Lue keskustelun säännöt.
Sain kuulla jälleen miten tulen olemaan vanhana yksin, koska en halua lapsia enkä parisuhdetta.
08.06.2022 |
Vastasin, että se on juuri se pointti. Kys kommentoija närkästyi. Miksi tässä maailmassa ei saisi haluta olla yksin? Miksi se on niin huono juttu, jos joku HALUAA olla yksin?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että aina lapset hylkää vanhempansa? Minusta usein se on juuri toisinpäin. Vanha menettää kiinnostuksen muihin ihmisiin. Vanhana se suomalaisten suvaitsemattomuus yleensä koostuu, ei edes suvaita lähelle ketä tahansa ainakaan jos heidän ajattelunsa poikkeaa jotenkin omastani.
Kyllä se on aina niin päin. Oliko muuta?
Ei ja juuri sen vuoksi sä voit jatkaa ihan yksin katkeroitumistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsilla on oma elämä ja omat lapset, ei ne ehdi mummuja paapomaan. Mummut enintään muistetaan kun tarvitaan lapsenvahtia, että päästään itse laivalle tms.
Lisäksi parisuhde ei takaa sitä, että vanhana on seuraa. Jos hyvin käy, joutuu eri palvelukoteihin. Jos huonosti käy puoliso kuolee paljon enneb kuin itse.
Ihan järkyttävän itsekästä lisäksi hankkianparisuhde, saati lapsia, ihan vaan että ne viihdyttäisi ja paapoisi kun on vanha.
Jankkaako miehetkin toisilleen tätä samaa pskaa??
Jankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että aina lapset hylkää vanhempansa? Minusta usein se on juuri toisinpäin. Vanha menettää kiinnostuksen muihin ihmisiin. Vanhana se suomalaisten suvaitsemattomuus yleensä koostuu, ei edes suvaita lähelle ketä tahansa ainakaan jos heidän ajattelunsa poikkeaa jotenkin omastani.
Kyllä se on aina niin päin. Oliko muuta?
Ei ja juuri sen vuoksi sä voit jatkaa ihan yksin katkeroitumistasi.
Varsinkin nainen elää huomattavasti pidempään jäädessään sinkuksi ja lapsettomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että aina lapset hylkää vanhempansa? Minusta usein se on juuri toisinpäin. Vanha menettää kiinnostuksen muihin ihmisiin. Vanhana se suomalaisten suvaitsemattomuus yleensä koostuu, ei edes suvaita lähelle ketä tahansa ainakaan jos heidän ajattelunsa poikkeaa jotenkin omastani.
Lue lehtiä. Suomessa on ollut lihavia perintöriitoja. Käy sääliksi vainajaa. Kuvitteli eläessään jättävänsä hyvää. Jättikin jälkeensä ahneita jälkeläisiä.
Miten perintöriidat liittyy yksinäisyyteen?
Yleensä nämä imurit eivät vieraile vanhuksen luona ja jos käyvätkin haluavat varmistaa ettei rahoja käytetä mihinkään ylimääräiseen kuten uuteen paitaan.
Perintöriitoja ei sinusta olisi jos vierailisivat? Mulla on vähän erilaisia kokemuksia, mutta pidä toki tuo kantasi.
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Ikääntyviä ei kaiketi mikään estä muuttamasta lähemmäs lapsiaan. Jostain syystä moni kuitenkin jää asumaan sinne satojen kilometrien päähän ja sitten ihmetellään, kun lapset perheineen eivät riemusta kiljuen käy vierailemassa vähintään kerran kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Jos oma vanhempi on huonokuntoinen yksinäinen vanhus niin onko tosiaan niin että harrastukset ja lapsen harrastukset on niin älyttömän paljon tärkeämpiä, että ei voi kerran kuussa tai parissa irrottaa puolta päivää vierailulle, vaikka joutuisikin ajamaan tai menemään junalla/bussilla pari tuntia suuntaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Yksinäisyyttä voi ihan hyvin olla vaikka asuttaisiin ns. samank katon alla. Sitäpaitsi melko harvoin ne syytikiläiset asui samaa taloutta.
Vanhoissa Suomi elokuvissa syytinkiläinen oli aina jollain tavalla tiellä. Vanhoista akoista tehtiin tehtiin miniän painajaisia.
Ei elokuvat useinkaan ole pelkkää mielikuvitusta kyllä ne pohjautuu siihen miten ihmiset ovat sen ajan todellisuudessakin kokeneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa nykyihmisistä tulee tuntemaan yksinäisyyttä vanhana. Riippumatta siitä millaisen perheen muodosti nuorempana. Vanhukset jätetään yhteiskunnan hoidettavaksi eli ei mitään hoitoa. Yksinäisyydestä kärsii pahiten ne jotka ovat täyttäneet elämänsä ihmissuhteilla nuorempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Jos oma vanhempi on huonokuntoinen yksinäinen vanhus niin onko tosiaan niin että harrastukset ja lapsen harrastukset on niin älyttömän paljon tärkeämpiä, että ei voi kerran kuussa tai parissa irrottaa puolta päivää vierailulle, vaikka joutuisikin ajamaan tai menemään junalla/bussilla pari tuntia suuntaan?
