat päätäsi pinnalle, sinut ikään kuin imaistaan takaisin yhteiseen kurjuuteen.
Jos oikeasti haluttaisiin opettaa, miten eletään hyvää normaalia elämää, pitäisi päästä niiden ihmisten pariin joilla on oikeasti pallo hallussa. Noissa ryhmissä ei yleensä tunnu olevan edes sillä vetäjällä. Meinaan vaan että eihän kukaan ihminen, joka oikeasti hanskaa elämänsä, mene tuollaisiin töihin. Kukaan pätevä ja kyvykäs ihminen ei voi pitää tuollaista uraa mitenkään tyydyttävänä. Samanlaisia luusereita ja elättejä siis vetäjät ja asiakkaat.
Paitsi että osalla asiakkaista saattaa olla "aikaisemmasta elämästä" ihan oikeaa kompetenssia (en puhu itsestäni, minä olen failure kautta linjan). Vetäjillä ei tunnu olevan.
-lainaamasi-
Kyllä, se nimenomaan on sitä ammattitaitoa että tietää mihin laittaa kenetkin. Ongelmia seuraa sitten siitä, että pienemmillä paikkakunnilla ei ole niitä paikkoja jokaiselle mihin ohjata. Sen takia nyt kun siirretään kuntien harteille kaikki vuonna 2024, pitää kuntien laittaa hynttyyt yhteen jotta saadaan vähintään 20 000 asukkaan keskittymiä, jotta palveluja voidaan tarvita erilaisiin tarpeisiin tarpeeksi paljon ja joka kunnassa.
Tuota en ymmärrä että ei muka kysytä mitä osaat, nimenomaan kun suunnitelmaa tehdään yhdessä, kysellään hyvinkin tarkkaan kaikki, siitähän ne jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet löytyy. Niitä seurataan että pääseekö se henkilö (ja kuntouttavan tuottaja ja järjestäjä kunta) siihen tavoiteeseen. Meille kun tulee henkilö tutustumiskäynnille, ensimmäisenä kysyn, että mitä olet tehnyt työksesi, mikä koulutus sulla on, mitä harrastat, mitä haluaisit tehdä työksesi, mitä haluaisit oppia jne. Mistä sitä muuten tietää mihin hommiin sen ihmisen laittaa?
Minä aloitin aikoinaan 2014 työvalmentajana kun mulla oli pari kolme ammatillista koulutusta alla, työn ohessa sitten opiskelin työvalmennuksen erikoisammattitutkinnon ja nyt opiskelen sosionomiksi koska työvalmentajaksi ei enää pääse jos ei ole sosionomi, tai korkeammin koulutettu, ja työvalmennuksen eat on sellainen kiva lisä siinä. Muutamassa vuodessa vaatimukset on nousseet toiselta asteelta kolmannelle. Eli ei pidä paikkaansa tuo sun sanomasi siitä ketä ne vetäjät on.
Mulle se ainakin on unelma-ammatti, ja tiedän kyllä toisista työvalmentajista, että osa on vuosien saatossa leipiintynyt, mutta osa on vuosienkin päästä siinä koko sydämestään mukana. Ja minä ainakin saan siitä itse todella paljon, koska siinä näkee ne positiiviset jutut joissa on saanut vähän avittaa ihmisiä. Nyt kun näen vaikka kaupan kassalla töissä henkilön joka oli aikoinaan mun valmentautujana työpajalla, tunnen ylpeyttä hänestä ja iloa hänen puolestaan, että on palkkatöissä ja elämä kohdillaan. Ei oikeastaan varsinaista epäonnistumista ole tullut kenenkään suhteen. Yksi lopetti ja ratkesi taas ryyppäämään vaikka oli todella hyvä työmies ja elämä edessä, ja ajattelin jo, että häntä en onnistunut auttamaan kuten olisi pitänyt. Mutta kuulin sitten myöhemmin, että tämäkin nuorimies oli kuitenkin päässyt taas siihen kuntoon, että aloitti toisella osastolla erilaiset työt.