Mistä syystä pitäisi irrottaa vierailulle aikaa jos ja kun siitä ei jää kuin itselle pahamieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle ihan miehetkin tulee kertomaan kuinka mua odottaa yksinäinen vanhuus. Jotenkin sinkkunainen ja vieläpä nätti sellainen koetaan jonkinlaisena uhkana yhteiskuntarauhalle. Itse nämä miehet sitten kituilevat pystyynkuolleissa parisuhteissaan ja kuolaavat mun perään. N38
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Ikääntyviä ei kaiketi mikään estä muuttamasta lähemmäs lapsiaan. Jostain syystä moni kuitenkin jää asumaan sinne satojen kilometrien päähän ja sitten ihmetellään, kun lapset perheineen eivät riemusta kiljuen käy vierailemassa vähintään kerran kuussa.
Vanhuksen tulisi käyttää säästönsä ylikalliiseen asuntoon? Usein liikenevät varat käytetään nimenomaan hoidon saamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa nykyihmisistä tulee tuntemaan yksinäisyyttä vanhana. Riippumatta siitä millaisen perheen muodosti nuorempana. Vanhukset jätetään yhteiskunnan hoidettavaksi eli ei mitään hoitoa. Yksinäisyydestä kärsii pahiten ne jotka ovat täyttäneet elämänsä ihmissuhteilla nuorempana.
Sosiaaliset ihmiset on usein sosiaalisia vielä vanhoina. He löytää juttuseuraa myös vanhoina eivätkä jää odottamaan että joku tulisi heitä kotiin viihdyttämään.
Koskaan ei voi vannoa, että vaikka olisi puoli tusinaa lapsia tai enemmänkin, niin onko se vanhuus sitten yhtään seurallisempaa kuin ilman lapsia olevan vanhuksen elämä. Koskaan ei tiedä, että miten pahasti menee sukset ristiin ja joku ei halua olla tekemisissä mitenkään. Jonkun lapset muuttaa ulkomaille, toiselle paikkakunnalle, lapsi voi kuollakin ennen vanhempiaan. Tai sitten muuten vaan lapsia ei kiinnosta vanhempiensa asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ihan miehetkin tulee kertomaan kuinka mua odottaa yksinäinen vanhuus. Jotenkin sinkkunainen ja vieläpä nätti sellainen koetaan jonkinlaisena uhkana yhteiskuntarauhalle. Itse nämä miehet sitten kituilevat pystyynkuolleissa parisuhteissaan ja kuolaavat mun perään. N38
Katoin tonnin seteli ilmeellä lapsetonta miestä joka paasasi sikiäneestä mummostaan ja mun tulevasta yksinäisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että aina lapset hylkää vanhempansa? Minusta usein se on juuri toisinpäin. Vanha menettää kiinnostuksen muihin ihmisiin. Vanhana se suomalaisten suvaitsemattomuus yleensä koostuu, ei edes suvaita lähelle ketä tahansa ainakaan jos heidän ajattelunsa poikkeaa jotenkin omastani.
Lue lehtiä. Suomessa on ollut lihavia perintöriitoja. Käy sääliksi vainajaa. Kuvitteli eläessään jättävänsä hyvää. Jättikin jälkeensä ahneita jälkeläisiä.
Miten perintöriidat liittyy yksinäisyyteen?
Yleensä nämä imurit eivät vieraile vanhuksen luona ja jos käyvätkin haluavat varmistaa ettei rahoja käytetä mihinkään ylimääräiseen kuten uuteen paitaan.
Perintöriitoja ei sinusta olisi jos vierailisivat? Mulla on vähän erilaisia kokemuksia, mutta pidä toki tuo kantasi.
Et osaa käyttää silmiä?
"ja jos käyvätkin haluavat varmistaa ettei rahoja käytetä mihinkään ylimääräiseen kuten uuteen paitaan."
No jos se on se mitä haluat, miksi närkästyt? Tottahan tuo on ja selvästi et olekaan valmis sitä kuulemaan kun noin ottaa päähän.
En tunne yhtäkään, joka olisi tehnyt lapsia vanhuuden turvaksi, mutta vähemmän yksinäistähän se puolison ja lasten kanssa on, se nyt on selvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Ikääntyviä ei kaiketi mikään estä muuttamasta lähemmäs lapsiaan. Jostain syystä moni kuitenkin jää asumaan sinne satojen kilometrien päähän ja sitten ihmetellään, kun lapset perheineen eivät riemusta kiljuen käy vierailemassa vähintään kerran kuussa.