Nyt laitettu propagandaosasto ajoissa toimiin vaikkei kait ne uudet toimet vielä ole alkaneetkaan joissa kunnat orjuuttaa entistä innokkaammin.
Höpö höpö. Sinä vaan et tiedä mistään mitään. Et tiedä mitään mitä uusissa tai tulevissa laeissa on.
Vierailija kirjoitti:
Ennen uudistusta väkeä oli jopa vuosia tuolla ja nyt kiireen vilkkaan jo ohjattu tuolta töihin ja palkkatukeen yms.
Mitä uudistusta? Kuntakokeilua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosiaan, koko toiminnan tarkoitushan on vain siistiä työttömyyslukuja.
Olen itse kuntouttavassa "työtoiminnassa", joka on paperilla yhdistetty töihinkuntoutuksen ja sosiaalisen kuntoutuksen yksikkö - mutta todellisuudessa täysi aikuisten iltapäiväkerho. :D
Kyseinen paikka on niinkin suosittu, että tutustumiskierroksia järjestetään viikoittain, ja tässä keväällä pääsin todistamaan suht huvittavaa tapausta. Erään tutustumiskierroksen päätteeksi nuori tyttö kysäisi yhdeltä ohjaajista, että "teillä on vissiin tämä toiminta suht harrastuslähtöistä?" - ja keski-ikäinen miesohjaaja lähti suunnilleen kaikista henkseleistä irti. :D En ole varmaan eläessäni kuullut vastaavaa mustan selittämistä valkoiseksi; kuinka "missään nimessä" paikka ei ole mikään harrastuskerho, vaan 100% töihin tähtäävää.
Mitä kyseinen tyttö näki tutustumiskierroksensa aikana: jengiä pelaamassa lautapelejä, soittelemassa kitaraa, piirtämässä, maalamassa, virkkaamassa, surffailemassa tietokoneella, näpertelemässä Legojen tmv. pikku-ukkojen kanssa... Puhumattakaan pajan suosituimmasta toiminnasta: perseellään istumisesta puhelinta selaten. :D
"Töihin tähtäävää" my ass, näissä paikoissa eivät tee töitä edes ne vetäjät.
Meilläkin oli paljon tuota lauta- ja korttipelien pelailua. Lisäksi teimme joka päivä ruoan itsellemme.
Toisaalta oli meillä myös ns. töitä, tyyliin piti vaikka mennä maalaamaan jotain. Olisi noihinkiin hommiin voinut palkata jonkun niin olisi sitä saamarin työttömyyttä vähemmän.Kaverini on naapurikaupungissa kuntouttavassa, joka on sellainen "perinteisempi" työttömien paja, jossa päivät pitkät linjastolla lajittelevat muttereita ym. mukatyötä. Heille on tarjolla lounas joka päivä, vs. meille tuossa iltapäiväkerhokuntouttavassa ei ole. Kahvikupposestakin pitää maksaa.
Mutta olen kyllä paljon mielummin tuollaisessa vapaammassa kuntouttavassa, kuin täysin palikkatoiminnassa.
Siellä jos muttereitä lajittelevat, se luultavasti on jonkin firman tilaamaa touhua. Voi saada tukiakin se firma siitä että järjestää sitä, vaikka muutoin joutuisi maksamaan palkkaa. Paremmat voitot sitten omistajille.
Oon ite kuntouttavassa koska terapeutin mielestä se on parempi vaihtoehto kartoittaa kuinka paljon jaksan tehdä töitä ja miten paljon se vie voimia. Siellä mulle myös sanottiin että tarkoitus olisi saada sisältöä arkeen ja myös yrittää löytää sitä omaa kiinnostuksen kohdetta. Ei mulle ainakaan kukaan sanonut että tämä on takuuvarma keino saada töitä.
aktivointia, kuntouttavaa ja mitävielä. vielä tää pska romahtaa omaan typeryyteensä. mokoma näennäishimmeli.