Vanhuksen tulisi käyttää säästönsä ylikalliiseen asuntoon? Usein liikenevät varat käytetään nimenomaan hoidon saamiseen.
Näitä kannattaa miettiä, ennen kuin on varsinaisesti vanhus. Muuttaminen lasten perässä on esim. eläkkeelle jäätyä täysin mahdollista, jos on pelannut korttinsa edes suurin piirtein oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin ei jäänyt yksin kun vanhemmat jäi siihen kotitilalle syytinkilääseksi sukupolven vaihdoksen yhteydessä.
Nykyään kuitenkin lapset muuttaa satojen kilometrien päähän ja perustaa elämän ja perheen sinne. Korkea on kynnys lähteä ajamaan tuntitolkulla, kun on harrastukset, lasten harrastukset, jne. jne.
Jos oma vanhempi on huonokuntoinen yksinäinen vanhus niin onko tosiaan niin että harrastukset ja lapsen harrastukset on niin älyttömän paljon tärkeämpiä, että ei voi kerran kuussa tai parissa irrottaa puolta päivää vierailulle, vaikka joutuisikin ajamaan tai menemään junalla/bussilla pari tuntia suuntaan?
Mistä syystä pitäisi irrottaa vierailulle aikaa jos ja kun siitä ei jää kuin itselle pahamieli?
No jos on huonot välit vanhempaan niin sitten ei varmaan joo halua vierailla, mutta jos on hyvät välit ja rakkautta niin silloin tuntuu oudolta jättää prioriteettijärjestyksessä vanhuksen luona vierailu pariin kertaan vuodessa sen takia että välimatkaa on enemmän kuin 100 km.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin. Tein töitä vuosia vanhusten parissa, ja se yksinäisyys kyllä tuli nähtyä monta kertaa riipaisevalla tavalla.
Tosin niin että näillä vanhuksilla oli kyllä lapsia ja lapsenlapsia, mutta kukaan ei koskaan käynyt, tuskin otti yhteyttä. Toimin kotihoidossa ja näin todella paljon, joten tiedän mistä puhun.
Luotettiin siihen, että käyhän sillä se hoitaja. Me ei ehditä meillä ei ole aikaa me asutaan niin kaukana meillä on kiire jne jne jne. Oli todella paha olo kun menit jonkun kotiin ja siellä sait niin kiitollisen ja ilahtuneen vastaanoton ja jopa kuulla että ihan kuin oma tytär olisi tullut käymään! Sitä en olisi halunnut kuulla sillä en olisi missään tapauksessa halunnut olla kenenkään vieraan ihmisen tyttären korvike!
Oli myös monenlaista hyväksikäyttöä ja vanhuksen rahankäytön kyttäystä, ei olisi saanut hankkia mitään uutta koska se maksaa. Kyllä, maksoi vanhuksen omista rahoista joita hän itse hallitsi. Siitä oltiin kiinnostuneita, ei oman äidin tai isän hyvinvoinnista.
Ja näitä tapauksia oli todella paljon. Ei takaa yhtään mitään se että sinulla on vaikka viisitoista lasta, yhtä yksin jäät jos se niikseen tulee, ja se yksinäisyys on vielä kipeämpää kun tietää että siellä he ovat mutta eivät muista. Voi sanoa että parempi olisi ollut jos niitä lapsia ei olisi ollut ollenkaan, ei ainakaan olisi tullut hylätyksi.
Meillä kotihoitajilla oli niin vähän aikaa kullekin. Oli käytävä tietyn listan mukaan tietyssä määrässä koteja. Onneksi sitä kuitenkin aina hiukan sai jaettua itsestään, pienen hetken.
Tiedän että tämä nostaa protestimyrskyn että ei me ainakaan mutta kun tämän vuosia on nähnyt tietää mikä on totuus. En syytä ketään, mutta haluan valottaa tämänkin puolen asiassa. Se kokonaan lapseton voi päästä helpommalla elämänsä ehtoossa kun ei ole ketään jota turhaan kaivata. On oppinut ja asennoitunut yksinolemiseen, se ei ole hylkäämiskokemus.
Sanotaanhan että yksi äiti hoitaa kymmenen lasta mutta kymmenen lasta ei hoida yhtä äitiä.
Niin totinen tosi.
Perinnön toivossa aletaan jopa rajoittamaan vanhuksen tahtoa ostaa itselleen keksejä siis keksejä (!!!)
Mutta mistä tämäkin kertoo? No puutteesta. Miksi meillä nuoret ja perheelliset elävät sellaisessa puutteessa, että on pakko kärkkyä vanhukselta rahaa?
Yleensä nämä imurit eivät vieraile vanhuksen luona ja jos käyvätkin haluavat varmistaa ettei rahoja käytetä mihinkään ylimääräiseen kuten uuteen paitaan.